Kasvatus ja yleinen chilitieto => Kasvatuskilpailut => Aiheen aloitti: jaolsten - Marraskuu 04, 2013, 13:58:44 ip

Otsikko: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: jaolsten - Marraskuu 04, 2013, 13:58:44 ip
Laittakaa omat kisaviestinne tuohon perään sitä mukaa, kun alatte idätyskuvia ottamaan. Kopioikaa ensimmäinen kisaviesti "lainaa"-painikkeella ja muuttakaa vain kilpailijakohtaiset tiedot. Näin Chilivaarin tekemät muotoilut säilyvät ja ovat kaikilla samat = Helpompi seurata kunkin edistymistä.

Kilpailijalistaa päivitetään sitä mukaa, kun omat kisapostauksenne teette.

Kilpailijat:
UUTTA: NYT KILPAILIJAN NIMEÄ KLIKKAAMALLA KO: KILPAILIJAN KISAPOSTAUKSEEN!

Säännöt

1. Kilpailu käydään kaudella 2014, jonka alkamisajankohdaksi lasketaan 1.11.2013. Kilpailu päättyy 31.12.2014.

2. Kilpailuun osallistutaan enintään kahdella(2) Capsicum-suvun edustajalla, jotka ilmoitetaan osallistumishetkellä. Jokainen kilpailija valitsee siis lajikkeet etukäteen ja kylvää haluamansa määrän siemeniä. Esimerkki: "Osallistuja Paula Paprika, lajikkeet Bolivian Rainbow ja C. galapagoense." Kilpailun päättyessä ilmoitetaan äänestykseen osallistuva bonchi tai bonchit, enintään kaksi(2) kappaletta.

3. Kaikki kilpailuun osallistuvat kasvit tulee kasvattaa siemenestä kauden aikana (1.11.2013-31.12.2014)

4. Kilpailuun osallistuvista kasveista vaaditaan valokuvia kehityksen eri vaiheista(1 kuva/3kk). Myös idätysaika tulee ilmoittaa kuukauden tarkkuudella. Kuvat lisätään osallistumisilmoitukseen muokkaamalla kyseistä viestiä. Jokaisella osallistujalla tulee siis olemaan kilpailuketjussa vain yksi viesti, josta löytyy kaikki kilpailun kannalta oleellinen tieto!

5. Kilpailun voittaja ratkaistaan äänestyksellä, joka aloitetaan 15.12.2014. Kilpailuun osallistuvat kuvat boncheista tulee ilmoittaa tähän mennessä. Äänestykseen voivat osallistua kaikki foorumin käyttäjät.

6. Voittajan(tai kolmen parhaan, riippuen osallistujamäärästä) valinta tapahtuu 31.12.2014 mennessä. Mikäli valitaan kolme parasta, on yhden osallistujan mahdollista voittaa kaksi palkintoa!



Osallistuminen

1. Osallistumisaika päättyy 1.4.2014.

2. Osallistuminen tapahtuu vastaamalla tähän ketjuun omalla nimimerkillä. Viestissä tulee ilmoittaa kilpailuun osallistuvat lajikkeet(enintään 2kpl). Kilpailijoiden käyttäjänimet päivitetään osallistujalistaan. Mikäli nimesi ei jostain syystä ole päivittynyt listaan viikon sisällä, voi minulle lähettää yksityisviestiä asiasta.


Palkinnot

Voittajalle(tai voittajille) annetaan palkinnoksi etukäteen valitun verkkokaupan(Fatalii Seeds, Fatalii Gourmet, Chilitarvike, Chilikauppa) tuote tai tuotteet. Palkinnon arvo määritellään osallistujien määrän mukaan osallistumisajan päätyttyä. Alustavasti 1. palkinnon arvo on 40 euroa.

Chilitarvike (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14369.msg269562#msg269562) sponsoroi kilpailua 40e lahjakortilla!
bluesman (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14369.msg269601#msg269601) sponsoroi kilpailua suurella siemenpaketilla!


