huhtikuu 16, 2024, 07:38:13 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - HotVelo

1
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Hotvelo - 2016
huhtikuu 04, 2016, 10:17:56 ap
Runsaat kolme ja puoli kuukautta sitten päätin kauden 2015, avaan nyt kauden 2016.




Raportoimatta on jäänyt idätykset ja taimikasvatukset, mennään suoraan asiaan. Kasvihuonekausi vuodelle 2016 alkoi viikonloppuna. Tuolla ei vielä ole tosin kuin 5 rocotoa (2x Santa Natalia, 2x Montufar ja 1x Red Peruvian) sekä roikaleen mittaiseksi hujahtanut Aji Amarillo.

Tulevina viikonloppuina kasvimäärä kasvaa sitä mukaa, kun kasveja eteläisestä Jyväskylästä farmille kuskaan. Tarkoitus on pitää kesäksi kasvariin jäävien kasvien määrä kuitenkin maltillisena, sillä työnantaja järjesti vekkulin muutoksen työskentelypaikkaan, ja kesällä on rajoitetummin aikaa kasvien huolenpitoon.

Taimikasvattamossa on ylimääräisiä taimia. Laittanen niistä ilmoituksen kaupankäyntiosastolle lähiaikoina, kun ensin saan kirjattua jo tehdyt varaukset. Varmasti ylimääräisiä on tulisimmassa päässä (Naga Morich, Trinidad Douglah) mutta myös kevyemmin polttelevia lajikkeita tullee jakoon.

2
Kasvatusten siemenlähde: Rangeview Seeds, Australia

Sain tämän lajikkeen siemenet 2013 kevättalvella Tasmaniassa asuvilta tuttavilta. Myöhäisen kasvuunlähdön vuoksi 2013 ei luonnollisesti tullut satoa, mutta talvetettuina olleet kaksi yksilöä kasvoivat melkoisiksi 'palaviksi pensaiksi' kesän 2014 aikana. Kypsien podien saaminen oli siltikin työn ja tuskan takana, viime kädessä jouduin kypsyttämään ne muutamat pensaassa kypsiksi tulleet lokakuun alkupuolella kasvihuoneessa.



Sain pienen ensivaikutelman mausta ja tulisuudesta napatessani pienen palasen perkaamisen yhteydessä. Koska olin siinä vaiheessa perannut jo koko leegion muitakin lajikkeita saman session aikana, en vaikutelmaan kiinnittänyt niin suurta huomiota. Viime viikonloppuna valmistin sitten pari jälkikypsytettyä juustolla täytettyinä ja pekoniin kietaistuna uunissa. Vaikutelma oli kyllä ihan selkeä: Too hot to handle. Maku ja mehevyys oli kyllä kohdallaan, mutta tuolla tapaa laitettuna juustotäyte ei pystynyt kesyttämään poltetta siten, että elämystä olisi voinut sanoa miellyttäväksi. Polte ei ensin juuri tuntunut, mutta alkoi sitten yltyä ja tuntui että sitä kesti pitkään. 

Tuoreena säilömäni (pakastetut) menevät kastikkeisiin ja muihin vastaaviin jalosteisiin. Jauhettuna Manzano Orange tuntuu kyllä varsin toimivalta - niin savulla kuin ilmankin.

Jokin tässä kait kuitenkin sitten kolahti, koska idätin tämän vuoden muutamasta kypsästä podista keräämistäni siemenistä uudet alut vuodelle 2015.

3
Päiväkirjat ja fotoalbumit / HotVelo - 2015
marraskuu 17, 2014, 20:12:15 ip
2.4.2015
Lopullinen saldo idätyksistä.

Capsicum annuum


Itämään lautalle 4.3.2015, toinen erä maaliskuun puolivälissä, viimeiset siirrot multa-alustalle 31.3.2015


  • Ancho Poblano

  • Guajillo

  • Jalapeno Mucho Nacho

  • Kashmiri Mirch (UK Chilli Seeds)


Syystä tahi toisesta epäonnistuneet
  • Jalapeno Chichimeca

- Tapoin jo ensimmäistä varsinaista lehtiparia kasvattaneen kasvinalun ihan vaan omaa kömpelyyttäni.
  • Pasilla Bajio (UK Chilli Seeds)

- Ei kahdesta eri idätysyrityksestä huolimatta vaan lähtenyt alkuun millään ilveellä.




