maaliskuu 29, 2024, 11:27:48 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


InkRosen kausi 2012

Aloittaja InkRose, syyskuu 18, 2011, 17:28:04 ip

« edellinen - seuraava »

InkRose

Noniin, nyt olisi muuttohässäköinnit kohta ohi - nettikin toimii uudessa paikassa nyt - ja voisi taas kuvitella päivittävänsä tännekin jotain. Pajan kasviraukat ovat jääneet viime viikkoina aivan heitteille, hyvä jos kerran viikossa olen ehtinyt kastelemaan. Punkki-invaasio tämmöisenä aikana on tehnyt Karate-sumutteluista huolimatta vähän tuhojaan etenkin Yellow Firessä, mutta myös sen alla Biquinhossa ja vieressä bonchi-lancessa. Aivan hengettömän näköisiä on muutama noista kohtuuttoman pienissä ruukuissa asuvista - saas nähdä lähteekö Lance vielä kasvuun tuosta. Toisen Flexun on käynyt kalpaten, tosin en tiedä onko asialla ollut punkit vai harsosääskit Uudempi yksilö sentään porskuttaa, samoin Tepin Guatemalat. Pube PI 585266 taitaa olla menetetty tapaus. Laittelen jotain järkyttäviä ennen-kuviakin sitten jos noista joku tokenee.

Plussapuolella mm. ketjukirje, josta sain muutamia pubeja sekä useammankin ihan mielenkiintoisen chinensen valikoimaani. Myös Kaisuli-Haisuli koukkasi tätä kautta viime viikolla ja toi sekä siemeniä että Manzano Yellow:n pistokkaan. Kiitokset niistäkin. Lisäksi pajalla on CAP 469 sekä 1144 itäneet, 1144 jo sirkoilla eikä 469 ole paljoa perässä. Josko senkin kanssa vihdoin onnistaisi...

chilifani

minun makuuni annumit ovat kyllä suoraan sanottuna lähes täydelliset!

InkRose

Viikonloppuna oli pajan muutto, joten nyt on kaikki kasvitkin uudessa kodissa. Perjantaina menin töiden jälkeen vähän valmistelemaan paikkoja, toimiston puolella oli vastassa kerrassaan surkea näky:

Lance ja Yellow Fire vähän kuivahtivat...


Keräsin myös Rocoto Perusta sekä Habaneroista enimmät talteen.


Kokonaissato nyt siis yli 6 kilon, josta about kilo habaneroja ja saman verran pubeja. Red Peruvianin ja Manzano Rojon toinen satsi vasta kypsyy hiljalleen ja onhan Habanerojakin vielä parikymmentä oksilla.

Ihmeen kestävä tuo Lancekin on! Lauantaina oli tämän näköistä edellisten suunnalla:



Tulipa vähän kokeiltua evästyksiäkin taas viime päivinä.

Suklaakakku tuli äiskältä, mutta appelsiinihabanerohillo oli omaa tekoa. Poltteen puolesta onnistui ainakin, tuli about niin mietoa kuin oli tarkoituskin. Vähän on karvas sävy tuossa kuitenkin, vaikka appelsiini ihan raikkaasti maistuukin alussa.


Eilisiksi työeväiksi tein nuudeleiden kaveriksi 5 kpl Rocotos Rellenos, Cathedral City cheddarista Räyhiksen ja Chilivaarin suosituksen pohjalta. Helkkarin hyvää cheddaria se olikin, eikä ainakaan lähi-Prismassa ole juuri Arlan Emmentalia kalliimpaa.

Alkuasetelma


Ja uunia vaille valmiina - merimiina-look oli käytännön pakko, eihän nuo muuten olisi pysyneet pystyssä pellilllä.


Oli sen verran ärjyjä nuo Perut, että jäi 3/5 syömättä kun loppui ruokis kesken noiden välillä puhallellessa. Selvästi tulisin maistamani rocoto.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: InkRose - marraskuu 02, 2011, 08:48:04 apOli sen verran ärjyjä nuo Perut, että jäi 3/5 syömättä kun loppui ruokis kesken noiden välillä puhallellessa. Selvästi tulisin maistamani rocoto.


Rocotot osaa olla yllättäviä. Peru on kyllä niin pieni, että en ole koskaan edes yrittänyt sitä täyttää. Mausteena padassa tai pannulla se tehoaa mukavammin.
Hienosti olet siitä satoa saanut.

Viime viikolla tein sekä Rieseneistä että Red Peruvianeista Rellenoja (=täytettyjä). Riesenkin oli minulle tulinen (sopiva), mutta iso Peruvian tuntui miedolta. Ensi kerralla taidan lisätä täytteeseen vähän chiliä. Noiden maku ja tulisuus kyllä vaihtelee jollakin käsittämättömällä tavalla. Kypsyysaste vaikuttaa paljon, samoin täytteen laatu, rasvaisuus ja happamuus esimerkiksi.