Muuta

1. Kilpailuun osallistuminen edellyttää jopa vuoden 'omistautumista' kilpailuun ja valittujen kasvien hoitamiseen.

2. Mikäli säännöistä tai kilpailusta on kysyttävää, saa kysymykset lähettää sille tarkoitettuun ketjuun http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14369.0 (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14369.0) . Epäselvissä tapauksissa vastaukset tullaan päivittämään tähän viestiin. Tähän ketjuun saa postata vain virallisen kilpailuviestinsä!

3. Kommentteja ja keskustelua voi lähettää bonchikeskusteluun sille tarkoitetussa ketjussa http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=13845.0 (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=13845.0)

4. Tahdotko osallistua palkintojen kustannuksiin tai lahjoittaa voittajalle/voittajille palkinnon? Lähetä Feintille yksityisviesti!


Ilmoittautuneet

Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: jaolsten - Marraskuu 04, 2013, 14:06:34 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 01,    nimimerkki jaolsten


Kisalajikkeet
A)  Capsicum chinense var. 'Red Fire' (CAP 691)
B)  Capsicum Rhomboideum

Kuva idätyksestä
(https://lh3.googleusercontent.com/-Vt2O4Bsi2yY/Uni7MTzpQNI/AAAAAAAAIsc/5b5kRxXSx2s/s720/2013_Marras4%2520078_Bonchi-id%25C3%25A4tys.jpg)

Taimella A: 20.11.2013  B: 20.11.2013

Kuvat taimista 1,5 kk ikäisenä:
(https://lh6.googleusercontent.com/-7a-5fYIdf5s/Usaa-Z9KHGI/AAAAAAAAI5w/qvnyPKGd3i4/s512/2014_tammi3%2520041.JPG)(https://lh4.googleusercontent.com/-6XHL0gDf8_E/Usaa_GvFBRI/AAAAAAAAI54/XCg2NmgjqM8/s512/2014_tammi3%2520042.JPG)
Vasemmalla Rhombo ja oikealla Cap 691 'Red Fire

Kuvat taimista n. 3kk iässä:
(https://lh4.googleusercontent.com/-nWnHingy2JY/UwpOFxtSb6I/AAAAAAAAJSo/7t990cnTtfg/s800/2014-02-23%25202014_Helmi23.jpg)
Kuvat juuri ennen leikkausta

(https://lh4.googleusercontent.com/-2CrCjYgn6Sw/U8lGXTnFruI/AAAAAAAAJzY/Fb7NEfh9O4E/w1516-h853-no/2014_Hein%25C3%25A418_Lumia1020+134.jpg)
Bonchit leikattu

(https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/10629664_10152685159169920_6102571337863835123_n.jpg?oh=3b324245d2ff2d10d80fca0f88d349e6&oe=5476C4B3)
(https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10632813_10152685159324920_9213946455974158386_n.jpg?oh=73264cf47ec9ec83802767a7cd7c0dd6&oe=5478975B)
Red Fire

(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xap1/v/t1.0-9/10649462_10152685159519920_8217336462703456238_n.jpg?oh=8d42397fc2115b915d6750a47472edb8&oe=547FC7EA&__gda__=1416536767_cb7617fb844af4076d98ad82894728bc)
(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10645080_10152685159789920_8625911803883787621_n.jpg?oh=05fb6eb2865387726190bc4147c77085&oe=546FA4D4)
(https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpa1/v/t1.0-9/10649462_10152685159969920_1817933563831298301_n.jpg?oh=31f9604ab98f377e3292b5ce7ca0b139&oe=5474E580&__gda__=1416398742_e744ff2c5799155fdd4a656407c82d7e)
C. Rhomboideum

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Caide - Marraskuu 04, 2013, 19:41:32 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 02,    nimimerkki Caide


Kisalajikkeet
A) CGN 21500 (C. Chinense)
B) 7 Pot Brain Strain (C. Chinense)

Kuvat idätyksestä:
(https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/1399447_619691168093726_1112437007_o.jpg)

Taimella A: 26.11   B: 26.11

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä:
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/1497927_649028781826631_818214656_o.jpg)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä:
(https://scontent-b-fra.xx.fbcdn.net/hphotos-frc3/t31.0-8/891759_715314461864729_4483108694300476725_o.jpg)

Leikattuja boncheja:
(https://scontent-a-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10686667_786547851408056_2229121939760011102_n.jpg?oh=4e399db078c833d4b478642cda1ffaff&oe=548CC785)
7 Pot Brain Strain Yellow, vesiviljely-yksilö on leikattu alas 6.9.2014 klo 12:34:13. Muut odottavat sadonkorjuuta. Korkeutta ei paljoa ollut, lähti vähän latvaa ja oksia lyhennetty. Runko vain n. 1 cm halkaisijaltaan. Ei kovin kummoinen risu.