Capsicum baccatum


Itämään lautalle 4.3.2015, toinen erä maaliskuun puolivälissä, viimeiset siirrot multa-alustalle 31.3.2015


  • Aji Cristal

  • C04321

  • Dulce Dolor

  • Lemon Drop



Syystä tai toisesta epäonnistuneet
  • Aji Amarillo

- Menehtyi multaansiirron jälkeen, en satsannut sitten kummemmin uuteen yritykseen.
  • Aji Fantasy

- Kuoliintui multaansiirron jälkeen, en tehnyt uutta yritystä.

Capsicum chinense


Itämään lautalle 6.1.2015 - tilannepäivitys 16.2.2015


  • Black Naga

  • Bonda Ma Jacques

  • Brasileira Marimbondo (SKK II 2014)

  • Carolina Reaper

  • Datil

  • Habanero Brown Large

  • Peach Bhut Jolokia

  • Red Squash (PI 281424?, UK Chilli Seeds)

  • Rocato

  • Trinidad Douglah



Joukosta pois:

  • Pink Habanero

- Olisihan tuota saanut mukana ollakin, mutta ajattelin sitten taimivaiheen tappion ihan vaan johdatukseksi. Vanhat erät on syytä käyttää loppuun ennenkö ahnehdin lisää.


Capsicum pubescens


Itämään 16.11.2014, esikasvatuslaatikkoon multaan 24.11.2014. 2.4.2015 yksi Red Peruvian, Locato Orange ja Manzano Orange on 2l ruukussa, muut jo lopullisissa amppleleissaan (6l ja 9l). Kasveja on 2 kustakin lajikkeesta.


  • Locato Orange

  • Manzano Orange

  • Montufar

  • Red Peruvian

  • Santa Natalia

  • Turbo Pube


4
Muut kuin paprikakasvit / Laakeripuu
maaliskuu 22, 2014, 17:16:07 ip
Nopealla läpikäynnillä en laakeripuusta löytänyt omaa ketjua. Haku foorumilla tuotti muutaman varsin iällä olleen viittauksen, joista ei ollut tässä tilanteessa apua. Googletuksella löytyi enimmäkseen hoito- ja talvetusohjeita, eivätkä nekään järin tuoreita.

Kysymys on kuitenkin tämä. Vaimo sai kollegaltaan kolme laakeripuun versoa, ja nyt mietimme, mikä olisi niiden paras juurrutustapa. Suoraan multaan, vedessä vai (tyvi) muovipussin sisällä? Viimeksi mainittu löytyi puutarha.net'in linkeistä, mutta sekin oli vain yksittäinen maininta.

Löytyykö nykyfoorumilaisilta kokemuksia tästä kasvista?
5
Odotettu käsityöläisten joulutori on taas avattu Jyväskylässä. Ilokseni Ruoveden Herkku on tänäkin vuonna edustettuna. Töistä lähtiessä mukaan tarttui purkki varsin mietoa chilikurkkusalaattia (tuttua jo viime vuodelta) ja habanerokynsiä. Maistiaispurkin habanerokynsissä ei kovin järeää poltetta ollut, mutta en purkin pohjia kyllä siinä hämmentänytkään - chiliaines näyttää painuvan sinne kovin mieluusti.

Käsityöläispienyrittäjiä pitää tukea ostoksilla - käykääpä Jyvässeudulla asuvat ja vierailevat joulutorilla!
6
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Hotvelo - 2014
lokakuu 29, 2013, 22:42:08 ip
    Kasvutilanteen päivitystä 13.2.2014

    Kauden 2014 kasvatuslista on  nyt tässä. Kunkin lajikkeen kohdalla on myös maininta siementen alkuperästä tai jos kasvi on jo talvetuksessa odottamassa seuraavaa satokautta.


