Kasvatus ja yleinen chilitieto => Päiväkirjat ja fotoalbumit => Aiheen aloitti: kalat69 - joulukuu 01, 2012, 21:33:55 ip

Otsikko: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 01, 2012, 21:33:55 ip
Pistetäänpäs tännekin pikkasen juttua mitä sitä on tullut puuhattua. Tämä kausi kun päättyi jo melkein ennen kuin alkoi, on ollut aikaa siivota huolella huonetta, jotta kaikki mahdollinen elollinen olis kuollu. Ja kun siivoukset ja kaiken maailman myrkytykset ja desinfoinnit tuli suoritettua, niin alko uuden kauden suunnittelu. Nyt on rakenneltu ja viritetty jos jonkinlaisia vimpaimia, ja chilejäkin on jo kasvamassa.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/056.jpg)

elikkä katossa on roikkumassa reilut parisenkymmentä LED-Finlandin lamppua. Niissä on taas uudessa suhteessa punasta ja sinistä, ja vähän muutakin väriä. Omat taimet olis tänä vuonna tarkoitus kasvattaa pelkästään noilla valoilla. Nähdään kuinka chilit niillä kasvaa. Taimet jotka just on turpeesta nousseet näyttää ainakin ihan hyvin noilla valoilla pärjäävän. Muutama tollanen isompi nft tuli hankittua chilitarvikkeelta, niissä kun tuntui kasvavan ihan hullua vauhtia, niin nyt laitetaan vähän enemmän niitä. Nurkkaan oon rakennellu uuden lannotejärjestelmänkin, pitäis huoneen toimii suht aitomaattisesti :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/052.jpg)


tämä taas on zengrown fihsplant aquaponics synteemi. Elikkä ala-altaassa kasvaa kaloja, josta vesi kiertää ylä-altaaseen ja lannoittaa kasvit. Meillä tossa salaattia kasvamassa, ja altaassa kaloina niilin tilapiaa.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/054.jpg)


sitte oon värkänny tälläset kasvatusputket. noissa kiertää vesi koko ajan. niitä on tossa sellanen lyhyt pätkä ja tää pitempi. tohon olis tarkotus laittaa chilit aluksi vähän venymään ennen ku ne saa noihin nft:hen ja sitte lyhyempään salaatteja kasvamaan.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/053.jpg)

siinä niitä chilejä sitte jo kasvaa, ihan perus juttuja, pubeja mm. turbo pubea, orange rocotoa, huallagaa jne. ja tietysti nagaa ja paria muuta chinenseä ja tietty lemon droppia ja aji cristallia ja muutama muu bacca.

Tästä on hyvä lähteä uuteen kauteen. :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - joulukuu 01, 2012, 21:41:20 ip
 No taas on Tammisillassa melkomoiset viritykset. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata paitsi pelkillä LEDeillä valaistua kasvattelua niin myös aquaponicsin toimintaa. Lemon dropilla maustettua tilapiaa sitten syksymmällä? Chilien suhteen melkoisen aikaisessa taidatte olla viime kauteen verrattuna.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - joulukuu 01, 2012, 23:42:14 ip
No niin mukava nähdä taas chililandiassakin elämää pitkästä aikaa...ainakin foorumilla.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Landspeed - joulukuu 01, 2012, 23:50:19 ip
nyt o kyllä lupaavan näköset setit!mielenkiinnolla jäämme siis odottelemaan päivityksiä :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 02, 2012, 07:20:24 ap
tässä talossa ei oo vissiin koskaan alotettu kauta jo näin aikasin, pelottaa vaan että chilit ponkasee jo toukokuussa kattoluukuista ulos ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Lillen - joulukuu 02, 2012, 10:12:09 ap
Hyvää PR:ää se vaan on! ;) Näkyy Turuntielle asti ja houkuttelee katsojia.

Hienolta näyttää, mielenkiinnolla kauttanne seuraan!
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 02, 2012, 16:37:47 ip
Kieltämättä nuo valot on pikkasen, miten sen nyt sanois, huomiota herättävättävät ;D ja niistä on vasta pieni osa päällä. Oottakaas vaan kun räväytetään kaikki päälle 8)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Lillen - joulukuu 02, 2012, 17:05:36 ip
->Kunta sulkee tievalot 5km säteelt tedän lähistöltä kun tulevat siihen tulokseen että teidän växthuusit valaisee koko pätkän :).
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 03, 2012, 22:02:59 ip
valot tuntuu toimivan ainakin salaattien kanssa. ihan hyvän värisiä näyttävät olevan, ja ihan ku lannotekin riittäis vaikka kalat on vielä kovin pieniä, noin neljän sentin mittaisia :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/DSCF0001.jpg)

paria eri salaattia kasvamassa, ne näyttää yllättävän hyviltä ja pirteiltä, ja värikin tosiaan vaikuttaa olevan kohtuulisen hyvä.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/DSCF0003.jpg)

tulipa pistettya chilitkin noihin kouruihin kasvamaan. saas nähä kuinka ne siinä viihtyy. valona tässäki nuo ledit ja arska sillon ku se sattuu paistamaan.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: MadDog - joulukuu 05, 2012, 12:04:54 ip
Hienot on systeemit ja näkee että niitä on vähän pohdittukkin :)
Mielenkiintoista seurailla tätäkin osastoa...
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: hessi - joulukuu 06, 2012, 20:30:09 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - joulukuu 02, 2012, 07:20:24 ap
tässä talossa ei oo vissiin koskaan alotettu kauta jo näin aikasin, pelottaa vaan että chilit ponkasee jo toukokuussa kattoluukuista ulos ;D

taitaa ponkasta jo maaliskuulla :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: wille - joulukuu 11, 2012, 13:17:35 ip
Lainaus käyttäjältä: Lillen - joulukuu 02, 2012, 17:05:36 ip
->Kunta sulkee tievalot 5km säteelt tedän lähistöltä kun tulevat siihen tulokseen että teidän växthuusit valaisee koko pätkän :).


Ja sähköyhtiöltä tulee herkkukori Jouluksi.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: pak - joulukuu 11, 2012, 18:06:35 ip
Öljy-yhtiöltäkin taitaa tulla henkilökohtainen tervehdys  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - joulukuu 11, 2012, 18:52:45 ip
Teillä on paljon ystäviä.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: TunturiTiger - joulukuu 11, 2012, 21:25:50 ip
Lainaus käyttäjältä: jewe - joulukuu 11, 2012, 18:52:45 ip
Teillä on paljon ystäviä.