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: ottulo - Marraskuu 04, 2013, 20:27:34 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 03,    nimimerkki ottulo


Kisalajikkeet
A)  Capsicum baccatum Lemon Drop
B)  Capsicum chinense Peruvian White Habanero

Kuvat idätyksestä

(B1 & C)
(http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_9276.jpg?img=smaller) (http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_9276.jpg)

Taimella A: 11.11.  B: 8.11. A:11.1. B: 11.1.

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä
LD
(http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_0032.JPG?img=smaller) (http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_0032.JPG)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

(http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_0294.JPG?img=smaller) (http://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2014/DSC_0294.JPG)

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Feint - Marraskuu 04, 2013, 20:33:23 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 04,    nimimerkki Feint


Kisalajikkeet
A)  Cheiro Roxa (C. chinense)
B)  Trepadeira Werner (C. baccatum)

Kuvat idätyksestä
(http://i.imgur.com/J9g6CM2.jpg)

Taimella A: 13.11.  B: 13.11.

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä
Trepadeira Werner
(https://scontent-b-lhr.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/s720x720/1488263_10201585822506554_1781895484_n.jpg?oh=dc3270e66cf88f144e8cca22fddceabf&oe=55152877)

Cheiro Roxa
(https://scontent-b-lhr.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/t31.0-8/1500975_10201585821826537_203133741_o.jpg)

Kuvat taimista n. 3kk iässä

(https://scontent-a-lhr.xx.fbcdn.net/hphotos-xfa1/v/t1.0-9/s720x720/1898273_10202032435951611_1481355810_n.jpg?oh=2cf4827d2b9abb511de1c26a78b92643&oe=550A93E4)

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/v/t1.0-9/s720x720/1510898_10202457665102074_2739354092813644258_n.jpg?oh=a28003b62c7b1c8726b736f976ec1271&oe=5510217E&__gda__=1427096789_f9b5331095b706f157775b562e584d51)

Valmiit kisabonchit
(https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xap1/v/t1.0-9/1654155_10204075660430946_2178418592131985540_n.jpg?oh=915b23e9c3531197056d2a4911125812&oe=550A0BC9&__gda__=1425658352_f88de3b0d5a317b9cc7983d931b786bc)

(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/v/t1.0-9/1455977_10204075660790955_2856838310898875649_n.jpg?oh=05336342ec6654bc041c634c00baa791&oe=551258C2&__gda__=1430138621_3a0809a9123b1021d77515faf3178dd4)
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Dethlock - Marraskuu 05, 2013, 10:22:19 ap
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 06,    nimimerkki Dethlock


Kisalajikkeet
A)  Black Pearl
B)  Bolivian Rainbow

Kuva idätyksestä
(https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/1462634_598687543524523_1308516745_o.jpg)

Taimella A:   B:
(https://scontent-a.xx.fbcdn.net/hphotos-prn1/1526568_626037337456210_1182384391_n.jpg)

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä
Black Pearl:
(https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/q71/s720x720/1526466_626037350789542_2006150909_n.jpg)

(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/q77/s720x720/1514653_626037354122875_822175360_n.jpg)

Bolivian Rainbow:
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/q80/s720x720/1012246_626037370789540_2108275936_n.jpg)

(https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc3/q79/s720x720/1533918_626037390789538_142161097_n.jpg)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.

Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Siku - Marraskuu 05, 2013, 13:01:21 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 07,    nimimerkki Siku


Kisalajikkeet
A)  Mata Frade (C. chinense)
B)  Mini Mini (C. baccatum)

Kuva idätyksestä
(https://lh3.googleusercontent.com/-qz1q_QVDRX0/UnkUDED56GI/AAAAAAAABjM/W8AfYhG55_4/s1600/13110030.jpg)
05.11.13
Mini Mini, ylärivi, kaksi vasemmaisinta
Mata Frade, toiseksi alin rivi, kaksi vasemmaisinta

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: neural_rust - Marraskuu 05, 2013, 14:20:07 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 08,    nimimerkki: pajautus


Kisalajikkeet
A)  Peruvian White Habanero
B)  Manzano Rojo

Kuva idätyksestä
(http://s5.postimg.org/6p4rmfjmf/IMG_0934_2.jpg)
Takana PWH ja edessä MR

Taimella A:   B:
(http://s5.postimg.org/bxwprasyb/Sirkoilla02_12_2013.jpg) (http://postimg.org/image/bxwprasyb/)
5ltr bubblerissa, suht miedoilla micro+mato myrkyillä, 90w ledfinlandin alla.. voisivathan nuo paremminkin voida, mutta ei pidä hötkyillä :) Klikkaa kuvaa isompaan versioon..

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

En muistanut räpsiä :)

---------------------------------------------------------------------------------------------

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kokonaisuus;
(http://www.anonimg.com/img/3c7feae77700aad41a68e468cde74144.JPG)

Varret;
(http://www.anonimg.com/img/a1509d0d7e78e0d8958cffd09ca4fa93.jpg)

Juuret;
(http://www.anonimg.com/img/59bb6aa968177cd21bbb2af9be3a89f4.jpg)

----------------------------------------------------------------------------------------

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Sihijuoma666 - Marraskuu 05, 2013, 17:39:49 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 09,    nimimerkki: Sihijuoma666


Kisalajikkeet
A) PEA (C. baccatum var. baccatum) 
B) Charapita (C. chinense)

Kuva idätyksestä
(http://img513.imageshack.us/img513/7867/g8ar.jpg)(http://img822.imageshack.us/img822/954/iu5b.jpg)
Vasemmalla 1. satsi joista PEA ei ole itänyt. Oikealla uusi yritys PEA:lle 7.1.2014

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

(http://img197.imageshack.us/img197/527/dnyn.JPG)(http://sihijuoma666.kuvat.fi/kuvat/Chilit/IMG_0217.JPG/_img900.jpg)
Charapitat n. 2kk ikäisenä. Lievää kokoeroa.

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

(http://sihijuoma666.kuvat.fi/kuvat/Chilit/IMG_0224.JPG/_img900.jpg)
Charapita

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Minbaari - Marraskuu 05, 2013, 22:44:19 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 10,    nimimerkki Minbaari


Kisalajikkeet
A)  Pimenta Da Neyde (C.Chinense)
B)  Chenzo (C.frutescens)

Kuva idätyksestä
(https://lh3.googleusercontent.com/-aCsNCOyn3WI/UnlWEN8lqjI/AAAAAAAABcs/g5coaWyx0ps/w1168-h876-no/DSC00925.JPG)

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä
(https://lh6.googleusercontent.com/-YagyfEG_2D4/Uo-xlwun52I/AAAAAAAABeU/Hh5wjBGh2nY/w778-h584-no/DSC00961.JPG)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä
(https://lh5.googleusercontent.com/-ao4kdwU4IpI/Uuqu-Oqah0I/AAAAAAAABoU/6AeaMOJzG-8/w778-h584-no/DSC01006.JPG)
Pimenta Da Neyde

(https://lh6.googleusercontent.com/-sWjzaiKgSes/UuqvDRMWl9I/AAAAAAAABoc/DghsuxYZqNw/w778-h584-no/DSC01007.JPG)
Chenzo

Kuvat juuri ennen leikkausta
(https://lh4.googleusercontent.com/-4v_32J1zbn8/U-KFJdzpxeI/AAAAAAAACuQ/fxkkU5sl8-Q/w406-h541-no/DSC01506.JPG)
Pimenta Da Neyde 5.8.2014. Kasvin suuren koon ja muun viidakon takia, mahdotonta ottaa kuvaa koko kasvista.