InkRose

Tuossakin mittakaavassa pelkkä juusto täytteenä ei oikein ole tasapainoinen, jotain purtavampaa pitäisi olla seassa. Tai edes pekonikääre ympärillä, nyt en vain kaupassa käydessäni älynnyt sitä poimia matkaan. Lähipäivinä pitää paloitella loput ja laittaa pannuhuoneeseen kuivumaan. Olisi taas vähäksi aikaa jauhetta... ;D

Ja tosiaan satoisa tapaus on ollut hän, likemmäs kilon verran tuotti yhteensä satoa näin ensimmäisenä kesänään. Yhtä paljon painossa siis kuin kaksi habaneroa yhdessä.

Minbaari

Juuston kaveriksi sopii hyvin pikku palaset jotain mausteista makkaraa, esim. Chorizoa. Joskus viime kaudella tuli kokeiltua Red Peruvianin täytteiksi ja mielestäni oli kovin maistuvaista.
#816

wille

Grillatun broilerin jämistä revityt palaset toimivat myös.
Tavallisesta tunkiokiitäjän takajalasta revityt biitit jää helposti aika pliisuiksi maukkaan juuston ja rocoton kaverina.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

InkRose

marraskuu 10, 2011, 00:15:10 ap #47 Viimeisin muokkaus: marraskuu 10, 2011, 00:18:29 ap käyttäjältä InkRose
Taas on päässyt vähän lipsahtamaan päivittely vähäiseksi... Eipä toisaalta ole paljoa tapahtunutkaan. Talvetettavat on sisätiloissa, enimmäkseen hengissä jopa, ja valoratkaisut sekä talvetettaville että idätyksille nyt vähän hakusessa. Habaneroja on taas parikymmentä kypsää ja Red Peruvianit punastelevat pikkuhlijaa, kuten myös Manzano Rojot. Kohta pistän toisen Haban kompostiin/tunkiolle sekä mahdollisesti vielä Chinese Pot Chilin, joka ei näytä oikein toipuvan loppukuun kuivahduksesta.

E: sitten pitäisi vielä kuivata kohta likemmäs kilon kasa rocotoja ja melkein saman verran habaneroa sekä jauhaa ne. Plus tietenkin loppukesän pääsato, joka odottaa kuivattuna kohtaloaan...

InkRose

Josko sitä nyt viikonlopun kunniaksi puuhaisi kauden ensimmäisen virallisen idätyslautankin vesille... Tosin niitä saattaapi tulla kaksikin. ::)

Eli villikoita ja muita eksoottisia jokunen noiden pubejen lisäksi - täytyypä päivittää se listakin, tässä on muutamia hienoja lisiä tullut. Asianosaisille suurkiitokset.

Pitää laittaa CAP 1144:ää ja Flexua lisää, kun Lilja oli nyppäissyt ainokaisen CAPin hengiltä reilu viikko sitten ja flexuista toinen kuihtui pajalla ennen muuttoa.

InkRose

Nyt olisi ensimmäinen kausi viimein kirjaimellisesti purkissa.


Starfishia kertyi ihan mukavasti


Habaneroakin jokunen marja


Ja tässä tärkeimmät jauhettuna.

Starfishiä jäi kyllä vielä saman verran kuivia puolikkaita pussiin, eikä kyllä taida Chinensejauhekaan ihan heti kesken loppua... LD+ on Lemon Drop + Aji Cristal. Kahdessa ekassa kuvassa näkyykin taustalla 25 € Gigantissa maksanut Krupsin kahvi-/maustemylly, joka on kyllä ollut ratkaisevassa osassa näiden jauheiden onnistumisessa.

Rocotosämpylöitäkin on tullut tehtyä pari satsia tässä viime viikkoina - eipä taida jäädä niitä kuivattavaksi sittenkään.

Lillen

Hyvältä näyttää  :). Onkos tuo Krupsin mylly toiminut hyvin?

Olisi itse tarkoitus hankkia jokin kahvi/mauste-mylly ,mutta en ole vielä päättänyt minkälaista etsisi  ???

Whili

Tuli vaan tossa mieleen, katoppa kun sain sulta noita Ultra puben siiduja, niin siinoli P1-585266, niin että ??
UB:han on 585261. Oliko tuo kynän tekemä virhe vai oliko noi jotain "erikoissiiduja" ?
Oli ketä tahansa niin itäneet ovat hyvin.

Mitkä sun mielestä on maukkaimpia pubeja ??

InkRose

Kahta eri PI-koodia esiintyy "Ultran" nimellä, tuo -266 on sama kaveri, josta Eric Sour on kirjoittanut arvosteluosastolle (häneltä peräisin ovat nuo siemenetkin). Ymmärtääkseni ensimmäinen "Ultra Pube" oli kuitenkin -261, siihen taas en osaa ottaa kantaa että mitä eroa noilla on ja kumpi on "aidompi".

Zabi

Eikös nuo -261 ole enemmän "Ultra puben" podin näköisiä?
Tuo -266 ei taida olla "Ultra".








