maaliskuu 29, 2024, 08:07:31 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Filago 2017

Aloittaja Filago, helmikuu 05, 2017, 19:22:59 ip

« edellinen - seuraava »

Filago

Koska tapana on aloittaa nämä päiväkirjat lajikelistauksella niin laitanpa minäkin.

Talvehtimassa on tänä vuonna ollut vähänlaisesti kasveja, johtuen ikkunalaudat tyhjentäneestä syksyisestä putkiremontista talossamme. Nyt onneksi sitten pitäisi pärjäillä 50 vuotta ilman vastaavaa liikennettä ikkunoiden tienoilla. Aikaisemmin olen talvehdittanut villit ja rocotot, lisänä satunnaisesti muita. Nyt sitten tilan puutteen takia päätin uudistaa täysin jo hieman turhan isokokoisiksi ja rähjäiseksi päässeen rocoto-valikoimani.

Eli porukkaa on valmiina kevättä odottamassa seuraavat lajit/lajikkeet:

Lanceolatum, kaksi aikuista koko ajan tuottavaa yksilöä.

Tovarii, yksi aikuinen marjova yksilö. Keräsin juuri talteen viime kauden sadon: 3 kypsää punaista ja yksi vihertävän puolella kuivanut marja, tällä hetkellä talvisatoa tasan yksi, mutta hyvän kokoinen marja vihreänä. Kasvi kukkii koko ajan, mutta tekee marjoja harvakseltaan.

Flexuosum, yksi aikuinen, ja yksi viime syksynä idätetty. Nuori tekee nyt ensimmäisiä nuppujaan, emo kukkii lajinsa mukaisesti ihan koko ajan, joten pian pitäisi siementuotannon nousta ihan uusille urille, kun on perheessa 2 yksilöä.

Rocoto Red, monta vuotta vanha, luulee kevään tulevan pian kasvuspurtista päätellen.

Peppadew, vanha uskollinen.

Japanista viime keväänä saaduista siemenistä kasvatettu Annuum (pussissa oli vain merkkejä, pitänee selvittää merkitys, että saa kasville jonkun muun nimen kuin "Japanin kynttilä", tekee hedelmät ylöspäin suuntautuneina klustereina, ja jatkanut sadon tuottoa koko talven. Leikkasin pienemmäksi ja otin sisään kypsyttelemään, mutta ei voinut heittää pois, kun ehti aina tekemään uudet raakileet ennenkuin ehti keräämään vanhat pois. Tienannut paikkansa lampun alla, vaikka onkin maultaan ihan peruschili, ruoanlaittokamaa.

Bhut jolokia, ainut talvehtimaan otettu chinense, bonsain alku.

Duke pequin, vanha uskollinen, ainakin 5 talvea nähnyt, menetettiiin tänä talvena.. kypsytti suurinta satoa ikinä, sai sen valmiiksi, ja yhtäkkiä kuivi pystyyn. Siksi hän löytyykin nyt idätettyjen listalta. Ei voi luopua lajista joka tekee satoa ympäri vuoden ja kasvaa kauniinmuotoiseksi puskaksi.

Ja nyt siis kesää varten idätetty paljon, mutta ihan kaikki ei suostunut itämään... Listaan tähän vain ne, mistä on jo vähintään multaan asti istutettu sirkkataimi.

Annuumit.

Duke pequin, korvaamaan entinen vakioasukas.
Jalapeno, x sukupolvea sitten ollut gaucho. Näitä tulee useita, koska ei voi olla ilman täytettyjä jalluja.
Minipaprika, punainen. Koska karkkiakin pitää olla.
Hegyes Erös Paprika, siemenketjukirjeestä kokeiluun. uusi
Numex twilight, koristeeksi pihalaatikoihin.
Bolivian rainbow, sama kuin yllä.
Beaver Dam, pitkästä aikaa.
Chiluacle Negro.
Poblano Ancho.
Guajillo.
Meksikolainen mulato, paikan päältä tuotujen jälkeläinen x polvessa.

Baccat.