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta
Korkeus: Pisimmät oksat olivat reilun pari metrisiä. Rungon paksuus 2,3cm.

Leikkaustulos
(https://lh6.googleusercontent.com/-vmw8uxIYC_I/U-KFKeXLAPI/AAAAAAAACuY/XM6LS3MGIE0/w721-h541-no/DSC01509.JPG)
Leikkaus suoritettu 5.8.2014
(https://lh3.googleusercontent.com/-Gqe_wYSTsJ8/U_UCnGBWW2I/AAAAAAAACtA/Fig0keg_xOg/w721-h541-no/Muokattu2-8.jpg)
(https://lh3.googleusercontent.com/-7Uvz8v11ZYY/U_UCncB1eiI/AAAAAAAACsw/0orticwwNWQ/w721-h541-no/Muokattu2-9.jpg)

(https://lh5.googleusercontent.com/-nORNw28Pro0/U_UC67S1YHI/AAAAAAAACuw/9zSc2z1ZEdA/w721-h541-no/DSC01560.JPG)
Pimenta Da Neyde 20.8. Multaan siirto suoritettu.
(https://lh4.googleusercontent.com/-UQblLQX4VbE/U_UC7HF_z1I/AAAAAAAACt4/-dj-3_ElurI/w721-h541-no/DSC01562.JPG)


Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: 0lli - Marraskuu 05, 2013, 23:35:33 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 11,    nimimerkki: 0lli


Kisalajikkeet
A) Pimenta Diomar (C.Chinense) 
B) Aji Charapita (C.Chinense) 

Kuva idätyksestä

(http://i.imgur.com/2steGE9.jpg?1)

Taimella A: 7.3.2014  B: 9.3.2014

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

(http://i.imgur.com/cA7OO1r.jpg?1)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

(http://i.imgur.com/cDDvcem.jpg?1)
Itsellä enään Pimenta Diomar kisassa mukana :)

Kuvat juuri ennen leikkausta

(http://i.imgur.com/WXs8dUK.jpg?1)

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Korkeus: 74 cm
Leveys: 196 cm
Runko: 1,3 cm

Leikkaustulos

(http://i.imgur.com/yzjZUQJ.jpg?1)

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

(http://i.imgur.com/WVlZDJB.jpg?1)

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.

(http://i.imgur.com/AkqZlh1.jpg?1)

(http://i.imgur.com/KGJONFQ.jpg?1)

(http://i.imgur.com/2YT3EmQ.jpg?1)

(http://i.imgur.com/E1JXpdX.jpg?1)

(http://i.imgur.com/291nDCG.jpg?1)

Korkeus: 32 cm
Leveys: 37 cm
Runko: 1,5 cm

Valmista tuli! Hieman lyhyemmäksi olisin oksia voinut karsia leikkuuhetkellä, mutta olen silti loppujen lopuksi tyytyväinen lopputulokseen! Tämä oli toinen bonchini mitä olen eläissäni tehnyt :)
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: hellacce - Marraskuu 07, 2013, 12:58:23 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 12,    nimimerkki hellacce


Kisalajikkeet
A)  Tepin Nicaragua #1 (siirtynyt ajasta iäisyyteen)
B)  Tepin Nicaragua #2

Kuva idätyksestä
(http://img13.imageshack.us/img13/6506/oqe7.jpg)(http://img34.imageshack.us/img34/6830/8wkm.jpg)
Taimella A: 15.12.2013  B: 3.11.2013

Kuvat taimista alle 1 kk
(http://img842.imageshack.us/img842/7558/ovjm.jpg)

Kuvat juuri ennen leikkausta
(http://imagizer.imageshack.us/v2/xq90/537/dFrrdq.jpg)

Leikkaustulos
(http://imagizer.imageshack.us/v2/xq90/631/4ivT2z.jpg)
Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Tiemuh - Marraskuu 07, 2013, 14:33:53 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 13, Tiemuh

Kisalajikkeet
A)  Ulupica (c.sp, isomarjainen)
B)  Charapita (c.sp)

(http://kuvapilvi.fi/k/yyap.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
Kuva idätyksestä, Isot Ulupicat vasemmalla ja Charapitat oikealla.