Ne on maksettuja.. Fisu käyttää puolikkaan Las Vegasin verran sähköö, joten toi herkkukori olis ainakin kohtuus.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Jamppa - joulukuu 12, 2012, 16:49:09 ip
Aquapoinics ledeillä. Yes. Nyt on hienoa yritystä ja pioneerihenkeä.
Kotimainen ruutana vois toimia biolannoittajana myös. Syö kaiken hajoavan ja sitkeänä kalana kestää jopa pakkasta.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 12, 2012, 20:12:22 ip
joo-o, kyllä fortumi meistä tykkää, ja nestekin ;D Herkkukoreja vaan ei oo näkyny :(
Tosin toi määrä ledejä vie saman verran sähköö, kuin se määrä natikoita, mikä ennen roikku katossa ;D tosin ne tais viedä vieman enemmän, ku niitten kaverina oli vielä noita ledejäkin ;D
Eilen tuli taas uusi ledi, se vaikuttaa aika mielenkiintoselta, täytyy huomenna ottaa kuvaa siitä :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: JaloPena - joulukuu 12, 2012, 21:01:26 ip
Onko se salaisuus vai onko mahdollista paljastaa ledeistä, millaiset aallonpituudet niissä on ja missä suhteessa?
Kun kesällä juttelimme, vihjaisit silloin jotain tulossa olevista erikoisemmista lampuista.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Caide - joulukuu 12, 2012, 21:18:24 ip
Onpas hienot systeemit. Siinä on ilmeisesti obon pistorasiakourusta tehty noi ruukkusysteemit. Todella hienoa...
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 12, 2012, 22:08:17 ip
Lainaus käyttäjältä: JaloPena - joulukuu 12, 2012, 21:01:26 ip
Onko se salaisuus vai onko mahdollista paljastaa ledeistä, millaiset aallonpituudet niissä on ja missä suhteessa?
Kun kesällä juttelimme, vihjaisit silloin jotain tulossa olevista erikoisemmista lampuista.


kyllä se vielä on salaisuus ;) testaillaan ensin vähän tarkemmin, ja kun tuo valaisimien  valmistaja on valmis paljastamaan pituuksia, niin kerrotaan sitte vähän tarkemmin. Mutta tällä hetkellä sanoisin että, ihan hyvältä näyttää, tuntuvat valot toimivan.

Caide tiedoksi, että nuo kasvatuskourut on ihan salaattikouruiksi valmistettu. Ollaan ne ostettu lopettaneelta kasvihuoneelta. pienen tehopesun ja hinkkauksen jäljiltä näyttävät lähes uusilta
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: shp - joulukuu 13, 2012, 03:31:56 ap
Ihan höpöks on kyllä mennyt chililandian väki, kasvatteleepi kaloja, hämähäkinseittejä ja salaattia, mut ei yhtään chilipuuta missään?! =(

Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 13, 2012, 06:21:21 ap
olihan siellä satoja chilipuun vauvoja tulossa  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 17, 2012, 21:24:27 ip
no niin, pikku hiljaa tuolla huoneella on jotain kasvuakin havaittavissa. pistetäänpäs ekaksi kuvaa siitä uudesta ledistä jota tossa aikasemmin jo lupailin.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/058_zpsd6310ea0.jpg)

tämä on sellanen 180w valaisin, jossa on pikkasen vähemmän lamppuja, mutta jotka on pikkasen tehokkaampia.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/057_zps7b70319d.jpg)

pidemman mallinen, kolme neljän lampun ryhmää. valotehoa löytyy kivasti, ja alla olevat chilit kiitti, valaisin saapu. heti ekan päivän jälkeen olivat terhakkaampia.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/054-1_zps27a40f21.jpg)

chilit on jo sen verran kasvaneet noissa putkissa että ne erottaa ilman suurennuslasia ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/055-1_zps32c14a2a.jpg)

mini rocoto kasvaa mukavaa vauhtia


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/047_zps7983b5cc.jpg)

kalat ei oo juurikaan kasvaneet, mutta salaatit alkaa pikku hiljaa näyttää ihan syötäviltä. meillä taitaa jouluna olla ihan omat salaatit pöydässä :)

seuraavaksi ajattelin tohon laittaa vähän tomaattia kasvaan, chilille tuo ei taida olla riittävän hapan kasvupaikka.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 24, 2012, 17:57:46 ip
(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/joulu2012010_zps522a9f04.jpg)


Oikein rauhallista ja mukavaa joulun aikaa kaikille chilipäille

toivottaa Fisu ja sihteeri

pitäiskö laittaa viel oikein tänne foorumillekin sopiva kuvakin ;)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/005-3_zps90bb80ec.jpg)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 29, 2012, 16:42:17 ip
ihan kivasti tuolla huoneella näyttää kasvua tapahtuvan. Kuoruissa tuntuu kasvua tapahtuvan vauhdilla, pitäis ruveta virittelemään jotain uutta paikkaa mihin noi taimet voi laittaa, kun noihin nft:hin ei kovin montaa mahdu :(

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2012001-4_zps6a72ccb0.jpg)

ihan komeitataimia kasvaa, vähän turhan nopeesti kyllä :D



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2012004-4_zps338e6379.jpg)

juuret alkaa olla siinä vaiheessa että kiire siirtämään pikkasen isompiin kivivilloihin



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2012003-4_zpsad4d631a.jpg)

aji cristal pääsi jo nft:hen runko on jo ihan kivan paksunen :)



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2012007-4_zps62da3994.jpg)

muutama nft toiminnassa, loput pitäis vielä viritellä. mutta noissa on nyt kasvamassa criolla sella, aji cristal, naga morich, havanna paprika ja mini rocoto



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2012010-3_zpsfbfd54d8.jpg)

mini rocoto vääntää jo nuppuja :) niistä saattaa saada satoakin jo ajoissa ;D vesi kielellä odotetaan...
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Minbaari - joulukuu 29, 2012, 16:55:02 ip
Mahtavan näköistä jälleen kerran! Täytyy katsoa josko sitä taas ensi kesänä pääsisi paikan päälle ihmettelemään ja vaikka jonkun taimenkin hakemaan.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - joulukuu 29, 2012, 17:52:00 ip
Löytyykös muuten teiltä noita muovihattuja ison kivivillakuution päälle vai tarviiko hankkia Tampereelta ?

Tarvisin varmaan öh...aika monta. ::)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 29, 2012, 18:12:55 ip
kyllä sun niitä tarvii tampereelta hankkia, meillä on omiin tarpeisiin, aika monta niitä täälläkin tarvitaan ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Kärsä Babar - joulukuu 29, 2012, 18:23:41 ip
Vimpainpäivänä ollaan tulossa Tammisiltaan. Voidaan tuoda samalla jos on tarvetta.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jaolsten - joulukuu 29, 2012, 18:26:24 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - joulukuu 29, 2012, 18:23:41 ip
Vimpainpäivänä ollaan tulossa Tammisiltaan. Voidaan tuoda samalla jos on tarvetta.
Ottaisitko Kärsä samalla mukaan niitä amppeliruukkuja. Tarvittaisiin Vaarin kanssa, eh, paljon.  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - joulukuu 29, 2012, 18:32:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - joulukuu 29, 2012, 18:23:41 ip
Vimpainpäivänä ollaan tulossa Tammisiltaan. Voidaan tuoda samalla jos on tarvetta.