Campane/Bishops hat, mökkilajike josta ei enää tietoa alkuperäisestä nimestä... pääasia että ihanan rapeita ja makeita.
Lemon Drop, pitkästä aikaa saatu itämään, kiitos KP78.
Sugar rush orange, siemenketjukirjeestä. uusi
Bacca Blondie, siemenketjukirjeestä. uusi
Aji Melocoton, siemenketjukirjeestä. uusi
Dulce dolor, siemenketjukirjeestä. uusi

Chinenset.

Cajamarca. Chilivaari sai vakuuttumaan, että pakko edes kerran kasvattaa. uusi
Chichen icha. uusi
Embassy naga, siemenketjukirjeestä. uusi
Trinidad scorpion, aina pitää yrittää, vaikka yleensä tehnyt minulla hyvin huonosti satoa.
Goronong, jotain varmaakin pitää olla.

Pubet:

Perniöstä viime kesänä ostettu kullankeltainen iso makea rocoto paikallista tuotantoa, (ei Penalta kuitenkaan) tätä on pakko saada lisää.
Turbo pube, korvaamaan entinen.
Rocoto orange, korvaamaan entinen.
Rocoto peru punainen, korvaamaan entinen.
Montufar, siemenketjukirjeestä, olen mainoksen uhri. uusi.

Pubet ja Chinencet laitoin itämään jo tammikuun alussa, muut jokunen viikko sitten.

Lajikkeet on suunnattu siihen todellisuuteen, että todella tulisia ei kannata olla liikaa taimia tai lajikkeita, koska niitä ei ehdi syömään sitä määrää, mitä pahimmillaan onnistuu saamaan. Nimimerkillä nagaa turha kasvattaa edes joka vuosi tässä perheessä. Mutta tänä vuonna on se vuosi, kiitos sille joka oli laittanut Embassy nagaa ketjukirjeeseen, syksyllä selviää, eroaako entisistä.

Sen sijaan jalapenoja ei ole koskaan ollut liikaa, eikä meksikolaisia mole-kastikkeen osasia, eikä mietoja muitakaan. Eikä rocotoja. Ja koristekasvitkin omalta osaltaan tarpeellisia... Siemenketjukirje kävi pitkästä aikaa luonani, ja verotin sitä monen uuden baccan kohdalla pari siementä, koska kuulostivat todella kiinnostavilta. Tulee kokeiltua uutta, kiitos kaikille näiden lajikkeiden kirjeeseen lisääjille :), sieltähän se kaivattu Montufarkin löytyi.

Mutta siinä sitä listaa, jatketaan päiväkirjailuja kunhan kasvavat edes sen verran, että eivät näytä kaikki samanlaisilta.

Filago, jolla on ensi kesänä jo toista kertaa ihan oikea pieni kasvihuone käytössä, vaikkakin enimmäkseen tomaatteja varten ja chilit muovin alle tai ulos.. näette sitten
#163

jewe

Hienoa kun sinullakin on päiväkirja.

Oma Lancekin on vielä hengissä ja peräisin sun siemenistä jostain vuodelta 09 tai 10

Filago

helmikuu 22, 2017, 00:17:45 ap #2 Viimeisin muokkaus: helmikuu 24, 2017, 17:11:21 ip käyttäjältä Filago
Päivitystä hiljalleen: Goronong jäi kypäräänsä, mutta muut itäneiksi mainitut tähän mennessä ok. Ainut lisäys kylvöksiin tuli, kun löysin kaupasta sellaisia nyrkin kokoisia vihreitä jalapenoja, ja osassa oli sisällä siemenkiinnikkeet jo punertumassa.. siemeniä tulille... Lajikkeesta tai soveltuvuudesta ei mitään tietoa, mutta ainakin osa yritti itää. Tosin talossa on tällä hetkellä jo niin paljon ruukkuja ja kosteaa multaa, että harsosääskiä on alkanut esiintyä, ja jää arvoitukseksi, ponnistaako yksikään kasviksi asti.

Lampun alla kasvavat pikkutaimet taimet näyttää taimilta, söpöjähän ne on mutta kaikki ovat sellaisia nähneet kyllikseen, joten en spämmää kuvilla vielä.

