syyskuu 16, 2019, 23:34:32 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


snun kausi 2009

Aloittaja snu, maaliskuu 08, 2009, 16:38:41 ip

« edellinen - seuraava »

snu

Nyt on ollut aikas pitkä aika viime päiväkirjamerkinnästä, näyttäisi olleen elokuun lopulta... Jos jotakin kiinnostaa tutkia vuoden 2008 päiväkirjaa (joka alkoi jo hyvissä ajoin vuoden 2007 puolelta), niin sen löytää täältä.

Talvi karsi jonkin verran chilipuskia, parvekkeelta pelastin CGN19198:n, Starfishin, rocoton ja championin. Champion tosin sai punkkeja, ja kuoli. Muitakin on talven aikana kuollut, ehdottomasti eniten otti päähän Fataliilta tilattu c. flexuosum, joka jostain syystä jäi kastelematta, kun olimme pitkän viikonlopun poissa. Yritin taas istutella uusia lajeja aivan liian aikaisin talvella, eikä niistä yrityksistä ole enää kovin montaa jäljellä.

Uutiset eivät ole ainoastaan surullisia. Makuuhuoneen hydroissa Aji Cristal (bacca) ja PI 441551 (bacca) tekevät ihan hyvin satoa, Aji Dulce Amarillo (chinense) on saanut viisi podia aikaiseksi, joista kolme on jo kypsiä. Kaupan punainen habanerokin kukkii, ja ainakin yksi raakile taitaa pysyä hengissä. Ainakin toisessa rocotossakin on joitain raakileita. Kuudessa puskassa on yhteensä parisenkymmentä raakiletta. Ei ihan huonosti mun mielestä tähän aikaan vuodesta itäikkunalta, lisävalona on vain 72W edestä loisteputkea. Rocotohydroon pistin lisäksi vielä ihan kokeilumielessä kaupasta ostetun basilikapuskan ruukkuineen päivineen. Yritin saada sen sellaiselle korkeudelle, että ruukussa oleva multa pikkasen aina saisi kosteutta, ja näin juuret saisivat innoituksen kasvaa lecasoran joukkoon. Chinensehydron päällä on suurehko kukkaruukku, jossa on multaa, kivi ja yritys idättää c. praetermissumia. Siitä yritän saada bonsaita jossain vaiheessa.
Kuva makuuhuoneesta:




Keittiö on tällä hetkellä lastentarhana. Kuvassa takarivissä vasemmalta oikealle: Isossa ruukussa näkyy pieni pätkä Harold st. Bart's:in vartta, pari pientä PI 260567:ää, Lemon Drop, kaksi Red Datilia (joista toinen vasta lenkkeilee pinnalle, eikä siis näy kuvassa), sekä mangopuun varsi. Etualalla on huonosti voiva Tahma-lihis, makea suippopaprika, chili, josta unohtui lappu ruukunvaihdon yhteydessä, Leuka-lihis ja Kannu-lihis. Nämä kaikki lihikset voivat nyt tosi huonosti, joskus ne näyttivät tältä. Mysteeri-chili tuossa keskellä on lehdistä ja kasvutavasta päätellen chinense, eli silloin mahdollisuudet rajautuvat Pink Habaan, Red Datiliin ja Aji Dulce Amarilloon. Saa nähdä mitä siitä tulee.




Keittiöstä löytyy myös ainoa hyvin voiva lihis, eli yökönlehti, joka pukkaa jatkuvasti uutta lehteä. Sen kaverina oli 5kpl Pink Habaneroja, jotka toki kaikki itivät, mutta silloisesta huonosta valotilanteesta johtuen, niistä on vain kaksi jäljellä. Ajatuksena on kietoa ne toisiinsa ja saada niistä hieno bonsai aikaiseksi jossain vaiheessa.




Tässä vielä yleisnäkymä keittiön ikkunalaudasta. Kuva on viime kuun lopulta, kun oli vielä idätykset kesken. Ylhäällä killuva lonkerokaveri on pitaya eli pitahaya eli dragon fruit, josta ei ole vielä tullut yhtään hedelmiä. Samaa lajia löytyy makuuhuoneen ikkunalaudaltakin. Pitkät oksat kuuluvat Harold st.Bart'sille, ja isolehtinen kaveri on mangopuuni. Se on vähän kärsinyt valon puutteesta talvella, ja ruskistelee lehtiään. Toisaalta se on myös silloin tällöin kasvatellut niitä lisää.




