maaliskuu 29, 2024, 06:56:43 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Lajikkeen tunnistaminen

Aloittaja Masapena, elokuu 03, 2008, 23:16:24 ip

« edellinen - seuraava »

Leparti

joulukuu 26, 2018, 19:24:58 ip #2000 Viimeisin muokkaus: joulukuu 26, 2018, 19:26:58 ip käyttäjältä Leparti
Mitähän nämä ovat? Olivat kaupassa habanero nimen alla :D tulisuus tuntuu omaan suuhun melko habamaiselta tai hieman miedommalta, mutta maku hieman kitkerämpi. https://photos.app.goo.gl/4n7o3k2BHkA2NgUc7

Toivottavasti kuva näkyy

Kojootti

Ostin syksyllä kaupasta hollantilaista(?) Habaneroa ja samat mietteet mausta. Ne oli kyllä ihan puhtaasti haban mallisia mutta maku ei ollut mikään kaksinen verrattuna omiin kasvatuksiin.

rpa

Näyttää että tänä vuonna täytyy tyytyä aineksiin Prisman vihannesosastolta. Alla olevat Suomalaisia.

Maistamisalustana tuoresalsa: Tuoretta chiliä, tomaattia tai paprikaa, valkosipulinkynsi, tuoretta cilantroa
(kun loppui, oreganoa),  suolaa, loraus etikkaa tai sitruunamehua, pieni liraus öljyä. Yhteensä 2dl valmiina.

Baccatum? Hyvänmakuinen salsassa ei ylitulinen. Paras kaikista maistamistani chileistä.


Baccatum? Kuten edellinen, lähellä mutta ei aivan.


Chinensis, mutta mikä? Tämä puhtaamman makuinen kuin muut maistamani tuliset chinensikset. (mikä ei ole iso otos)
Yksi kpl 2dl salsassa on juuri tämänhetkisen toleranssini ylärajalla.


Mikälie. Pitää varmaan maistaa uudestaan kun en muista vaikutelmaani. Ei se paha ollut.






kiesus

elokuu 11, 2019, 23:23:24 ip #2003 Viimeisin muokkaus: elokuu 12, 2019, 00:03:26 ap käyttäjältä kiesus
Onko kellään aavistustakaan että mikä tämän kuvan chili on.

Saksan ebaystä ostin ensimmäiseksi harjoittelu satsiksi jonkun kokoelman ja tämän piti olla Peter pepper mutta
sen jo älysin itsekkin että ei ollut vaikka samasta pussista sain oikeaakin lajiketta.

Tämä kasvoi johonkin 35cm mittaan ja jysähti täyteen semmosia 8cm chilejä ja ne on nyt pitkän odotuksen jälkeen
vaihtaneet väriä keltaisiksi vai onko nuo paremminkin oransseja.

Oli ajatus tänään testimaistaa mutta tuli totaalinen unohdus ja katsotaan huomenna uusiksi.


jussa

Lainaus käyttäjältä: rpa - elokuu 11, 2019, 15:26:24 ip
Näyttää että tänä vuonna täytyy tyytyä aineksiin Prisman vihannesosastolta. Alla olevat Suomalaisia.

Maistamisalustana tuoresalsa: Tuoretta chiliä, tomaattia tai paprikaa, valkosipulinkynsi, tuoretta cilantroa
(kun loppui, oreganoa),  suolaa, loraus etikkaa tai sitruunamehua, pieni liraus öljyä. Yhteensä 2dl valmiina.


Lajikkeet pääosin Heinän puutarhalta.

1. Sugar rush red
2. Aji amarillo
3. Tämä lienee hollantilainen habanero
4. Sugar rush peach
Kaudet: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020

rpa

Lainaus käyttäjältä: jussa - elokuu 12, 2019, 08:48:56 ap
Lainaus käyttäjältä: rpa - elokuu 11, 2019, 15:26:24 ip
Näyttää että tänä vuonna täytyy tyytyä aineksiin Prisman vihannesosastolta. Alla olevat Suomalaisia.

Maistamisalustana tuoresalsa: Tuoretta chiliä, tomaattia tai paprikaa, valkosipulinkynsi, tuoretta cilantroa
(kun loppui, oreganoa),  suolaa, loraus etikkaa tai sitruunamehua, pieni liraus öljyä. Yhteensä 2dl valmiina.


Lajikkeet pääosin Heinän puutarhalta.