(http://kuvapilvi.fi/k/yya9.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
Siinä kasvit muutaman viikon ikäisinä. Olosuhteet ei ole vielä lähelläkään ihanteellisia, mutta aika kiva että puskevat varkaita jo sirkkalehtihangasta. Molempien lajien toiset yksilöt ovat jääneet vähän jälkeen kun ovat jumitelleet kypärien kanssa.


Muoks 29.12.2014

Molemmat kisalajikkeet menivät ja kuolivat kun siirsin ne multaa. Pari komeaa bonchia sain aikaiseksi Serrano Huastecosta ja CGN19198 triangelista, mutta niillä ei auta tähän kisaan tulla häröilemään.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Milton - Marraskuu 15, 2013, 20:00:29 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 14,    nimimerkki Milton


Kisalajikkeet
A)  Malawi Bird's eye (C.annuum)
B)  Capsicum Rhomboideum

Kuva idätyksestä
(https://imagizer.imageshack.us/v2/467x623q90/89/az9q.jpg)

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
[/quote]
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Rundari - Joulukuu 02, 2013, 17:42:59 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
Kilpailija nro: 15,    nimimerkki Rundari

Kisalajikkeet
A)  Bolivian Rainbow (C.Annuum)
B)  Cajamarca (C.Chinense)

Kuva idätyksestä
(http://roadrunner.1g.fi/kuvat/Chili/Kasvatuskisa/IMG_7646.JPG?img=smaller)

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: hunter - Joulukuu 08, 2013, 17:29:48 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 16,    nimimerkki hunter


Kisalajikkeet
A)  Goat's Weed (C. annuum)
B)  Black Scorpion Tongue (C. annuum)

Kuva idätyksestä

(http://i1291.photobucket.com/albums/b547/Hunt3r0001/chili%202014/20140205_1719501_zps0ce9934f.jpg) (http://s1291.photobucket.com/user/Hunt3r0001/media/chili%202014/20140205_1719501_zps0ce9934f.jpg.html)

Taimella A:   B:

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

(http://i1291.photobucket.com/albums/b547/Hunt3r0001/chili%202014/20140312_162849_zps39aedb0f.jpg) (http://s1291.photobucket.com/user/Hunt3r0001/media/chili%202014/20140312_162849_zps39aedb0f.jpg.html)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

(http://i1291.photobucket.com/albums/b547/Hunt3r0001/chili%202014/20140429_160227-1_zpsre4w6lqu.jpg) (http://s1291.photobucket.com/user/Hunt3r0001/media/chili%202014/20140429_160227-1_zpsre4w6lqu.jpg.html)

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: akselsson1 - Joulukuu 21, 2013, 13:33:33 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 17,    nimimerkki akselsson1


Kisalajikkeet
A)  C.lanceolatum
B)  Iso Ulupica (C. cardenasii)

Kuva idätyksestä
(https://lh6.googleusercontent.com/-QoE0Wp8AkX0/UrXIkLwI-wI/AAAAAAAADUw/GWrO03BsN2o/s512/DSC_000001.jpg)

Taimella A:21.12.2013   B:21.12.2013

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä
(https://lh5.googleusercontent.com/-5mCICF-7fnA/UxNFw8ZiGNI/AAAAAAAAFKo/SjCT8ocGwJE/w1044-h587-no/DSC_2226)
Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä
(https://lh6.googleusercontent.com/-auroxfKR-Xg/U14xfXhGXUI/AAAAAAAAG6o/AzriMEBJTHo/w888-h591-no/muokattu-02248.jpg)
Kuvat juuri ennen leikkausta
(https://lh5.googleusercontent.com/-Thz7_ZZF5ww/VAEYvi00bVI/AAAAAAAAL1I/9oh2qHSETPI/w843-h632-no/DSC_2865.JPG)
Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos
(https://lh3.googleusercontent.com/-jjdynT13s8w/VAEY44If3TI/AAAAAAAAL2c/N0C5C81koSA/w552-h736-no/DSC_2866.JPG)
Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Smy - Tammikuu 24, 2014, 15:15:54 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 18,    nimimerkki Smy


Kisalajikkeet
A:  Bolivian Rainbow
B:  Aji Fantasy

Kuva idätyksestä

(http://img.tapatalk.com/d/14/01/24/tudy8asy.jpg)

Taimella A: 29.1.   B: 31.1.

