Kirjoittaja Aihe: Bluesmanin eka yritys  (Luettu 43725 kertaa)

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Bluesmanin eka yritys
« : Heinäkuu 17, 2009, 01:06:56 ap »
 Juu, kuulin chiliyhdistyksestä pojaltani joka myös on capsaisiininarkkis; After deathia (Blair´s) teelusikallinen leivän päälle ja nam!
Kylvin liittymislahjaksi saamani satsin 1.1.2009 ja osan helmikuun lopussa. Tietenkin akvaarioon josta kalat lensi hankeen. Kivivillasta tai muusta en tuolloin vielä tiennyt mitään.
 Seurattuani ansiokasta keskustelua foorumilla hommasin taimille mimosaruukkuja ja lecasoraa ja pörisijöitä. Huomasin kasvien kasvavan varsin oivasti ilman multaa. Valokuvia alkuvirityksistä en tietenkään ottanut. Litkuja lantrailin ja pH:ta kovasti mittailin ja säädin. Jännää!
Taimet kasvoivat ja kodonhoitohuone tuli tarpeellisempaan käyttöön kuin pyykkihommiin. Natikka vähän tosin häiritsi rouvaa, oli kuulemma hiukan kirkas (600W). Kyttikset ei kuitenkaan koputelleet.
 Poikani idea oli myös virittää sisäkasvihuone mökin ulkorakennuksen vierashuoneeseen; eihän siellä kukaan vielä keväällä kyläile ja yövy.


Eli jätesäkit ikkunoihin ja hilit sisään. Jonkin verran lämmitystäkin laitoin. Natikka lämmitti kyllä päivisin.
Käytin naapurin viljelijää katsomassa kun ilmanmuuta oletti että nyt se kasvattaa muutakin kuin chilejä. Vaikka tomaatteja.


Kuva maaliskuun alusta



150309

Kasvit alkoivat todella kasvaa, yksi Aji cristalin podikin keskellä pilkottaa. Rawit/thai kukkii kovasti. Habanero sudden death alkoi tehdä kukkaa ja alkuja. Ensimmäiset Championit ilmestyivät. Ei turhaan kehunut Fatalii makua! Aji cristaliin olin tutustunut jo marketin valikoimien avulla.



Litkujen kanssa läträily alkoi viedä kaiken vapaan ajan. Vaimo oli ymmärtäväinen; minkäs hullulle mahtaa kun on täysi-ikäinen.
Koti on Keravalla, mökki onneksi Nurmijärvellä. Matka-aika 30min.


Habanero sudden death 290309

Sitten alkoi aurinko paistaa ja ulos chilien mieli.


Oikealla chilien tulevan kodin perustushiekka. Vasemmalla Early jalapeno 250409

Muistaakseni Fatalii sai minut vihdoin väsäämään kasvarin koska vesiviljely (tai siis ebb/flow)vaikutti huolettomalta idealta. Kasvu on roimaa ja lannoitteen pitoisuus säädeltävissä helposti.

Tässä muutama kuva ruuviperusteisesta systeemistä;

        

Viritys on kaksiosainen (ts.väliseinällä varustettu). Tulevaisuudessa voi osan huoneesta pitää aikaisemmin keväällä lämpimänä niin saavat vieraat nukkua vierashuoneessa, ei aina tartte ottaa telttaa mukaan kun tulee kylään. Tilasin pystytyksen ammattilaiselta joka löi leiville vaikka maksoikin maltaita. Jurvanen Jyväskylästä pörähti asuntoautoineen ja vaimoineen maanantai-iltana 19.5 ja lopetti hommat lauantaina iltapäivällä. Ei siis ihan kuin Ikean kaapin kokoaminen. Olisivat chilit varmaan vieläkin bubblereissa. Ja kesäloma ja vaimo mennyttä.

Ja taas ulkoilua,korkeimmat kuten Champion, Aji cristal ja Starfish saivat vielä olla sisällä. Ovatkin ainoat joissa ei ole palovammoja.

