huhtikuu 18, 2024, 04:44:16 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Mauste-, yrtti-, lääke yms hyötykasvit

Aloittaja hessi, maaliskuu 05, 2011, 18:24:08 ip

« edellinen - seuraava »

hessi

Biblo kyseli tälläistä:
"Joku pidemmän linjan hyötykasvi-ihminen voisi tehdä suosituksen mitä kaikkea jännää voisi pistää kasvamaan. Lähinnä mauste-,yrtti-,lääke- ja ruokakäyttöön olevia."
Varmaankin kun omapihaa suunnittelee :)
listahan voi olla vaikka kuinka pitkä, paljon riippuu omasta maku tottumuksestasi ja myös minkä tyyppistä ruokaa laittelette.

jos chiliharrastuksilta ehdit niin tee yrttipenkki itsellesi vaikka tulevan kasvihuoneesi eteen
tässä vanha kuva omastani, kun jouduin vanhan purkamaan kasvihuoneen tieltä :)

Nykyisin penkissä rehottaa, tinjamit, oreganot, salviat, korianteri, ruohosipulit, persilja, mintut, lavendelit yms.
viime syksynä tein sitten oman pienen penkin valkosipuleille, ilmasipuleille ja sitruunaruoholle.
omalla tontillani kasvatus on haasteellista, koska tontti on lähestulkoon pelkkää kalliota ja multa ei ole oikeastaan missään.
oikeastaan raparperi on ainoa jota en ole tontilla saanut kasvamaan,
piparjuurta en taas saa hävitettyä :) kasvaa väärässä paikassa, mutta minkäs teet :)
ja sitten tietenkin yksivuotiset eri salaatit ja kesäkurpitsat yms

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

ladoga

maaliskuu 06, 2011, 16:03:48 ip #1 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 06, 2011, 16:23:11 ip käyttäjältä ladoga
Suosittelen:

-Kreikkalaista oreganoa (Origanum vulgare hirtum/Origanum heracleoticum).

Suun puuduttavan voimakas. Unettava vaikutus, eli tulee hyvin uni kun juo tästä tehtyä teetä. Maailman paras salaatti tulee kun pilkkoo tomaattia, kurkkua ja kunnon lampaanmaito fetaa reilun kokoisiksi paloiksi. Lisää ohueksi leikattua punasipulia, perattuja kalamata oliiveja (ei siis mitään espanjalaista värjättyä tauhkaa) ja maustaa mustapippurilla, kalamata oliiviöljyllä, viinietikalla (varoen), valkosipulilla ja kreikkalaisella oreganolla. Siis perus kreikkalainen kyläsalaatti. Sopii myös pizzaan, tomaattikastikkeisiin ja salsoihin.

-Piparminttua (mentha x piperita)

Kasvaa nopeasti ja siitä saa hyvää teetä. Kannattaa kuitenkin olla varovainen piparminttua kasvattaessa. Kasvaa meinaan liiankin hyvin ja pian on koko puutarha täynnä joten ruukku on suositeltava. Piparminttu on kai vesimintun ja keihäsmintun hybridi (eli kaupasta valmis taimi, siemenistä tuskin oikeanlaista kasvaa.) Tunnistaa helposti violeteista lehtiruodeista. Sopii teeksi ja jälkiruokiin. Myös tsatsikin maustamiseen olen käyttänyt piparminttua ja sopii hyvin, joskin ehkä tavallista minttua laitan siihen mieluummin.

-Rosmariinia.

Tästäkin on kyllä aika monenlaista. Toiset on mauttomia ja toiset taas tuoksuvat kosketettaessa niin voimakkaasti että koko huone tuoksuu pandan yrttilakritsille (tai kuten ystäväni sanoi, saippualle). Muistaakseni omat siemenet ostin hyötykasviyhdistykseltä.

-Persiljaa. (litteälehtinen)

Ei siis sitä käkkärälehtistä ja mautonta vaan ihan oikeaa persiljaa. Sopii melkein ruokaan kuin ruokaan. Varsinkin jos tykkää välimeren keittiöstä (hummus, mutabbal, kala, pastakastikkeet jne.) ja kyllähän tuota joskus salsoissakin käytetään. Itse tykkään persiljasta enemmän kuin korianterista (joka kuuluu moneen meksikolaiseen salsareseptiin). Korianteri tuoksuu voimakkaasti luteelle mistä itselleni tulee joskus epämiellyttävä olo.

-Kreikkalaista basilikaa. (Ocimum obovatum)

Kuten perus Italiasta tuttukin, mutta voimakkaamman makuinen ja pienemmät lehdet. Molemmat on tietty ihan hyviä. Kastikkeisiin, salaatteihin, leivän päälle ja melkein mihin vaan.