Kuvat taimista alle 1 kk ikäisenä

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Filago - Tammikuu 27, 2014, 22:13:24 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 19,    nimimerkki Filago


Kisalajikkeet
A)  Capsicum annuum Numex Halloween
B)  Capsicum annuum Short Yellow Tabasco

Kuva idätyksestä

(https://imagizer.imageshack.us/v2/240x219q90/c/13/sltq.jpg)

Taimella A:   B:

(http://imagizer.imageshack.us/v2/640x480q90/850/76xr.jpg) (https://imageshack.com/i/nm76xrj)

Kuvat taimista 1,5 kk ikäisenä:

(http://i.imgur.com/vvGqpg7.jpg?1)

(http://i.imgur.com/dTsTS1A.jpg?1)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Chilinen - Helmikuu 16, 2014, 22:04:09 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 21,    nimimerkki Chilinen


Kisalajikkeet
A)  Aji Ovo (C. baccatum)
B)  Caribbean Red Habanero (C. chinense)

Kuva idätyksestä
(http://soa-file.rohea.com/file/vuodatus/50d45b38d26466c27b000000/53011bef43af7d9a2f000029/image-normal.jpg)

Taimella A:   B:

Kuvat taimista 1,5 kk ikäisenä:

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: Blade - Helmikuu 19, 2014, 21:10:32 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 22,    nimimerkki Blade


Kisalajikkeet
A)  Ata Ijosi (C.frutescens)
B)  Chupetinho (C.chinense)

Kuva idätyksestä - Itämään A: 28.12.2013  B: 27.01.2014

Taimella A: 7.1.2014  B: 6.2.2014
(http://i62.tinypic.com/9gf18o.jpg)
A) Rengastetut ovat Ata ijosin taimia.
****
(http://i58.tinypic.com/2m3hi69.jpg)
B) Kuva otettu kolmesta Chupetinhon taimesta 20.2.

Kuvat taimista 1,5 kk ikäisenä:
(http://i61.tinypic.com/30c2kgz.jpg)
A) Toinen Ata ijosi on kasvanut normaalisti, toiselle annettu vähän lankaa(kuva otettu 20.2.).
(http://i59.tinypic.com/16m9j6q.jpg)
B) Kolme Chupetinhoa koulittuna 11.3.(kuva otettu 13.3.)

Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

** kuvat otettu 21.4. **
A) Ata ijosit; ekassa kuvassa vapaasti kasvanut ja toisessa kasvi, jota vääntelin.
(http://i60.tinypic.com/mtnm6r.jpg)
Korkeus noin 50cm
(http://i62.tinypic.com/jq00md.jpg)
Korkeus noin 15cm
B) Chupetinhot; kaikki kolme ovat mukavasti haarautuneet noin 5 cm mullan yläpuolelta.
(http://i61.tinypic.com/96gd1e.jpg)
Korkeudet noin 15cm

Kuvat juuri ennen leikkausta
Ata Ijosi
(http://i62.tinypic.com/k13ltg.jpg)
Chupetinho
(http://i57.tinypic.com/169nwbq.jpg)

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos
Ata Ijosi
(http://i59.tinypic.com/fjm2oi.jpg)
(http://i60.tinypic.com/zlrbsp.jpg)

Chupetinho
(http://i62.tinypic.com/2419fdt.jpg)
2. Leikkaus
(http://i57.tinypic.com/14jt2zs.jpg)

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: niko.m - Maaliskuu 11, 2014, 07:49:32 ap
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 23,    nimimerkki Niko.M


Kisalajikkeet
A)  Kaupan C.Annuum
B) Tabasco, Greenleaf (C.frutescens)

