maaliskuu 29, 2024, 07:30:34 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Aloittelijan ja yleinen nurkka

Aloittaja Untenmaa, syyskuu 17, 2010, 10:12:02 ap

« edellinen - seuraava »

mohla

Lainaus käyttäjältä: omarosa - helmikuu 23, 2011, 18:10:18 ip
Tulee mieleen , että chilivaari ja räyhäkäs yrittävät Omilla Keinoillaan hiljentää foorumille Tulevien Uusien Kirjoituksien Määrää ja ohjaamaan lukijoita joko
1. lukemaan vanhoja ketjuja
2.chi..vikiä
3.vaarin sivuja

Voin olla tietysti väärässäkin, asian suhteen. ::)

Olet osittain väärässä ja myös oikeassa. =) Mitä pahaa on ohjata lukemaan jo kirjoitettua tekstiä? Sieltä saadun tiedon jälkeen voi jo herättääkin kunnollisen keskustelun jostain aiheesta. Kuvittelu, että näissä hommissa kukaan ei ole esim. ennen kokeillut jotain yksinkertaista hommaa aiemmin osoittaa kysyjältä mielestäni melkoista oman ajatuksen puutosta ja tiedon haun laiskuutta.

Yleensä täällä on asiallisesti esitettyyn kysymykseen saanut ihan asiallisen vastauksen. Kysymyksen taso vastaa mielestäni aika hyvin vastaustaan. Mun mielestä ei ole mitään vikaa vastauksessa, johon on haettu muutama linkki aihetta sivuaviin ketjuihin, kerrottu kuinka tietoa voi itsekin hakea kannustaen siihen ja ehkä vielä selvitetty vastaajan omaa kantaakin asiaan.

Turha siitä on vetää herneitä nenään, kun näkee tuollaisesta vastauksesta vaan tulkita "käytä v...u googlea" omien ruusunpunalasiensa läpi. En usko, että satoja viestejä täällä kirjoitelleet yrittävät saada tätä foorumia hiljaiseksi. Tyhmiin kysymyksiin on mielestäni aivan oikeutettua vastata nasevalla ja joskus jopa tyhmällä vastauksella, varsinkin niiden toistuessa samoilta käyttäjiltä.

Jos joku väittää tietävänsä jonkin menetelmän parhaaksi kaikista mahdollisista, epäilen vahvasti moista. Oli kuinka aloittelija tai konkari tahansa, koska ei näissä asiossa ole mitään yksiselitteisyyttä usein.

Mun mielestä olisi ihan oikeutettua tuo täällä esitetty alaraja lähetetyissä viesteissä ennen kuin ketjuja saa itse avata. Varsinkin edistyneemmällä puolella. Jos ei ymmärrä mikä ero on edistyneellä ja aloittelijalla tai aktiivisella ja passiivisella, kannattaa pysytellä siellä aloittelijoiden puolella keräämässä sitä tietoa. ;D

Ryhis

Mietin juuri sellaista järjestelyä, että alle X viestiä kirjoittaneet eivät voisi avata omia säikeitään muualle kuin päiväkirjaosioon, mutta ei siitäkään tulisi mitään kun päiväkirjaosiossa on jo nyt kymmenittäin sellaisia "kasvatuspäiväkirjoja" joihin on tasan listattu mitä pannaan itämään ja muutama päivitys. Ilmeisesti kasvatteluinto loppunut kuin seinään. Itsekin olen lähettänyt siemeniä sellaisille ihmisille jotka ovat YVllä pyytäneet, ja jotka ovat muutaman viikon aktiivisesti palloilleet foorumilla kysellen sitä ja tätä, ja joista ei ole ikinä kuulunut sen jälkeen.

Lainaus käyttäjältä: omarosa - helmikuu 23, 2011, 18:10:18 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 14, 2011, 13:05:26 ip
Jospa aloittelija saisi aloittaa ketjun vaikkapa 100 kirjoitetun viestin jälkeen ja edistyneemmälle puolelle voisi kirjoittaa 2 vuotta sitten rekisteröityneet?

Tämä meni heti metsään, mutta en kyllä ymmärtänyt aloitusviestiäkään: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8898.0

ARGH!

Tulee mieleen , että chilivaari ja räyhäkäs yrittävät Omilla Keinoillaan hiljentää foorumille Tulevien Uusien Kirjoituksien Määrää ja ohjaamaan lukijoita joko
1. lukemaan vanhoja ketjuja
2.chi..vikiä
3.vaarin sivuja

Voin olla tietysti väärässäkin, asian suhteen. ::)

Mieti nyt ihan järjen kanssa, pistä bongi syrjään ja ajattele.