 
Suodatinkangas on ehdoton, eristeitähän routimiseen ei ruuviperustus kaipaa (ruuvin pituus 165cm). Lämmitettävään osaan laitoin 100mm styroxia.
Sitten väsäämään ebbejä. Kocmocin idea Bauhausin laastipaljuista oli sen verran hyvä että päätin hommata niitä muutaman. Lecasora samasta paikasta (suursäkki olis tullut halvemmaksi, jälkeenpäin huomasin. Kasveille 90 litrainen, resoksi 65 litrainen. Biltemasta pöytäläpivienti x2. o-renkaat ja silikoni auttaa hiukan ettei kovasti vuoda. Peitteet resoihin rakennusaikaista tervapaperia; ei hyvä, kupruilee ja kastuu mutta välttäköön tämän kauden. Kaunis huone oli pakko peittää harsolla; lähes kaikkiin kasveihin tuli valovaurioita. Yksi Sri Lankasta tuomani siementaimi kuoli kokonaan. Mikä lajike? Paikalliselta kysyin niin sanoi että Eli Koche. Kotona havaitsin sen tarkoittavan isoa chiliä.
 
Ja täyttö kasveilla ja paljuilla jatkuu;

 Criolla sella innostui heti kun oli viikon ollut ebbissä tuottamaan aivan tajuttomasti palkoja. Huoneen perällä näkyy yksi starfish joka on nyt vasta alkanut tuottamaan (160709). Kolme on turpeessa ,kaksi ebbissä ja yksi vielä vanhassa bubblerissa. Kaikissa hedelmiä.

Kotonakin täytyy harrastaa ettei tule kauhea ikävä.


Keltainen on Cameroun, pieni punainen passivihydrossa Malagueta (C.annuum Fataliilta). Suosittelen; makua ja potkua riittää ja tosi helppo kasvattaa. Musta on sileäkarvainen noutaja Riku, melkein 12v.

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #1 : Heinäkuu 17, 2009, 01:46:03 ap »
Lisää kuvia vielä tältä päivältä;

Peruvian white, Champion, Omnicolor(ei taida erottua kuvassa), Thai,Habanero sudden death ja Congo joka ei vieläkään punerra, Habanero Brown large (piti tiedustelemani tarkoittaako large kasvin vai podin kokoa? Kasvi on jo kaksimetrinen ja podit 5-6cm.
Turveruukuissa Sri Lankan kochee (chili), alhaalla Haba Brown large. Lisäksi kasvarissa Stripe ja joku tomaatti , avomaan- ja kasvihuonekurkku, salkopapu, viidakkokurkku, kesäkurpitsa, munakoiso ja erilaiset yrtit joita en viitsinyt asiaankuulumattomina kuvata.
Tilaa maleksia ja ens keväänä kun pääsee aloittamaan ilman perustus-, ebbi, sprinkleri- ym virittelyhommia niin eiköhän huoneen 36 neliötä hiljalleen täyty.

Summa summarum; loistava harrastus, vene on edelleen pukilla, ei oo kerinnyt kalaan. Saalista on kumminkin tullut. Ja maistuu vieraillekin kunhan ei ensimmäiseksi tarjoa omena-porkkanahilloa(sudden death-soosi nyttää just siltä) niin hyvin menee kokkailut.
 Seuraavaksi varmaan savustusharjoitteluun. Omenapuun oksia on keräilty talteen, samoin kirsikkaa. Miten on pihlaja? Onko kukaan väsännyt Fataliin savustusuunia? Kaupalliset on kalliita ja pieniä. Tiiliä löytyy kesäkeittiön muurauksen jäljiltä ylimääräisiä.
Jos ketä kiinnostaa viljelmäni, päivitän tarpeen mukaan.

Poissa Rankkapanda

  • Lemon Drop
  • ****
  • Viestejä: 594
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #2 : Heinäkuu 17, 2009, 01:53:15 ap »
On kyllä upean näköiset viljelmät ja jos tosiaan tänä vuonna aloitettu kasvattaminen, niin harvinaisen hyvin voivilta nuo näyttää. Omat näyttävät todella heikoilta ja toista vuotta sentään kasvatan. No syytetään tietämättömyyttä ja valaistusta.

Oma koira on sekarotuinen, mutta on jo 13-vuotias (harvinaisen innokas leikkimään ja liikkumaan) ja näyttää pieneltä, mustalta kultaiselta noutajalta.

