syyskuu 23, 2019, 18:45:24 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.

Kebab-ravintola arvosteluja

Aloittaja Khan, kesäkuu 10, 2007, 11:24:13 ap

« edellinen - seuraava »

Chileissä77

Stadissa keskusta alueella on oikeastaan vain kaksi paikkaa joista saa suht hyvää kebua eli Eerikinpippuri Forumissa ja Eerikinkadulla ja silloin pitää todella korostaa että tahtoo tulisena niin saatta joskus saadakin.Sitten kauppahallista saa hyviä myöskin,mutta siihen se sitten jääkin valitettavasti.

ana198

Lainaus käyttäjältä: Chileissä77 - marraskuu 06, 2011, 15:57:41 ip
Stadissa keskusta alueella on oikeastaan vain kaksi paikkaa joista saa suht hyvää kebua eli Eerikinpippuri Forumissa ja Eerikinkadulla ja silloin pitää todella korostaa että tahtoo tulisena niin saatta joskus saadakin.Sitten kauppahallista saa hyviä myöskin,mutta siihen se sitten jääkin valitettavasti.

Et kai tarkoita kauppahallilla niitä mikrossa lämmitettyjä, esivalmistettua kebablihaa ja suoraan kaupan hyllyltä löytyvää kastiketta sisältäviä hirvityksiä? En nyt erityisemmin ole Eerikinpippuriinkaan ihastunut mutta nuo nyt ainakin ovat lähes loukkauksia hyvää kebabbia kohtaan.
Tarjonta keskustassa on kyllä melko huono, en tiedä onko Persepolis enää pystyssä Ani nyt on ainakin, eivät toki keskustassa mutta eivät nyt kovin syrjässäkään. Ketjukebabbilat joita keskusta on pullollaan ovat kyllä kaikki samaa paskaa.

Zabi

marraskuu 30, 2011, 15:56:08 ip #62 Viimeisin muokkaus: marraskuu 30, 2011, 15:57:50 ip käyttäjältä Zabi
DONI Pizza-Kebab Kalajoki
Erittäin hyvät kebab annokset tuolla, ja saa ihan oikeasti lämpöä kun pyytää tulisen!

Nimimerkillä: Naga jauhe pöytämausteena. :)

Päiväkirjani 2011

Iskä ei IHAN AINA ole väärässä. - Alisa 3v

omarosa

Paras pitakebab löytyy Helsingistä Mannerhemintien forumin 0.kerroksesta Southern Fried Chicken ravintolasta, peperonchino ovat myös mehukkaan, maukkaita ja laittavat niitä lisää pyydettäessä.
chilinkasvatuksen A:spna B:hydrosora C:provado

mikestones

Ani kebab Helsingissä, buffet, lihakin taitaa olla lampaanlihaa

Jahvetti

Tuskinpa on lampaanlihaa.
Ja jos on, ja olet sitä syönyt, osaat varmaan kertoa tarkemminkin?
#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

mikestones

tammikuu 12, 2012, 11:45:03 ap #66 Viimeisin muokkaus: tammikuu 13, 2012, 12:29:25 ip käyttäjältä jaolsten
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - tammikuu 11, 2012, 21:19:40 ip
Tuskinpa on lampaanlihaa.
Ja jos on, ja olet sitä syönyt, osaat varmaan kertoa tarkemminkin?

no ei maistunut niin huonolle kebabille kuin muualla

mikestones

http://www.kebabille.com/arvostelut/ravintola.php?rid=62

sorry ilmeisesti anissakin on ruvetta ählämöimään eli pilattu kebab säästämällä laadusta, en oo käynyt vuosiin

syötävän hyvä

Itsekkin suosittelen käymään Kalajoen DONI Pizza-Kebabissa, vaikka kebab ei olekkaan enään niin hyvää mitä viimevuoden puolella siellä mutta todella hyvää silti. Tulisuuttakin saa jos vain haluaa ja se on kyllä kirjaimellisesti tulista!

pak

tammikuu 12, 2012, 19:47:49 ip #69 Viimeisin muokkaus: tammikuu 12, 2012, 19:52:20 ip käyttäjältä pak
Täältä Eviran sivuilta voi käydä katsomassa, että löytyykö oma kantapaikka listalta.

edit.
Ja tässä vielä lainaus Agalin kotisivuilta.

"Lihaliike Agali Oy valmistaa lihat suomalaiseen makuun. Tuotteissamme käytetään puhtainta lampaan, kanan, härän ja naudanlihaa.Kaikissa tuotannon vaiheissa on noudatettu tinkimätöntä laadunvalvontaa ja tarkkailua. Panostamme erityisesti tuotantotilojen ja -laitteiden puhtauteen ja hygieniaan. Tuotantotilat vastaavat nykyajan standardeja ja ovat hygieniavaatimusten mukaiset. Lihan varastointi, käsittely ja kuljetus tapahtuu lihan säilymiseen soveltuvissa lämpötiloissa.

Koko henkilöstömme on saanut hygieniakoulutuksen ja heillä kaikilla on Elintarvikeviraston (EVI) myöntämä hygieniaosaamistodistus eli Hygieniapassi.

