Kirjoittaja Aihe: Rotan Rehut  (Luettu 1468 kertaa)

Poissa ChiliRotta

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Rotan Rehut
« : Toukokuu 18, 2017, 23:13:12 ip »
Heipä hei! Ajattelin koota tähän pientä kuvapäiväkirjaa kasvatuksieni edistymisestä kesän mittaan. Vähän päälle 11 neliön halpiskasvihuone on saatu kasaan (älkää ikinä ostako), ja myös kelien puolesta kasvihuonekausikin vihdoin jopa pääsee alkamaan.

Sitten niitä kuvia:



Villichili-osasto, vasemmalta chacoense, tepin, lanceolatum. Aika riukuja kun ovat olleet talven pienellä kasvivalolla ja pienissä astioissa. Ehkä ne siitä innostuu, toivottavasti ei paljon kuitenkaan koska aika rytökasoja ovat jo nyt.





Citron, joka oli jo viime kesänä kasvihuoneessa. Mielenkiintoisen olomuodon sai talven aikana pienoiskasvarissa. Isompaa ruukkua kohta sillekin.





Jamaican bell, PI 497974. Ikää kolmisen vuotta, on kestänyt pakkasia ja ties mitä katastrofeja, sitkeä kaveri ja todella helppo kasvatettava.





Jamaican bellin saman ikäinen kohtalotoveri, joka koki alasleikkauksen ja pienempään ruukkuun istuttamisen viime syksynä, ja nyt näyttää tältä.





Poblanon (ancho) taimia, pääsevät pian suurempiin ruukkuihin nämäkin. Siemenet ronkittu viime kesän chilifestareilta ostetuista poblanoista.





Muita rehuja banaaneista sitrushedelmiin.








« Viimeksi muokattu: Toukokuu 19, 2017, 17:06:01 ip kirjoittanut ChiliRotta »
Väijymistä chilifoorumilla vuodesta 2008

Poissa Vuorikaskas

  • Thai
  • ***
  • Viestejä: 458
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #1 : Toukokuu 19, 2017, 09:46:24 ap »
Hyvä!   :thumbup:  Kuvat ovat kivoja.  Käytin heti niitä hyväkseni esimerkkinä. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=17661.msg340214#msg340214

Onko huone kuinka aukealla paikalla? Onko se ihan uusi?

Poissa ChiliRotta

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #2 : Toukokuu 19, 2017, 10:51:52 ap »
Hyvä!   :thumbup:  Kuvat ovat kivoja.  Käytin heti niitä hyväkseni esimerkkinä. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=17661.msg340214#msg340214

Onko huone kuinka aukealla paikalla? Onko se ihan uusi?


Kasvihuone on uusi, ei ole kauan ollut pystyssä. Sijaitsee pihapiirin keskellä, suhteellisen avoimella paikalla siis.
Väijymistä chilifoorumilla vuodesta 2008

Poissa NPhoBiaz

  • Chiliyhdistyksen hallitus
  • Administrator
  • Trinidad Scorpion M
  • *****
  • Viestejä: 3396
  • Chili-insinööri
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #3 : Toukokuu 19, 2017, 11:33:49 ap »
Joku voisi ehkä pienentää noita kuvia, en keksinyt miten saa pienempänä. Huonolla kännykän kamerallakin otettu.

Kuvia voi pienentää lisäämällä koodiin yhden parametrin:

Koodia: [Valitse]
[img width=800]linkki[/img]

Eli "img" perään välilyönti ja width=, jonka jälkeen kuvan leveys pikseleinä. Kuva näytetään sen kokoisena kun sen leveydeksi asetat, mutta kuvaa klikkaamalla se muuttuu täysikokoiseksi, mikäli kuvaa haluaa tarkastella lähemmin.

Poissa ChiliRotta

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #4 : Toukokuu 19, 2017, 15:08:59 ip »
Joku voisi ehkä pienentää noita kuvia, en keksinyt miten saa pienempänä. Huonolla kännykän kamerallakin otettu.

Kuvia voi pienentää lisäämällä koodiin yhden parametrin:

Koodia: [Valitse]
[img width=800]linkki[/img]


Eli "img" perään välilyönti ja width=, jonka jälkeen kuvan leveys pikseleinä. Kuva näytetään sen kokoisena kun sen leveydeksi asetat, mutta kuvaa klikkaamalla se muuttuu täysikokoiseksi, mikäli kuvaa haluaa tarkastella lähemmin.

Kiitos, näinhän se onnistui. :D
Väijymistä chilifoorumilla vuodesta 2008

Poissa ChiliRotta

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #5 : Toukokuu 19, 2017, 21:36:31 ip »

Pistetään vielä nuo karambolat, vaikka nämäkään eivät chilejä ole. Yllättävän nopeakasvuisia puuksi, talvella idätetty siemenet. Saa nähdä millaisia ovat syksyllä.

Väijymistä chilifoorumilla vuodesta 2008

Poissa ChiliRotta

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 30
    • Profiili
Vs: Rotan Rehut
« Vastaus #6 : Kesäkuu 21, 2017, 18:45:40 ip »
Chacoënse -bonchiprojekti.



Siirsin alasleikatun Jamaican bellin vähän isompaan ruukkuun.



Citron, tai mikä lie. Erittäin herkulliset mutta tuliset hedelmät.



Isompi Jamaican bell tekee innolla satoa, varmaan ehtii hyvin tulemaan toinenkin sato tänä kesänä. Alkoi kukkimaan jo talvella iman mitään kunnon lisävalaistusta. Tuollaisia pitkulaisia podeja ei ole aikasempina vuosina tullut.



Ja vielä Poblanot. Toivottavasti tekevät hedelmää, koska ovat hyviä sekä käteviä täyttöhommissa. Isommat ruukut alkavat tulemaan tarpeeseen.



« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 21, 2017, 21:57:02 ip kirjoittanut ChiliRotta »
Väijymistä chilifoorumilla vuodesta 2008