huhtikuu 18, 2024, 12:52:40 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kasvatuslaatikoiden mitat kasvihuoneeseen ja puutarhaan

Aloittaja Feint, maaliskuu 26, 2019, 17:36:53 ip

« edellinen - seuraava »

Feint

Hoi hoi!

Suunnitelmissa olisi kevään aikana kasata kasvihuoneen(24m2) lisäksi nikkaroida kasvatuslaatikoita, osa kasvihuoneeseen ja muutamat pihalle. Puutavaraa on varattu runsaasti ja laatikoiden muodon ja ominaisuuksien ajattelin pitää mahdollisimman yksinkertaisena, toisinsanoen teen niistä neliöitä ja suorakulmioita ilman ihmeempiä kikkailuja.

Kysymys kuuluu; minkä kokoiset laatikot ovat parhaita? Paljonko pituutta/leveyttä tarvitaan, entä korkeutta? Olin alunperin ajatellut tekeväni laatikoista 100-200cm pitkiä, 50cm syviä ja 50cm korkeita, mutta totesin, että multaahan nuo silloin syövät satojen eurojen edestä. Pitäisi siis löytää järkevin kokoluokka laatikoille, jotta kasvutilaa on tarpeeksi, mutta multaa ei mene järjettömiä määriä. Esimerkiksi istutusvalmiissa multapusseissahan syvyyttä ei kauheasti ole, riittääkö 20cm multaa tomaateille ja chileille? Entä kannattaako laatikkoon mahduttaa useampi kasvi, vai onko suosiolla tehtävä pienempiä laatikoita, yksi kullekin kasville?

Laatikoihin tulee mm. tomaatteja, chilejä, kurkkuja, kukkia, mansikoita ja pensasmustikoita.

Huru-ukko

maaliskuu 26, 2019, 22:46:55 ip #1 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 26, 2019, 22:48:58 ip käyttäjältä Huru-ukko
20-25 cm multakorkeus laatikossa riittää mielestäni. Tietysti (tai ei) laatikon pohjalle läpäisevä suojakangas. 20 cm multaa kyllä riittää ettei sieltä mitään läpi tule joitain putkikasveja lukuunottamatta. Laatikon muodothan on tarpeen mukaan.

Pensasmustikan istuttaisin ihan puutarhaan, halutessa joku rengas sille estämään ruohon kasvua tai puuhaketta.


Feint

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - maaliskuu 26, 2019, 22:46:55 ip
20-25 cm multakorkeus laatikossa riittää mielestäni. Tietysti (tai ei) laatikon pohjalle läpäisevä suojakangas. 20 cm multaa kyllä riittää ettei sieltä mitään läpi tule joitain putkikasveja lukuunottamatta. Laatikon muodothan on tarpeen mukaan.

Pensasmustikan istuttaisin ihan puutarhaan, halutessa joku rengas sille estämään ruohon kasvua tai puuhaketta.


Okei, tuo 25cm korkeus vähentää jo mullan määrää merkittävästi. Jos oikein lasken, niin 100x50x25 laatikko vetäisi 125 litraa multaa ja siihen mahtuisi 3-4 tomaattia.

Vuorikaskas

maaliskuu 27, 2019, 15:56:36 ip #3 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 27, 2019, 16:30:14 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Laatikoita vai lavoja? Jälkimmäisissä vain kaulukset mikä tuli mieleen toisesta vastauksesta läpi nousevista kasveista.

Kokeile ekana vuotena vaan vähemmin paria mallia ja tapaa.  Ensi vuonna olet sitten viisaampi mikä oli omiin olosuhteisiisi ja tarpeisiin kivoin.  Eka on aina vain mark 1  diy-hommissakin.  ;)

Loput turvesäkkeihin kasvamaan. (Vähintään  kannatttaa kokeilla muutamalla.)  Säkki per chili oli varsin kiva ja sopiva.  Tarkoitan siis että säkistä tehdään "ruukku" about 30l.  Sivuihin kannattaa pistellä reikiä.  Etuna myös siirreltävyys.