    C. annuum

    1. Ancho Poblano (Fatalii 2013)

    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 3x

    • sirkoilla 12.2.2014 1x



    2. Guajillo (SKK2 2013)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 2x



    3. Ramiro (Fatalii 2012, 2013 oma kasvatus)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 3x

    • sirkoilla 12.2.2014 1x



    4. Jalapeno Chichimeca (pepperseeds.eu)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 2x

    • multaan 10.4.2014 3x

    • sirkoilla 12.2.2014 3x



    5. Jalapeno Mucho Nacho (pepperseeds.eu)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 3x

    • sirkoilla 11.2.2014 1x

    • sirkoilla 12.2.2014 3x



    6. Jalapeno Early (pepperseeds.eu)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 10.4.2014 3x

    • sirkoilla 12.2.2014 3x



    (Bolivian Rainbow, 1xtalvetus, näyttää virkoavan talven kääntyessä kohti valoisampia aikoja)


    Vihannespaprikoita kasvatukseen
    Ophelia (2013 oma kasvatus)
    Hunor (2013 oma kasvatus)
    Mohawk (2013 oma kasvatus)
    Mavras (2013 oma kasvatus)
    Golden California Wonder (pepperseeds.eu)
    Big Red (pepperseeds.eu)






    C. baccatum

    1. Dulce Dolor (talvetus 2013)
    2. Lemon Drop (SKK2 2013)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 2x

    • sirkoilla 11.2.2014 1x

    • sirkoilla 12.2.2014 2x



    3. C04321 (Fatalii 2013)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 3x

    • sirkoilla 11.2.2014 3x



    4. Aji Amarillo (Caide 2013)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 2x

    • sirkoilla 11.2.2014 1x



    5. Aji Cristal (2x talvetus 2013)
    6. Aji Fantasy (Fatalii 2012, 2013 oma kasvatus)
    • itämään lautalle 4.2.2014 3x

    • multaan 9.4.2014 3x

    • sirkoilla 11.2.2014 1x

    • sirkoilla 11.2.2014 2x










    C. chinense

    1. Black Naga (1x talvetus 2013)
    2. 10++ mysteerichinense, 7 Pot X? (1x talvetus 2013)
    3. Naga Morich (2x talvetus 2013)
    4. Pink Habanero (1xtalvetus 2013, Fatalii 2012, oma kasvatus 2013)

    5. Aji Charapita (Caide 2013)

    • itämään lautalle 2x 18.11.

    • siirto multaan 1/2 24.11.

    • sirkoilla 27.11.

    • siirto isompaan ruukkuun 9.1.2014


    6. Bonda Ma Jacques (Fatalii 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 3x

    • siirto multaan 13.1.2014 2x

    • sirkoilla 16.1.2014 1x

    • sirkoilla 20.1.2014 2x

    • sirkoilla 30.1.2014 3x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x

    • siirto ruukkuun 4.2.2014 3x



    7. Douglah (Brown 7 pod) (Fatalii 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 2x

    • siirto multaan 13.1.2014 1x

    • siirto multaan 20.1.2014 2x

    • sirkoilla, siemenkypärä käsin poistettu 1x 26.1.2014

    • siirto ruukkuun 4.2.2014 1x



    8. Peach Bhut Jolokia (Fatalii 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 2x

    • siirto multaan 13.1.2014 1x

    • sirkoilla 16.1.2014 1x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x

    • siirto ruukkuun 4.2.2014 2x



    9. Rocato (Fatalii Gourmet podeista kerätty 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 3x

    • siirto multaan 12.1.2014

    • sirkoilla 16.1.2014 1x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x



    10. Faria (SKK2 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 3x

    • siirto multaan 12.1.2014 3x

    • uusi siirto multaan 26.1.2014 3x

    • sirkoilla 27.1.2014 1x

    • sirkoilla 31.1.2014 2x

    • siirto ruukkuun 4.2.2014 2x



    11. Habanero Brown Large (SKK2 2013)

    • itämään lautalle 6.1.2014 2x

    • multaan 20.1.2014 1x

    • sirkoilla 26.1.2014 1x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x



    12. Fatalii (SKK2 2013)

    • ei itänyt


    12. Datil (pepperseeds.eu)

    • itämään lautalle 6.1.2014 2x

    • siirto multaan 13.1.2014 1x

    • sirkoilla 20.1.2014 1x

    • sirkoilla 26.1.2014 siemenkypärä poistettuna 2x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x