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #3 : Heinäkuu 17, 2009, 08:57:47 ap »
Kiitos kehuista. Tämä kyseinen foorumi auttoi aika paljon tajuamaan asioita; esim. lannoitteen koostumuksen ja väkevyyden. En ollut aiemmin kuullutkaan EC-mittarista saati sitten miten tulkita tietoa. Kiitos kaikille jotka jakavat infoa vapaasti, mokat mukaanlukien, niistähän yleensä oppii eniten.
 Oon kyllä kasvimaita ja puutathanhoitoa harrastellut koko ikäni eli harrastelua n.40 vuotta mutten mitään näin kivaa. Homma lähti lapasesta aivan totaalisesti. Perhokalastus on jäänyt. Bluesbändini pojat ovat masentuneita kun äijä ei muuta kun puhuu chileistä. Eikä tuu treeneihin.
 Tässä vielä kuva toista satoa tekevästä E.jalapenosta, vierellä Turbo pube ja Heart throb.
 Niin ja kitara; Strato vm.1965, viimeisiä Leo Fenderin itsensä tekemiä. Ei myynnissä. Kasvarin hintainen.

Poissa tonttu

  • Canario
  • ****
  • Viestejä: 993
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #4 : Heinäkuu 17, 2009, 10:49:17 ap »
Huh, tais jäädä pojaltas perintörahat saamatta :-P Ehkä "pahin" hurahdus ensimmäiselle kaudelle, mitä oon koskaan nähnyt. Älyttömän asialllista settiä silti. Mä tilasin mun pikkuveljen paikalle, kun kasvaria tartti pystyttää ja 3 päivää hikoiltiin 5.5m2 tötsän parissa. Hieman kateutta herättävä projekti...peace rispekt :-P

Poissa keto

  • Chilaca
  • **
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #5 : Heinäkuu 17, 2009, 10:57:21 ap »
Erinomaisen hienot puitteet ja hyvinvoivan näköisiä kasveja! Itselläni on nyt toinen chileilykesä menossa (kasvari tuli erinäisten viivytysten jälkeen pystyteltyä tuossa aiemmin tänä kesänä) ja vasta nyt vähitellen tuntuu että alkaa jossain määrin päästä hommasta jyvälle. Noh, lohduttaudun sillä että tuosta pitkästä puutarhaharrastekokemuksestasi on varmasti ollut apua ;D. EC- ja (elektroninen) pH-mittari olisi kyllä pitänyt meikäläisenkin hankkia heti kättelyssä.

Mites tuo "tavallinen" lecasora muuten on hydroilussa toiminut, ja missä hinnoissa ko. tavara pyörii? Itse olen ymmärtänyt että se aiheuttaisi mahdollisesti ongelmia pH:n kanssa, joten tulin hankkineeksi ebbeihini ruukkusoraa.

CAVOK

Poissa Janne

  • Administrator
  • Naga Morich
  • *****
  • Viestejä: 2054
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #6 : Heinäkuu 17, 2009, 11:23:53 ap »
ASIALLISTA!!!   ;)
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Poissa Niabo

  • Tabasco
  • ***
  • Viestejä: 380
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #7 : Heinäkuu 17, 2009, 14:22:37 ip »
hienon näköstä on kyllä :) jollain menny vielä enemmän överiks eka kausi ku mulla :D

vähän kyllä kateelliseks tekee tollaset puitteet...

Poissa Hyde

  • Chilaca
  • **
  • Viestejä: 75
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #8 : Heinäkuu 17, 2009, 17:25:05 ip »
OHHOH...kateelliseks vetää noi kasvit ja etenkin toi fenkku :o

Poissa cola

  • Lemon Drop
  • ****
  • Viestejä: 569
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #9 : Heinäkuu 17, 2009, 19:02:38 ip »
Nice. Kyllä tuolla kelpaa chiliä kasvatella ;) Olis kyl ehkä kandennut muutama vuosi eka kasvatella kun sitä ei ikinä tiedä kiinnostaako kasvattelu myös vuoden päästä  ??? Mutta onnea kasvatteluille ja jos sulta jää muutama Peruvian White siemen ylimääräiseksi niin mielelläni ottaisin vastaan tai vaihtaisisin. En nimittäin saanut omiani itämään sit millään :(  :'(

Poissa snu

  • Canario
  • ****
  • Viestejä: 910
  • Sijainti: Helsinki
    • Profiili
    • Chilipäiväkirja 2012
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #10 : Heinäkuu 18, 2009, 14:35:22 ip »

Komeen näköistä meininkiä. Hyvä että on vaimo tallella ;).

Tuollaista settiä mullakin sitten joskus on kasvarissa, kunhan olisi sille tilaa (piha) jossain vaiheessa. Niin, ja sitä rahaakin tarvittaisiin...
#419
Eksyminen on suotavaa.