Sen sijaan villien puolelta jotain kuvaa: Tovariin marjat odottamassa väriä. Marjojen varsien juuressa olevat vaaleat kohdat kertovat millaisia kukkaterttuja noistakin kohdista on tippunut tuloksetta pois, ennenkuin kumpaankin tarttunut yksi ainoa marja.



https://photos.google.com/share/AF1QipMj-E6cNkuZAmsSOj2Rz9bnRgMKCrnZKgFZ8zBol4Li3nKfiAZd9wUeW9eR5Y_6rA/photo/AF1QipPbLmh3pmk6INolYXC9lOWRzDuuU3XNMRidiVu-?key=a0QxWC16RkRBdW83aUdJa0ZtclpscWJ2dU1EeThB

Siitä huolimatta, että kukissa on siitepölyä ja yritän niitä muistaessani pölytellä keskenään. Kukka on keltasävyinen, ja violettia on vain osassa kukkia hyvin hennosti.



https://photos.google.com/share/AF1QipMj-E6cNkuZAmsSOj2Rz9bnRgMKCrnZKgFZ8zBol4Li3nKfiAZd9wUeW9eR5Y_6rA/photo/AF1QipMb9ogbZAKNhMOTQ4zqALgQRCRciEW4mcEHgZqN?key=a0QxWC16RkRBdW83aUdJa0ZtclpscWJ2dU1EeThB



https://photos.google.com/share/AF1QipMj-E6cNkuZAmsSOj2Rz9bnRgMKCrnZKgFZ8zBol4Li3nKfiAZd9wUeW9eR5Y_6rA/photo/AF1QipOrX33bNHmKUICLKWGfUdVuAs7CTd91kBjHWFW_?key=a0QxWC16RkRBdW83aUdJa0ZtclpscWJ2dU1EeThB

Ja nyt kun kerran päästiin kuvienlaittamis-vauhtiin, niin tässä kuva tänä talvena idätetystä Flexuosumista. Mieletön elinvoima noissa versoissa ja nuppuja tulee, harmillisesti vain se toinen kasvi päätti nyt lopettaa kukinnan ainakin hetkeksi. Mutta eiköhän sitä kesään mennessä saada yhtäaikaa kukkia uuteen ja vanhaan, ja pääsisi lopulta tehokkaaseen ristipölyttelyyn..



https://photos.google.com/share/AF1QipMj-E6cNkuZAmsSOj2Rz9bnRgMKCrnZKgFZ8zBol4Li3nKfiAZd9wUeW9eR5Y_6rA/photo/AF1QipPMw4O0OQ416Mvifpwz1QsM3770esiGGqjNgiRk?key=a0QxWC16RkRBdW83aUdJa0ZtclpscWJ2dU1EeThB



Siinä tämän kertaiset, jos kuvat ei näy, kertokaa, niin opettelen lisää..

Filago, kamera tanassa kasvejaan vaanien

muoks. lisäsin kuviin linkit, joista kuvat pitäisi saada kurkittua, ja viimeistä yritin vielä toiseen kertaan, josko nyt näkyisi...
#163

Whili


Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Filago - helmikuu 22, 2017, 00:17:45 apFilago, kamera tanassa kasvejaan vaanien

Kyllä nyt pääsi paha kirous rauhalliseltakin mieheltä. Nämä kuvat olisin halunnut nähdä, mutta iso G ei sitä sallinut. Taas kerran Google, mitä olet tehnyt kuvapalvelullesi? Ei tällaista voi sallia, että Bluesmanin ja Filagon kuvat sensuroidaan.

jussa

Tää ei enää ole hirveän hauska peli googlelta. Minulle kuvat näkyvät, mutta käytänkin chromea ja olen kirjautuneena googlen palveluihin.
Kaudet: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: jussa - helmikuu 22, 2017, 11:16:07 ap
Tää ei enää ole hirveän hauska peli googlelta. Minulle kuvat näkyvät, mutta käytänkin chromea ja olen kirjautuneena googlen palveluihin.


Niin käytän minäkin ja kirjautunut, ei silti näy.

PP

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - helmikuu 22, 2017, 12:17:29 ip
Lainaus käyttäjältä: jussa - helmikuu 22, 2017, 11:16:07 ap
Tää ei enää ole hirveän hauska peli googlelta. Minulle kuvat näkyvät, mutta käytänkin chromea ja olen kirjautuneena googlen palveluihin.


Niin käytän minäkin ja kirjautunut, ei silti näy.