Tarvisin varmaan kaikenlaista muutakin...öh paljon, pitää ruveta varmaan tekemään listaa. ::)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Touko - joulukuu 29, 2012, 19:33:12 ip
Oho, alkolukko petti  :o
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - joulukuu 30, 2012, 12:33:11 ip
tuo siemenliike Siren taitaa vaan olla tukku liike, ettei sais myydä kuin yrityksille 8)
Kymmen litrasen amppelin kanssa kannattaa sitte jo miettiä, mitä se painaa satoavan kasvin ja märän mullan kanssa ;D saattaa nimittäin olla painoa sen verran ettei ihan ihin tahansa kannata ripustella ;D

meillä on myynnissä noita samaisia amppeleita joita jewe on plantaasillaan käyttäny. ja jos ihan hirveetä määrää meinaa, niin ilmoittelee, niin hankitaan lisää. vihreitä ja terrocotan värisiä löytyy :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - joulukuu 30, 2012, 13:07:34 ip
Niin mullahan on ollut käytössä jo monta vuotta noita Tammisillan amppeleita ja tuo vihreäkin on ollut ihan riittävän iso, onko se nyt viisi vai seitsemän litraa ja rocotosatoa on tullut niistä riittävästi ja automaattikastelulla pysynyt multa riittävän kosteana. Viime kesänä oli myös yksi vielä isompi amppeli yhdelle Ultra Pubelle, se terrakotta jossa kettinkikannakkeet ja painoa tosiaan noissa on kiitettävästi eli kannattaa miettiä tarkkaan mihin ripustaa noita. Heppoisimmissa kasvihuoneissa voi kattoprofiilit olla kovilla jo pelkästään noista vihreistä jos useampia ripustaa.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Huru-ukko - joulukuu 30, 2012, 15:43:43 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - joulukuu 30, 2012, 12:33:11 ip
tuo siemenliike Siren taitaa vaan olla tukku liike, ettei sais myydä kuin yrityksille 8)
Kymmen litrasen amppelin kanssa kannattaa sitte jo miettiä, mitä se painaa satoavan kasvin ja märän mullan kanssa ;D saattaa nimittäin olla painoa sen verran ettei ihan ihin tahansa kannata ripustella ;D

meillä on myynnissä noita samaisia amppeleita joita jewe on plantaasillaan käyttäny. ja jos ihan hirveetä määrää meinaa, niin ilmoittelee, niin hankitaan lisää. vihreitä ja terrocotan värisiä löytyy :)

Mites jos omistaa y-tunnuksen niin onko se riittävä peruste. Kysymyksessähän on alkutuottaja...
Ja onko tuo tarkka valvonta sen yrityksen suhteen. Nimimerkillä "Sepon plantut" ilman yhtiömuotoa tavaraa tilaillut...
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 05, 2013, 21:24:35 ip
taas tuli vietettyä muutama tunti tuolla huoneella. Pikkasen aikasemmin esim. joskus reilut viikko sitte kun olis ton tän päiväsen homman tehny, niin olis ollu paljon helpompaa 8) mutta siirreltiin siis noista kasvatus putkista taimia isompiin kivivilloihin. Pikkasen se oli hankalaa, kun juuret oli aikamoisella sykkyrällä siinä verkkoruukun ulkopuolella. Ja verkkoruukkuhan piti poistaa ja juuret viikata isoihin kuutiohin sisälle ::) mut saitiinhan niitä mahtumaan ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013013_zps39e5ebe2.jpg)

viikko sitte otettiin putkista/kouruista isoimmat ja vahvimmat taimet nft:hen ja viikkoa myöhemmin kouru kasvatti oikealla on aika paljon isompi kuin nft kasvatti.
Tässä täytyy vissiin huomioda se, että kourussa valot on paljon lähempänä ja kohta on asteen pari lämpösempikin :)



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013015_zpsd5f8dd61.jpg)

taimia on istutettu nyt turpeeseenkin 5,5 senttisiin ruukkuihin ja taas sais alottaa istutus hommat seuraavaa kokoon :o



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013016_zps46494958.jpg)

tänään isompiin kivivilloihin siirrettyjä yksilöitä



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013017_zpsd324c86b.jpg)

putkissa/kouruissa kasvavat salaatitkin alkovat näyttämään jo salaatelta. koha ei artte enää salaattikauppaan mennä :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 12, 2013, 22:44:29 ip
kyllä nuo chili rupes tossa nft:ssä kasvamaan, kunhan saivat ensin juurensa oikeeseen järjestykseen ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013011_zps81a5bbe9.jpg)

minirocotot ovat jo haaroneet ja kaikissa reilusti nuppuja :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013012_zpsf97712e4.jpg)

aji cristalkin jo nuppuilee, tänä vuonna saattaa tulla suht ajoissa chiliä... :D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 16, 2013, 21:18:13 ip
jos vihdoin ja viimein tekis jonkinlaista listaa idätyksistä:

Elikkä ennen joulua itämään meni

Annuumit:
ixtapa jalapeno

Baccat:
aji cristal
lemon drop
criolla sella

Chinenset:
naga morich
trinidad scorpion
havanna paprika
chichen itza
trinidad perfume
harold st. barts
catepillar
chocolate bhut jolokia

pubet:
turbo pube
orange rocoto
rocoto yellow
mini rocoto
rocoto la paz rojo

eilen meni idätykseen seuraava satsi

baccat
aji norteno
el oro de ecuador
aji habanero
aji angelo
jamy
aji golden
aji escabenche
peruviano arancio
aji ecuadorian orange

chinenset:
macapá red
black naga
big bang chocolate naga
trinidad scorpion moruga yellow
sunrise scorpion
trinidad srorpion org.
trinidad scorpion butch t
trinidad douglah
trinidad scorpion
trinidad scorpion moruga red
bhut jolokia strain I
bhut jolokia strain II
chocolate bhut jolokia
bhut jolokia yellow
orange bhut jolokia
habanero golden
habanero cgn 22207
habanero naranja pic
7-pot barrakpore
7 pot primo orange
7 pot orange yellow
7 pot primo
habanero gmbi org.
habanero hot lemon
westindian yellow habanero
aji panca
aribibbi gusano
royal gold

pubet:

rocoto ecuadorian red
rocoto manzano amarillo
orange locoto
large red rocoto


frute:
el incendio

taitaa niitä vielä olla muutama tulossa ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 25, 2013, 22:19:41 ip
välillä herkullisempaa kuvaa 8)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013009_zps2997a012.jpg)

Pipsa herkkukauralastut - salainen aine on fataliin savusuklaarocototoffee, menee kieli mennessään ;D
Moita saattaa olla vielä muutama tarjolla huomisilla chilivimpainpäivillä :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 30, 2013, 22:08:10 ip
eipä tota kasvua oikein huomaa kun tuolla kasvihuoneessa päivittäin käy, mutta nyt kun kattoo noita edellisiä kuvia niin jonkinmoista kasvua voi huomata ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013019_zps52021c29.jpg)

nft:ssä kasvaa kovin, varsinkin aji cristallit ovat kasvaneet, vaikka lannokset on vielä olleet kovin laimeita litkuja.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013022_zps6fb3ebad.jpg)

chocolate fataliikin on ihan hyvässä kasvussa


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013020_zps4f6b4b88.jpg)

kouruissa kasvaa taimet ennätys hyvin, pikkasen erikokosia on tällä hetkellä kyseisessä vimpäimessa ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013021_zps6448806c.jpg)

havanna paprikaan on kehittyny jo komee varsikin, tarttis varmaan huomenna istutella ruukkuihin ::)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013023_zps35341d57.jpg)

lauantaisilla vimpainpäivillä rakennettu vimpain on päässy nagalle kasvualustaksi