Vielä pari fiilistelykuvaa. Aji Dulce Amarillo, PI 441551 sekä Rocoto:




#419
Eksyminen on suotavaa.

Maakari

Ootko käyttäny kärpäsloukkua ja tötterölehtiä talvilevolla?
Jos et niin siinä on syy, miksi ne kuolee.
Toivossa on hyvä elää...

snu


En käyttänyt tötterölehteä enkä kärpäsloukkua talvilevolla, mutta nyt näyttäisi molemmat voivan jo paremmin, kuten myös kihokki Tahma, joka oli vähintään yhtä pahassa kunnossa, kuin kärpäsloukku. Tötterölehden ruskeasävytteinen väri johtui nähdäkseni kastelun puutteesta, muuten on voinut koko talven ihan hyvin, mitä nyt tekee tosi ohkaisia ja pitkiä tötteröitä, joihin ei millään mikään kärpänen mahdu. Tällä hetkellä Tahmassa on jopa taas tahmaa, jota ei ole koko talvena siinä näkynyt.

Ihan kokeilumielessä kylvin pari uutta siementä jo valmiiksi asutettuihin ebbeihin. Aikaisemmat kasvit ovat olleet hydroissa pian vuoden, ja kaivoin lecasoran joukkoon pari siementä. Siemenet piti laittaa noin kolmen sentin syvyyteen, missä lecasora pysyy jatkuvasti kosteana. Kokeilen, että pystyykö lecasorassa idättämään suoraan, pystyykö taimi tunkemaan kolmen sentin lecasorakerroksen läpi kohti (keino)aurinkoa, sekä pystyykö uusi taimi kasvattamaan kunnolla juuria, kun juuritila on jo vallattu. Juuria ei ainakaan ylimmän kolmen sentin matkalla ole mitenkään aivan hirveästi, syvemmältä en ole tutkinut. Ravinteita uusien juurien pitäisi kuitenkin saada samalla tavalla, kuin vanhojenkin.

Neliön mallisissa hydroissa on jokaisessa juuritilaa noin 10l, ja aikaisemmin niissä oli kaksi puskaa jokaisessa. Nyt kylvin jokaiseen vielä kaksi siementä tyhjiin kulmiin. Rocoto-altaaseen meni "Canario", sekä Ultra Pube, Chinense-altaaseen Red Datil, sekä Pink Habanero ja Baccatum-altaaseen meni Starfish x C02598 #1 F1 sekä CGN19198 #2 F2 (c. sp. x c. pubescens).

Ainakin tuo minun  CGN19198 #2 on loistava ruuanlaittochili (hyvä voimakas maku, rocotomainen polte ja voimakas väri), ainoa vika on, että osa sen siemenistä on Rocotomaisen tummia ja kovia, joten yritän jalostaa siitä vaaleasiemenisen version, jota voisi käyttää siemenineen päivineen. Siksi kylvin nyt vaaleita siemeniä siitä.
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Lihikset voi taas hyvin ja tahmeasti. Jälleen on nenäkärpäsistä päästy :).

Ajattelin vielä tehdä yhden ebbin parvekkeelle, ja koska mulla ei ollut sinne mitään laitettavaa, niin piti vielä toukokuun kynnyksellä jotain ruveta idättämään. Toivon, että baccat saisivat satonsa kypsäksi tämän lyhyen Suomen kesän aikana, joten valitsin niitä 6 kpl yhteen parvekelaatikkoon. Lajikkeiksi tuli Starfish x C02598 #2 F1, CAP 220, CAP 448, CAP 832, Bubba ja PI 595905. Kaikkia pistin kaksi siementä pari päivää sitten itämään ja toistaiseksi on itänyt vain yksi Starfish x C02598. Koska vielä ei ole ihan parvekekelit, niin piti tehdä pieni seedling-ebbi keittiöön, jossa pikkukaverit voivat aloittaa huiman kasvunsa. Pumppuna Prisman halpispumppu, resona 1,5l mehutölkki ja kasvatusaltaana suikalelihan paketti. Väliseinät tein margariinirasioiden kansista. Ensimmäinen itänyt siemen pääsi jo ebbiin noin 2mm juuren nysän kanssa. Ainakin nyt alussa ajelen pumppua parin tunnin välein.