1. Sugar rush red
2. Aji amarillo
3. Tämä lienee hollantilainen habanero
4. Sugar rush peach


Kiitos! En ole ihan varma ensimmäisestä (Kuinka kuultava Aji Cristalin pitäisi olla?) mutta muut ainakin selkisi.

rpa


Fexuosumina Italiasta saamani siemenet näyttivät vähän hailakoilta ainakin verrattuna siihen
Bluesmanin voileipäkuvaan. Kysyin asiasta myyjältä, joka ei saanut siementen toimittajalta lisäinfoa.



Noita "fexuosum" simeniä kylvin pikkuruukkuihin 2 kpl 9.8. yksi iti 23.8., laitoin taimen 1l jurttipurkiin
putarhamultaan kun siinä oli 2 oikeaa lehteä ja nyt 30.9. se on tämmöinen.









Taimi kasvattelee pieniä varkaita alpäässä ja yläpää alkaa haarautua kolmeksi. (Joko luonnostaan
tai sitten hilasin 70w Na-taimilamppuviritystäni ylöspäin vähän liian hitaasti.)

Pitääko odottaa kukkimista?


tjk-666

helmikuu 17, 2020, 10:58:17 ap #2007 Viimeisin muokkaus: helmikuu 18, 2020, 10:29:30 ap käyttäjältä tjk-666
Mikä lajike kyseessä? Serkku laittoi tulemaan siemeniä ja kuvan perässä. Podit ovat erikoisen mallisia ja luulen, että kasvin rakenteesta päätellen kyse olisi baccatumista? Hedelmien muodon ja Googlen perusteella arvelisin, että kyseessä voisi olla kenties Pequente? Mitä sanotte?

Linkki kuvaan


Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: tjk-666 - helmikuu 17, 2020, 10:58:17 apMikä lajike kyseessä?


Kuvasta olisi pitänyt ottaa vielä kerran "avaa uuten ikkunaan" ja siitä osoite. Silloin sen saisi tänne näkymään "Lisää kuva" toiminnolla. Alkuperäisessä osoitteessasi on tekstiä mukana.

tjk-666

Hö, kuvaa ei siis saa auki? Editoin linkkiä...

sorrii

Aika vaikee tunnistaa ... Baccatum varmaan. Hedelmät näyttää kuvassa nagalta ..  ??? Noita on niin tuhansia ja kokoajan tulee uusia ristetettyjä tai sekaantuneita lajikkeita joille keksitään uusia nimiä ..

Kannattaa ostaa tunnetttujen lajikkeiden siemeniä ja pistää nimi ylös  8) ...tai taimia!
Sano tuota vaikka Aji Naranjaksi niin menee kuin väärät ruplat :) :) :)
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Chilivaari

Googlen kuvahaun perusteella kyllä Pequante osuu useammin kuin Naranja. Arvailuahan määritys kuvan perusteella on.
Hyvä chili se luultavasti on.

sorrii

Vitsi se oli sikäli että tuota Naranja -nimeä tapaa vähän kaikenlajisissa oransseissa maailmalla .. Ei edes väliä lajista: Semillas myy Habanero Naranjaa joka on oikean muotoinenkin  ::)

Eli nimiin kannattaa suhtautua varauksella!
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

tjk-666

Katsotaan mitä niistä tulee - hyvin kasvavat. Laitoin siemenet multiin tammikuun puolen välin kieppeillä ja 'versot' ovat sellaisia reilun 10cm mittaisia nyt. Jos muihin vieressä kasvaviin vertaa niin lähimmäksi ulkonäön perusteella osuu Aji Cristal tai Aji Amarillo (tosin tuo Amarillo on jo huomattavasti korkeampi).

ottulo

Lainaus käyttäjältä: tjk-666 - helmikuu 18, 2020, 20:54:08 ipJos muihin vieressä kasvaviin vertaa niin lähimmäksi ulkonäön perusteella osuu Aji Cristal tai Aji Amarillo (tosin tuo Amarillo on jo huomattavasti korkeampi).

Molemmat noista ovat tosin aika selvästi pitkulaisempia ja tasapaksumpia pötkylöitä. Kuvassa on tosiaan Nagan muotoa, leveä tyvi ja jyrkästi suippeneva kärki. Kasvutapa kyllä selvästi baccamaisempi, ja onhan noita teräväkärkisiä vähän joka lajissa.

Wahi

Meni ensimmäistä kertaa about 10 vuoden kasvatusuran aikana siemenet sekaisin!

Tämä on joko Harold st. Bart's tai Hainan Yellow Lantern. Kasvutapa on tyypillinen chinense. Tämä on ensimmäinen kypsynyt ja en ole vielä maistanut.