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013018_zps6cbd603f.jpg)

biolanin edustaja lähetteli testiin, kuinka heidän kasvatus säkki sopii chilille ja pari noita kastelualtaita kanssa koekäyttöön.
Viime perjantaina on kasvit tohon laitettu ja yllättävän hyviltä näyttää. vasemmalla puolella on ixtapa jalapenoa ja oikeella jälleen kerran havanna paprikaa :D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - tammikuu 30, 2013, 22:29:57 ip
 Taas kasvaa Tammisillassa, ja hyvin vieläpä. Mietin että miten saa noiista NFT-systeemeistä kannen pois jos vaikka haluaisi siirtää kasvin tai hoidella juuristoa? Kun nuo chilit tuosta vielä kasvavat niin juuret ovat metrin alueella eikä reiästä saa kuin pienen osan mukaan jos ei poista ensin kantta.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - tammikuu 30, 2013, 22:42:00 ip
noitten isojen nft kannet on muovista valmistettua ´aaltopahvia´ joten tarvittaessa leikkaa viillon tohon kasvin kohdalle ja pujottaa kannen pois. en näe sitä mitenkään kovin vaikeaksi toimenpiteeksi.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - tammikuu 30, 2013, 22:51:47 ip
 No  tietystipä näin, ei vain oikein kuvista erotu mikä materiaali on kyseessä.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - helmikuu 03, 2013, 20:41:59 ip
kasvatuskourusta on taas tullut siirrettyä kasveja seuraavaan vaiheeseen. Tänä vuonna on tosiaan kokeilussa kaiken maailman vesiviljely hömpötyksiä ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013002.jpg)

muutama rocoto tuli siirrettyä tollasiin isompiin kivivilloihin. ehkä ne pysyy noitten kanssa pystyssä siihen asti kunnes pääsevät lopulliseen kasvatuspaikkaan. tosin siitäkään ei oo vielä tietoa, mihin ihmeeseen ne lykkään, mutta eiköhän jotain keksitä ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013003.jpg)

härpäkepäivillä rakennettuja laitteita tosi toimissa ;) pari cauchoa kyydissä


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013004.jpg)

tässä härpäkkeessä on pari harold st bartsia


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013010.jpg)

rocoto rio huallaga on sitte päättänu kasvattaa oksat kiinni lehtiruotiin. saas nähä mikä tostakin tulee :o lähes kaikki uudet oksat on kiinni alpuolella kasvavassa lehdessä.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - helmikuu 07, 2013, 22:49:26 ip
Tänään puuhailtiin taas hiukan chilien kanssa. Edellinen satsi siirrettiin kouruista pois, olivat osa jo ihan liian kauan ::)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013001-1.jpg)

nyt on taas mini kokosia kourut täynnä. toivottavasti nää tulee siirrettyä ajoissa pois, hiukan kyll ihmettyttää että minne ne mahtaa mahtua?


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013002-1.jpg)

muutamia ylimääräsiä on jo kertynyt, ovat jo nekin ihan kivan kokoisia :)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013005-1.jpg)

ihmeteltiin tossa tänään, että miltäköhän  kesäkuussa mahtaa näyttää, kun nyt jo ovat noin isoja? katto taitaa olla sitte jo vastassa :o
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Limanuljaska - helmikuu 13, 2013, 23:45:11 ip
Pääseekö teillä tutustumaan noihin chilin kasvatustiloihin jos sattuu ohikulkumatkalla eksymään sinnepäin tos keväällä?
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jaolsten - helmikuu 13, 2013, 23:51:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Limanuljaska - helmikuu 13, 2013, 23:45:11 ip
Pääseekö teillä tutustumaan noihin chilin kasvatustiloihin jos sattuu ohikulkumatkalla eksymään sinnepäin tos keväällä?
Arvaa...  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Limanuljaska - helmikuu 14, 2013, 00:06:19 ap
No hyvä :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - helmikuu 14, 2013, 00:09:13 ap
Kyllähän meille pääsee tutustumaan, kannattaa vaan vähän etukäteen ilmotella että ollaan paikalla :)

Tänään viriteltiin muutama naru taas huoneeseen.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013005-2.jpg)

alkaa tuo huone jo näyttää aika tutulta naru viidakolta. enää muutama naru lisää, ja sitte on tämä osa narutettu :)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013003-2.jpg)

Biotukselta tuli tänään paketti. Nämä kaverit on begoniapunkille ennakkotorjuntaan :)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013002-2.jpg)

ja tämä kirva mix, kuutta erilaista kirvojen ennakko torjuntaan. Vielä ei oo näkyny muita ötököitä kuin muurahaisia ja nekin on jo hoidettu päiviltä ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013007-1.jpg)

siinä se habanero kurkkii kukan keskeltä... saa nähä jääkö jo kiinni :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - helmikuu 26, 2013, 19:23:31 ip
Aurinko on paistellu pari päivää, ja chilit on innostuneet venymään pituutta 8) Nyt mietityttää, että tulikohan laitettua chilit hiukan liian aikasin kasvamaan :o alkaa nimittäin katto lähestymään uhkaavaa vauhtia, ja nyt on kuitenkin vasta helmikuu...

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013016.jpg)

Aji cristal on jo aikamoisen mittasta, menee ledeistä ohi pikku hiljaa ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013019.jpg)

kukkiihan nuo rocotot täälläkin ihan mukavasti, kuvassa san isidro


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013021.jpg)

aji cristal on varmaan ensimmäinen mitä päästään maistamaan :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013022.jpg)

jalapenotkin on jo ihan kivassa vaiheessa, ei noissakaan niin kauaa enää mee


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013023.jpg)

criolla cellassa on aikamoiset määrät podeja tulossa :D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013018.jpg)

kala-altaan päällä uusia kasveja, muutama chilikin testissä, saa nähä kuinka pärjäävät

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013026.jpg)

loppukevennykseksi... viime vuotinen amarillys, hyljättynä ikkunalla päätti sitten kukkia :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: PP - helmikuu 26, 2013, 19:30:59 ip
Komeaa on, mutta kesällä tuolla ei liikuta ilman viidakkoveistä. :) Enpä muista ikinä nähneeni tuollaisia podikuvia helmikuussa!
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - maaliskuu 05, 2013, 19:37:05 ip
Ens vuonna on kait pakko ottaa järki käteen kun noita kylvöjä tekee, ainakin jos NFT:ssä kasvattelee. Matalassa reunassa huonetta aji cristallilla tuli jo katto vastaan :o ja criolla cellat lähesty kattoa korkeimmassa kohdassa sellasta vauhtia, että niistä saksittiin lähemmäs metri pisimmistä kasvuista pois :o ja nyt on kuitenkin vasta 5. maaliskuuta! ekana kasvatusvuotenani laittelin näihin aikoihin vasta ensimmäisiä siemeniä multaan... ;D  Ja toinen asia mikä huolestuttaa on kadonneet käytävät!

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013003-3.jpg)

muutama viikko sitte tässä oli vielä leveä käytävä, mihin se on kadonnut???