Makuuhuoneen puolella on satokausi alkanut oikein kunnolla, raakileita on enemmän nyt puskissa kuin mitä sain koko viime vuonna satoa.



Tuon kuvan alueella on noin kymmenen PI 441551 -raakiletta, joista osa onnistui kuvaamisen ajaksi joko piiloutumaan lehtien taakse tai naamioitumaan lehdeksi.



Canario ja Red Datil, jotka kylvin asutettuihin ebbeihin makuuhuoneessa, ovat itäneet (ainoina) ja pinnalla. Koska aurinko paistaa hydron pintaan aika vähän aikaa, tein molemmille tällaiset "tyylikkäät" heijastimet. Valkoinen pinta heijastaa valoa kohtuu hyvin, mutta taimi ei silti saa yliannostusta kaksinkertaisella teholla paistavasta auringosta.
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Pikkupumppujen testausta:
Kun nostokorkeus on 50cm, pumppu pumppaa vettä 0,5l/10s = 1l/20s = 10l/200s = 10l/3min 20s.
Eli 45l/15min. Riittää ihan kohtuullisen kokoiseen hydroon, vaikka ottaisi huomioon mahdollisen tehon vähenemisen ajan myötä.

Tähän päivään mennessä edellä mainituista lajikkeista oli itänyt Starfish x C02598 #2 F1 ja Bubba. Nyt on molémmat seedling-ebbissä. Pienen onnettomuuden seurauksena onnistuin kippaamaan ebbin lecasorat pitkin kylppärin lattiaa, joka antoi hyvän tilaisuuden tutkia Starfish-risteytyksen juuren alkua. Se oli kasvanut neljässä päivässä vain 2mm! :-[. Näytti kyllä ihan terveeltä... Yritin lisätä juuren saaman kosteuden määrää leikkaamalla talouspaperista 1cm x 2cm palasen, jonka taitoin kahtia ja väliin laitoin siemenen. Molëmmat siemenet saivat tällaisen kohtelun, ja pääsivät omiin lokeroihinsa lecasoran syövereihin.

(Ja jos joku ihmettelee omituisia e-kirjaimia, niin se on vastaisku molopäiden pissa-kakká-huumorille.)
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu

toukokuu 19, 2009, 00:20:09 ap #5 Viimeisin muokkaus: toukokuu 19, 2009, 09:03:43 ap käyttäjältä snu
Tänään meni kolme aivan liian hämärässä ollutta chiliä parvekkeelle. Starfish, keltainen rocoto ja CGN 19198 #2 olivat koko talven olohuoneessa, johon aurinko ei juuri paistanut. Pistin ne suoraan parvekkeen betonikaiteen taakse suojaan siltä osin, kuin mahtuivat. Jos palavat, niin palakoon.

Seedling ebbissä on 4 lajiketta pinnalla, ja kaksi muutakin kasvattavat ahkerasti juurta. Taitetun paperin väliin laittaminen oli virhe, siemen ei jaksa oikein puskea sieltä esiin. Siirsin siemenet juurineen paperin palan päälle, jossa ne näyttävät viihtyvän oikein hyvin.

Isoihin ebbeihin istutetuista siemenistä tulleet Canario ja Red datil kasvavat uskomattoman hitaasti.

Ebbikasvit muuten voivat oikein hyvin, ja pukkaavat kovasti satoa. podeja on varmaan siinä parin sadan paikkeilla kuudessa kasvissa. Nam nam! Vielä kun kypsyisivät!

Edit: Parvekkeen lämpömittari tuli nollattua.

(Sanafiltteriä on näköjään taas muutettu: Nyt isolla kirjaimella kirjoitettu podeja muutetaan pienellä kirjoitetuksi...)
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Katselin tuossa joku aika sitten viimevuotisia Kyriksen viljelyksiä, ja siellä olevia valokuvia. Huh, että olivat hienoja. Siitä tuli idea ottaa vähän lähikuvia. Ensin kuitenkin pakolliset yleiskuvat.

