maaliskuu 29, 2024, 18:01:59 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Time lapse video

Aloittaja Dethlock, heinäkuu 22, 2013, 18:27:28 ip

« edellinen - seuraava »

Dethlock

Time lapse videon tekeminen

Time lapse-kuvauksesta tekee haastavaa se että kuvattavan kohteen toimintaa voi olla vaikea ennustaa joten kaikki perustuu aika pitkälti mutuun (musta tuntuu) ja tuloksen selviäminen voi kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään.

Jo ennen varsinaisen kuvaamisen aloittamista kannattaisi miettiä muutamaa seikkaa:

1. Miten nopeasti kuvattavassa kohteessa tapahtuu lopullisen videon kannalta tärkeitä asioita.
Esimerkiksi rakennustyömailla on yleensä jonkinlainen aikataulu joiden perusteella  voi laskeskella tarvittavaa kuvausaikaa. Chilin kukka ei varmasti aukea silloin kuin kuvaus on päällä vaan heti kun sammutat kameran ja valot. Aamulla kameran etsimessä on joko nuutunut kukka tai sitten koko kukka on jo tippunut. Plan B, toivottavasti sellainen oli tai sitten kuvaat yhden ylimääräisen päivän jotain muuta nuppua. Toistetaan tarpeen mukaan.

2. Miten pitkän videon haluat tehdä.
10 sekunnin video on suht nopea tehdä mutta ehtiikö katsoja mukaan 10 sekunnissa? Neljän tunnin eepos ottaa aikaa valmistuakseen ja vaatii jo harrastuneisuutta katsoa moinen läpi.

3. Miten sulavan haluat lopullisesta videosta.
Normivideon kuvassa on 30 kuvaa/sekunti, silloin liike näkyy pehmeänä olettaen että kuvien ottoväli on melko lyhyt. Lyhyt kuvausväli toimii nopeammin liikkuvissa kohteissa. Chili näköjään kuuluu nopeasti liikkuviin kohteisiin vaikka sitä ei äkkinäinen tajua katsoessaan kasvia.Saman voi tietysti tehdä vaikka 10 kuvaa/sekunti mutta silloin kyseessä on jo lähinnä nopea dia-show mutta tämäkin lähestymistapa voi toimia tapauskohtaisesti.

Tässä kohtaa tulee sitten pakollinen matematiikan kertaustunti.
Jos tehdään 2 minuuttia kestävä video joka esitetään 30kuvaa/sekunti nopeudella niin tarvittava kuvamäärä on 120s X 30kuvaa = 3600 kuvaa.

Jos kuvausväli on kuva kerran 2 minuutissa syntyy tunnissa 30 kuvaa eli 1 sekunti valmista videota.

3600 kuvan ottaminen kestää siis 3600 jaettuna 30 = 120 tuntia... ei siis ihan nopeata hommaa ja yöllä tulee yleensä pimeätä. Miksihän niitä tuotoksia kutsutiinkaan valokuviksi?


Nykyinen videopelisukupolvi (aikaisemmin puhuttiin musiikkivideosukupolvesta) ei voi katsoa samaa kuvaa yli 10 sekuntia kyllästymättä joten kuvaan pitäisi saada jotain kiinnostavaa tai sitten sortua kikkailuun ja lisätä mukaan ääni mikä voi sekin olla hankalaa.

Eli, kuten normaalistikin videokuvaamisessa pitäisi kuvaan ja/tai sommitteluun saada vähän vaihtelua. Ja se taas tarkoittaa lisätyötä kameran ja kohteen siirtämisessä jne. Ja kuten yleensä, vahinkoja ja ulkoisia häiriötekijöitä on hankala ennustaa joten materiaalia kannattaa kuvata mieluumin liikaa kuin liian vähän.

Kalusto

Kuvaamiseen tarvitaan
1. Kohde.
Jos tämä pysyy noin suurinpiirtein paikallaan niin hyvä.

2. Kamera
Tämäkin pitäisi saada pysymään paikallaan. Jalusta on tietty hyvä olla mutta hylly tai pöytätasokin toimii jos vehkeen saa kohdistettua ja tarkennettua luotettavasti.
Kamera voi olla webbikamera, järkkäri tai pokkari kunhan sen saa laukeamaan haluttuun aikaan. Suurimpaan osaan kameroita moinen on mahdollista joko valmistajan omilla softilla (Canon EOSUtility), tai netistä löytyvällä softalla kuten TinCam. Intervallilaukaisin tietty helpottaa elämää eikä tietokoneen tarvitse olla päällä koko kuvaussession ajan eli lankalaukaisin joka liitetään kameraan ja johon saa ohjelmoitua halutun kuvausvälin.

3. Ohjelmistot kuvien ja videoiden editointiin.
Itse käytän GoPro CineForm Studio-nimistä ilmaissoftaa jolla saan yksittäiset kuvat kursittua videomuotoon ja Windowsin MovieMakeriä lopulliseen editointiin.

I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

Habanervous

Kattavat ohjeet!

Laitetaan vielä videolinkki heille jotka ei välttämättä tiedä aiheesta termiä (tai sitäkään) enempää: http://www.youtube.com/watch?v=TM7EJZ-8HWw

Dethlock

Hyvä linkki! Siinähän noi perusteet olikin, joten olisin voinut käyttää tuon 5 minuuttia jotka käytin 'ohjeiden' tekoon johonkin hyödylliseen.  ;D
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

unenkuva


Pienenä korjauksena, että yleisesti käytetään 25fps. Tosin esim toistaiseksi uusin Hobitti kuvattiin kovasti suuremmalla nopeudella, ja tämä käytäntö yleistynee enemmän.