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013004-3.jpg)

tänään laitettiin muutama rocoto lopullisille kasvu paikoille, kivasti oli jo pikkusia podin alkuja puskissa :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - maaliskuu 05, 2013, 20:51:17 ip
On se chililandia vakuuttavan näköinen paikka taas tänä vuonna ja juuri paikanpäällä käyneenä voin sanoa että kuvista ei saa todellista käsitystä kuinka isoja ja komeita noi kasvit on ja yllätys yllätys NFT rulettaa sielläkin niinkuin vähän joka paikassa. :o
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Rähinä-Reetta - maaliskuu 06, 2013, 06:52:31 ap
Mukavannäköinen landia.  :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Wonka - maaliskuu 19, 2013, 19:41:29 ip
Jo on meininkiä chililandiassa! :D Mitenkäs on chilit kasvanut aquaponic systeemissä ja mistä sait hankittua niilin tilapiota? Itse olen koittanut googletella jos jostain saisi poikasia omaan akvarioon, mutta ei löydy kuin pieniä koriste tilapiota.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - maaliskuu 21, 2013, 22:23:00 ip
Kyllä kasvit tossa kala-altaan päällä kasvaa, salaatista tulee kyllä aika kitkerää, saas nähä kuinka se muitten kasvien makuun vaikuttaa. Toistaiseksi chiitkin näyttää olevan ihan kondiksessa. Täytyypä laittaa kuvaa niistä, kuhan ensin muistaa sen ottaa ;D Niilin tilapiat hankki Puutorin akvaario meille. Varmaakin kun kyselee akvaario liikkeestä niitä, niin tilaavat. Olihan nuo meidänkin sellasia alle tulitikkulaatikon kokosia tullessaan, mutta nyt on koko kaksin kertaistunu.


nyt on sitte se katto tullu jo useammalla kasvilla vastaan, ja vasta on maaliskuu  :o huomenna on vissiin pakko ottaa ne sakset esille ja lyhennellä niitä. millään ei vaan raaskis.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013027.jpg)

pakko tota viidakkoa on alkaa karsia, eihän sinne kohta enää pääse valon pilkahdustakaan väliin, ja kukas sieltä satoakaan pääsee keräämään jos puskat kasvaa yhteen :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013026-1.jpg)

aji cristallissa on muutama podi tulossa, aika jännän mallisia tosin.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - huhtikuu 14, 2013, 21:54:41 ip
jaahas, kun noita edellisiä kuvia kattoo, niin on tainnu jonkun verran kasvua tapahtua :) niitä kun joka päivä kattoo, niin ei oikein meinaa huomata mitään kasvua ;D Tällä kaudella on sujunu yllättävän hyvin kausi, ei oo mitään ihmeellisiä vastoinkäymisiä ainakaan vielä. Ötökätkin on pysyneet poissa, ainoastaan noita hyötyötököitä pörrää, kun on uo biologinen torjunta, ja ilmeisesti niitä on ollu oikeanlaisia, kun ei ainakaan vielä olla niitä tuholaisia löydetty. Onneksi.

mutta laitellaanpas kuvia siitä miltä tällä hetkellä omat kasvatukset näyttää

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013069.jpg)

yleistä kuvaa ovelta, ledit alkaa kadota kasvuston sisään, ne tarttis varmaan poistaa nii kauan ku ne vielä löytyy tuolta ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013070.jpg)

aji cristallia pari kappaletta tulossa

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013071.jpg)

pikku hiljaa alkaa värikin cristalleissa muuttumaan


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013077.jpg)

ekat kypsätkin jo puskassa, sihteerille herkkuja ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013072.jpg)

käytävät alkaa olla menneen talven lumia, ei tonne enää oikein meinaa mahtua, pakko raivata jonkinlaista käytävää...


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013073.jpg)

jallujakin tulossa muutama, nämä yksilöt kasvaa biolanin kasvusäkissä ja aika kivasti kasvaakin :)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013075.jpg)

rocotoja aika kivasti puskissa tulossa jo, sihteeri pääsi 40 podin paikkeille muutamssa puskassa, ja kukkivat vaan kokoajan lisää


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013076.jpg)

rocoto puskaa, opuntia kaktukset on saanneet samaa lientä ku rocotot ja lähes yhtä useinkin ja ovat innostuneet pikkasen kasvamaan ;D


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/Chilit2013078.jpg)

nyt on laitettu turvesäkkeihin chinensejä, vielä kun niihin tippukastelun sais viritettyä :)

satoa pitäis tulla ainakin jonkun verran kunhan nuokin kaikki tosta kypsyy, sadonkorjuu taitaa alkaa pikkasen aikasemmin kuin edellisinä vuosina ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: punkgrower - huhtikuu 14, 2013, 22:08:59 ip
Millaista ec:tä sinä olet nuilla vesiviljely kasveilla yleensä pitänyt ? Mikä yleensäkkin on chilille sellainen hyvä ec:n vaihtelu väli ja onko siinä mitään eroa onko kasvi kasvu tai podintuotto vaiheessa. Minulla on hydrossa ollut nyt 1.5- 1.6 noin ec:t. Kasvit on voineet hyvin kylläkin tuollakin annostuksella olisi vaan kiva tietää mitä tuollaiset "ammattilaiset käyttää"?
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - huhtikuu 14, 2013, 22:23:47 ip
no ammattilaisesta tiedä... alkukauden oli ec vaan siinä 1,3- 1,5 käyttelin mato ja microa. myt siirryin, kun tota lannotteta menee niin älyttömiä määriä, niin sihteerin kukille käyttämään lannoitteeseen ja ec on nyt siinä kahden paikkeilla.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - toukokuu 19, 2013, 22:28:20 ip
se alkaa kausi olemaan siinä vaiheessa että satoakin saa korjata ihan tosissaan. Sihteeri tossa kiroili, kun joutuu kaiken muun kiireen lisäksi chilejäkin säilömään ::)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013011-2.jpg)

Kun ovesta astuu sisään, vastassa on melkoinen viidakko, etualan tyhjät narut kuuluu turpeissa kasvaville homeralle ja caucholle :)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013010-2.jpg)

cauchoja, ja nitä oli parissa muussakin puskassa ::)


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013009.jpg)

turun kasvitieteellisen havanna paprikaa


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013019-1.jpg)

nää kaikki on kerätty niistä havanna paprikoista, aika erimallisia ovat, onkos nää nyt sitä madame jeannettea?



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/90c83a9d-ebde-48c8-85bf-85ef3d422a98.jpg)


ja lisää samaista havanna paprikaa....