Erilaisista valaistusjärjestelmistä ja niihin liittyvistä kysymyksistä on useampikin ketju stickynä tuolla, sitten sinä avaat ketjun jonka otsikko on "Tehokkaimmat valot tai kasvivalot". Siis mitä vittua? Eihän tuo ole edes suomea? Eiköhän nyt jokainen tarhaiän ylittänyt tiedä miltä tehokas valo näyttää? Kun silmiin sattuu, valo on kirkas! Mutta koska me kaikki emme kasvata teltassa hamppua, ei meitä myöskään kiinnosta mikään verkkokalvot räjäyttävä "Bi-LUXeon high-voltage Xenonafterburner Hemp-blooming plant lamp".

Vanhoja ketjuja kannattaa lukea, koska niissä on usein vastaus esitettyyn kysymykseen, lisäksi niissä on USEITA vastauksia, eikä vain yhtä. Pelkkä vastausten monimuotoisuus ja -puolisuus ei tietenkään ole ainoa peruste vastata linkillä, mukana on myös pikkuannos ivaa, jotta ihmiset heräisivät ajattelemaan omilla aivoillaan.

Chiliwikin (miksi helvetissä olit kirjoittanut sen "chi..vikiä"? Liikaa ganjaa aamukahvissa?????) pariin ohjaan myös mielelläni uusia kasvattajia, koska sivusto on Infernon ohella suunnattu nimenomaan vasta-alkajille. Täällä foorumilla kun kuulee kaikenmaailman kusipäiltä mitä erikoisempia "vinkkejä", kuten esimerkiksi että juotoskolvilla on eri kätsä duunaa reikiä muovikippoihin, hiakotushiakka sopii kasvatukseen, punainen valo sopii hamp..siis chilin kukitukseen ja merileväuutetta kannattaa laittaa mihin tahansa hydroon, perusteluna se että levä ja vesi sopii yhteen.

ps. Mikä vittu sun sielussa on vikana kun kirjoitat joka toisen sanan isolla alkukirjaimella???
Lainaus
Tulee mieleen , että chilivaari ja räyhäkäs yrittävät Omilla Keinoillaan hiljentää foorumille Tulevien Uusien Kirjoituksien Määrää ja ohjaamaan lukijoita joko

Ja pilkun eteen ei tule välilyöntiä.

p.p.s.
LainausVoin olla tietysti väärässäkin, asian suhteen

No tästä nyt ei ole mitään epäilyksiä. Syöksy sillalta.

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

InkRose

helmikuu 24, 2011, 09:57:37 ap #22 Viimeisin muokkaus: helmikuu 24, 2011, 12:33:10 ip käyttäjältä InkRose
Tuota viestirajoitusta toimivampi ratkaisu voisi olla, mikäli foorumisofta sen sallii, että pitäisi ensin käyttää esim. pari tuntia foorumin lueskeluun ennen omien viestien kirjoittelua. Tässä(kin) on toki se riski että aika monikin innokas aloittelija saattaa jäädä aktiivisen foorumiporukan ulkopuolelle, mutta toisaalta siinä tulisi heidänkin perehdyttyä vähän foorumin valtavaan tietomäärään ja mistä mitäkin jo valmiiksi löytyy.

Onneksi suuri osa uusista kirjoittelijoista käyttääkin aloittelijapuolen Kärsä-, lannoite- ja valaisuketjuja avunpyyntöihinsä, sekä monet luonnollisesti omissa päiväkirjoissaankin kyselevät, mihin taas vastaavat ne jotka ehtivät ja jaksavat. En tiedä kuinka moni foorumiaktiiveista lukee päiväkirjoja laajemmin, itse olen sen verran hullu että luen tai vilkaisen foorumin kaikki uudet viestit pitkin päivää ja vastailen kysymyksiin jos osaan ja ehdin... ::)

Edit: tyop

Legoinsinööri

Joo jos softa tosiaan antaa periksi niin ajallinenkin raja olis ihan jees. Joissain tapauksissa kun tuntuu että porukka rekisteröityy vain kysyäkseen jonkun kysymyksen johon vastaus löytyy min. kymmenestä ketjusta. Ei sen kynnyksen iso tarvitse olla, mutta kunhan pysäyttäisi ajattelemaan ennen sitä ekaa viestiä.

wille

Rupeaa aloittelijain nurkka olemaan aika täynnä noita stickyjä, eli olisiko aika irroittaa ne erilleen, jottei kohta "nurkan" ensimmäinen sivu olisi pelkkää stickyä. Ehkä se u.k.k. tai f.a.q. olisi kohta paikallaan. Ei sitten uudet kysymykset olisi piilossa jossain kakkossivulla.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - helmikuu 23, 2011, 22:44:18 ip
Omaehdotukseni olis, että modet värväis pari kolme uutta moderaattoria ja siivois noita ketjuja. Ainakin noi muutamat valaisin-, lannotus-, kasvualusta- ja vesiviljelyketjut vois yhdistää omiksi ketjuikseen ja antaa hautautua tai sitten vaan poistaa kokonaan.