Kuva idätyksestä - Itämään A: 06.03.2014 (12.03.2014 alkoi vihreää tulemaan mullan seasta esille, valkoista näkynyt jo 10.03.2014)  B: Itämään 13.03.2014
Sirkkalehdillä tuo annuum, idätetty ihan samassa kipossa kuin missä nyt kasvaa
(http://i61.tinypic.com/2eebdxy.jpg)

Tabasco vasemmalla
(http://i62.tinypic.com/2yu0fmf.jpg)

Taimella A: 21.04.2014
(http://i62.tinypic.com/2edo8k2.jpg)  B:
 
Kuvat taimista n. 3-4 kk iässä

Kuvat juuri ennen leikkausta

Mitat ennen leikkausta korkeus ja rungon paksuus n. 5 cm korkeudelta

Leikkaustulos

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.
Otsikko: Vs: Bonchikilpailu 2014
Kirjoitti: jaolsten - Tammikuu 01, 2015, 17:15:06 ip
Chilifoorumin Bonchikisa 2014
  Kilpailija nro: 01,    nimimerkki jaolsten


Kisalajikkeet
A)  Capsicum chinense var. 'Red Fire' (CAP 691)
B)  Capsicum Rhomboideum

Kuva idätyksestä
(https://lh3.googleusercontent.com/-Vt2O4Bsi2yY/Uni7MTzpQNI/AAAAAAAAIsc/5b5kRxXSx2s/s720/2013_Marras4%2520078_Bonchi-id%25C3%25A4tys.jpg)

Taimella A: 20.11.2013  B: 20.11.2013

Kuvat taimista 1,5 kk ikäisenä:
(https://lh6.googleusercontent.com/-7a-5fYIdf5s/Usaa-Z9KHGI/AAAAAAAAI5w/qvnyPKGd3i4/s512/2014_tammi3%2520041.JPG)(https://lh4.googleusercontent.com/-6XHL0gDf8_E/Usaa_GvFBRI/AAAAAAAAI54/XCg2NmgjqM8/s512/2014_tammi3%2520042.JPG)
Vasemmalla Rhombo ja oikealla Cap 691 'Red Fire

Kuvat taimista n. 3kk iässä:
(https://lh4.googleusercontent.com/-nWnHingy2JY/UwpOFxtSb6I/AAAAAAAAJSo/7t990cnTtfg/s800/2014-02-23%25202014_Helmi23.jpg)
Kuvat juuri ennen leikkausta

(https://lh4.googleusercontent.com/-2CrCjYgn6Sw/U8lGXTnFruI/AAAAAAAAJzY/Fb7NEfh9O4E/w1516-h853-no/2014_Hein%25C3%25A418_Lumia1020+134.jpg)
Bonchit leikattu

(https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/10629664_10152685159169920_6102571337863835123_n.jpg?oh=3b324245d2ff2d10d80fca0f88d349e6&oe=5476C4B3)
(https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xpa1/v/t1.0-9/10632813_10152685159324920_9213946455974158386_n.jpg?oh=73264cf47ec9ec83802767a7cd7c0dd6&oe=5478975B)
Red Fire

(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xap1/v/t1.0-9/10649462_10152685159519920_8217336462703456238_n.jpg?oh=8d42397fc2115b915d6750a47472edb8&oe=547FC7EA&__gda__=1416536767_cb7617fb844af4076d98ad82894728bc)
(https://scontent-b-ams.xx.fbcdn.net/hphotos-xfp1/v/t1.0-9/10629664_10152685159169920_6102571337863835123_n.jpg?oh=1c2cc98b3541577032330e7048a2eb15&oe=553C85B3)
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xap1/v/t1.0-9/10649462_10152685159519920_8217336462703456238_n.jpg?oh=656ac0355eab3858e361dd9faa97b8c5&oe=554588EA&__gda__=1429496767_6af7667b0fe496d0b9d7bc91755ce40d)
C. Rhomboideum

Bonchit noin kuukausi leikkauksen jälkeen

Valmiit kisabonchit, kuvia vaikka useampia eri kulmista ja mitat; korkeus, leveys ja rungon paksuus.