(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/c768625b-001b-4856-9ee6-8e4f3233ee3f.jpg)

muutamia aji cristalleja


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013004-4.jpg)


rocotot alkavat kypsyä


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013006-2.jpg)

muutama rocoton raakile


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013013-1.jpg)

tänään kerätty sato, 5920 grammaa tuoretta chiliä, ja sihteeri kiittää  ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 19, 2013, 22:55:04 ip
Missä Mengelen perkeleet, eli ne "hieman enemmän tuliset, mutta pienet ja söpöt chilit"? Eikö mitään järkyttävää ole luvassa? Taantuiko Kari nyt Sihteerin Rocotolinjalle, vai löytyykö kasvimassan alta vielä jotain kammottavaa?  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - toukokuu 19, 2013, 23:09:49 ip
 Vai että pikkusen podeja. Ja vieläkö sitä ollaan turvekasvatuksen vannoutuneita kannattajia?
Hienoista kasvua on teillä näköjään tapahtunut. Huomioidaan seikka että ollaan vasta toukokuulla. Melkoisen hurjaa touhua.
Havannapaprika taitaa olla sama kuin Chilivaarin Original habanero. Maistamallahan sen tietää kun on samanmakuinen kuin Orange haba.
Eli se ainoa oikea Habanero jota saa Habaneroksi oikeastaan kutsuakaan.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - toukokuu 19, 2013, 23:14:53 ip
juu, kyllä sieltä sellasia nameja löytyy, mutta jutellaan niistä sitte ku on niit maisteltu ;)


sihteeri taitaa olla turvekasvatuksen vannoutunut kannattaja. kasvu olis kohtuullista miehelle joka ei suostu leikkaamaan. nyt on puskat jo katossa ja väleihin ei mahdu kulkemaan, ja satoakin sais vasta sitte ku kerkeis jotain tekemään. Ja onhan meillä muut turpeessa paitsi tuo koehuone. Sihteeri ei tykkää yhtään noist villeinä rehottavista vesiheinistä, puhuu niitten kohalla ihan taukoomatta saksista ja leikkaamisesta ::)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - toukokuu 19, 2013, 23:27:41 ip
 Jos kerran kasvaa niin mitä niitä leikkelemään. Bonsainkasvatus on eri juttu.
Vaikeetahan tuo olis jotain NFT-kasvatuksessa olevaa chiliä myydäkään, toki turvekasvi on näppärämpi paketoida jos tarvitsee.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - toukokuu 19, 2013, 23:36:52 ip
no leikellä pitäis kuulemma siks, että kattoa vasten kasvavat chilit kerää kirvoja ja muita öttiäisiä ja kun puskien välissä on niin pimeetä että päivälläkin pitää ottaa taskulamppu mukaan että näkee kulkee, niin eihän niin pimeessä mitkään chilit kasva. ja taas kerää öttiäisiä....

onhan meillä turvekasvatuksessa omistakin chileistä suurin osa. ei noihin nft:in montaa mahu ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - toukokuu 20, 2013, 16:28:50 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - toukokuu 19, 2013, 22:28:20 ip

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013019-1.jpg)

nää kaikki on kerätty niistä havanna paprikoista, aika erimallisia ovat, onkos nää nyt sitä madame jeannettea?



Aika samanlaisilta näyttää kuin nuo kasvitieteellisen havannapaprikat siinä puskassa mutta ota noista selvää.

Mulla nyt on ainakin tänä vuonna tuo Teiltä saatu havannapaprika ja tanskasta tilatuista siemenistä kasvatettu Madame Jeanette mutta palot on vielä molemmissa herneen kokoisia mutta myöhemmin pääsee ainakin niitä sitten vertailemaan.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Chilivaari - toukokuu 20, 2013, 16:45:50 ip
Originaali Habanero on usein teräväkärkisempi, joten tuskin se se on. On niissä tuotakin näköä, mutta keskimäärin...


      (http://4.bp.blogspot.com/-bjq0lB3xP5o/TyU7Y6LkIOI/AAAAAAAAAbg/s6BwFyqVdUM/s1600/habat_29.1p.jpg)

Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - kesäkuu 03, 2013, 23:30:20 ip
eka kunnon sadon keräys pubeista 3,95 kiloa ja kun siihen lisätään aiemmin kerätyt, saadaan 4,5 kiloa

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013005-5.jpg)

taivaalliselle tuoksuva satsi rocotoja menossa huomen aamulla savustimeen ja seuraavana aamuna maggaraan  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Raumala - kesäkuu 03, 2013, 23:36:22 ip
 :o
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Feint - kesäkuu 03, 2013, 23:37:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Raumala - kesäkuu 03, 2013, 23:36:22 ip
:o


Samaa mieltä  :o
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - kesäkuu 03, 2013, 23:57:59 ip
 Jokos se sadonkorjuu nyt sitten siellä alkaa suuremmassakin mittakaavassa? Alku näyttää oikein lupaavalta. Nam!
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - kesäkuu 04, 2013, 00:29:24 ap
rocotoja on puskisa pilvin pimein, aji cristalia, havanna paprikaa ja jalluja valmistuu tasasen tappavasti. elikkä kyllä se säilöminen on täällä alkanut jo ihan tosissaan, jos vaan olis aikaa....
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: ottulo - kesäkuu 06, 2013, 14:34:52 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - kesäkuu 03, 2013, 23:30:20 ip
taivaalliselle tuoksuva satsi rocotoja menossa huomen aamulla savustimeen ja seuraavana aamuna maggaraan  ;)


Onko makkaroita tulossa lunastettavaksi asti, vai vasta teidän omat yhden illan sapuskat? Alkaa olla nälkä... ::)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - kesäkuu 10, 2013, 07:47:33 ap
50 kiloa on maggaraa tilattu, ja siitä riittää jo lunastukseenkin ;D juhanuukseksi olisi tarkoitus teettää velä toinen satsi, että olis juhannus pelastettu ainakin maggaroiden osalta, niin sääkää ei sitte niin pahasti haittais ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: ottulo - kesäkuu 10, 2013, 11:37:59 ap
Jes! Pitänee siis rullata fillari pihalle ja tulla käymään lähipäivinä.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - kesäkuu 10, 2013, 23:02:39 ip
näköjään käykin niin että tmän satsin tarvii riittää juhannukseksikín... eli pari pakettia tarvii säästää itellekin. mutta tuu vaan makkaran haku reissulle, ite ei olla torstaina paikalla mutta Virpi myy jos satut sillon paikalle :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: JaHul - kesäkuu 25, 2013, 15:08:46 ip
Ehtisikö Herra laittamaan muutaman kuvan Aquaponics järjestelmästä ja kertomaan muutamalla sanalla kokemuksia miten sen kanssa on homma edennyt? Kiirettä vaikuttaa olevan siellä kovasti mutta olisin niin kiinostunut näkemään ja kuulemaan kuinka sen kanssa asiat on lähtenyt sujumaan. :)

Itse haaveilen meinaan järjestelmän tekemisestä mutta paikkaa ei sille ole vielä kehkeytynyt joten se muhii korvien välissä.  :P
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - kesäkuu 25, 2013, 17:33:45 ip
no joo, aguabonisessa on tällä hetkellä parin chilin raatoa.... tai siis on se siinä hengissä, mutta kovin keltaisia. mutta sehän me tiedettiin että se on chilille turhan emäksinen. tarttis vaihtaa jotain uutta siiheen kasvamaan... vaiks kurkkua. Laitellaan kohta kuvaa
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: JaHul - kesäkuu 27, 2013, 23:41:03 ip
No harmi sinänsä. Itselläni ei ole oikeastaan minkäänlaista kuvaa siitä, että millaiseksi se kasvualusta tulee ja mitkä ovat mahdolliset chilit jotka siinä kasvaa. Olen kuitenkin nähnyt videoita, että joillekkin chileille se toimii loistavasti mutten lajikkeesta ole varma. Pitää siis tustua aiheeseen tarkemmin ja tehdä vähän selvitystyötä siitä, että millaiset kasvit siihen parhaiten sopii. Voi olla sitten et jää koko järjestelmä vain ajatukseksi jos se esim. ei sovi kovin monelle chili lajikkeelle... ???
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Limanuljaska - heinäkuu 05, 2013, 22:50:50 ip
Moro!