Mitä jos alkajaisiksi tekisin em. liikkeen, eli yhdistelisin noita ketjuja? Voisi vähentää stickyjenkin määrää...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Seppo

Tuolla toisaalla ketjun aloittaja pahoitteli, kun ei ollut katsonut kohtuulliseksi käyttää hakua ja perata melkomoista joukkoa hakkutuloksia. Ymmärrän häntä hyvin, tällä foorumilla on monesti äärellisessä ajassa vaikea löytää haulla mitään järkevää, kun etenkin lajikkeiden nimillä haettaessa tulee ensimmäisenä 25 sivua linkkejä eri kasvatuspäiväkirjoihin, joissa kerrotaan että tätä lajiketta sattuu olemaan itämässä/taimella/kasvamassa/kukkimassa/satoamassa. Etenkin yksittäisen lajikkeen omista omituisuuksista onkin monesti vaikeampi löytää tietoa. Eipä olisi hassumpaa, jos olisi vähintäänkin lajikohtaiset omat keskusteluketjut, joissa olisi ko. lajista sekalaiset höpinät ja kyselyt. Samaan tapaan kuin villien puolella jo on.

Tämä hillitsisi Kysy Kärsältä -ketjun paisumista ja ehkä helpottaisi kaikenlaisen lajikohtaisen tiedon löytymistä jatkossa. Tosin: aika samoilla opeilla näitä jalostettuja lajikkeita usein kasvatetaan lajista ja lajikkeesta riippumatta, joten tiedä sitten toimisiko tuo ideani käytännössä.

Useimmiten toki melkein kaikki järkevä tieto löytyy, kun silmäilee infernochiliä, chiliwikiä ja chilivaarin blogia ko. lajikkeen osalta. Niistä kolmesta löytyy ymmärrettävässä, pedagogisesti oivallisessa ja hyvin jäsennetyssä muodossa valtaosa siitä kokemusperäisestä tietämyksestä, mikä Suomessa on kymmenistä lajikkeista saatavilla.

jaolsten

Laitetaan mietinnän alle moinen, ihan hyvä idea!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Vuorikaskas

maaliskuu 21, 2017, 20:20:09 ip #28 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 21, 2017, 20:22:39 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Missä täällä on sopiva alue ihan yleiseen rupatteluun,  mutta kuitenkin chiliin liittyen?   Useinkin olisi kertomista eikä aina kysymistä.   Usein jää sitten kokonaan aktivoitumatta, kun ei oikein ole sopivaa mestaa.

PP

Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - maaliskuu 21, 2017, 20:20:09 ip
Missä täällä on sopiva alue ihan yleiseen rupatteluun,  mutta kuitenkin chiliin liittyen?   Useinkin olisi kertomista eikä aina kysymistä.   Usein jää sitten kokonaan aktivoitumatta, kun ei oikein ole sopivaa mestaa.

http://chilifoorumi.fi/index.php?board=7.0

Kuvaus sanoo että "Muu elämä" mutta saa ne jutut liittyä chiliinkin.

Vuorikaskas

maaliskuu 21, 2017, 20:40:28 ip #30 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 21, 2017, 20:43:25 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 21, 2017, 20:34:09 ip
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - maaliskuu 21, 2017, 20:20:09 ip
Missä täällä on sopiva alue ihan yleiseen rupatteluun,  mutta kuitenkin chiliin liittyen?   Useinkin olisi kertomista eikä aina kysymistä.   Usein jää sitten kokonaan aktivoitumatta, kun ei oikein ole sopivaa mestaa.

http://chilifoorumi.fi/index.php?board=7.0

Kuvaus sanoo että "Muu elämä" mutta saa ne jutut liittyä chiliinkin.

No niin, voihan se olla vaan kiinnostavien aloitusten puutetta, ettei siellä juuri kasvatuksesta puhuta. Tai yleistä foorumin tilaa kuvastavaa, että ei ole nykyään kovin vilkasta.  Voisikin koittaa jotain uutta sinne joku kerta, jos ottaisi tulta alle.