Hombre

kokeilepa Gynostemma pentaphyllumia. Eli "köyhän miehen Ginsengiä aka 5 leaf Ginsengiä eli Jiaogulania...Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Kasvi kuuluu ns. superruoka osastoon ja tuntuu erittäin elinvoimaiselta köynnökseltä.
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

Herra 47

jiaogulan on tän näköinen kasvi :) ihan kiva teenä esim..
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Herra 47

kuten mitä tahansa yrttiä niin voi käyttää myös salaatissa yms tietenkin :) vaikka sellaisenaan söisi suoraan puskasta
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Hombre

Lainaus käyttäjältä: herra 47 - maaliskuu 21, 2011, 20:54:34 ip
jiaogulan on tän näköinen kasvi :) ihan kiva teenä esim..



Laitoit sitten helkutin isoon altakasteluruukkuun :o Itse pidän amppelissa :)

Lakritsa on myös kokeilemisen arvoinen kasvi, jonka siemeniä saa mm. Exotic Gardenista (ne jopa itävät). Santolina eli Hopeayrtti on varsin kaunis hopeine lehtineen. Munkit käyttivät sitä alkoholin maustamiseen, muista käyttötarkoituksista olen löytänyt olemattomasti tietoa.
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

Herra 47

Ainakin se tuntuu tykkäävän olinpaikastaan :) eikä tarvitse kastella kauhean usein :)
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

Hombre

Jiaogulan kulkee meillä nimellä Kuolemattomien Yrtti. Istutin sitä tällä viikolla juuri levyllisen, joten taimia voit kysellä Iittalan Puutarhasta.
Ne tulivat sinne pistokastaimina Koroisten Puutarhalta.
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

hessi

kyllä minunkin aikas suuri on, mut taidan pitää sitä liian pienessä purkissa ja
kahteen kertaan olen sen jo jakanut ja omani kasvaa täysin ilman lisävaloa.
taitaa tuo 47 :n kin olla omastani otettu :)




















2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

SK

Huomasin viime kesänä, että tontin vieressä kasvaa mäkimeiramia (oreganoa) todella paljon, arviolta 15m2.
Haluisin kuivata niitä ensi kesänä, mutta millon on paras korjuu aika? Kerätäänkö vain lehdet? Vai kukat myös?

aropupu


Ikkunalaudan basilikakokoelmaa, ylärivi: Genovalainen (Eli perus-)basilika, ruukkubasilika, punabasilika, kanelibasilika
ja alarivissä mammuttibasilika, thaibasilika sekä pikkubasilika.

Ruukkubasilika saattaa olla myös sitruunabasilika, tai sitten se vain puuttuu kuvasta. Joku saunatonttu tai vastaava on taas käynyt viemässä kaikki vaivalla askarrellut nimilaput purkeista  ::)

Basilikaa pitää olla paljon. Loistava mauste, varsinkin tuoreena. Ja jos vaikka pestoa alkaa väkertämään, menee isokin sato äkkiä. Todettiin viime vuonna että fiksua olisi näiden kanssa kasvattaa vain yksi tai kaksi taimea per lajike ja hieman ennen ulos istutusta pätkiä puskat pistokkaiksi, ne kun juurtuvat äkkiä ja helposti. Kovasti näitä purkkeja vaan tuntuu taas kaikki paikat olevan täynnä kun idättelyissä ei paljoa tolkkua tai järkeä ole käytetty.

Toinen suosikki on minttu, suoraan puskasta teenä. Se tuolta monivuotisten yrttien penkistä jo koittaakin kurkistella. Muitakin mausteyrttejä löytyy aika kokoelma, sekä moni- että yksivuotisena. Vielä kun oppisi niitä kaikkia oikeasti ruoanlaitossa käyttämään.

hessi

Lainaus käyttäjältä: Nondo - huhtikuu 15, 2011, 11:34:40 ap
Huomasin viime kesänä, että tontin vieressä kasvaa mäkimeiramia (oreganoa) todella paljon, arviolta 15m2.
Haluisin kuivata niitä ensi kesänä, mutta millon on paras korjuu aika? Kerätäänkö vain lehdet? Vai kukat myös?

itse kerään keväällä ensimmäisen kerran heti kun ovat n 10-15 cm leikkaan saksilla sellasia kourallisia varsineen päivineen ja kuivaan ne.
paras keruu aika on yläkuulla eli siitä kun kuu alkaa kasvamaan ihan tuonne täyteen kuuhun saakka ja aamupäivällä kuivalla kelillä. vaikka leikkaisit lyhyeksi kasvaa muutamassa viikossa taas :) ja maku on paras ennenkuin kukkii ja kukinnan aikana kerään vain lehtiä tuoreena ruokaan.

