maaliskuu 28, 2024, 10:13:59 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kurkuma

Aloittaja Jomppe, tammikuu 05, 2018, 15:01:14 ip

« edellinen - seuraava »

Jomppe

Lykkäsin kaupasta mukaan tarttuneen kurkuman multaan, sehän alkoi tekemään pieniä korsia joista avautuu lehtiä. Hei, se kasvaa!

Onko muut kasvatelleet kurkumaa ja käyttäneet sadon johonkin? Kuullut olen kyseistä kasvia kehuttavan terveelliseksi, ja onhan se curryn yksi ainesosa. Mutta entäs tuorekäyttö? Ihan nätti kasvi on, ja jos juurten syöminen edistää terveyttä niin siinähän olisi koriste- sekä käyttöarvo kohdillaan.

Kokemuksia?

Vuorikaskas

tammikuu 05, 2018, 17:49:43 ip #1 Viimeisin muokkaus: tammikuu 05, 2018, 17:57:01 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Muutama vuosi sitten katselin pätkää kylästä joka eli kurkumalla.  Kylä on jossain Intian suunnalla, ellei peräti Intiassa.  Alueella käytännöllisesti katsoen kaikki puuhaavat kurkuman parissa ja ne tyypit oli ihan keltaisia siitä.  Esim säkittivät kuivattua jauhetta.   Kerrotaan ettei siellä ole syöpiä lainkaan.  Tai yksi tapaus tunnettiin, eräs kova piippumies taisi suuhunsa sen saada.   Kurkuman tällaisestäkin puolesta on myös aivan hyviä tieteellisiä näyttöjä olemassa kuten muutamista muistakin kasveista.

No siitä sitten innostuin niin että muutaman vuoden olen käyttänyt jauhettua kurkumaa runsaasti hyvin monenlaisiin ruokiin. Se muuten toimii hyvin yhteen chilien kanssa, kurkuman maku tulee esiin vahvemmin ja eri lailla siten.  Tuotahan myydään mm. Mauste-Sallisen isoissa tötsissä (lähes litra varmaan) hyvinkin edullisesti, ettei tarvitse nuukailla.

Kaveri mulle esitteli toissa vuonna sitten tuoreen kurkuman, jota oli bongannut intialaisesta kaupasta Korsosta.  Nyt tuoreet sitten onkin jo ihan muotia ja Lidlistä olen ostanut perulaisia ja K-kaupasta intialaisia.  Perulaiset eivät olleet niin vahvoja kuin alunperin maistamani intialaiset, mutta vertailut ovat vielä puutteelliset.

Viime kuussa etsin tietoa kurkuman viljelystä ja sen jälkeen valkkasin kaupasta sopivan pieniä juuria.  Tosin isommat lie ihan sopivia kanssa, koska sitä voi paloitella.  (Perunaakin voi paloitella, mitä voi kannattaa tehdäkin jos on isoja siemenperunoita tai muuten vähän niitä.)

Etsin ne nettisivut uudelleen esiin, jotka näyttivät järkevältä vaikuttavia tietoja, sitten kun noita laitan multiin.   Pitäis laittaa jo, mutta ei ehkä tänään.

Kuvassa lautasilla oikealla intialaisia ja vasemmalla perulaisia.  Ulkonäkö on sen verran erilainen, että tiedä vaikka olisi lajike-eroakin?    Ilman muuta pidän selvänä sitä, että olosuhteet vaikuttaa varsinkin makuun ja voimakkuuteen, mutta voihan niihin vaikuttaa perimäkin.  Ja ulkonäköön voi olosuhteilla ja maaperällä olla myös merkittävää vaikutusta.  Pitää vielä maistaa näitä intialaisia verraten perulaisiin.




Käki esitteli kurkumasatonsa syksyllä:  http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=17446.msg342176#msg342176

Vuorikaskas

tammikuu 05, 2018, 18:06:47 ip #2 Viimeisin muokkaus: tammikuu 05, 2018, 18:09:20 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Niin se vielä unohtui laittaa, että tuore kurkuma on kyllä paljon erilainen kuin kuivattu, mutta järjettömän kallis (vielä).   Siinä on sellaisia aromeja, mitä lie haihtuviakin aineita, jotka antavat sille oman tatsinsa. Olen sitä raastanut ruokien sekaan.  Karkeeta raastetta, tai jopa pientä palaa veitsellä. On hieno juuri!

Makutestejä ja vertailuja ihan vaan suoraan suuhun pikku paloja imeskelyyn ja pikku pikku puraisuihin kerrallaan.  Siinä sen tuntee kuinka aromin hengittäminenkin oikein parantaa tupakalla pilatut keuhkot. Värjää muuten sormet sellaiseksi että saa selittää etten mä enää polta tupakkaa. Kaksi vuotta jo savuttomana. 30 vuotta sitä kesti.


