maaliskuu 29, 2024, 08:16:04 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Ruoat joita ET tekisi toiste

Aloittaja Minbaari, toukokuu 12, 2010, 13:44:08 ip

« edellinen - seuraava »

Minbaari

Eli tänne kertomaan enemmän tai vähemmän epäonnistuneista tuotoksista, joita ei välttämättä voi edes ruoaksi kutsua.. Tai niitä et ainakaan kenellekkään tarjoaisi.

Itse tuossa taannoin ostin kaupasta silakoita ja googlettelin innolla jotain sopivaa ohjetta. Päätin tehdä silakkalaatikkoa. No ohjeessa olisi pitänyt tietenkin käyttää voitaikinaa, mutta sellaista ei tietenkään juuri sillä hetkellä löytynyt kotoa. Enkä jaksanut sitä alkaa alusta asti tekemään. Mutta kurkkaus pakkaseen aiheutti mahti-idean! Siellä oli murotaikinaa.. Siis makeaa taikinaa. Ajattelin, (tai siis en ajatellut), että hyvähän tästä tulee! Täytteeseen pilkoin X-määrän keitettyä kananmunaa, tilliä ym. Ja tietenkin nagaa antamaan poltetta. Runttasin murotaikinan silakoineen+täytteineen uuniin ja painuin olohuoneeseen odottamaan. n.5-10min kuluttua koko kämpässä leijaili "aivan ihana" marjapiirakkamainen tuoksu, jossa oli tietenkin aavistus kalan hajua mukana.. Vähän ajan päästä uunista pois ja maistamaan.

Mamma mia mikä elämys! Oksennus maistettua tätä wannabee Chef Ramsey cooking Asian-finnish traditional fishfood tuotosta ei ollut kaukana. Jos jätti kuoren syömättä, pystyi sentään täytteen nauttimaan. Mutta toiste en kyllä tälläistä kokeilua tee..
#816

Julli-

Hyh, aika sotku :S
Kokeilin itse taannoin tehdä brittityylistä lihapataa mykyjen kera. Pata onnistui, mutta mykyistä tuli kivenkovia kumipalloja joiden keskellä oli kinder-munan tyyliin joko raakaa taikinaa tai suuhun tussahtava jauhopaakki. Joku meni vituiksi. En tee mykyjä toiste. Lihapata itsessään oli kyllä makoisa.

Kaltsu

Aika hakoteille olet joutunut, jos silakkalaatikkoon tulee murotaikinaa. ;D ;D
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

MikeO

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - toukokuu 12, 2010, 13:44:08 ip
Siellä oli murotaikinaa..

Joo nämä "ei ole X:ää, korvaanpa Y:llä" jutut on erittäin tuttuja, mutta ihan noin rankkaa reseptin uudistamista en ole lähtenyt (vielä) kokeilemaan ;D

Yleensä näihin päätyy sitä kautta, että unohtaa ostaa jotain kaupasta. Kuten mozzarellaa nacho-lautasta varten, päätin korvata emmentalilla ja eihän se toiminut. Yllätyin itsekin vähän koska kyllähän emmental nyt useimpiin ruokiin mahtuu ellei jopa sovi. Kerran unohdin hiivan, mutta pizzaa oli pakko tehdä. Eihän siitä pohjasta nyt kovin hyvää tullut... aika kesyjä juttuja kuitenkin. ;)

Member ov Chiliyhdistys

Neutroni

No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.

Ja suolasilakat on sitten ihan oikeasti suolasilakoita. Eli niitä kannattaa tosiaan liottaa, mieluiten runsaassa vedessä joka vaihdetaan muutamaan otteeseen. Tein kerran Tanskalaisia voileipiä joita varten hankittuja suolasilakoita liotin vain "tunteja".

Oli suolasta ja oli kyllä hyvää. Hyvä ettei henki lähtenyt yön aikana. Aamulla oli silmät ummessa ja sormet eivät taipuneet. Munuaiset huusi hoosiannaa.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

CyberDog

En itse ole tehnyt mutta kerran ravintolassa oli varmaan menny kokilta kumina ja juustokumina sekaisin... Oli sitten burritossa kuminaa...

Aji Inferno

Tepinillä maustettua halpaa viskiä....  Aarrrrrggggggghhhhhhhhhhh!!!!!  :o

TunturiTiger

Meillä kasvo taannoin tuossa takapihalla halvatun komee lipstikka. Tai no siis joidenkin mielestä komee... Mulle ehdotettiin sitten että pistäisin sitä hirvisoppaani, koska se vaan on niin oikee soppamausteyrttikasvi tai jotain. Lipstikka lähti hätäsesti biojätelootaan! Hyi v***u!

Janne

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 21:35:35 ip

Se on oikeasti hyvä yrtti ja nimenomaan keittoihin. Mutta pitää vaan muistaa että lehti tai 2 riittää :)

www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Janne

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - toukokuu 12, 2010, 17:30:23 ip
Oli suolasta ja oli kyllä hyvää. Hyvä ettei henki lähtenyt yön aikana. Aamulla oli silmät ummessa ja sormet eivät taipuneet. Munuaiset huusi hoosiannaa.

Nyt alkoi tehdä mieli suolattuja neulamuikkuja ruisleivän päällä. 10% suolaa ja niin hyviä että jos ei niillä krapula helpota niin joutaa kuolla pois..
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Janne - toukokuu 12, 2010, 22:17:49 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 21:35:35 ip
Meillä kasvo taannoin tuossa takapihalla halvatun komee lipstikka. Tai no siis joidenkin mielestä komee... Mulle ehdotettiin sitten että pistäisin sitä hirvisoppaani, koska se vaan on niin oikee soppamausteyrttikasvi tai jotain. Lipstikka lähti hätäsesti biojätelootaan! Hyi v***u!

Se on oikeasti hyvä yrtti ja nimenomaan keittoihin. Mutta pitää vaan muistaa että lehti tai 2 riittää :)

Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa.

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.

Kaikkea paskaa sitä tulee sitten netissä uskottua..  ;)
#816

Hombre

Liperihän toimii erinomaisesti mm. lihaliemikuution korvikkeena.
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

rasse

TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:12:40 ip
TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D

Niin, mikä ei sopinut? Muna vai koira? Olennainen kysymys...

rasse

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:12:40 ip
TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D

öö.. tuota... Lipstikka? ::)

Ryhis

"Pinaattikeitto on parasta kun siihen lisää munan"
"Oman vai vieraan?"

*facepalm*
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - toukokuu 13, 2010, 22:01:09 ip
"Pinaattikeitto on parasta kun siihen lisää munan"
"Oman vai vieraan?"

*facepalm*

Eikös siitä silloin tule munakeittoa? Kiinalaisethan tekevät munaruokaa mistä vaan, mm. aasin... :)