huhtikuu 18, 2024, 14:06:15 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - Jättilammas

1
Vaikea vuosi on ollut kasvatuksien suhteen, lähinnä omasta laiskuudesta johtuen. Kausi alkoi myöhässä ja en saanut aikaiseksi virittää tuota kasvulamppua joten taimet kituutteli pitkään Ikean yrteille tarkoitetun lampu alla. Kun sain vihdoin kasvit lamppujen alle niin alkoi tuosta kasvamisestakin tulla jotain.

Vain kolme tainta pääsi tällä kaudella jatkoon: Multicoloured Jalapeno, Lemondrop ja Hainan Yellow Lantern. Jälkimmäinen ei oikein tahdo jaksaa kasvaa, mutta jallu tuottaa kivan näköisiä kukkia ja podeja.

Huonoja kuvia kasveista ja aurinkoon totuttelustaÖ







2
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Jättilampaan kausi 2019
helmikuu 19, 2019, 23:58:10 ip
Myöhässä liikkeellä. Uuden kämpän kasvatuskapasiteetti ei oikein innosta ja oluen paneminen uutena harrastuksena vei hetkeksi mukanaan, mutta viimein muistin että pitää sitä sentään jotain laittaa kesäksi kasvamaan.

Kotioven eteen mahtunee 4-5 kasvia joista yksi on pyhitetty ihan tavalliselle paprikalle. Alla olevasta joukosta vain osa siis selviää jatkoon.

C.chinense

Habanero Hot Lemon
Hainan Yellow Lantern
Peach Sugar Rush

C.baccatum

Lemondrop
Cap 267

C.annuum

Farmer's Jalapeno
Multicolored Jalapeno

Lisäksi tavallinen paprika mallia Zlata. 
3
Lomat ja muutto tulivat väliin ja punkit iskivät uudelleet. En edes ryhtynyt taistelemaan enää niitä vastaan. Chinenset selvisivät ja ne toin uuteen kämppään. Hainan Yellow Lantern ei halunnut tehdä tänä vuonna satoa.

Mysteeriin tuli uusi käänne. Kaksi ensimäistä mysteeri-chiliä joiden piti olla keltaisesta bhut jolokia kasvista oli punaisia. Nyt tulee keltaisia perään. Osaako joku kokeneempi avata tätä?

4
Tämän piti olla Bhut Jolokia Yellow, mutta kyllä tämä enemmän punaiselta näyttää. Yritin googlailla kuvia lajikkeesta, mutta en tällaista välivaihettakaan missään nähnyt. Tiedä sitten onko itsellä mennyt nimilaput sekaisin vai oliko siemenpussissa jotain muuta. Kai sitä pitää silti maistaa.

5
Yksi on joukosta poissa. Farmer's Jalapeno ei punkkien puremista selvinnyt. Muut kasvit ovat pienen väännön jälkeen taas kunnossa. Punkkeja ei näy, uutta kasvua on taas runsaasti. Muutama lehti näyttää aika reikäiseltä mutta tilanne on nyt stabiili. Suihkupullolle kiitos.

Tämä oli ensimmäinen tauteihin tai tuholaisiin menetetty kasvi, mutta sentään opettava kokemus. Jatkossa pitää olla päivittäin tarkkana kasvien kunnon suhteen.
6
Vihannespunkkejahan ne lopulta olivat eikä mitään auringon polttamia lehtiä. Viereiset kasvit näyttävät vielä olevan kunnossa. Vein potilaan suihkukoppiin kosteaan ja suihkuttelin lehtien alapintoja. Lauantaita ennen ei pääse kauppaan ostamaan vettä vahvempaa. Jonkinlaista Norjalaista vihersaippuaa löytyisi kaapista, mutta en tiedä sopiiko se tuholaistorjuntaan.
7
Näyttävyydestä en tiedä, mutta käytännölliset ne on, ja juuristo tuntuu kasvavan kuten mainospuheet lupaa. Ne on Air-pot ruukkuja joita jollain muullakin täällä oli käytössä.
8
Tulinen mutta maukas kuulostaa kovasti siltä mitä odotankin. Yhden maistan (mitään lupaamatta) sellaisenaan. Loput mennee kastikkeisiin ja kavereiden pelotteluun. Tuo kivulias polte ei lopulta niin houkuttele :) Muut chilini on onneksi parempia keittiön tarpeisiin.