Kuitenkin tuo kuivattukin kurkuma on mainio kun sitä oppii laittamaan. 

Jomppe

Ensinnäkin: onnitellut savuttomuudesta! Täällä takana kohta 3kk, tosin pikkujouluissa polttelin pari sikaria joulukuun alussa, ihan tietoinen valinta. Vuonna 2016 olin polttamatta yhteensä 8kk, mutta jotenkin se vain lähti uudestaan nousukiitoon.. Toivottavasti nyt onni olisi myötä, ei ainakaan ole heikkoja hetkiä pitkään aikaan ollut. En tosin kolmeäkymmentä vuotta ole savutellut, mutta kyllä tuossa reilussa 10vuodessakin on tarpeeksi. Näin äkkiseltään laskettuna sellainen 8 vuotta tuli polteltua ja nuuskattua samaan pintaan, tuolta Ruotsinmaan puolelta kun olen lähtöisin.. Paluumuuttaja siis, vanhemmat asuu ruotsissa edelleen.

Täytynee kokeilla tuoreena, kolme palaa juurta istutin ruukkuun ja kaikista nousi piikki pinnalle. Ei tuo keittäminen ja sitten kuivaaminenkaan kovin iso operaatio näemmä ole, sen verran vähän kuitenkin menee itse kurkuma-jauhetta että varmaankin päästään näiden myötä oma-varaisiksi :) Voisihan sitä kokeilla tehdä erinäisiä maustesekoituksiakin.. Laitetaan korvan taakse :right:

bluesman

 Mulla oli viime kaudella Lidlistä ostettua kurkumaa sekä Galangaa kympin ämpäreissä. Hyvinhän nuo kasvoivat ja galanga jopa kukki.
Hölmöilin vaan syksyllä ja unohdin kasvit pakkaseen. Että tämmöstä.

Vuorikaskas

tammikuu 10, 2018, 23:28:22 ip #5 Viimeisin muokkaus: tammikuu 10, 2018, 23:30:08 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Lainaus käyttäjältä: Jomppe - tammikuu 05, 2018, 21:21:20 ip
Ensinnäkin: onnitellut savuttomuudesta!


Kiitos.  (Eipä siinä mitään muuta kuin että oli pakko. Ei kestänyt enää keuhkot eikä verenkierto.  Ei tuosta ikinä toivu, mutta välillä nyt kahden vuoden kuluttua tulee mieleen on ehkä jo parempi. Mulla onnistui tää vasta kun en ottanut mitään nikotiinia. + että olin jo niin kipeä polttamisesta.)



Tökkasin nyt noi pikkuruiset perulaiset tuohon vain  noin 5cm syvään  turpeeseen.  Noista pisimmät ovat noin 3cm pitkiä ja vain pari on poikkastu kahtia.  En tiedä miten nuo häiriintyy uudelleenistutuksesta, mutta sellainen on nyt taktiikka että jos ensin heräisivät.

Ehkä huomenna laitan intialaiset myös.    Tänään bongasin Prismassa thaimaalaisia, mutta jätin ostamatta.

Tuossa on jotain ainakin lämpötilasta ja kasvukauden pituudesta: https://www.rodalesorganiclife.com/garden/how-to-grow-your-own-turmeric-indoors-its-easier-than-you-think

Vuorikaskas

tammikuu 14, 2018, 19:46:34 ip #6 Viimeisin muokkaus: tammikuu 14, 2018, 19:49:11 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Tänään panin intialaisetkin turpeeseen. Ovat isompia, aika paksuja, kuten ekasta kuvasta näkee.   Katkoin niitä puukolla kahtia ja osan jopa kolmeen. Saas nähä kuin käy.

Vuorikaskas

Ovat nuo turvelaatikot olleet 23-24 asteen lämmössä muovilla peitettynä kuohkean kosteina, mutta mitään ei ole noussut pinnalle 10 päivässä.  Kaivoin muutamia ylös ja osassa niistä bongasin kyllä jo sen näköisiä nystyröitä että varmaan alkaa itää.

Ohjelinkin mukaan lämpöä saisi olla enemmän.

Vuorikaskas

tammikuu 27, 2018, 13:44:59 ip #8 Viimeisin muokkaus: tammikuu 27, 2018, 13:47:39 ip käyttäjältä Vuorikaskas
https://www.youtube.com/watch?v=VLuxsqka2JA

https://www.youtube.com/watch?v=bFHQir72ams

https://www.youtube.com/watch?v=90zjyharSEM

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Näyttää siltä kuin juuretkin etsisivät multaa tuosta onnettoman matalasta astiasta tullen kurkkaamaan pinnallekin. Mutta samaan aikaan versoakin näkyvissä.