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

bluesman

 Liperi l. lipstikka pitää olla. On monivuotinen ja helpoiten lähtee jakamalla vanhasta yksilöstä. Kevätkesällä kuivatut lehdet sopivat talven mittaan lähes kaikkeen mihin muutoin laittaisit liha/kasvisliemikuution. Kunhan ei laita liikaa.
Ruohosipulia ja talvi- l. pillisipulia mättäät niin on heti keväällä tuoretta vartta salaatteihin silputtavaksi.
Saksankirveli (Myrrhis odorata) on myös helppo monivuotinen, lievä aniksenmaku.
Nämä vaan jo muiden mainitsemien lisäksi.

chilimieli

Onko muita pippureiden kasvattajia? Itsellä rosepippuri iti viikossa-kahdessa. Näyttäisi hyvin lähtevän kaupan pippureistakin kasvamaan. Kiinnostava puu, eroaa siis kasvultaan huomattavasti muista maustepippureista, jotka ovat käsittääkseni kaikki maata pitkin leviäviä. Saas nähdä miten käy, tuholaiset taas riesana kodissa. (P###kele!V****!S****na!)

Muilla kyseistä kasvia kasvamassa? :)

ingeniero

Camellia Sinensis ja Coffea Arabica hankittu. Miten tästä eteenpäin et saisi siemenet itämään?

ottulo

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - toukokuu 09, 2011, 17:02:23 ip
Camellia Sinensis ja Coffea Arabica hankittu. Miten tästä eteenpäin et saisi siemenet itämään?


Kahvi ainakin pitäis käsittääkseni liottaa ja idättää heti kun se on hommattu. Menee pavuista tehot aika nopeesti. Omia en saanut enää ollenkaan itämään, kun olivat pitkälti yli puoli vuotta säilössä. :(

hessi

mun oreganot villiintyy pitkin marjapuskien alustoja, satoa tarttis jo kerätä


2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

SK

Niinhän tuo oregano tuntuu leviävän, oli karannu luontoon ja koko tontille jo ennen kuin muutin tonne.

Et kai Hessi ollu tosissaan kuun asennon merkityksestä oreganon kuivaukseen? :D

hessi

Kyllä olen :)
vanha kansa sanoo,yläkuulla yrttien keruu (kasvin maanpäälliset osat) kuivattavaksi.
Yläkuulla kasvuvoima suuntautuu juurista ylöspäin, maan yläpuolisiin osiin.

vanha kansa noudatti lähes kaikissa töissään kuun vaiheita
ja minäkin uskon tuon "möllöttäjän" voimaan :)
lähteenä käytän Vanhan kansan kuukalenteria ja muutamaa kirjaa.

Itselläni on monta omakohtaista kokemusta, niin puunkaadosta lautatavaraksi kuin polttopuuksikin,
yrttien voimakkaammasta mausta ja niiden kuivumisesta riippuen koska olen työt tehnyt.
kannattaa tutustua aiheeseen www.ylakuu.com
tässä tämän hetken tietoa heidän sivuiltaan :)
ken uskoo, ken ei....