    • siirto ruukkuun 4.2.2014 2x



    13. Carolina Reaper (pepperseeds.eu)

    • itämään lautalle 6.1.2014 2x

    • siirto multaan 13.1.2014 1x

    • sirkoilla 16.1.2014 1x

    • siirto ruukkuun 3.2.2014 1x






    C. pubescens

    1. Manzano Orange (2x talvetus 2013, Rangeview Seeds 2013, Australia)
    2. Rocoto Santa Natalia (Peru 6/2013 -> Caide 2013) 2x

    • itämään lautalle 4.11.

    • multaan 10.11.

    • sirkoilla 14.11.

    • siirto omiin ruukkuihin 5.12.

    • siirto isompaan ruukkuun 9.1.2014


    3. PI585273 (SKK2 2013) 2x

    • itämään lautalle 10.11.

    • multaan 1/2 14.11., 2/2 15.11.

    • sirkoilla 17.11.

    • siirto omiin ruukkuihin 5.12.

    • siirto isompaan ruukkuun 9.1.2014


    4. Rocoto Red Peruvian (SKK2 2013) 1x

    • itämään multaan 2kpl 10.11.

    • lautalle1x 18.11.

    • multaidätyksistä noussut pintaan 1/2 22.11.

    • sirkoilla 1/2 24.11.

    • siirto isompaan ruukkuun 9.1.2014








    C. frutescens

    Yllätys Fataliin Pink Habanero idätyksistä (1xtalvetus 2013)

    Tämä kaveri saa keikkua mukana, jos talvesta kunnialla selviää. Voisi olla hauskan näköinen pieneksi tuuheaksi minipuuksi muotoiltuna, mutta tuskin uhraan kovin paljon aikaa ja vaivaa tähän kuitenkaan.




    13.2.2014 Päivitystä kasvutilanteeseen.


    [/list][/list][/list][/list][/list][/list][/list][/list][/list]
    7
    Alkukommentti ja vastuunpoistolauseke.

    Olen testannut tässä kuvatut yhdistelmät pienellä joukolla eri sietoasteen tulisuudelle omaavia ihmisiä, ja kommenttien perusteella uskallan luottaa siihen, että valmiit tuotteet ovat syömäkelpoisia.

    Luokittelut mieto, keskitulinen, tulinen, supertulinen ja niin edespäin ovat minun tulkintani lopputulemista ja raaka-aineista. Joten jos näitä seuraten tuloksena on jonkun mielestä liian mieto, liian tulinen tai muuten vain ei sitä mitä luvattiin tai mitä haluaisi, niin ainesmääriä voi muuttaa oman mielensä mukaan. Muutenkin chilivalikoimaa pitää toki säätää sen mukaan, mitä käytettävissä on,

    Ainekset

    Chilihyytelö #1 Tulisuusaste  keskitulinen - tulinen

    2x supertulinen chili - mysteerichinense, todennäköisimmin jokin 7Pot variantti
    1x tulinen chili - Naga Morich
    1x keskitulinnen chili - Aji Cristal
    1x mieto chili - Aji Fantasy
    2x hyvin mieto chili - Pink Habanero
    1x keltainen vihannespaprika (puuttuu kuvasta)



    0,35l Omenaviinietikkaa
    0,35l Hunajaomenaviinietikkaa

    Hillosokeria
    Hillo-marmeladisokeria

    Maustamiseen ripaus kanelia

    Chilihyytelö #2 Tulisuusaste mieto - keskitulinen

    1x tulinen chili - Naga Morich
    5x keskitulinen chili - Aji Cristal
    1x mieto chili - Dulce Dolor
    1x hyvin mieto chili - Pink Habanero
    1x punainen suippopaprika
    n. 2cm pätkä inkivääriä (puuttuu kuvasta)



    0,5l makeuttamatonta höyrymehua happamista ja puolimakeista omenoista



    0,5l omenasiiderietikkaa

    Hillosokeria
    Hillo-marmeladisokeria

    Maustamiseen ripaus kanelia


    Hyytelön valmistus

    Kummassakin versiossa aloita valmistus laittamalla sokeri liukenemaan miedolla lämmöllä hyytelöön käytettäviin nestemääriin. Versiossa 2. on tietysti pitänyt ensin valmistaa höyryomenamenu - jos käytettävissä mehuasemalla puristamalla tehtyä omenamehua, niin se käy vähintään yhtä hyvin ellei jopa paremminkin. Jos käytät lisämausteena kanelia - ripaus riittää - niin sen voi laittaa myös jo tässä vaiheessa.