Molemmat vaikuttaa todella samanlaisilta ulkonäön puolesta. Harold ehkä hieman paksumpi/pyöreämpi ja Hainan pitkulaisempi ? Osaako joku sanoa tämän kuvan perusteella kumpi olisi kyseessä?


Nuqmatti

elokuu 10, 2020, 11:57:44 ap #2016 Viimeisin muokkaus: elokuu 10, 2020, 12:02:15 ip käyttäjältä Nuqmatti Syy: Kuva ei näy...
Tervehdys

Mikähän lajike mahtaa olla kuvassa ja vaihteleeko tämä kenties paljonkin väriä vai mistä tiedän melko aloittelijana chilien olevan kypsiä?


Aji Povar

elokuu 23, 2020, 20:44:06 ip #2017 Viimeisin muokkaus: elokuu 23, 2020, 20:45:56 ip käyttäjältä Aji Povar
Hei vaan!

Minulla kasvaa lajike Habanero Lemon alla olevan kaltaisesta pussista.
https://www.siemenkauppa.com/chilit-ja-paprikat/1912-chilipaprika-habanero-lemon-.html
Vaan kun, mietityttää nuo omien kasvien podit ja kasvutapa.

https://drive.google.com/file/d/1T_1S_GxJfMhg350XpdXALzXurL4UT2QP/view?usp=drivesdk
Kukat ovat kellomaisia, pieniä mutta avautuvat kyllä kokonaan, hetkeksi. Nyt ei ollut kuvattavaksi. Mutta niitä ei kasva sataa kappaletta yhdestä kohtaa kuten chinenseillä ilmeisesti yleensä.

https://drive.google.com/file/d/1TeKXI3n31_l3_wMqOBKznX1IJOuTEVaP/view?usp=drivesdk
https://drive.google.com/file/d/1Tu8VLx2YacbQPeJc5JXDE5ovB7t5eNSe/view?usp=drivesdk
Podit ovat tuollaisia, jälkimmäisen kuvan kaltaisia on eniten. Niistä tulee kypsinä sitruunankeltaisia. Maku ei ole voimakkaan chinensen tapainen, potkua kylläkin löytyy, hedelmäisyyttäkin.
Lehdetkään eivät ole minusta chinensemäiset, mitä olen nähnyt kuvia ja mitä itselläni nyt kasvaa, joihin verrata. Kooltaan nuo kaksi kasvia ovat noin 35-40cm korkeita ja 60-70cm leveitä
Kysymys kuuluu, voisiko tämä mahdollisesti olla Jamaican Hot Yellow, C. Annuum, eksyneet siemenet kaupan pussissa.

Aji Povar

Tuossa vielä kuva kukasta avattuna, niin tarkka kuin puhelimella oli mahdollista.

https://drive.google.com/file/d/1UBkgZOhnz7iv2M5xQcrNE6AinW_ZbDDz/view?usp=drivesdk

En itse ainakaan heteen palhosta löytänyt violettia värisävyä, vaan kokovalkoisia ovat.
Olisi kiinnostavaa kuulla muiden mielipiteitä ja/ tai, että onko joku muukin kasvattanut kyseistä lajiketta, ja onko pussista tullut samanlaisia kuin minulla.

https://drive.google.com/file/d/1ULRrReD9gS2RjqWAHw8KsPjmhvxDac51/view?usp=drivesdk

Siinä on vielä kuvassa kypsiä, kylmän heinäkuun tuloksia, 2-3 kertaa pienempiä kuin nyt kasvavat, sekä yksi puolukan kokoinen :D

sorrii

Noista hedelmän kuvista tulee mieleen Petenero [C.C.] jota kasvattelin muutama vuosi sitten. Oli outo mutta hyvin satoisa lajike. Se teki kesän aikana kaksi satoa [kasvutunneli keskellä peltoa] joista (muistaakseni) ensimmäiset podit olivat oransseja sileitä habaneron muotioisia ja jäivät pieniksi kylmän kesäkuun takia. Sitten elokussa pukkasi uuden sadon kirkkaan keltaisia, isoja ja muhkuraisia "sienimäisiä" palleroita. Hyvin samannäköisiä kuin kuvassa. Kukkia en ole koskaan katsellut, enkä muista kasvoivatko erillään vai yhdessä ... [[pitääkin elvyttää lajike taas ensi kesänä: siemenet varmaan jo 7v vanhoja ... ]]
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`