Ruukkuihin nyt sitten vaan.

Vuorikaskas


Vuorikaskas

helmikuu 10, 2018, 18:08:33 ip #10 Viimeisin muokkaus: helmikuu 12, 2018, 22:04:46 ip käyttäjältä Vuorikaskas
5.2. istutin myöhemmin itämään laitetut intialaiset ruukkuihin.  Ja loput perulaiset.



Jotenkin funtsin että kurkuma vaatii tilaa.  Laitoin 15x15x20cm ruukkuihin yksi jokaiseen, mutta kokeeksi yksi kahden juuren istutus ja yksi neljän. 



(Taitaa olla vähän liikaa kurkumaakin nyt ja pitänee luopua osasta.)

Vuorikaskas

huhtikuu 22, 2018, 12:47:33 ip #11 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 22, 2018, 12:50:07 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Näitä ei ole ainakaan ylihoidettu! Hyvä kun sen verran olen kastellut että hengissä ovat pysyneet.  Ovat saaneet mm. hydrotaimien kasteluvettä.   Muutamia on tullut karsittua koska liikaahan näitä on.  Jäljellä on 25 ruukkua.

Nyt sitten kun tästä tuli jo vietyä muualle chilit, pääsi viimein tekemään suunnittelemani hoidon. Kuopsutin pintamultaa pois ja laitoin kolme kourallista Pollen Parasta ja sitten pintamulta takaisin.  Ja pitkästä aikaa kunnollinen kastelu jokaiselle.







Polttimo on tuossa nyt 400W hybridi (monimetalli ja natikka peräkkäin putkessa).  Oli tähän asti monimetalli.

Vuorikaskas


San_Ooj

Tuostahan voisi saada ihan nätin huonekasvinkin ;) Oletkos ihan ruokakaupasta löytänyt kurkumaa, vai tilannut jostain? Jos sitä vaikka miettisi itsekkin laittaa joskus.. Jos olisi tilaa ;D

Vuorikaskas

toukokuu 13, 2018, 09:05:18 ap #14 Viimeisin muokkaus: toukokuu 13, 2018, 09:07:42 ap käyttäjältä Vuorikaskas
Liiteristä perulaiset ja K-Supermarketista intialaiset.  Lehdistä en muuten osaa sanoa niitten eroa.  Erilaisiin ruukkuihin kuitenkin istutin. 

Kaveri käy jossain intialaisessa kaupassa jossa on kurkumaa selkeesti edullisemmin.  Pitää alkaa itsekki etsiä kun toi 40 eur kilo on niin järjetöntä ettei tule ostettua. Ja kun tuntuu siltä että tällaisessa kasvattamisessa ei ole myöskään järkeä, sillä tää on niin lämpöä rakastava ja pitkän kauden kasvi.  Mielenkiintoista kuitenkin  nähdä saanko kunnon satoa aikaan, vaikka melko vahva tuntuma on jo että tää jää tähän yhteen kokeiluun.

Vuorikaskas

Mitäs tässä muuta kuin ikkunalta ovat ruukut siirtyneet kasvihuoneen kulmaan. Lannoituksia en ole lisää laittanut, mutta tuo Pollen Paras oli aika reilu lisäys.


Vuorikaskas

kesäkuu 07, 2018, 09:51:58 ap #16 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 07, 2018, 10:08:18 ap käyttäjältä Vuorikaskas
Tässä vaiheessa näyttää vielä ihan hyvältä kun on helteinen toukokuu. 




Istutus 24.5.


27.5.



6.6. kuitenkin päivän ylin enää 12 paikkeilla  ja tuuli riepottaa.  Jo kahtena yönä ruohonrajassa noin -1.  Vähitellen lämpiävää kuitenkin luvassa.

Vuorikaskas

kesäkuu 07, 2018, 09:57:59 ap #17 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 07, 2018, 13:52:59 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Pääsihän niitä muutama kasvariinkin.  Näillä on paremmin toivoa.


28.5.


Käki

kesäkuu 22, 2019, 18:32:26 ip #18 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 22, 2019, 18:37:29 ip käyttäjältä Käki
Lainaus käyttäjältä: Vuorikaskas - tammikuu 05, 2018, 17:49:43 ip





Käki esitteli kurkumasatonsa syksyllä:  http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=17446.msg342176#msg342176


Näyttäis kuvat hävinneen bittiviidakkoon. Juu. Jälkikäteen harmitti, kun en käynyt multapaakkua hyvin läpi. Silloin juuri kaikki sato valmistui samaan aikaan, niin tuli kaikki sadonkorjuu tehtyä vähän vasemmalla kädellä. Muutama juurihan sinne oli kasvanut n. kymmenisen senttiä. Esikasvatus ruukussa ja kesä maassa.

