huhtikuu 16, 2024, 20:52:25 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


risteytys

Aloittaja chupista, elokuu 27, 2004, 19:23:23 ip

« edellinen - seuraava »

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "Gekko"Vääjäämättä hiipii mieleen, että mikäli tarkoituksena on suorittaa laajamittainen, Fataliin kaltainen 10 vuoden kunnianhimoinen projekti, monet täällä tuntuvat käyttävän lajikkeiden harkintaan melko vähän paukkuja. Jos (ja optimistisesti kun) itse ryhdyn moiseen puuhaan, en kyllä valitse ainakaan kahta annuumia. Tänä päivänä annuumit ovat jo sellaista geneettistä sekamelskaa, että voisin kuvitella kaikenlaisia mahdollisia jalostettuja ja jalostuneita annuumeja jossain päin jo olevan olemassa. Pidän epätodennäköisenä sitä, että joku vaikkapa täällä saisi aikaan stabiilin annuumin, jonka näköistä ja makuista kukaan meistä ei olisi koskaan kasvattanut.


Mutta ehkäpä tarkoituksena ei ole 10 vuoden kunnianhimoinen projekti. Omana tarkoitukseni on lähinnä harjoitella koko juttua ja katsoa mitä tästä tulee ehkäpä enintään F3 saakka. Tuskin siihenkään. Siis jos ensimmäistäkään tulee.

Jos tosissaan alkaisin jotain risteyttämään em. kunnianhimoisella tavalla, niin luultavasti käyttäisin joitain harvinaisempia baccatumeja tai sitten lähtisin ihan villichililinjalle.
Joo.

Fatalii

Villichililinja on kaunis ajatus mitä tulee risteyttämiseen, mutta sen onnistuminen vaatii panosta jo melkoisesti enemmän... haasteita on monia.

Pelkästään annuum x chinensen alkuunsaannissa oli melkoisia ongelmia... ensimmäisistä siemenistä iti 2kpl / 50-100:sta.. ei oikein uskalla kuvitella miten hankalaa tuo voi olla eri villichilien kanssa.
Voihan toki olla että tuossa tuuri auttaisi.

Itse en niinkään näe tätä kunnianhimoisena projektina, tämä sai kuitenkin alkunsa "harmittomasta" kokeilusta minkä lopputulos osoittautui yhdeksi parhaista koskaan kasvattamistani lajikkeista.
Kannattaa kyllä huvikseen koittaa.
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

JartsaP

Ja hyvällä tuurillahan jo F1-sukupolvi voi olla aivan erityisen hyvä lajike, jota voi sitten lisätä vaikka pistokkaista.

Fatalii

Näin kävi omassa tapauksessa, onneksi kyseinen kasvi on vieläkin hyvässä hapessa. :)

Kuvia siitä uusimmissa, tänään lisätyissä kuvissa.
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

Tupakka

Juu tuosta Ramirorehusta pukkaa nyt kyllä boliviaanisiitepölyillä varustettua palkoa ihan tervettä vauhtia. Pienoinen yllätys, että onnistui vain yhdellä kukalla, mutta hyvä niin.

Täytyypä käydä napsimassa fotoja ja päivitellä vähän päiväriä.


Ja offtopiccina:

On nyt sitten tullut tuhannen ja yhden y..krhm... viestin tarinat kirjoiteltua! Ja samaan tahtiin jatkuu!
Joo.

manux

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"Juu tuosta Ramirorehusta pukkaa nyt kyllä boliviaanisiitepölyillä varustettua palkoa ihan tervettä vauhtia. Pienoinen yllätys, että onnistui vain yhdellä kukalla, mutta hyvä niin.


Eipä tuosta onnistumisesta tiedä ennen kuin oot podista kerännyt siemenet ja kasvatellut niistä plantun. Annuumit on varsin terhakoita hedelmöittämään itse itsensä... Mutta onnea hankkeeseen ja toivotaan että sieltä syntyy elinkelpoisia hybridejä.

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "<manux>"
Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"Juu tuosta Ramirorehusta pukkaa nyt kyllä boliviaanisiitepölyillä varustettua palkoa ihan tervettä vauhtia. Pienoinen yllätys, että onnistui vain yhdellä kukalla, mutta hyvä niin.


Eipä tuosta onnistumisesta tiedä ennen kuin oot podista kerännyt siemenet ja kasvatellut niistä plantun. Annuumit on varsin terhakoita hedelmöittämään itse itsensä... Mutta onnea hankkeeseen ja toivotaan että sieltä syntyy elinkelpoisia hybridejä.


No on se kyllä sitten todella terhakka jos ilman heteitäkin kukka itsensä hedelmöittäisi tai muista kukista tulisi siitepölyä täysin tuulettomassa ja luultavasti kohtuu ötökkävapaassakin kasvarinnurkassa.

Mutta.. eihän sitä koskaan tiedä, luulisin tämän kuitenkin onnistuneen. Jos ei niin sitten saadaan vaan lisää perusramiroa, jota muutenkin on mukava kasvattaa.
Joo.

NaokiSoma

Mitenkäs tuo chinense x pubescens risteytys on onnistunut:
http://www.thechileman.org/results.php?chile=1&find=habanero+manzano&heat=Any&origin=Any&genus=Any&submit=Search

Vai onko kyseessä sitten vain Habanero, joka on sattunut "risteytymään" omalla siitepölyllään. Itse olen ollut siinä luulossa, ettei pubescens risteytyisi muiden lajien kanssa. Jäi vain kaivelemaan kun näin tuotakin kasvavan eräällä toisella chiliin hurahtaneella...