    Käytettävän sokerin määrä on osin makuasia. Käyttämissäni erissä voi olla hyvä peukalosääntö 0,5kg hillosokeria ja 150g marmeladisokeria. Jos haluat lopputuotoksesta hillomaisempaa saatikka lohkeavaa hyytelöä, tarvitset erityisesti hillo-marmeladisokeria suhteessa enemmän. En kylläkään käyttänyt mitään vaakaa, vaan tein annostelun silmämääräisesti. Valmistuksen loppupuolella on helpompi tilanne tietysti se, että sokeria tarvitsee lisää kuin jos liemi on mennyt liian makeaksi jo alkuunsa.

    Liemen lämmitessä ja sokerien liuotessa valmistele raaka-aineet. Pilko chili- ja vihannespaprikat ja poista siemenet. Jos käytät tuoretta inkivääriä (ohje 2.), niin kuori ja paloittele myös se. Hienonna kaikki tuoreainekset sauva- tai tehosekoittimella, kunnes tuloksena on hienorakenteinen chilipaprikapuuro.

    Kun sokeri on liuennut lisää höyryä liemikattilaan ja laita sekaan soseutettu chili- ja vihannespaprikamassa. Kuumenna seos kiehuvaksi, ja anna kiehua reippaasti poreillen 10-15 minuuttia. Suosittelen 15 minuutin keittoaikaa, koska silloin 10 minuutin keittämisen jälkeen on hyvä tilaisuus tarkistaa makeus ja tehdä mahdollisesti tarvittava hienosäätö.

    Siinä vaiheessa, kun seos alkaa paksuuntua, alkaa se olla valmista. Käytännössä tämän näkee myös siten, että chili- ym. seos on sekoittunut keitokseen tasaisesti, eikä enää ole vain liemen pinnalla.


    Purkitus

    Säilönnän osalta siirrän vastuun lukijalle. Jos on omat vakiintuneet tavat hillojen ym. säilykkeiden purkituksesta, niin noudata niitä. Jos asia on outo, lue esim. hillosokeripaketin takana oleva ohje. Itse teen säilönnän yleensä vähän pidemmän kaavan kautta, eli umpioin ainakin semmoiset säilykkeet, joiden oletan tulevan käyttöön talven aikana ja osin pysyvän säilössä liki seuraavaan kesään saakka. Joku voi toki kokea sen turhaksi varmisteluksi, mutta se olkoon minun ongelmani.


    Loppukommentti

    Tein edellä esitetyt chilituotteet siinä vaiheessa, kun omasta (pienestä) chilisadostani oli kypsynyt vasta osa. Jos jotain muuttaisin jo tässä vaiheessa, niin se on mietojen chilien osuus. Jos minulla olisi ollut kypsyneenä enemmän Pink Habaneroa, Aji Fantasya ja Dulce Doloria, olisin niiden määriä lisännyt reilusti.
    8
    Lienee aika näitä omia vaatimattomia kasvatuksia jo sitten esitellä.

    Kasvukauden 2012 harjoitelmat ovat nyt talvetusvaiheen puolivälissä, ainakin jos ajattelee helmi-maaliskuun vaihdetta ajankohdaksi, jolloin kasvit saavat uudet mullat ja osa ehkä suuremmat ruukut. Siinä vaiheessa pitäisi päivänvalonkin jo tulla kolmen kasvivaloviritysten (kaksi koululaislamppua Megamanin 15W ESL:llä - nyt toisessa tosin jo 20W Airam 4000K sekä katosta roikkumassa Artcon kasvivalaisin) avuksi.