Kiitokset kun pääsin kyläilemään tuona helteisenä torstaina runsas viikko sitten. Vaikka ilma oli kuuma niin kuumottavammin jäi mieleeni trinidad douglah, hieman ehkä tulinen, mutta maku todella erinomainen :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 07, 2013, 08:20:44 ap
Kyllähän täällä aina saa kyläill kun vaan auki ollaan, taikka sopimuksen mukaan ;D Kieltämättä nyt alkaa kypsymään kaikki mielenkiitoisia uutuuksia puskista, melkein on tarvinut itsekin miettittyä muutaman kerran että oliko nyt ihan pakko maistaa ;D mutta onhan se jos kerran kasvattaakin ;D

Sadon keräys alkaa olemaan pakollista päivittäin. Eilen kerättiin 8,3 kiloa rocotoja, ja niitä pirulaisia jäi puskiin roikkumaan vielä kovin paljon.... habaneroja olis kypsänä puskissa varmaan lähemmäs kymmenen kiloa... aji cristallia aika reilusti, jalapenoja ym. ym. Olis sihteerille pikkusen hommia tiedossa ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 21, 2013, 08:46:53 ap
jaahas, kausi menee niin satoa keräillessä ettei oo tullu edes päiväkirjaan raapustettua. tällä viikolla on kerätty 20 kiloa rocotoja, aji cristallia 5 kiloa, ja paria eri habaneroa viitisen kiloa molempia. ja psukat näyttää siltä kuin mitään ei olisi kerätty... eli pikkusen eri tahtiin tavaraa kuin viime vuonna. mutta pistetäänpäs pikkasen kuvia.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013132.jpg)
Chililandian ovelta, katto vastassa käytävät tukossa, oso retkottaa puoliksi poikkinaisia sadon painosta, enää ei narutella, nyt vaan kerätään satoa  :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013131.jpg)
nagaa ja havanna paprikaa sulassa sovussa, satoa molemmista jo kerätty, havannasta reilu kilo

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013127.jpg)
mini rocoto on erittäin satoisa, kasvanut vaan katon niin täyteen ettei valoa pääse sisälle, mutta ku ei voi karsiakkaan kun podeja on niiiin paljon.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013123.jpg)
mieto lasten chinense ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013119.jpg)
chocolate fatalii

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013118.jpg)
trinidad douglah

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013117.jpg)
rocotot puskat joista on tällä viikolla kerätty 15 kiloa, ja taas olis kerättävää, ja kasvavat vaan isossa kivivilla kuutiossa tassilla.

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013116.jpg)
big bang chocolate naga

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013115.jpg)
west indian habanero, erehdyttävästi trinidand srorpion moruga yellow mallinen, SK tietää ;)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013109.jpg)
chichen itza

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013108.jpg)
ja sitä on aika hemmetisti....

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013105.jpg)
macapa red cgn 20802

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013101.jpg)

ja toinen havanna paprika sulassa sovussa nagan kanssa :)

tänään jatkunee taas sadon korjuu....
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Juso - heinäkuu 21, 2013, 09:08:25 ap
Rocotoista, mitä tarkoittaa "tassilla"? Miten näissä on kastelu?
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jaolsten - heinäkuu 21, 2013, 10:35:56 ap
Tassi on läns-Suomen murretta ja tarkoittaa pientä lautasta. Esim. kaffetta ryystettiin ennen vanhaan tassilta, eli kaadettiin kupista siihen aluslautaselle.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Juso - heinäkuu 21, 2013, 11:01:32 ap
Periaatteessa sana on tuttu, mietin vaan miten kivilillakuutiota lautasella hoidetaan kastelumielessä, onko joku systeemi, vai kaateleeko kasvattaja kaffepannusta ravinnelientä tassille.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: SK - heinäkuu 21, 2013, 11:55:24 ap
Eihän sitä toisten kasvatuksista tiedä ja oli muutenkin minulle uusia lajikkeita...
trinidand srorpion moruga yellow taisi olla kuitenkin vaaleampi ja rosoisempi, kun West Indian Habanero. Maistamalla varmistuu lajike. ;)

Tuo chichen itzakin muistuttaa ihan tyrni pensasta. ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Siku - heinäkuu 21, 2013, 13:05:19 ip
Sehän tuolla niin hassua onkin. Monet rocotot tosissaan ovat vain isossa kivivillakuutiossa, jotka ovat aluslautasella. Juuritilaa on siis vain muutama litra ja kyllähän se Fisu sitten ravaakin kastelukannun kanssa kastelemassa kuutiot läpi vähintään kolme kertaa päivässä. Toisaalta uskon kasvien ottavan huomattavan suuren osan tarpeistaan myös lehdillä kosteasta ilmasta.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 21, 2013, 14:27:07 ip
on se niin näppärää ku muut osaavat vastata kysymyksiin. rocotoilla on todellakin neliskanttinen aluslautanen kuution alla, ja siihen sitä ravintolientä kastelukannulla kipataan muutamia kertoja päivässä, säästä riippuen. lehdet on ihan surkeessa kunnossa, keltaisia, kärsivät liian korkeasta ph:sta, mutta pääasia elikkä hetelmät voi hyvin. ja kyllä nuo puskat on satoa lykänneet ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Siku - heinäkuu 21, 2013, 17:49:02 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - heinäkuu 21, 2013, 14:27:07 ip
on se niin näppärää ku muut osaavat vastata kysymyksiin.

Koska aloitetaan päiväkirjan ulkoistamisneuvottelut?
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 22, 2013, 07:41:55 ap
Lainaus käyttäjältä: Siku - heinäkuu 21, 2013, 17:49:02 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - heinäkuu 21, 2013, 14:27:07 ip
on se niin näppärää ku muut osaavat vastata kysymyksiin.

Koska aloitetaan päiväkirjan ulkoistamisneuvottelut?

voitais alottaa vaikka heti, pitäähän päiväirjan päivittäminen sisällään myös sadonkorjuun ja käsittelyn? Viikottaiset päivitykset, palkka vois olla niin paljon chiliä ku jaksat syödä ja vähän äijä pizzaa ja mustikkapiirakkaa ;) Tuliko het kaupat ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 28, 2013, 22:44:33 ip
kymppi plusa kerhoa tui tuossa eilen keräiltyä ja kuvattua. pistetäänpä tännekin niin katellaan kuinka moni lajike on sen näköinen kuin pitäis ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013047.jpg)

kymppi plussia kaikki ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013005-6.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013007-3.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/5008b830-0585-4580-a8b6-2e6c38abeb7a.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013011-3.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013012-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013013-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013014-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013017-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013018-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013020-1.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013022-1.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013024-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013025-2.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013027-1.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013029.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013030.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013034.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013035.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013037.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013038.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013039.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013040.jpg)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/d174faf6-8a13-4578-81f7-2e831945f92e.jpg)

vielä on muutamia 10 plussia missä ei oo kypsiä yksilöitä, mutta lisäillään kun saada vertailtavaa :)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - heinäkuu 29, 2013, 09:56:11 ap
Onkos noi 7-Pot Whitet vielä vähän raakoja kun omaan silmään näyttää ruudulla vähän keltaisilta tai sitten mun näyttö valehtelee. Täysin kypsänä ne on kyllä todella vaaleita. Ekassa kuvassa näyttää paremmalta.

