The Dirt Band: Jealousy (1981)

[Aji Inferno]

Tämän täytyy olla yksi rockin kaikkien aikojen aliarvostetuimpia rock-levyjä...

Yhtye tunnetaan paremmin nimellä The Nitty Gritty Dirt Band, ja sen levyjä on aika hyvin saatavilla suomestakin. Vitsi onkin siinä, että NGDB aloitti uransa 70-luvun alussa hyvin arvostettuna alt-country bändinä joka toi studioon kantrin vanhoja legendoja soittamaan nuorten rock-muusikoiden kanssa todella vanhoja kantrin ja folkin klassikoita. Tätä jatkui 70-luvun ajan. 80-luvun puolestavälistä tähän päivään NGDB on sitten taas ollut amerikan kantrilistojen vakiovieras, soittaen vähän Alabaman tapaista hiukan rock-tyylistä peruskantria. Ja mikä suoraan sanoen v...uttaa, onkin se että yhtyeen oikeasti parasta kamaa ei tunne kukaan, eikä sitä saa mistään! :-(

Amerikan kantriväki on armotonta, kuten varmaan suomenkin iskelmäväki. Kun NGDB 1979 paikkeilla, punk rockin ja discon vallatessa listat, lyhensi nimensä "The Dirt Band":ksi, tuolloin kaikki linnoittautuivat leireihinsä. Kantrin piti olla punaniskahommia, ei rokkia... Punkin punkkia. Ja niin edelleen. Moni hieno cross-over bändi kuoli noina 80-luvun alkuvuosina, koska heitä ei voitu lokeroida...

The Dirt Band teki 1979-1984 juuri väärät valinnat - kaupallisesti. Aikana jona kaikki vihasivat Eaglesia ja esim. kantrirockia, ja sen sijaan keskittyivät punaniska-kapakkakantriin tai punk-rockiin, nämä jäbät tekivät muutaman aivan upean kantrirock-levyn. Joita ei tietenkään kukaan ostanut, eikä niitä ole esim. CD:nä uudelleenjulkaistu...

"Jealousy" lienee The Dirt Bandin harvinaisin levy, ja samalla - ironista kyllä - eräs parhaista omistamistani rock-levyistä. Se ei ole kantrilevy lainkaan - ja sitä yhtyeen fanikunta ei antanut anteeksi. Se on väkevä melodinen klassinen rock-levy jossa on Pocon tavoin kantria lähinnä mausteena, ja muutoin pirunmoinen potku päällä, samoin tunnelmaa... Nimibiisi "Jealousy" on kantrirokin todellisia klassikoita, tiukkaakin tiukempi rock-biisi jossa huuliharppu ja Nicolette Larsonin upea lauluääni luovat jotain minkä rinnalla suurin osa radiosta kuulemastasi on lähinnä paskaa...

Sinänsä, ei The Dirt Band ollut lainkaan ainoa 80-luvun alun muodin mukana kuolleista loistavista bändeistä. Eagles hajosi tuolloin, Poco ja muut alan huiput putosivat suosiosta. Ketään ei äkkiä kiinnostanut kuulla Dire Straits -tyylistä sähköistä rockia jossa saattoi olla mandoliineja ja muuta kiintoisaa lisämausteina. Radioasemat sanoivat "That ain't country!" - eivätkä soittaneet rajojen rikkojia. Rock-asemat puolestaan eivät koskeneetkaan mihinkään mikä haisi vähänkään maalle... Tätäkin levyä kuunnellessa voi lähinnä nostaa kollektiivisen keskisormen kommentiksi kaikelle tuolle lokero-ajattelulle...

Ei; ette löydä tätä albumia mistään. Sikäli turha arvostelu. Mutta ehkä jonain päivänä...  Siihen saakka vanha LP vinyylialbumini saa hoitaa homman. Ja komealta The Dirt Bandin rokki kuulostaa MP3-muodossakin... Jos tykkäät lainkaan Eaglesista, niin tämä on Pocon tavoin rankempi versio teemasta. Tämä nimittäin rokkaa......... perkeleesti. Ja loistavia biisejä, joita kukaan ei saanut kuulla.

Siispä: keskisormea paskamusiikille ja kunnia kaikille heille jotka tekevät sydämellään jotain oikeaa, todellista. Tässä palanen sitä.