Sama täällä, ei auta. Voisiko olla sama ongelma kuin bluesmanilla, että kuvat menikin johonkin toiseen googlen palveluun Driven tai Photosin sijaan?

Filago

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 22, 2017, 08:32:54 ap
Lainaus käyttäjältä: Filago - helmikuu 22, 2017, 00:17:45 apFilago, kamera tanassa kasvejaan vaanien

Kyllä nyt pääsi paha kirous rauhalliseltakin mieheltä. Nämä kuvat olisin halunnut nähdä, mutta iso G ei sitä sallinut. Taas kerran Google, mitä olet tehnyt kuvapalvelullesi? Ei tällaista voi sallia, että Bluesmanin ja Filagon kuvat sensuroidaan.

Lisäsin alkuperäisviestiin linkit, että pääset katsomaan, mutta elä odota liikoja, ihan tavan kasveja niistä löytyy :)

Filago, yhtä hämmästyneenä siitä, miten tämä voi olla niin vaikeaa
#163

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Filago - helmikuu 24, 2017, 17:37:35 ipFilago, yhtä hämmästyneenä siitä, miten tämä voi olla niin vaikeaa

             
Linkit toimivat, kiitos niistä. Viimeinen kuvakin näkyi, joten olet ehkä päässyt jäljille. Tuon kukkakuvan halusin kaikkien näkyville. Avasin kuvan sieltä linkistä uuteen ikkunaan ja kopioin siitä osoitteen (ja pienensin kuvaa). Uteliaana vain tsekkaan, pysyykö tämä kauankin näkyvillä.

Käki

helmikuu 24, 2017, 22:47:27 ip #10 Viimeisin muokkaus: helmikuu 24, 2017, 22:51:07 ip käyttäjältä Käki
Yks kuva näkyy, muut ei. Tää menee enempiki tragi-komedian puolelle.

Jahas otetaan sen verta takaisin, että linkistä näkyy. Foorumilla näkyy vain tuo vika kuva täällä.


Filago

Kuvat jos ei näy, pitää sit kuvailla tarpeeksi lennokkaasti. Taimia on tällä hetkellä ihan liikaa, mutta töihin sain muutaman hukattua, ja Espooseen kaverille jokusen myös. Kyllä tämä tästä, kohta pitäisi tomaatit idättää ja sitten ei enää mahduta mihinkään.

Olen käyttänyt tänä keväänä aiemman kastelulannoitteen sijasta nyt kasteluveden seassa ihan perinteistä Nekon ravinnetta, millä on mukavan pieni ja helppo annostelu tippoina kasteluveteen. Mutta lopulta oli pakko täräyttää vaaleanpuneisia kiteitä koko joukolle, päätin ihan yksilötasolla, paljonko kullekin uskalsi antaa, kun mukana pari lehtien rullaajaa. Sitä ei kyllä jaksa tajuta, mitenkä saman lajikkeen sisällä voi olla yksilöillä niin iso ero lannoitteen kestossa. Mutta tujaukset teki hyvää, ja tällä hetkellä uusimmat lehdet kaikilla suunnilleen asiallisessa muodossa... Eikös se niin mene, että jos et ole rajoilla, tuhlaat osan potentiaalista ;).

Eka raakilekin havaittu, epä-yllättävästi Jalapeno Fx, mutta Numex Twilight näyttää saavan jotain aikaiseksi myös. Numexilla on myös äärimmäisen esteettiset reunoilta violetin sävyiset kukat, joiden kanssa ei voi välttyä ajatukselta, että ehkä pitää yrittää kuvan laittoa vielä joskus..

Tovariin kahdesta marjasta toinen on nyt punainen, annan sen kypsyä vielä paremmin ja ehkä kuivuakin puskaan ennenkuin korjaan. Uusi Flexu kukkii, jokin kukka taitaa jäädä kiinni, katsotaan kuinka käy, onko siemeniä vai pelkkää hdelmänlihaa. Niin ja kaverille melkein väkisin sijoitettu tänä talvena itänyt Lance on kotiutunut hienosti ja kuvamateriaalin perusteella kukkiii jo uudessa paikassa, samaan paikkaan lahjoitin tänään Duke Pequinin, että saa myös syötävää eikä vain katseltavaa.