Kaippa siitä pientä satoa noista on mahdollista saada. Joskus katsoin dokumenttia inkiväärin kasvatuksesta, niin n. metrin välein niillä oli niitä isoissa "kasvihuoneissa", josta puolen vuoden välein revittiin kaikki kasvit ylös ja laitettiin sitten uudet kasvamaan. Semmoisia 30-50 cm juuria niissä oli. Jossakin kait Intiassa oli tämä. Olisikohan siellä jopa liikaa aurinkoa ja kate sen takia.


Kuinkas sulle Kaskas kävi loppujen lopuksi?

sorrii

Jaahas, vanha ketju nostoon ...

Mä luin talvella jostain akkain lehdestä jutun kurkuman ja inkiväärin kasvatuksesta huonekasvina. Ostimpa sitten palaset molempia Prismasta. (Nehän unohtuivat jääkaappiin pariksi kuukaudeksi  ??? )


Huhtikuussa kuitenkin muistin nuo ja vanhana lauttaidättäjänä tein niillekin "idätyslautan": Mustaan muovirasiaan pohjalle viipale kivivillaa ja pari senttiä vettä; juuren palat päälle ja kansi raolleen; laitoin jääkaapin yläkomeroon kypsymään. Näytti malttamattomalle alkuun ettei tästä mitään tule. Jossain vaiheessa näkyi homettakin niissä ja pidin avonaisena muutaman tunnin kunnon valossa. Sumuttelin Emmalla* ... ja takaisin kaappiin ..

Noin 5 viikon kuluttua muistin taas tämänkin idätyksen: Boksissa oli kymmensenttisiä versoja jotka yrittivät jo kannnen välistä ulos! Inkivääri oli nahistunut eikä osoittanut elonmerkkejä. Kahdesta kurkuman palasta lähti komeat versot. Istuttelin ne kookoskuituun kun ei muuta multaa ole mun huushollissani näkynyt 10 vuoteen. Laitoin laimean Starttilannoitteen [Nutriforte] ja ikkunan eteen, chilien alle jatkohoitoon ...

Nyt on sitten 2 kpl pieniä kurkuman alkuja. Isompi ~20cm korkea ja pienempi 10cm. Vähän haalean värisiltä näyttävät ja täytyy nyt kokeilemalla hakea sopivaa lannoitusta. Oon tähän asti antanut pikkutaimien annostusta jota käytän 10cm chileillä. Aavistan että kaipaavat enemmän. Laotoin tänään kunnolla Atami Coco lannoitetta, typpipainotteisesti. EC ~2.0 ...

MINÄ en luovuta koskaan ennenkuin onnistun! Oonpa kasvattanut noita Pitahayankin torsoja jo yli 5v. Silloin oli Chilifoorumissa useilla niitä kokeiluja ja useimmat lopettivat kun eivät saaneet niitä kasvamaan kunnolla.
Mulla alkaa pikkuhiljaa olla joku ymmärrys tai vaisto niihinkin. Nyt kasvaa siis 5-7. sukupolven pistokkkaita 2kpl metrin korkuisina chinensien takana hajavalossa. Kesällä kasvaa kasvihuoneessa ainakin yksi pitahaya 20l kasvusäkissä ja kurkuma vähintään 10l ruukussa. Pitahayan hylkään sittenkun olen saanut edes yhden hedelmän. Kurkuman kanssa meinaan opetella seuraavat 5 vuotta. Kärsivällisyyttä ....  8)  8)  8)

((*Emma [EM-active] on BioProffan mikrobiliuos joka "käy kaikkeen". Se pitää suotuisan mikrobikannan kasvualustassa; sitä voi sumutella kasveille ja jopa syötäville hedelmille, jotka säilyvät pitempään noiden mikrobien ansiosta. Sitä voi käyttää siivouksessa jolloin nuo hyvät bakteerit torjuvat pinnoita pahoja basiliskoja ,,, jne. Minä oon korvannut sillä aikaisemmin käyttämäni vetyperoksidin jota käytin paljon passiivihydrojen kasteluvedessä torjumassa juurimätää ym. Käytännön sanelema tapa kun on pitää kasvien alustat aina märkinä. Kookoskuidussa ja hydrosorassahan kaikki taimet mulla kasvaa. Näyttää ainakin hyvältä ...))
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`