Keittiössä kasvetaan aika hyvin. Seedling ebbissä on kahdestatoista enää kolme kaveria pystyssä. Oli virhe pistää sinne siemenet paperin palojen päälle, paperi mätäni ja osa kasveista meni siinä samalla. Molemmat PI 595905:t menettivät juurensa. Toisen niistä katkaisin varrestaan niin, että siitä jäi jäljelle sirkkalehdet ja noin 15mm vartta, ei juuria lainkaan. Tökkäsin sen takaisin ebbiin, ja se on nyt jo 6 päivää voinut siellä ihan hyvän näköisesti. Tässä siis yleiskuva keittiöstä:



Makuuhuoneessa Aji Dulce Amarillo ja Habanero kypsyttelevät satoaan, pari Aji Cristaliakin on muuttunut vaalean vihreästä kellertäväksi sen näköisesti, että pian voisi tapahtua punastumista. Kolme vanhaa punaisen rocoton pallukkaa ovat jo vaihtaneet väriä kokonaan, uudemmissa menee vielä kauan. Yleiskuva makuuhuoneen viidakosta:



Olohuoneesta parvekkeelle siirretyt kasvit alkavat pikkuhiljaa toipua. Kasvit olivat jo ennen siirtoa huonossa kunnossa, kun olivat hämärässä olleet, ja siirto suoraan parvekkeelle oli aikamoinen shokki. Starfish on pudottanut noin 90% lehdistään, CGN19198 melkein yhtä paljon. Lisäksi leikkelin ja nypin kellertäviä lehtiä pois niistä ihan suosiolla, ei niistä enää kuitenkaan mitään kunnollista tule, varjostavat vaan uusia lehtiä. Keltainen Rocoto pieneni myös melkoisesti parvekkeelle siirryttyään, mutta siinä on vähän enemmän lehtiä. Viime kesän jälkeen sijoitin C02598:n kouluun pois nurkista, ja nyt se on taas löytänyt kotiin parvekkeelle. Se on sen verran matala, että mahtuu aika hyvin kaiteen taakse piiloon. Olkoon siellä pari viikkoa. Siitäkin poistin huonomman näköisiä oksia ja lehtiä. Se kukkii!
Kuvassa takana vasemmalla Starfish ja oikealla CGN19198 (joka teki pimeässä olohuoneessa 3 podia). C02598 on niiden kahden edessä punaisella alustalla. Keltainen rocoto ja tuntematon chinense ovat etualalla. Aivan kuvan oikeassa reunassa on kaksi tammea, jotka ovat osa tuolinkasvatusprojektia. Kaksi muuta tammea ei selvinnyt viime talvesta.



Kaikki seedling-ebbistä häipyneet rääpäleet eivät onneksi ole kuolleita, vaan niillä on uusi koti parvekkeella. Kaikkia kuutta lajia en sinne saanut suunnitellulla tavalla. Nyt siellä kasvaa vasemmalta oikealle lueteltuna CAP832, CAP448, CAP220, toinen CAP832 (piti olla PI595905), Red Datil (piti olla Starfish x C02598 #2 F1), sekä Bubba. Red Datil on peräisin bonchi-kokeilusta, jossa ideana oli kietoa Datileita kaksi yhteen. Istutin ne kuitenkin liian kauas toisistaan, enkä onnistunut kietomisessa, joten pienempi pääsi hydroon.



Ja sitten niihin luvattuihin lähikuviin.
Aji Dulce Amarillo kypsyttelee satoaan. Keskellä oleva podi on vain vähän reilun sentin halkaisijaltaan.



Myös markettihabat kypsyvät.
(Aloittelijoille tiedoksi: välillä chilien lehtiin tulee jotain outoa reikää yms, kuten kuvassa. Jos lehtien alapinnoilta ei löydy ketään, niin ei syytä huoleen.)