Laadukkaan lihan ja tuotteiden toimittaminen elintarvikealan vaativille asiakkaille on kunnia.

Laatu ja tyytyväisyys ovat meille ykkösasia."

linker

Elintarvikehygieeninen osaaminen osoitetaan Eviran mallin mukaisella hygieniaosaamistodistuksella. Hygieniaosaamistodistuksia myöntävät Eviran hyväksymät osaamistestaajat, joita toimii noin 1900 eri puolella Suomea.

Evira ei järjestä hygieniaosaamistestejä, myönnä hygieniaosaamistodistuksia eikä järjestä koulutusta tai julkaise koulutus-/opiskelumateriaalia hygieniaosaamistestiä varten. 

Homomokkaa - nyt myös homokebabia!

________________________
http://linkerquu.blogspot.com

Räyhis

Onneksi Suomesta saa vielä kuitenkin toistaiseksi paikan päällä, itse tehtyä kebab-lihaa. Ei tarvitse tilatessa miettiä onko keskuskeittiöllä muistettu vetää gummihanskat kouraan ennen-ja-jälkeen sontimissession vai onko koko +1000kg erä korppujauholla jatkettua jauhelihaa saastunutta.

Pienissä korttelipaikoissa, joissa annokset tehdään paikan päällä laadukkaista raaka-aineista, safka on yleensä laadukkaampaa ja monin verroin maukkaampaa kuin teollinen bulkki. Haittapuolena on tietenkin se, että annosta joutuu odottamaan yli 5min ja se saattaa olla peräti 20% kalliimpi kuin vastaavassa teollisuusputkassa. Tämä ei ymmärrettävästi sovi kaikille, ainakaan kiireisille ja persaukisille.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

ana198

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - tammikuu 14, 2012, 13:04:04 ip

Onko muita kuin El Karim ja Kilim? Tuntuu että useimmissa korttelipaikoissakin on suoraan wotkinssilta tai jostain muusta tukusta haettuja valmiita pötköjä jotka vain tökkästään pystyyn uuniin.  Kilimistäkään en ole kyllä ihan varma mutta El Karim nyt ainakin tekee itse.

Räyhis

Rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että en juurikaan tunne Helsingin (tai Suomen..) kebabravintoloita, ei tartte tuntea kun asioi El Karimissa! (Pizzeria Vivissä, Castreninkadulla, ei kannata tilata kebabbia  ;) )

El Karim on omien tietojeni mukaan ainoa joka tekee kebabin alusta loppuun itse ja ilman korppujauhoja. Viimeksi asiasta jutellessani, joulukuussa, Hany sanoi että terveystarkastajat ovat jatkuvasti hänen kimpussaan. Nykyään ei ravintolassa saa käsitellä lihaa - ainakaan Suomessa. Onneksi Hany on kova luu, yksi kovimmista, joten voimme olla aika luottavaisella mielellä, että sieltä saa jatkossakin ehtaa kebabbia.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

Piti sitten iltasella mennä El Karimiin syömään. Kauhea tequilakankkunen päällä ja sehän ei lähde kuin tulisella kebabpizzalla. Nyt vuosien harjoittelun jälkeen pystyin muuten vetämään tulisen annoksen! Karimissahan "mieto" on linjastolounasravintolan "supertulinen" ja "keskivahva" riittää tappamaan keskiverto lenkkimakkarasuomalaisen.

No joo. Hyvää oli, kuten aina!

ps. Hany on perheineen vuosilomalla 1.2-10.3 joten tuona aikavälinä ei kannata mennä oveen kolkuttelemaan.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

JaHul

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - tammikuu 29, 2012, 11:38:20 ap
Piti sitten iltasella mennä El Karimiin syömään.
ps. Hany on perheineen vuosilomalla 1.2-10.3 joten tuona aikavälinä ei kannata mennä oveen kolkuttelemaan.

Käpylässäkö tämä paikka on? Jos kerta itse tekevät niin täytynee mennä maistamaan  :)
Amatööri mikä amatööri...

Jahvetti

#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

Räyhis

Käpykylässä, koskelantie 52. Jos tulee autolla niin parkkipaikkoja on paremmin Koskelantien toisella puolella, varsinkin nyt kun on lunta.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

Kebabkeisari on takaisin ruodussa! Kävin jo avajaispäivänä vetämässä tulisen El Karim's kebabin, tapani mukaan tilaten ulko-ovelta huutaen;

"RULLAKEBAB JA KAKS BIGMÄKKII!"

Onneksi on kissan refleksit!

Samoin eilen, vedettiin myös feta-jotain alkupalaksi. Suosittelen.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

SK

Eilen tuli testattua hangon uusi pizza ja kebab paikka. Ihan samaa paskaa kaikissa viidessä paikassa kebabit.
Mautonta lihaa ja kastike on vedellä jatkettua ketsuppia missä sitten koko annos lilluu.

No ensi viikolla pitää käydä Salossa niin saa taas pitkästä aikaa hyvää kebabbia ja vatsan täyteen.