Pikkukärpäset

Aloittaja Wiski, lokakuu 01, 2003, 10:11:34 ap

« edellinen - seuraava »

Herpiili

Tikut eivät eritä minkäänlaista hajua (tai sitten nenäni ei ole kunnossa), kärpäspaperiin en voi verrata kun en ole käyttänyt. :)

Nuo tikut ovat aika pieniä eli ainakin omiin ruukkuihin sopivat ilman lehtien karsimista (kunhan vaan laittaa ne tarkasti)...

Ihan hyviltä tuntuvat vaikkakin hieman kalliilta...  ???

Wiski

Olen tässä viime aikoina kokeillut chilien kelmutusta, eli wrapannut
klemmareilla muovikelmun altakasteluruukun pinnan päälle. Sitten vaan reikä kasteluaukon kohdalle, ja pienempiä reikiä ympäriinsä liiallisen kosteuden välttämiseksi.

Tämä näyttäisi toimivan ainakin kohtuullisesti. Kelmun alla on jonkin verran kärpäsiä, joita voi vaikka tökkiä hengiltä kelmun ja ruukun reunan väliin. Jotkut löytävät huoneilmaan, mutta eivät pääse takaisin mullan pinnalle, ja kuolevat johonkin, monesti kelmun päälle.

Olen nykyään vähentänyt muutenkin kastelua. Kastelen chilit kerran viikossa mittatikun alimpiin viivoihin, ja en lisää vettä jos sitä siellä vielä on. Nämä ovat olleet jo kesän näissä ruukuissa, joten juuret ovat kasvaneet sinne säiliöön.  Eli ei tarvitse olla siitä huolissaan, että kasvi ei saa imettyä sitä vähää vettä mitä säiliön pohjalla on. (Taskulampulla voi tutkia tuota juuritilannetta siellä säiliössä)

Ainakaan noin kuukauden testauksen jälkeen ei ole näkynyt vielä hometta tai muuta haittaa. Lieneekö jotain odotettavissa? Kasvit ainakin näyttävät hyvinvoivilta.. kukkaa pukkaa taas syksyn sadonkorjuun jälkeen.

Timo

Mullakin alkoivat sääsket hyppimään silmille joten pistin raidin kärpäspaperin pari viikkoa sitten kasvien läheisyyteen. Saldo: kaksi (2) saalista ja melkoinen sotku ikkunankarmissa. Tänään päätin sitten kokeilla vanhaa kunnon tippa fairya ja mummonmehua astiaan -konstia. Astia chiliruukkujen sekaan ja ei kestänyt kauaakaan kun siellä puolenkymmentä uhria oli jo hukkuneena :)

svalli

Olen myos taistellut kukkakarpasia vastaan tai talla hetkella oikeastaan niiten toukkien kanssa. Yhdessa isossa talvehtimassa oleessa chiliruukussa porrasi pari viikkoa sitten runsaasti karpasia. Suihkutin sinne pyretriinia ja populaatio romahti huomattavasti.

Edellispaivana huomasin, etta taimien turvepaakkujen paalla kiemurtelee sellaisia lapikuultavia toukkia ja nain muutaman aikuisen karpasen lentelevan. Ruiskutin pelletteihin pyretriinia, mutta 24 tunnin kuluttua toukat vaan vielakin liikkuivat. Eilen illalla kokeilin lisata kasteluveteen BT:ta (Bacillus Thuringiensis), silla sen pitaisi tehota erilaisiin toukkiin.
Jos tama ei tehoa pian on ilma kai mustanaan noita karpasia ja sitten taytyy alkaa pyydystamaan niita. Taytyykin kokeilla tuota saippuanestejuttua, silla se ainakin tehosi hedelmakarpasiinkin.
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...

Jonne

kannattaa suihkutella se pyretriini mullan pintaa ja kastella sen jälkee miedolla mäntynesteliuoksella.. tosiaan aivan paras tapa päästä elukoista on antaa mullan kuivahtaa ja olla kuivana jonkun aikaa.. chilit nuupahtavat vähän, mutta tokenevat suht helposti takas...

svalli

Taimet on viela sellaisissa 4 cm halkaisijaltaan olevissa turvepaakuissa, joita en uskalla oikein kuiviksi paastaa. Mantysuopaa ei tasta onnettomasta maasta loyda. Pinesol niminen pesuaine haisee niin tarpatille, ettei sita uskalla kayttaa kasveihin.

Viikonloppuna on pakko laittaa taimet suurempiin purkkeihin ja aloittaa ulkoilutus. Toivottavasti ulkoilmassa nuo otokat katoavat. Huonekasvit on kai sitten suojeltava jollain myrkylla, niin etteivat sisalle jaaneet karpaset tee lisaa jalkelaisia.
Ei reisuus rikastu, mutta viisastuu...