EDIT:typo

Vellu

Erittäin mielenkiintoisena luin tätä juttua risteyttämisestä.  :)

Onnistuisiko tavallisen paprikan (annuum) risteytys vaikkapa Puriran (annuum) kanssa? Löysin tuon Puriran infernochili -sivuilta. Minkähän makuinen lopputulos näistä syntyisi, jos syntyisi?

Tai jopa Naga morichin ja paprikan risteytys?
8)

GynZi

Lainaus käyttäjältä: "Vellu"Erittäin mielenkiintoisena luin tätä juttua risteyttämisestä.  :)

Onnistuisiko tavallisen paprikan (annuum) risteytys vaikkapa Puriran (annuum) kanssa? Löysin tuon Puriran infernochili -sivuilta. Minkähän makuinen lopputulos näistä syntyisi, jos syntyisi?

Tai jopa Naga morichin ja paprikan risteytys?
8)


Itse oon käsittänyt niin, että paprikan voi helposti risteyttää muiden annuumien kanssa. Saa toki korjata jos olen väärässä. Piti kokeilla, mutta en jaksa enää tänä kesänä kasvattaa paprikaa..
Artesaanirakastelija

Herra 47

itsellä olis aikomus mikäli tään onnistuu niin kokeilla juurikin naga morichin ja ramiron risteytystä ;)
kat ko kat kara puuhu
Chiliyhdistys ry, varajäsen



ainoastaan 56,8g nagaa kerralla ;)

chilimursu

Nagan ja ramiron parittaminen kävi itselläkin mielessä. Saa tosin nähdä jaksanko kasvattaa tuholaisia keräävän ramiron loppuun asti, sillä kasveja on muutenkin melkoinen määrä.

edit: mitäpä muuten veikkaatte lopputulokseksi. Periytyykö tulisuus jälkeläiseen? Entäpä onko kasvin koko lähempänä ramiroa vai nagaa? Toivottavasti näihin kysymyksiin saadaan vastaus tämän kauden jälkeen!

Vellu

Lainaus käyttäjältä: "chilimursu"Nagan ja ramiron parittaminen kävi itselläkin mielessä. Saa tosin nähdä jaksanko kasvattaa tuholaisia keräävän ramiron loppuun asti, sillä kasveja on muutenkin melkoinen määrä.

edit: mitäpä muuten veikkaatte lopputulokseksi. Periytyykö tulisuus jälkeläiseen? Entäpä onko kasvin koko lähempänä ramiroa vai nagaa? Toivottavasti näihin kysymyksiin saadaan vastaus tämän kauden jälkeen!


Ramiro on siis tällainen makea lajike?

chilimursu

Ramiro on normaaleista ruokakaupoista saatava "suippopaprika". Makea siis ja hieman maukkaampi, kuin normipaprika.

Soppamies

Jösses. Nagan tulisuudella varustettu makea Ramiro. Siinä sitä olisi vaimokkeelle selittelemistä salaattia syödessä.
I'm bigger than you and higher up the food chain. Get in my belly!

a.k.a. dazler@ircnet

Maakari

Kokeilin risteyttää Chinese five coloria ja paprikaa. Emäkasvina olisi ollut paprika, mutta kun yritin availla paprikan nuppua pinseteillä niin ne ei auenneet terälehdet ei meinannu millään lähteä ja sitten kuulu vain naps ja varsi nupusta poikki. Tiedättekin kyllä mitä sitten kuului.

Noh... Mietin tässä nyssitten, että pitäiskö sitä ootella pitempään jotta voisi nuo terälehdet nypiskellä pois? Mielestäni se oli jo aika saman näköinen kuin fataliin ohjeissa. Olisiko sitten helpompi terävällä veitsellä sievästi vuolla nuo terälehdet pois?
Toivossa on hyvä elää...

Zalama

Itseä kiinnostaisi suuresti koittaa risteyttää flexua. Itse sain viime keväänä kolme flexun siementä joista valitettavasti vain yksi iti, mutta kuoli ennen sirkkalehtivaihetta. Risteyttämiseenhän en välttämättä tarvitsisi itse flexua (jonka myös mielellään haluaisin omistaa, mutta saatavuus niin huono) vaan saada flexun siitepölyä.
Mitenkä kauan siitepöly mahtaa olla käyttökelpoista eli selviääkö se esimerkiksi vanupuikoissa postituksen? Ehkä vähän hullua touhua, mutta eipä taida kenelläkään flexua tai siemeniä olla tarjolla.

Riiviö

Mikäli en aivan väärin muista niin siitepölyn itävyyden eli hedelmöityskyvyn säilyminen on luokkaa 3päivää noin normaalisti tavallisilla kasveilla eli ehkä onnistuis lähettää esim kukkiva oksa sellaisessa putkilossa mitä käytetään leikkoruusulla. Hommahan on siis yhtä tarkkaa kun hevosten siementäminen :lol:  Siitä kun on enempi kokemusta...
...vaikka olenkin Puutarhuri, joka tappaa talossa ja puutarhassa...

The Pate97

Nooh. En ole itse saanut edes satoa koskaan. Käväisi mielessä jos risteyttäisi sen flexiumin (tai mikä lie) joka sietää jopa pakkasta ja vaikka Aji Cristallia. Tulisi ilmeisesti melko outo lajike...
Pap-Pap-Paprikaa!

Chilicutter

Hei risteyttäjät :D
Oliko se niin jos kylvän F1 niin sato on F2?
Vai onko se sitten vasta F2 jos pölytän F1 jollain muulla?
Don't play with fire, but play with Wild Chilli's
HTTP://WWW.WILDCHILLI.EU