Poissa Coofdrad

  • Thai
  • ***
  • Viestejä: 401
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #11 : Heinäkuu 18, 2009, 14:39:15 ip »
Tervehdys, mahtava kasvari ja kasvit sulla. Olet oikein tosissaan ottan kasvattelun  ;D Naureskelin täs itselleni. Näen itseneni sinussa 25 vuoden päästä. Harrastan perhokalastusta, minullakin on bändi (jossa soitan kitaraa). Sinun kitara on vain vähän eri luokkaa  :o ( voi pojat mikä kitara!) ja haaveena on samanlainen kasvari kuin sulla ( ellei jopa isompi  :D). No ehkä jonain päivänä sitten kun on se omakotitalo.

Kyllähän tämä harrastus vie mukanaan. Bändin pojat ei vielä ole alkanut valittamaan onneksi. Ja tyttöystäväkin asuu saman katon alla ja on jopa kiinnotunut kasvatteluistani  ;D
Ei muuta kuin kaikkea hyvää sinne, pistähän päivityksiä. Seuraan mielenkiinnolla...

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #12 : Heinäkuu 18, 2009, 15:08:16 ip »
 Kiitoksia kehuista. Puutarha- ym.kasvien kasvattelu on ollut jo pitkään harrastuksena mutta foorumilta saamani vinkit vain varmistivat että nyt on kasvarin hetki. Asuntolainat on maksettu ja mukulat häipyilee kotoota.
 Lecasora oli Bauhausissa muistaakseni 9 euroa/50 litran säkki. Pesin ja säädin pH:ta kuten jotkut ohjeet neuvoivat. Just kun olin saanut kaikki 18 pyttyä valmiiksi, kuulin ettei esim. Fatalii pese soraansa eikä säädä pH:ta lainkaan. Kiva. Ehkä 3 vrk ylimääräistä hommaa. Muuten sora ok mutta liian pienet ryynit tuppaa menemään hyttysverkosta läpi ja pumpun (pumppujen) propelit jumittaa.
Peruvian whitea kylvin muistaakseni 5-7 siementä, yksi iti joka siten onkin mielestäni rajuin haba. Congo ja Brown large kypsyivät tänään, täytynee illalla maistaa. Camerounia en oo vielä kokeillut kun on vaan pari kypsää palkoa.
 Olen kerännyt Peruvian whiten siemeniä runsaasti ja tänään teen hilloa tai soosia kun alkaa olla varmasti kypsiä. Väristä on vaikea sanoa milloin on tuleentunut, ilmeisesti kun alkaa kellertää eikä oo niin valkoinen. Jos joku haluaa siemeniä niin esim.yv:llä tiedot niin postittelen. Samaten Malaguetaa (C.annuum versio) on runsaasti. Saavun Lahden meetingiin niin sielläkin saa.
 Itselläni ei taasen Peito de moca itänyt lainkaan. Samat olosuhteet kuin muillakin akvaariokasveilla.

 Kitarasta maksoin aikoinaan peräti 2000. Vaan markkaa. Laukku oli sata markkaa. Silloiselle opiskelijalle iso raha mutta enpä oo katunut.
Sitten kun kasvaria laajennetaan niin saatan myydä, silloin ei juri muuta ehdi tehdäkään kuin olla kotoa poissa viljelyksillä.

 Yksi kysymys; käyttääkö kukaan lappopumppua tai muuta viritystä litkujensa vaihtoon? Mulla menee valutellessa monta tuntia ja ajattelin että jollain vois olla idea homman nopeuttamiseksi. Kannet toki uusin kunhan kerkiän.
 Kiitoksia vielä kiinnostuksesta,nyt lähden takaisin mökille, matka on niin pitkä. Jos käy kaupassa välillä niin 45min.
Kommentoikaa kuitenkin ihmeessä, olen vastaanottavainen kaikelle infolle.

Poissa Coofdrad

  • Thai
  • ***
  • Viestejä: 401
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #13 : Heinäkuu 18, 2009, 15:10:45 ip »

Mites tuo "tavallinen" lecasora muuten on hydroilussa toiminut, ja missä hinnoissa ko. tavara pyörii? Itse olen ymmärtänyt että se aiheuttaisi mahdollisesti ongelmia pH:n kanssa, joten tulin hankkineeksi ebbeihini ruukkusoraa.