ToukoKUU on keskivälissä, nyt on keskikuu, täysikuu, kuu kääntyy alalleen, eli alkaa alakuun, laskevan kuun eli vähenevän kuun aika. Tähän asti kuu on ollut uusi, nyt se on sitten vanha, kunnes kesäkuun ensimmäisen ja toisen päivänä välisenä yönä syntyy uudeksi. Miten paljon meillä onkaan kauniita ilmaisuja kuun vaiheille omassa kansanperinteessämme!
- Perunan istutus aika - kaikkialla missä maa on valmis ja sää lupailee lämmintä, nyt perunat maahan! Ja "Alakuu illasta" sanotaan. Siis istutushommiin kun puolen päivän lounas on syöty ja aurinkokin alkaa viedä kasvuvoimaa alaspäin. Myös sipulin istutus on nyt, samoin porkkanan ja muiden juurikasvien kylvö. Kun perunat istutetaan alakuulla, kasvavat ne paljon ISOJA uusia perunoita, siemenperuna mätänee pois, ja naatti jää niin lyhyeksi että koko kesän saa ihmetellä missä se kasvu on kun naatti ei rehota ja veny korkeutta. Tulos paljastuu syksyllä mullan alta.
- Moni muukin kasvi hyötyy alakuun kylvöstä ja istutuksesta. Tilli ja salaatti tekevät lehtiä, ei pitkää vartta tai kruunua, kun ne kylvetään alakuun alussa. Lanttu on juurikasvi, mutta myös kyssäkaali ja keräkaali paisuvat pulleammiksi vähän täydenkuun jälkeen istutettuina/kylvettyinä. Alakuu siis auttaa estämään kasvin kasvua ylöspäin pitkäksi hujopiksi.
- Vielä voi kerätä juuria lääkekäyttöön. Voikukanjuuret ovat tehoa täynnä - katso yrttikirjasta. Vasta kukinnan jälkeen on juurista puhti poissa. Monen kasvin juuria voi kerätä rohdokseksi keväisin ja syksyisin - kesällä käytetään maanpäällisiä osia.
- Ne jotka eivät halua hiustensa kasvavan niin nopeasti, käyvät nyt parturissa kun kuu vähenee, ja kasvukin hidastuu. Pätee myös säärikarvoihin ym. sekä ihan myös nurmikon kasvuun, jos ei halua leikata niin usein, leikkaa aina alakuulla.
- Maa käännetään nyt jos haluaa puhdistaa sitä rikkaruohoista. Kerta alakuun alussa, ja toinen kerta vielä alakuun viimeisinä päivinä, eli ihan toukokuun lopulla tai kesäkuun ensimmäisenä. Toisena päivänä syntyykin sitten jo uusikuu ja aloittaa kasvun ylöspäin. Kaikki mitä halutaan tuhota ja hävittää, tehdään keinolla kuin keinolla vähenevän kuun loppupäivinä, ja iltapäivällä, illalla tai yöllä. Parhaat vesakonraivauspäivät ovat kuitenkin vasta kun kevät on tyhjentänyt kasvuvoiman monivuotisista juurista, eli juhannuksen ja kesäpäivänseisauksen jälkeen, vähenevän kuun viimeisinä päivinä silloinkin. Niistä myöhemmin lisää.
- Jos polttopuuta on vielä kaatamatta, voi nyt vähenevän kuun aikana kaataa lehtipuuta ja se halkeilee ja kuivuu hyvin.
- Nokkoset kasvavat! Nyt on hyvä kerätä kaikkia vastaversonneita nokkosia verta puhdistamaan ja kevätkuuriksi antamaan virtaa! Niistä voi puristaa mehua kun huuhtelee ne ensin puhtaiksi ja märiksi, silppuaa hiukan pienemmiksi, ja ne menevät mehulingostakin läpi. Tai käsivääntöinen oraspuristin toki on vielä parempi. Sitten paksu vihreä mehu laimennetaan huomattavalla määrällä raikasta lähdevettä (kraanavesikin käy...) ja pakastetaan jääpalapusseihin! Mahtava vitamiinipommi talven varalle. Ei tarvita vehnänorasta, kun luonto kasvattaa parempaa ihan itsestään. Jääpala nokkosta päivässä...
- Eli vertapuhdistavia yrttejä kerätään vähenevällä kuulla, ja muita yrttejä sitten kasvavalla kuulla. Eli kun uusikuu syntyy puolen yön aikaan 1.-2. kesäkuuta, alkaa kasvavan kuun kahden viikon pituinen aika, ja silloin on parasta kerätä kesän vihreät luonnonyrtit talteen - kauniilla säällä, aamulla jos suinkin ehtii, ja kuivumaan, silppuna pakkaseen, tuoreena mahtavia määriä munakkaisiin, salaatteihin, keittoihin, patoihin, muhennoksiin, teeksi ihan kaikkeen mahdolliseen. Se jos mikä pitää lääkärin loitolla. Yrttikirjoista saa apua, ja tunnistamiseen on kursseja senkuin kyselee ja lähtee hankkimaan itselleen uusia taitoja. Meillä on vielä puhtaita villiyrttejä joka lähtöön.
Aurinkoista kesän alkua ja onnistuneita kylvöjä+istutuksia!

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

RakuLa

kaipaisin vastausta yhden yrtin etsimiseen. Kyseessä siis on eräänlainen pippuri (ilmeisesti) jossa on mielenkiintoisia vaikutuksia.

Juhannuksena 2009 tai 2010 vuonna eräs tyyppi tarjosi onnellisesti leirissä vieraileville ihmisille pippuria. Aluksi pippuri maistui hieman katajan marjalle, hetken maistelun ja pureskelun jälkeen suu alkoi erittämään käsittämättömästi kuolaa. Tovin kuolaamisen jälkeen tuli pieni kihelmöinti ja suun puutuminen oireiksi :D kaljalla tuli huuhdeltua suu ja hetken odottelun jälkeen suu alkoi olemaan jo ihan normaali.

Onko kellään käsitystä mikä tämä kasvi mahtoi olla. Tyyppi kyllä kertoi sen, mutta arvaa unohdinko kännissä mikä sen nimi olikaan