Vuorikaskas

Eri kokoisia multamääriä ja ruukkukokoja kannnattaa myös kokeilla. Usein sillä on vaikutusta myös sadon ajankohtaan.  Myös usein niin, että jättikoossa kasvi  etupäässä kasvattaa kokoaan kesän ja sitten kausi loppuu kesken.

Feint

Kiitos vastauksista!


Tosiaan laatikoihin(tai lavoihin) tulee pohjalle vain suodatinkangas, jotta ulkopuoliset kasvit eivät tunkisi laatikoihin. Kasvien tarvitsema mullan määrä(syvyys) on se ratkaiseva tekijä, käytännössähän voisin tehdä vaikka vain pari 8m pitkää laatikkoa kasvihuoneeseen, mutta multaa se tulisi viemään loputtomasti. Laatikoiden lisäksi tulee varmasti vielä kasvatussäkkejä, ruukkuja ja ämpäreitä.

Kasvualustakaan ei vielä ole lukkoon lyöty, multa ei siis ole ainoa vaihtoehto ja mm. turvetta on myös tarkoitus testata. Hinta kuitenkin on ratkaiseva tekijä, koska kasvatustilaa tulee olemaan paljon ja kaikkea pitäisi saada kasvatettua  ;)

Vuorikaskas

maaliskuu 28, 2019, 11:49:10 ap #6 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 28, 2019, 12:09:54 ip käyttäjältä Vuorikaskas
Miksei sitten tekisi pinottavia kauluksia, jolloin korkeutta voi säätää eri lavoihin valinnan mukaan.   10 cm laudasta tehtynä kenties  kolme lautaa päällekkäin ja kulmat ilman metallisosia esim.  5x5cm  2cm lautaseinää alempana jotta pinottavissa tukevasti.



Sitten taas jos vaikka se pohjakangas ulottuui reunojen ylikin, voisi olla isotkin raot lautojen välillä.  Tai vaikka terottaa vähän sitä kakkoskakkosta kirveellä ja hiillostaa sopivasti nuotiossa lahosuojaksi ja nuijii niitä maahan niin niihin voisi kiinnittää yhdet laudat sopivalle korkeudelle.  Kangas sitten päälle kuten tuossa 30 sek kohdalla:  https://www.youtube.com/watch?v=kMgTeX5HYsg

https://www.google.com/search?q=lavakaulukset&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiq8fipx6ThAhWOLVAKHQ78DsYQ_AUIDigB&biw=1280&bih=725


Vuorikaskas

maaliskuu 28, 2019, 12:07:32 ip #7 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 28, 2019, 12:10:35 ip käyttäjältä Vuorikaskas
*vahinkoposti muokatessa*

Vuorikaskas

huhtikuu 06, 2019, 16:27:29 ip #8 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 07, 2019, 10:29:47 ap käyttäjältä Vuorikaskas
Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - maaliskuu 26, 2019, 22:46:55 ip
20-25 cm multakorkeus laatikossa riittää mielestäni. Tietysti (tai ei) laatikon pohjalle läpäisevä suojakangas. 20 cm multaa kyllä riittää ettei sieltä mitään läpi tule joitain putkikasveja lukuunottamatta.


Kankaan laatua ja tarpeellisuutta mietin kun sireenin ja joittenkin puun juuria tulee vastaan lavapenkkien paikkoja lapioiden.  Juuria katkon minkä jaksan ja läheisiä puita ja pensaita sahailen nurinkin, mutta estääkö jonkinlaatuinen kangas todella puunjuurien kasvun penkkiin?

ed. Juurimatto/juuriestematto näyttäisi olevan sitä varten.  Tyyristä tavaraa vaikka on polypropeenia...  panee intoa huhkimaan juurien poistossa lapiollla ja kirveellä.  Kävin katsomassa ja jätin kauppaan.

Tuossa tukkuliikkeen tietoja erilaisista kankaista: https://hortex.fi/category/puutarhakatteet/