Vastaan tähän oman kokemukseni kyseisen lecasoran käytöstä. Minulla meni hydroihin kyseistä soraa noin 100 litraa. Hintaa 50l säkillä oli noin 8 euroa (muistaakseni). Pesin soran noin kolme kertaa, kunnes vesi oli kirkasta ( vesi oli todella likasta). Ajattelin, että ph ongelmia ei tule niin paljon jos pesen ylimääräisen savipölyn pois. Jätin soran lillumaan 5 ph veteen noin kolmeksi päiväksi ja jouduin säätämään ph:ta monta kertaa alas päin. Kun aloitin kasvatuksen jouduin säätämään ph:ta noin 2 viikon ajan aika useasti. Tuppasi nousemaan aika korkeaksi. Nyt ei enään ole mitään ongelmia.

Elikkä kyllä, tämän soran kanssa on ongelmia ph:n kanssa. Mutta kun saa tasapainoitettua niin toimii oikein hyvin. Kyseinen soran raekoko on 0,8 mm - 15mm. Kysyin rautakaupasta isompaa raekokoa ( 20mm-35mm) sitäkin olisi saanut, mutta vain 1000l säkeissä, joka on vähän liikaa vielä minun tarpeisiini, mutta ehkä joskus sitten  ;D

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #14 : Heinäkuu 18, 2009, 15:15:41 ip »
 Olen vielä paikalla. Hyvä sitten että säätelin ja pesin, ei harmita enää niin hirveesti. Nyt menoksi.

Poissa keto

  • Chilaca
  • **
  • Viestejä: 98
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #15 : Heinäkuu 18, 2009, 16:27:44 ip »
Jeps. No onhan tuo "tavallinen" lecasora sitten about puolet halvempaa kuin ruukkusora, mutta eipä tuo hintaero pH-säätö ym. vaiva huomioiden ehkä _niin_ merkittävä näillä määrillä ole. Pölyähän tuosta ruukkusorastakin kyllä lähtee ihan kiitettävästi, joten itsekin olen soran pessyt. Viherpeukun tavara taitaisikin taas sitten olla vielä kertaluokkaa ruukkusoraakin hintavampaa...
CAVOK

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #16 : Heinäkuu 20, 2009, 15:15:26 ip »
 Tässä vähän päivitystä.  Vihdoinkin Starfish alkoi tuottamaan, nyt näyttää hyvältä. Muutama on turpeessa mutta eipä juuri eroa ebbissä oleviin verrattuna. Omnicolor punertui tänään ekan kerran.
 Peruvian whitesta vielä sen verran että ilmeisesti se valkoisempi podi on se kypsempi ( ja itävämpi siemen). Perkaan näistä talteen mahdollista jakoa varten.
 Olen ihmetellyt missä öttiäiset viipyvät. Eilen näin yhden kirvan. Etsin sen kavereita useita tunteja vaan en löytänyt. Voisko olla opportunisti tai kuulua esijoukkoihin koska oli ulko-oven vieressä olevassa Stripessa? Ilmeisesti oltava tarkkana.

 Lecasoran laatuun olis kannattanut satsata. Vaihdoin litkut nyt kolmannen kerran ja vielä oli pyttyjen pohjassa paksuhko lietefilmi. Sillä nyt ei kai paljon oo merkitystä mutta kun pumput aina välillä jumittaa kun verkon läpi pääsee ryynejä, raekoko saisi todella olla yli 8mm.
 Sprinkleriin pitäis keksiä joku säätö ettei tattis koko ajan 210 litran pyttyä täytellä. Meillä on kaivo ja siitä painevesi mutta kytkin kuivui kun oli vähänkin pidempi kuiva jakso. En oo myöskään löytänyt edullista lämpötilaan reagoivaa kytkintä, JFK:n virityksenkaltaista en oo vielä löytänyt.


Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #17 : Heinäkuu 21, 2009, 00:39:14 ap »
Tervehdys, mahtava kasvari ja kasvit sulla. Olet oikein tosissaan ottan kasvattelun  ;D Naureskelin täs itselleni. Näen itseneni sinussa 25 vuoden päästä. Harrastan perhokalastusta, minullakin on bändi (jossa soitan kitaraa). Sinun kitara on vain vähän eri luokkaa  :o ( voi pojat mikä kitara!) ja haaveena on samanlainen kasvari kuin sulla ( ellei jopa isompi  :D). No ehkä jonain päivänä sitten kun on se omakotitalo.