Ihmetyttää vähän missä on tuo Bubblegumin kaulus ja omissa podeissa jokaisessa tuo hauska kaulus tai heltta kannan jälkeen ?
Eikös tuo taimi ollut kuitenkin minulta ja silloin samasta siemenpussista kylvetty kuin oma Bubblegum, ainakin nimikyltti on tutun näköinen.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Michilin - heinäkuu 29, 2013, 10:09:39 ap
Vois jo melkein kysyä että kelle sä syötät nuo kaikki?  :D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 29, 2013, 18:27:28 ip
no joo, ollaan ooteltu ikuisuus ja kun ei väri oo vaihtunut niin aateltiin että kypsä. ja se minuakin tuossa bublegumissa ihmetyttää, sen kauluksen takia se meitä kiinnostikin. sultahan tuo taimi todellakin on....
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Jingle Bell - heinäkuu 29, 2013, 19:00:28 ip
Sulla kyllä tulista löytyy! kui meinaat syödä noi kaikki? ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: SK - heinäkuu 29, 2013, 20:03:01 ip
Nehän näyttää herkullisille ja sitten se syöttää ne meille hyväuskoisille herkullisina lasten chileinä. ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - heinäkuu 29, 2013, 20:54:06 ip
SK on ymmärrätänyt jutun idean, ja ehkä on jopa maistanut jokun pienen herkullisen lasten chinensen  ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - heinäkuu 29, 2013, 20:54:23 ip
Lainaus käyttäjältä: kalat69 - heinäkuu 29, 2013, 18:27:28 ip
ja se minuakin tuossa bublegumissa ihmetyttää, sen kauluksen takia se meitä kiinnostikin. sultahan tuo taimi todellakin on....


Jopas on kummalllista, tuo podin muotokin on vähän erilainen ja sulla on pulleampi tuolta kannan jälkeen ja mulla koko podi enemmän suorakaiteen muotoinen. Tää rupeaa olemaan jo ihan mahdotonta jos samasta siemenpussistakin tulee erilaista podia tekeviä kasveja, siemenet on Tanskalaiselta kauppiaalta.

Noita Bubblegumeja on muuten vielä kolmas kasvi olemassa. Jätin itselleni vielä varavara taimen joka on pihalla ruukussa ja rupeaa nyt vasta tekemään ensimmäisiä podeja, pitää ruveta tutkimaan millaista palkoa sieltä sitten tulee...
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - elokuu 03, 2013, 23:04:03 ip
sihteeri on kyllä ollut tänä vuonna erittäin reipas ja ahkera chilien perkaaja. tuollasen kassillisen suurin piirtein on päivässä perannu jo muutaman viikon ajan ja homma jatkuu yhä vaan. tänään aloittelin tuollasella pikku kassillisella nagaa, ja kerättiin vielä 4,7 kiloa rocotoja, joista suurin osa minirocotoa joka on aivan uskomaton sadon tuottaja, parin päivän välein katto keltasenaan pollukoita. ja lisäksi vielä pikku kassilline noita huippu tulisia, elikkä 1,2 kiloa. huomenna olis taas pikkasen perkaamista ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/DSC01456.jpg)

täydellinen chilisihteeri hoitaa homman  ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Hubert - elokuu 03, 2013, 23:22:30 ip
Vakuuttavaa sihteröintiä!
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: tso - elokuu 03, 2013, 23:41:14 ip

Raukka parka. Nyt Fisu het suorittaan perusteellinen hartiahieronta. Tuo työasentohan on aivan väärin ja suojalasit puuttuu :)

Respect!!
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: jewe - elokuu 04, 2013, 09:54:59 ap
Kyllä sun kelpaa kun on sihteeri, vaikka täällä satoa tulee murto-osa tuosta niin perkaajalle olisi käyttöä mullakin ja chilipussit kulkee mukana mökin ja kodin väliä ettei tekeminen loppuisi lomallakaan.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Raaka-Arska - elokuu 04, 2013, 18:40:04 ip
Kylläpä on mahtavan näköistä meininkiä!!! Respect!!! Sihteerille jaksamista  ;D
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - elokuu 13, 2013, 23:09:06 ip
Laitetaanpas tännekin vähän kuvaa mitä se sihteeri on saannu aikaseks ja niille ketkä on kysyneet mitä noilla kaikkilla tehdään. no myyntiinhän niistä osa menee, kun saatu pikkasen tuunattua niitä ;D

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/chilit2013055.jpg)


näitä lähetään torstaina Tampereelle kuljettelemaan ja perjantaina yritetään myydä chilifesteillä. Näiden lisäksi on tarjolla myös rocoto-maggaraa ja chilijäätelöitä. Tänään maisteltiin maailman tulisinta chilijäätelöä, oli muuten aika rajua. Sihteeri totes maistettuaan, ekaks tuli ihan kiva mansikan maku, mutta se peitty melkein saman tien törkeeseen poltteeseen, tää on ihan sopivan tulinen varmaan Bluesmanin mielestä ;D 
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: bluesman - elokuu 13, 2013, 23:43:29 ip
 Sehän on sitten tultava festeille jäätelölle testaamaan tuote.
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: kalat69 - syyskuu 26, 2013, 23:16:50 ip
huh huh, satoa on korjattu, sihteeri on jo ihan kypsä perkaamiseen! Pelkkää rocotoa punnittuna reilut sata kiloa + punnitsemattomat, ja kaikkea muuta sihteerin mielestä ihan liikaa, sais kuulemma loppua jo ;D Puskissa ei oo enää paljoa, lähes kaikki on alas leikattuna, jotain baccoja on vielä ja muuta trinidad scorppion ja mini rocotot, mitkä vaan pukkaa koko ajan satoa ihan hulluna.


(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/046.jpg)

sihteeri on laittanut jotain purkkiinkin, valkosipulia ja baccoja, limessä aavistus inkivääriä ja vähän enemmän sitruunaa ja limeä
nuo aprikoosin puolikkaan näköset on minirocotoja :)

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/001-2.jpg)

pitäähän näistä tämän illan herkuista kuva laittaa, rocotojuustosämpylöitä

(http://i630.photobucket.com/albums/uu22/kalat69/003-2.jpg)

vähän voita päälle... maistuis varmaan sullekin  ;)
Otsikko: Vs: chililandia 2013
Kirjoitti: Caide - lokakuu 02, 2013, 14:24:52 ip
Millaisia teillä on ollut nuo Orange Locotot? Mä ostin teiltä hienon taimen ja mokkuloita tuli kivasti, mutta tulisuus on aika fliisu. Johtuuko se siitä, kun nuo pääosin vaihtoi värinsä sisätiloissa, eikä ulkona?