    Aji Cristalit (taustalla) ja Rawitit ovat säilyneet olosuhteisiin nähden varsin vehreinä. Muutamien juurilla on vielä kirvasyöttejä, kuva on joulun edeltä, jolloin jätin syötit joulun ajaksi nähdäkseni olinko loppusyksyn kirvahyökkäyksestä jo päässyt eroon. Kun syöteistä ei puolentoista viikon joululoman jälkeen löytynyt kirvoja, oli niiden torjunta marraskuun lopulla ilmeisesti onnistunut.



    Bolivian Rainbow't (edessä vasemmalla, takana oikealla) ja Naga Morichit eivät ole niin lehteviä, mutta nekin puskevat uusia lehtiä koko ajan vaikkakin rauhallisesti.

    Kukkiakin melkein kaikki yrittävät väliin puskea, mutta sadotusta en aio yrittää enkä rohkaista tähän aikaan. Olkoot levossa vielä reilut puolitoista kuukautta.

    Kuten näkyy kaikki ovat multaruukuissa, ja multakasvatuksessa on tarkoitus pysyä jatkossakin. Ensimmäiset vuoden 2013 uudet idätykset (C. chinense Black Naga 2x, Pink Habanero 2x) ovat olleet vajaan viikon turvebriketeissä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, voivat ensimmäiset sirkkalehdet ilmestyä turpeen alta tämän viikon loppupuolella tai seuraavan alussa.

    Varsin olennainen lähtökohta jo tässä vaiheessa vuotta on se, että kaikkien kasvien on oltava kuljetettavissa toukokuussa kesäasunnolle, joten niin vanhojen kuin uusienkin pituuskasvu on pidettävä hallinnassa siihen saakka.

    9
    Chilien ja mausteisten ruokien parissa olen viihtynyt jo vuosia. 2012 rohkaistuin kokeilemaan omaa kasvatusta. Fataliin aloittelijan paketista lähti kasvamaan kahdet kappaleet kutakin lajia - Aji Cristal, Bolivian Rainbow, Naga Morich ja Rawit. Rawitia lukuun ottamatta satoa tuli aloittelijan mittapuulla kohtuullisesti, joskaan punnitusta ei satomäärän arviointiin tarvinnut, ihan kappalemääräinen laskenta riitti.

    Rawit pahalainen - kumpaisetkin kasvit - innostui vain kukkimaan koko kesän ajan tehden vain pari pientä podia. Ei järin hyvä tuottosuhde, kun kasvit olivat liki puolitoistametrisiä kumpikin ja muutoin hyvinvoipia. Olin etukäteen ajatellut talvettaa vain Naga Morichit ja ehkä Bolivian Rainbowt, mutta niinpä sitten kaikki kahdeksan päätyivät keinovalojen avulla kerrostalokasveiksi talven ajaksi. Vaikein vaihe lienee talvetuksessa likimain ohi, joten kevättä kohti voi olla hyvinkin reippaita kasveja aloittamassa satokautta. Toisen Bolivialaisen todennäköisesti yritän sijoittaa 'hyvään kotiin', sillä kuten monen muunkin kommenteista sittemmin luin, ei sen podien mausta voi sanoa oikein mitään, kohtuullinen polte toki on, mutta se ei pelkkä polte yksin riitä. Yksi koristechili siis riittänee.

    Tälle kaudelle on odottamassa viisi uutta lajiketta,

    Black Naga, Pink Habanero (C. chinense)
    Dulce Dolor, Fatalii Gourmet Aji Fantasy  (C. baccatum)
    Ramiro (C. annuum)

    Foorumia tutkailin varsin ahkerasti alusta alkaen, ja hyviä ideoita on jäänyt ajatustasolla itämään. Vuodelle 2014 saattaisi tulla kasvatukseen Rocotoa tai muita pubescens lajikkeita juuri foorumilla ja kasvattajien blogeista luettujen kehujen ansiosta.

    Tässä oli lyhyt esittely, jahka idätykset aloitan ensimmäisillä tämän vuoden uusilla kasveilla, kannan oman korteni kekoon kasvatuspäiväkirjan muodossa.