Farmer's Jalapenon lehdet rupesivat kellastumaan ja tippumaan. Toivottavasti syynä on vain tämä älyttömän aurinkoinen kevät. Tuholaisten merkkejä en nähnyt lehtien pinnoilla, uudet lehdet näyttävät enimmäkseen terveiltä ja viereiset chilit eivät samoista oireista kärsi. Vinkkejä otetaan vastaan jos diagnoosi on aivan väärä.

9
Päivittely jäänyt viimeaikoina vähemmälle, mutta nyt alkaa tapahtua. Tämän vuoden kasvit ikkunalaudalla ovat todella terveitä ja tukevia kiitos aurinkoisen kevään. Ensimmäinen podi tulossa bhut jolokialta, joten ensimmäinen vähän pelottavampi chili pääsee pian maisteluun. Kukkia on muissakin, mutta tahtovat vielä karista pois syystä tai toisesta.





Komeron El Jefe kasvaa liian nopeasti. Siirsin kasvin kuvan ottamisen jälkeen tasoa alemmas niin kaikki kasvit saavat saman verran valoa.

10
Kovin myöhään sain istutettua taimet lopullisiin ruukkuihin, mutta tulipahan tehtyä. Lahjoitin komerosta yhden täysikasvuisen kasvin kaverille ja päädyin heittämään Lemondropin ja viime vuoden talvehtijat pois kun ne kasvoivat niin heikkoina.

Lopullinen valikoima ikkunalle ja komeroon on tässä:

Ikkunalla:
Bhut Jolokia Yellow
Hainan Yellow Lantern
Farmer's Jalapeno
Habanero Hot Lemon

Komerossa:
Orange Blob
El Jefe
(California Wonder)

Kasvit näyttää terveiltä ja aurinkoakin on vihdoin tarpeeksi. Kuvat ovat viime viikolta ja kasvit kasvavat kovaa tahtia päivittäin.



11
Välipäivitys ennen lomia. Pääsiäisen jälkeen pääsee varmaan vihdoin siirtämään ensimmäiset taimet lopulliseen ruukkuun. Jallut vie ja muut vikisee, ja ikävästi on hometta liikakastelun seurauksena. Kasvit kuitenkin elossa, yritetään isoissa ruukuissa kastella vähän täsmällisemmin.



Siivouskomerosta löytyi tällaisia. Väänsin siitä chilikastikkeen ja opin että blenderini ei ole vesitiivis. Suihkutin siis etikka-chili lientä ympäri koko keittiön. Tunnelmat oli hieman matalalla, mutta tässä ennen ja jälkeen kuvat. Lopputulos ihan jees, mutta ensi kerralla kyllä joku hedelmäisempi kastike.





Bonuksena talvista kukkimista ja minichilejä.



12
Rocoto on itänyt! Melkein kaksi kuukautta siihen meni, mutta sieltä se kuitenkin ponnahti pystyyn. Kaikki ylimääräisenä paniikissa itämään laitetut ovat myös itäneet, ja jopa yrtit ja salaatit ovat kaikki voimissaan. Ikean laatikossa mintutkin kasvavat. Aina silloin tällöin tämä harrastus tuottaa hyvää mieltä.

Trondheimin aurinko on paistanut nyt muutaman päivän putkeen ja varsinkin jallut on siitä hyvin mielissään. Chinenset kasvaa omalla tyylillään, mutta nekin terveesti. Ainoastaan tuo Carbonero vielä vähän miettii että mitenkä niitä lehtiä pitäisi kasvattaa. Kyllä tästä kaudesta vielä hyvä tulee. Viime vuoden Aji Pineapple on päättänyt että juuri nyt on hyvä aika ruveta kukkimaan ja niitä nuppuja on saanut nyppiä pois.

Kuvia!

Taimet Ikean yrttivirityksen lampun alla:



Lemon droppeja komerossa. Näistä pitäisi jotain virittää.



Jalapenoa alkaa punastuttamaan. Popperit kiinnostaa taas kun näitä alkaa olla jo useampi.



Yllättävän onnistunut kuva kukista loppuun.

13
Rocotot ei idä. Viisi siementä ja kaikki jäivät piippuun. En tiedä onko vika miehessä, välineissä, kasvuympäristössä vai siemenissä. Näistä oli kuitenkin yksi toiveena saada omalle pihalle kasvamaan ja toinen luvattuna kaverin pihalle. Ensi talvena uusi yritys uusilla siemenillä.