Vähänkään paremmissa videokameroissa on usein tälläinen toiminto, jolla voi automaattisesti tämän tehdä. Usein kuvataan 1s/min videokuvaa, jolloin tunnissa saa 30s materiaalia.

Habanervous

Lainaus käyttäjältä: Dethlock - heinäkuu 22, 2013, 18:53:08 ip
Hyvä linkki! Siinähän noi perusteet olikin, joten olisin voinut käyttää tuon 5 minuuttia jotka käytin 'ohjeiden' tekoon johonkin hyödylliseen.  ;D


Ymmärrettävämmät nuo sun ohjeet oli. Esimerkiks tuo matematiikka puoli :)

Habanervous

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - heinäkuu 22, 2013, 18:57:57 ip

Pienenä korjauksena, että yleisesti käytetään 25fps. Tosin esim toistaiseksi uusin Hobitti kuvattiin kovasti suuremmalla nopeudella, ja tämä käytäntö yleistynee enemmän.

Vähänkään paremmissa videokameroissa on usein tälläinen toiminto, jolla voi automaattisesti tämän tehdä. Usein kuvataan 1s/min videokuvaa, jolloin tunnissa saa 30s materiaalia.


Eikös tuo HFR oo vielä emmänkin 3D touhuissa missä mätetään menemään 48 framea sekunissa. Digiajan helmiä..

Dethlock

Joo, telkkari antaa tuon 25 kuvaa/s mikä tekee esim 100Hz telkkareista turhakkeista mutta digipuolella 30 alkaa olla normi. Jotenkin arvasin että joka tarttuu tähän mutta hyvä näin, todistaa että joku oikeasti lukee kirjoitettua tekstiä. Loistoa!

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - heinäkuu 22, 2013, 18:57:57 ip

Pienenä korjauksena, että yleisesti käytetään 25fps. Tosin esim toistaiseksi uusin Hobitti kuvattiin kovasti suuremmalla nopeudella, ja tämä käytäntö yleistynee enemmän.

Vähänkään paremmissa videokameroissa on usein tälläinen toiminto, jolla voi automaattisesti tämän tehdä. Usein kuvataan 1s/min videokuvaa, jolloin tunnissa saa 30s materiaalia.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

Dethlock

No, kohta Räyhis tulee ja toteaa että tästä on jo pari vuotta vanha threadi olemassa ja haukkuu kaikki n00beiksi.

Sitä odotellessa käyn saunassa ja teen evästä tenaville.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

unenkuva

Juu 48fps on juurikin tätä 3D touhua, jotta 3D näyttää paremmalle. Cameron oli uhkaillut, että Avatar 2 kuvataan 60fps. Sattuipas muuten löytymään Lumiaan Timelapse appsi, jonka luonnollisesti latasi :)

Tosin eipä markkinoilla kovin montaa kännykkää ole, jolla saisi edes vähän haastavamissa olosuhteissa hyviä kuvia.

IceQueen

Kiitos tästä threadista, järkkäri jo löytyiskin, tota ajastimella olevaa laukaisinta jo kaukaisilta mailta katselin, ei maksais paljon... :P Pakko varmaan kokeilla, onnistuisko time lapse.

unenkuva


Jos sulla järkkäri löytyy, niin eiköhän siinä itsessään ole jo ominaisuus, jolla ton voi tehdä. Tuskin erikseen mitään ajastinlaukaisimia hommata

Dethlock

Ajastin löytyy kyllä kamerasta kuin kamerasta, nyt haetaan laukaisinta joka toistaa komennon halutuin välein. Jos yleinen järkkäri kyseessä niin kotimaastakin löytyy valikoimaa: http://www.digitarvike.fi/tuotehaku?s=intervalli+laukaisin&category=default&manufacturer=default
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

Habanervous

Itse kallistun järkkäriin, läppäriin ja eos utilityyn. Kamerassa on hiton pieni muistikortti (8gb) joten tallenustilaa tarvitsee paljon enemmän...

IceQueen

Lainaus käyttäjältä: Dethlock - heinäkuu 22, 2013, 20:07:10 ip
Ajastin löytyy kyllä kamerasta kuin kamerasta, nyt haetaan laukaisinta joka toistaa komennon halutuin välein. Jos yleinen järkkäri kyseessä niin kotimaastakin löytyy valikoimaa: http://www.digitarvike.fi/tuotehaku?s=intervalli+laukaisin&category=default&manufacturer=default
Persaukinen tilaa Nikoniin dx.comista... ::)

Dethlock

Joo, katsoin että Nikonin laukaisin on 'vähän' hintavampi mutta idea varmaan selvisi.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

IceQueen

Lainaus käyttäjältä: Dethlock - heinäkuu 22, 2013, 21:05:03 ip
Joo, katsoin että Nikonin laukaisin on 'vähän' hintavampi mutta idea varmaan selvisi.
Juu, tuntuu et kaikki lisäosat Nikoniin on hinnakkaampia kuin Canoniin, ei tajuu, mut näillä mennään kun Nikonin runko omaan käteen tuntui luontevammalle aikoinaan...

Dethlock

I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

IceQueen


Dethlock

Ah. D80 on vähän eri liittimellä kuin suurin osa muista Nikoneista, toi ei toimi mutta samalla valmistajalla on malli siihenkin, sitä en tiedä mistä sen saisi järkevään hintaan.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava

Caide

Hitto, kun olisi tuon kaukolaukaisimen tajunnut aikaisemmin, niin olisi saanut paljon parempaa kuvaa Nikonin järkkärillä. Ostin nettikameran tuohon timelapse hommaan ja  kuvan laatu ei päätä huimaa. Ei viittis enää tuollaista hommata.