<br />Päiväkirjani 2011<br /><br />Iskä ei IHAN AINA ole väärässä. - Alisa 3v

InkRose

Sitä en enää varmuudella muista, mistä tuo PI 585266 on nimensä saanut. E. S. sen kyllä kertoi terassimiitissä...

InkRose

joulukuu 14, 2011, 20:51:56 ip #55 Viimeisin muokkaus: joulukuu 15, 2011, 08:45:43 ap käyttäjältä InkRose
Huhheijaa, nyt hymyilyttää: Rhombo on viimein itänyt ainakin yhden siemenen voimalla. Pitänee kaivaa pinsetit pajan muuttolaatikosta ja siirtää multiin ettei lopu voimat kesken ennen sirkkoja.

Toni.A:lta saatua Tepiniä on yksi sankari sirkoilla, pari kypärissään jumissa ja neljäskin itänyt. Flexuja on aiemmin onnistuneen pikkutaimen lisäksi kolme häntinyttä siementä siirretty multiin ja myös Ulupica Largea on yksi siemen häntineen siirretty minikasvarin suojiin.

Muita pikku riemuja on uusi ruokapöytä, valmis keittiön lattia, pieni satsi sämpylöitä ja pari pellillistä piparkakkuja. Taikinaakin jäi vielä pari kiloa... ;D

E: Lisää itäjiä havaittu! Rocoto de San Isidro parinkin siemenen voimin puskee häntää ja lisäksi Nondolta saatu Rocoto Red on herännyt henkiin. Muutama muukin minikasvarin kippo (mm. Rocoto Riesen, PI 593618) näytti siltä että jotain elämää siellä jo saattaa olla, mutta odotellaan nyt selvempiä merkkejä ensin. Yksi harsosääsken pentelekin siellä kannen alla näytti olevan, joten liima-ansatkin lienee ajankohtaista kaivaa esiin.

InkRose

Etten paremmin sano... Harsosääsken perkeleet on sittenkin päässeet sisään varjelemaani minikasvariin, toukat on syöneet kaksi liki sirkoilla ollutta Flexua, yhden vasta itäneen Flexun, Ulupica Largen, pari rocotoa... :'( Mulla oli pajalla melkein täysi paketti Provadoa, mutta nyt en löydä sitä niin sitten mistään, hemmetti... Onneksi ainakin osa pubeista kasvaa yhä, mutta pahoin pelkään että täytyy vetää kohta uusiksi koko idätyshomma.

Aku

^ Harsosääsket osaa tosiaan sirkkalehtitaimien tappamisen yllättävän hyvin. Mulla ne perkeleet söivät pari flexua ja rhombon.

Lillen

Osaavat kyllä olla sellaisia perkeleitä... Vaikka kuinka olen suopavedella ruukkuja (=tölkkejä  ;D) kastellut ja ennen multiin siirtämistä kaatanut kiehuvaa vettä mullan läpi niin silti ovat päässeet valtaamaan kirjoituspöytäni, kunhan eivät söisi flexun ainokaistani  :'(.

Tsemppiä taisteluun!

InkRose

Hittolainen sentään, näyttää siltä että kaikki Saksasta saamani vähän harvinaisemmat pubet on syöty... Vai olisikohan jostain vielä varasiemeniä? Rio Huallagan ja CAP 867:n ensimmäiset kolmen siemenen erät ainakin on syöty kokonaan. Kaikkiaan saan 18 Pubescens-lajikkeesta näköjään jopa 4 henkiin ensimmäisestä idätyserästä. Noh, elävät taimet uusiin multiin, minikasvariin uudet mullat ja kunnon kuumakylvyn kautta uutta kylvöä vireille.

Plussapuolella ISONA riemuna Nondolta saatu Rhomboideum, joka on lautalla selvinnyt vaurioituneista sirkoista huolimatta jo pienelle kasvulehdelle asti. Sekin pääsee multiin kohtapuoliin.

Talvehtijoista mehupurkkilaisia pitää kohta taas leikellä, niillä ei ole varsinaista talviteloille asettumista ollutkaan kun pääsivät melko suoraan pajalta eteläikkunalle, lisävalona päiväsaikaan 3 kpl 23 W ESLejä (muutama mehupurkki-talvehtija sekä jokunen säiliöruukkuasukas, tusinan verran yhteensä). Melkein kaikki rocotot ovat kuolleet syksyn pimetessä, todennäköisesti liikaan kasteluun. "GM" F1 sekä Manzano Rojo voivat onneksi hyvin ja muista viimekautisista on siemeniä riittävästi. Toinen viime kesän Habaneroista muuttaa lähiviikkoina kaverille asumaan.

Ja vielä tuhannesti anteeksi kaikille, joille olen siemeniä luvannut mutta on jäänyt toimittamatta. Jos vielä niitä haluatte, ilmoitelkaa niin pannaan vihdoin ja viimein kusti polkemaan.