Aji Dulce Amarillon ja Aji Cristalin risteytykset ovat hyvässä kasvussa. Risteytykset on merkattu vaaleanpunaisilla langanpätkillä. Siitä oli enemmän jo täällä:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=870.msg66180#msg66180



CGN 19198 kypsyttelee pikkuisia podejaan:



Ja sitten kukkiin. Ensin PI441551



C02598



Aji Cristal



Pari seuraavaa kuvaa parvekkeen keltaisesta Rocotosta.





Ja toinen keltainen rocoto makuuhuoneen ebbissä.



Tulipa laitettua kuvia. Suurempina versioina ne löytyvät Picasasta:
http://picasaweb.google.fi/Luovahulluus/Chilipaivitys310509#


#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Note to self: Red Datil, suippopaprika ja PI 260567 päätyivät keittiön ikkunalta parvekkeelle. Syy tähän oli suurempien ruukkujen vaatima tila, jota siis keittiössä enää ei ollut. Neljästä viimeisestä pikkuruukussa olleesta vain Lemon Drop jäi keittiöön, muut kolme siis parvekkeelle kaiteen suojaan.
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Makuuhuoneesta tuli löydettyä ripsiäisiä. Keräsin sieltä ennen raidausta kypsät chilit talteen, kuten myös yhden CGN19198:n parvekkeelta. Pinkki häntä Aji Dulce Amarillon podissa tarkoittaa, että se on risteytetty Aji Cristalin kanssa. Tikkuaski yrittää välittää tietoa siitä, miten mukavan kokoisia pari noista PI441551:tä on.

Ei huonosti yhdeltä ikkunalaudalta:


Kuusi huonokuntoisinta chiliä porisee jo lihapadassa, mutta mitä ihmettä mä näistä kaikista muista teen?
#419
Eksyminen on suotavaa.

naga morich

Annat mulle muutaman ;D Kuivaat vaikka ne jos et muuta keksi.Hienoja chilejä sulla on.
Ilman kahvia, chiliä  ja salmiakkia ei voi elää

snu


Tällaista etikkasäilökettä tuli tehtyä:



Parvekkeella CGN 19198 aloittelee kukkimista.





Tuntematon chinense on melko tuuheaksi ruvennut...



Ja vielä kuva makuuhuoneen tilanteesta, kun siitä keskiviikkona kerättiin yli 800g chilejä.
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu

Tein siemenistäni listan. Löytyy täältä:

http://www.luovahulluus.googlepages.com/Siemenlista.pdf
http://www.luovahulluus.googlepages.com/Siemenlista.xls

Miten tuon taulukon mahtaisi saada johonkin nettiin jotenkin kätevästi päivitettävään ja katseltavaan muotoon, ilman että kaikki rivit menee ihan sekaisin?
#419
Eksyminen on suotavaa.

naga morich

Minkäs takia teit siemen listan?
Ilman kahvia, chiliä  ja salmiakkia ei voi elää

mpp

Lainaus käyttäjältä: snu - heinäkuu 15, 2009, 22:26:29 ip
Miten tuon taulukon mahtaisi saada johonkin nettiin jotenkin kätevästi päivitettävään ja katseltavaan muotoon, ilman että kaikki rivit menee ihan sekaisin?


Ootko koettanut tallentaa tuota xls tiedostoa suoraan html tiedostoksi excelissä?

Niabo

https://www.google.com/accounts/ServiceLogin?service=writely&passive=true&nui=1&continue=http%3A%2F%2Fdocs.google.com%2F%3Fhl%3Dfi%26tab%3Dwo&followup=http%3A%2F%2Fdocs.google.com%2F%3Fhl%3Dfi%26tab%3Dwo&ltmpl=homepage&rm=false


mä suosittelisin tota google docsia... sieltä löytyy normi exeliä vastaava systeemi mitä voi hallinnoida ja katsella helposti netissä...

snu

heinäkuu 16, 2009, 18:36:17 ip #15 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 20, 2009, 23:48:24 ip käyttäjältä snu

Kokeilin Google Docsia. Hyvin näyttää toimivan.

Edit: Paitsi ettei toiminutkaan. Tämän linkin pitäisi nyt toimia. Kommentoikaa:
http://spreadsheets.google.com/pub?key=tqJYdqTcUVyE0AD42dc5-Vw&output=html
#419
Eksyminen on suotavaa.

Niabo