Kun näitä taimia nyt on lupailtu antaa poiskin, päätin heittää vielä muutamat siemenet itämään vaikka vähän jo myöhässä ollaankin. Satunnaisesti valitsin seuraavat chilit:
- Sugar Rush Peach
- Lemon Drop (pois annettavaksi omien hyvien kokemusten perusteella)
- Hainan Yellow Lantern (edellisistä iti vain yksi ja juuret eivät haluneet tunkea kivivillan sisään kunnolla)
- Jalapeno El Jefe

Päänvaivaa aiheuttanut Farmer's (Market) Jalapeno näytti tältä kun sain kypärän päästä. Sirkkalehdistä ei tietoakaan, vain tuollainen vähän litteämpi osa taimen päässä. Kuva otettu 3-5 päivää ruukkuun siirron jälkeen:



Nyt tilanne on tämä. Säälittävän pieni, mutta elossa. Taustalla olevan ruukussa hometta. Joutui matkan ajaksi kastella nuo vähän märiksi mikä kostautui.



Komeron Lemon Drop on selvinnyt kaatumisen aiheuttamasta shokista ja on nyt tuettuna ruvennut tuottamaan lisää kukkia, podeja ja tuntuu löytävän myös oman ryhdin. Joku automaattikastelu pitäisi kehittää matkojen ajaksi. Tästä voisi itselle kehittää jonkun projektin kun ohjelmointi ja automaatio taustaa sattuu löytymään. Pelottaa vaan että saan kasteltua vahingossa enemmän kuin kasvini.
14
Kypäräpääpäivitys:

Olen yrittänyt vesipisaroita, puristelua ja paperinpaloja. Orange Blobit lopulta jaksoivat puskea lehdet ulos kypärästä ja sain kypäränkin irti. Joloro jallun kanssa on vaikeaa. Toisen kanssa on pieni toivo että joskus vielä kypärä irtoaa. Tämän haluaisin vielä kasvamaan.

Pimenta De Neyde X Cheiro Roxa näyttää heittäneen lusikan nurkkaan ja muut siemenet eivät edes idä. Pääsen tästä perjantai-oluen avulla yli, vaikka kuvauksen mukaan tästä olisi saanut hauskan näköisen chili-kasvin. Ylipäätään itäminen on jotenkin hyvin hyvin vaikeaa tänä vuonna. Syynä saattaa olla normaalia viileämpi sijainti itämislaatikolle.

Hainan Yellow Lantern ja Bhut Jolokia Yellow sentään heräilevät.

Positiivisena päätöksenä kuvia komerosta: ensimmäinen kypsyvä Lemondrop ja hyvin terve Jalapeno Conchos puska.




15
Johan herätti tunteita :) Nyt näkyy kypäräpäät. Tuota vesipisara-kikkaa olen yrittänyt käyttää, mutta tällä kertaa ei tuo lehtipari ole edes alkanut kasvamaan. Vieressä toki vielä itämättömiä siemeniä, mutta aloin tässä miettimään että olisikohan päässyt tuossa astiassa vesiraja madaltumaan kriittisellä hetkellä. Odotellaan nyt vielä viikko ja ehkä toinenkin. Muutama ylimääräinen taimi kelpaisi niin saisin kaverin pihalle jotain kasvamaan myös.

Kastelu ja pieni noja vierustoveriin sai Lemondropin komerossa virkoamaan yön aikana. Jotain tukia pitää jatkossa kehittää.
16
Itämisen hitaudesta ahdistuneena laitoin parit chiliyhdistykseen liittyessä saadut Hainan Yellow Lantern, Habanero Hot Lemon ja Bhut Jolokia Yellow siemenet itämään varmuuden vuoksi. Yhdistykseen liittymisestä lyhyt kiitos tietylle Youtube kanavalle vaikka etänä asunkin. Muuten olisi unohtunut.
17
Ensimmäiset chilit siirretty pikkuruukkuihin. Rocoto ottaa odotetusti aikansa.



Orange Blob ja Joloro ovat päättäneet että tänä vuonna ei lehtiä tarvita, vaan yhteytykseen käytetään siemenen kuorta. Voipi olla että Farmer's Jalapenosta tulee tämän kesän ainut jallu, mutta grillataan sitten niitä. Katsellaan miten kehittyy, mutta tuskalliselta näyttää. Tätä on nyt ainakin viikon ajan katseltu.