Filago, joka yrittää viivyttää tomaattien idätystä kuun loppuun, ettei tule tilanpuute ( paitsi että aina tulee kummiskin)


#163

Filago

Tomaatit kylvetty, vain 8 lajiketta :).

Filago, jonka Jalapeno Gaucho FX -sarjan ensimmäinen avautunut arpa, ei voittoa: Tekee hedelmää, joka sojottaa suoraan ylöspäin, ja vaikka on kokoluokaltaan oikea, on epäilyttävän suippo päästään. Pitää antaa hetken kasvaa, ja sitten maistamaan, onko edes maku sinnepäin. Toisaalta on rehevä, kukkii meikäläisen oloissa jo nyt, ja eka hedelmäkin tekeillä, niin jos ei jalapenona toimi, niin maku ratkaisee saako sitten jonkun muun tunnisteen ja jatkaa loppukesän tai vaikka ensi vuonnakin... kahtooteen
#163

Filago

Tomaatit on viime viikon kuluessa siirretty purkkeihin kasvamaan, lajikemäärä nousi viime hetkessä 9:ksi. Viime vuodelta jääneet aidot F1 amppelitomaatin siemenet eivät itäneet yksikään, sen sijaan viime kesän puskien F2-siemenistä iti kaikki, eli nyt on useampia tarjokkaita, jään odottamaan josko aidot itäisivät, tai jälkeläisistä jonkun lehdet ja varret roikkuisivat oikealla tavalla. Saisi edes yhden amppeliin sopivan taimen. Muuten taimia on nyt mukavasti reilu 30. Riittävät kesällä sekä oman pihan kasvariin että mökille sinne tänne. Ehkä jopa jokunen taas työkamuillekin.

Chilit kasvaa silmissä, aika moni jo kukkii, mikä nyt on periaatteessa ihan turhaa, mutta tietääpä, että kunhan pääsevät isompiin multiin ja aurinkoon, voisi odottaa jotain satoa sitten. Se ensimmäinen Jalapeno F x:n  hedelmä on venynyt oikein järkyttävän kokoiseksi, mutta ei se edelleenkään ole muodoltaan jalapeno. Jos se maistuu jalapenolta, väärä muoto ei haittaa mitään, koko olisi ah niin täydellinen kunnollisiin täytteisiin, mutta epäilen että on mieto. Kerron sitten.

Filago, joka odottaa kesää, olihan tänään jo ihan vappukelitkin
#163

Filago

Nyt on jo iso osa porukkaa ulkoilemassa. Ja chilien osalta päätin, että nyt saavat jäädä sinne, ellei nyt ihan pakkaskelejä iske.

Tomaatit ovat vasta siinä vaiheessa, että kävivät tänäänkin pihalla ottamassa aurinkoa. Ehkä viikon päästä isoihin astioihin ja muutto lopullisille paikoilleen.

Se mystinen "jalapeno" ei sitten ollutkaan jalapeno. Luulin, mutta olin katsonut numeron väärin, ja kun se ensimmäinen hedelmä syötiin, se oli juuri sitä, mitä pitikin purkin kyljen numeron mukaan, eli Beaver dam. Olin ryhmitellyt taimet lajikkeittain, mutta näköjään tuossa tullut pieni sekaannus. Hyvä juttu asiassa on se, että nyt on sitten saatu tuoreet siemenet kuivumaan lajikkeesta.

Ananaskirsikat on tänä vuonna idätetty aika riittävän ajoissa, kun niistä on saanut syödä marjoja jo vaikka kuinka. Antaa toivoa saada mukavasti satoa kun saadaan taimet kunnon multatilaan ja auringon lämpöön.

Tomatilloissa (2 kpl) on ollut kukkia paljon jo kauan, ja ensimmäinen yllättävän iso vaaleanvihreä paperilyhty siellä kelluu nyt. Odotan jännityksellä miten homma etenee, ja siirsin isoimman kasvin tänään ämpäriin. Tiedän enemmän loppukesästä, mutta neuvoja otan vastaan jo nyt ko. kasvin kasvatuksesta.

Filago, jolla kevät menee aina kynnet kuluneina ja aluset mustina
#163