Minulla on tuossa ollut nyt 3 kuukautta Fataliin tuntemattomia siemeniä märän talouspaperin välissä, eivätkä ole vielä itäneet. Homeessa eivät ole. Mietin, että kannattaako heittää nuo pois jo vai antaako olla. Hirveästi ei ole mitään näyttänyt tapahtuvan.
Tästä tuli mieleen kysymys: Mikä on pisin itämisaikasi? Niin siis, että siemen loppujen lopuksi on vielä itänyt.
Taisi olla 4-5kk, en muista mikä oli kun meni poikki idätys boxia siivotessa.
Kivivillassa oli itäny.
Nelisen kuukautta, mullassa.
Oho, ja itse äänestys puuttu :D
EDIT: Näköjään sitä äänestystä ei pysty lisäämään tähän enää. Ehkä joku mode voisi siirtää tämän toiseen alueeseen?
Noo, tulis aika hölmö äänestys muutenkin. Haarukka on jotain 56 tunnin ja kuuden kuukauden väliltä. Itse laitoin villejä itämään joskus toukokuussa, mahdollisesti ennenkin.
Laitoin ne multaan, vanhalle uuninpellille. Samalla pellillä oli muitakin siemeniä itämässä. Tuuppasin pellin parvekkeelle haisemaan ja ajattelin, että itävät jos itävät. Samalla pellillä oli mm. gojimarjaa sun muuta jotka kasvaa rehottivat.
Syksyn tullen, ehkä kuukausi sitten, siirtelin kasvit ja pellin sisälle ja rupesin raakkaamaan sen sisältöä. Kolme idätyspurkkia jotka olivat merkattu maalarinteipillä ja kirjaimella "V" (niinkuin Villi) sisälsivätkin itäneen taimen. Idätysaika oli siis koko kesän mittainen.
Etkö muuten kastellut kertaakaan? Varmaan annan olla sitten vielä hetken aikaa.
Samalla kun kastelin kasvit, loiskautin vettä pellille.
Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - lokakuu 22, 2010, 10:17:22 ap
Samalla kun kastelin kasvit, loiskautin vettä pellille.
Hah...tuossa koitellaan jo heikomman hermoja. Itse olen hermoraunio, jos ei pariin viikkoon ala häntää näkymään ;D
^ Hyvin iti ja nukuin kuin pikkulapsi. :D
Cap 1491 yksi siemen otti aikaa 44vrk, Cumari Pollux 41vrk, kivivillassa.
taitaa olla 3 kk luokkaa