Kyllähän tämä harrastus vie mukanaan. Bändin pojat ei vielä ole alkanut valittamaan onneksi. Ja tyttöystäväkin asuu saman katon alla ja on jopa kiinnotunut kasvatteluistani  ;D
Ei muuta kuin kaikkea hyvää sinne, pistähän päivityksiä. Seuraan mielenkiinnolla...


Olen tässä keskusteluja seuratessani huomannut että monella on samankaltaisia harrastuksia, taiteeseen kuten musakin on, liittyen. Perhokalastushan on osin taidetta kun itse väsää syötit. Olet varmaan myös innokas kokki niinkuin minäkin? Ruoanlaittokin on sortin taidetta ja vaatii onnistuakseen hyvät raaka-aineet ja perehtymistä hommaan ja ainesten keskinäiseen toimintaan. Olen kasvatellut kynsilaukkaa yli 15 vuotta (talvikynsilaukka joka istutetaan syksyllä) ja chili/kynsilaukkayhdistelmähän on legendaarinen. Tomaatti ja basilika (italian keittiö) ja chili+vs on mahtavaa. Meksikolainen sapuska... mmm...Nyt kun vielä pääsee kokeilemaan eri lajikkeiden eroja ja kombinaatioita.
Tomaatteja 6 kpl 90 litran pytyssä. Olivat istutettaessa niin pirun pieniä kun oli vähän toisarvoisessa asemassa. Criolla sella.

Tässä vielä muutama kuva, kupissa Peruvian whiten värierot näkyvät nyt paremmin; kyllähän valkoinen on se mistä siemen kannattaa ottaa.
Iso punainen on Congo. Habanero brown large (pieni hedelmä, kasvi n.2m korkea, kiipeää tuuletusikkunaa kohti.



Puutarhasta foto, yrttejä,mansikkaa, parsaa ym.
 
Kun nyt innostun, vielä pari; salkopapu (oikealla Starfish alkuperäisessä Mimosaruukussaan, kehittelee hedelmää kuten muutkin
 Starfishit turpeessa kurkkujen ahdistelemana. Mikä laji? Olisko baccatum? Tuotu Sri Lankasta

Poissa bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5117
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #18 : Heinäkuu 21, 2009, 00:46:04 ap »
Tässä nyt alkuperäinen kasvi jota arvuuttelen mikä lienee. Ruukussa kasvarissa tästä idätetty taimi. Toin Sri Lankasta kaneliviljelmän laidalta. Eli koche sanoi paikallinen eli iso chili tai pyörä chili. Läpi meni. Kotona selvivi että kaveri oli ihan pihalla, chili kuin chili. Olisko baccatum? Very hot and spicy.

Poissa tonttu

  • Canario
  • ****
  • Viestejä: 993
    • Profiili
Vs: Bluesmanin eka yritys
« Vastaus #19 : Heinäkuu 21, 2009, 11:29:28 ap »
Tuohon lecasorakysymykseen...
Itte laitoin ihan suoraan säkistä sitä hienorakeista rakennussoraa. Pumppu mulla tosin 300w upppopumppu. Ei minkään näköisiä ongelmia. Ph tosin nousi viikon kuluessa jonnekkin kasin tienoille, mutta heti vedenvaihdon jälkeen phn vaihtelu on loppunut. Mulla tulee tosin kaivosta suoraan 5.5ph vettä, joten ehkäpä tuo luonnon phdown on hiukka tehokkaampaa, kuin purkkitavara.
Elikkä ph hyvin tasossaan. Täyttö ja poistoaukkojen eteen liimasin saniteettisilikonilla tylliä eikä pumpun kanssa ongelmia ole ilmennyt.

Tuommoinen pummpu on ilmeisesti pilssinäkin käytetty, joten vedenvaihdon yhteydessä reso tulee todella kuiviin, kun nappaan vaan pikaliittimestä täyttöletkun irti ja pumppu pakkosyötölle. Samalla lähtee risut ja männynkävytkin litomaan.

Täytön hoidin aikaisemmin tekemällä litkut penkin päällä oleviin sankoihin, josta lapolla. Nykyisin laitan lannoitteet suoraan resoon ja kaivosta vettä päälle. Tämä on paras tehdä juuri flood syklin jälkeen, niin ehtii vesi hieman lämpeemään, ennen juurille joutumista.

Mutta tosiaan tuommoinen parinkympin järeämpi pumppu on todella suositeltava hankinta. Venttiileillä säätää virtauksen sopivaksi, niin ei tuu ylivuoto-ongelmia.