Komerossa kasvavien kasvien kanssa ilmeisesti myöhästyi kastelu parilla päivällä ja aiemmin hyvin voinut Lemondrop päätti ottaa pienen levon lattialla. Yritin kastella ja tukea raukkaparkaa. Podeja voisi vähän poistella niin saa painoa vähän pois. Toivottavasti se siitä vielä voimistuu.

Bonuskuvina oman komeron antimista tehdyt popperit. Jalapeno Conchos osottaitui paksulihaiseksi ja hyvän makuiseksi chiliksi, mutta poltetta ei ollut edes vähää. En sitten tiedä kuinka paljon voi laittaa lajikkeen piikkiin vai jääkö keinovalolla polte vaan niin vaisuksi. Osa näistä toki myös vähän "alimittaisia". Täytyy kypsempää yksilöä maistaa myöhemmin sellaisenaan. Hyvää oli!


18
Päiväkirjat ja fotoalbumit / Jättilampaan kausi 2018
tammikuu 05, 2018, 00:18:59 ap
Viime vuoden pienistä onnistumisista innostuttuani on tarkoitus lähteä ensimmäiseen oikeaan kauteen kahden ikkunan taktiikalla. Ikkunalaudalle mahtuu 6-8 kasvia, ja viime vuodelta jääneet Aji Pineapple ja CAP 267 kasvit ovat yhä elossa ja heräilemässä uuteen kasvuun. Laitoin uuden kauden chilit itämään sillä ajatuksella että on pari jalapenoa poppereita varten, muutama keskipoltteinen kokkauschili, yksi vähän kivemman näköinen ja yksi rocoto ihan vaan tämän foorumin innoittamana. Rocoton siemeniä käsitellessä tuli mieleen että ne olisi tainnut pitää laittaa itämään vähän aiemmin, joten laitoin vielä yhdet siemenet itämään satunnaisvalinnalla.

Tämän kauden valinnat ovat tässä. Edessä lienee vielä Hunger Games henkistä karsintaa koska tilaa kasvatukselle ei ole loputtomasti. Toiveissa on että saan ylimääräiset taimet lahjoitettua tutuille.

C.chinense

Orange Blob
Carbonero Orange
7 Pot White
Pimenta De Neyde X Cheiro Roxa

C.pubescens

Aji Oro Rocoto

C.annuum

Joloro
Farmer's Jalapeno

Tylsä kuva todisteeksi:


19
Sisäkasvatukseen päätyi lopulta erinäisistä syistä vain kaksi chilikasvia ja kaksi tomaattia. Tomaatit oli iso virhe, koska niille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Tomaattien seurana on Lemondrop ja Jalapeno Conchos.

Chileillä oli alkuun vähän käynnistysvaikeuksia tomaatteihin verrattuna mikä tuotti ongelmia valon korkeuden säätämiseen. Päädyin säätämään kasvien korkeutta.


Tällä hetkellä tilanne on se, että chilit on yhä pienikokoisia korkeuden suhteen, mutta haarautuvat todella hanakasti. Nuppuja ja kukkia on älytön määrä vaikka yritin niitä alkuun nyppiä pois. Eilen kasvien kastelun yhteydessä löysin myös yllättäen ja pyytämässä podin jallun lehtien alta. Tällainen viidakko löytyy tällä hetkellä omasta omasta pienestä komerosta:
 

Lemondrop:


Jalapeno Conchos:


Sekalaisia kuvia:




Bonus kuva, tomaatteja:
20
Mini-päivitys kokeilukauden päätteeksi. Ikkunalaudalla kaikkien odotusten vastaisesti varsin koristeellinen näky. Molemmista kasveista kadonnut useampia podeja erilaisiin ruokiin. Varsinkin CAP 267 oli hyvinkin raikkaan makuinen. Aji Pineapple jäi syksyn auringossa vähän vaisuksi, mutta silti hyvin käyttökelposia. Molemmista siemenet kuitenkin talteen, ja kunhan jostain taion pihan tai parvekkeen ensi kevääksi niin laitetaan uudelleen kasvuun.



Talvikasvatus etenee odotetusti. Edessä vaihto isompaan ruukkuun. Tomaatit vievät kasvunopeudessa 100-0, mutta chilitkin näyttävät kasvavan hyvin terveesti.