marraskuu 27, 2020, 13:28:42 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Melko uusi harrastaja esittäytyy

Aloittaja tikli, marraskuu 06, 2011, 13:28:46 ip

« edellinen - seuraava »

tikli

Tervehdys Keski-Suomen sivukyliltä! Chiliharrastusta on jo pari kautta takana, mutta vasta nyt sain aikaiseksi rekisteröityä foorumille. Ohjeita ja vinkkejä on kyllä tullut luettua alusta asti. :)

Ensimmäinen kausi sujui mainiosti lasitetun eteläparvekkeen avustuksella, silloin tuli kokeiltua lajikkeita laidasta laitaan. Tänä vuonna kasvatus uusissa olosuhteissa ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä en ollut itse kesäkuukausina kotona ja puolison viherpeukalo on keskellä kämmentä... Jonkin verran maistiaisia sentään saatiin. Tällä kaudella tuli tutustuttua myös villichileihin, ja ensi kausi näyttääkin kovin villipainotteiselta. Muuten mennään pääasiassa miedommanpuoleisella linjalla.

Muita harrastuksia, tai elämäntapoja, ovat ikuinen taloremontti sekä luonnon ihmettely vaeltamalla, kuvaamalla, piirtämällä ja katselemalla. Joskus teen myös jotain muuta. 8)

jla1710

Mikäs ihme noissa villeissä viehättää? Jos haluaa satoa niin kannattaa keskittyä noihin jalostettuihin lajikkeisiin... Eihän nuo chilit mitään viherpeukaloa vaadi. Ainoastaan, että muistaa antaa vettä oikeaan aikaan :)
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.

tikli

Lainaus käyttäjältä: jla1710 - marraskuu 06, 2011, 14:23:34 ip
Mikäs ihme noissa villeissä viehättää? Jos haluaa satoa niin kannattaa keskittyä noihin jalostettuihin lajikkeisiin... Eihän nuo chilit mitään viherpeukaloa vaadi. Ainoastaan, että muistaa antaa vettä oikeaan aikaan :)


Villeissä kiinnostaa niiden omalaatuisuus ja tuntemattomuus. Satoa tulee muista puskista tarpeeksi kotikäyttöön ja jaettavaksikin. Minulla on kasvanut myös ikkunalaudalla ananaksia (toistaiseksi vain viherkasveina) ja pihalla maissia, joten kai tämä jonkinlaista kokeilua on.

Uskaltaisin väittää, että viherpeukaloa kuitenkin hieman kaivataan joidenkin lajikkeiden kanssa. Toki jotkin chilit kasvavat, vaikka mitä tekisi tai jättäisi tekemättä. :)

Räyhis

http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Naga Morphia

Cooking the next step..

Whili


jaolsten

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: tikli - marraskuu 06, 2011, 18:03:31 ip
Lainaus käyttäjältä: jla1710 - marraskuu 06, 2011, 14:23:34 ip
Mikäs ihme noissa villeissä viehättää? Jos haluaa satoa niin kannattaa keskittyä noihin jalostettuihin lajikkeisiin... Eihän nuo chilit mitään viherpeukaloa vaadi. Ainoastaan, että muistaa antaa vettä oikeaan aikaan :)


Villeissä kiinnostaa niiden omalaatuisuus ja tuntemattomuus. Satoa tulee muista puskista tarpeeksi kotikäyttöön ja jaettavaksikin. Minulla on kasvanut myös ikkunalaudalla ananaksia (toistaiseksi vain viherkasveina) ja pihalla maissia, joten kai tämä jonkinlaista kokeilua on.

Uskaltaisin väittää, että viherpeukaloa kuitenkin hieman kaivataan joidenkin lajikkeiden kanssa. Toki jotkin chilit kasvavat, vaikka mitä tekisi tai jättäisi tekemättä. :)


Eli vähän niinku vieraissa kävis. Tutusta puskasta saa makua ruokaan, mutta villiä silti kiinnostaa kokeilla?

Nimim. Ukkomies ja kolme villiä

Asaxi

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - marraskuu 07, 2011, 09:24:26 ap
Eli vähän niinku vieraissa kävis. Tutusta puskasta saa makua ruokaan, mutta villiä silti kiinnostaa kokeilla?

Nimim. Ukkomies ja kolme villiä


^--- Toi oli kyllä hyvä :D

Ja Teretulemast vaa chilipäiden joukkoon :)

P.s. miekii voisin haluta villichilin itellee kasvatettavaks :)
Push it to the limit!

Tiemuh

Asiallisen kuuloista touhua harrastat. Tarvetuloa.

tikli

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - marraskuu 07, 2011, 09:24:26 ap
Eli vähän niinku vieraissa kävis. Tutusta puskasta saa makua ruokaan, mutta villiä silti kiinnostaa kokeilla?

Mielenkiintoinen teoria. ;D

Kiitoksia kaikille tasapuolisesti tervetulotoivotuksista!