Kirjoittaja Aihe: Chilikastike  (Luettu 25927 kertaa)

Poissa -V-

  • Tepin
  • ****
  • Viestejä: 755
    • Profiili
Chilikastike
« : Syyskuu 27, 2011, 00:37:24 ap »
Vähänpä näyttää ihmiset kastikkeita kokkailleen. Siis sellaisia pulloon laitettavia. Piti oikein Ameriikan puolelta hakea infoa.

No, tulipa kuitenkin testattua, soosi väännettiin pystymetsästä liikkeelle lähtien seuraavista aineksista:

-Chiliä
   Omista puskista ehkä vajaa 200g (3 jallua, 3 Aji Cristalia, kourallinen Aji Benitoa, toinen Harold St. Bartsia, 2 Nagaa ja 2 7pottia)
   Cittarista Ugandan poikien punaisia haboja 70g
-Valkosipulia 4 kynttä, joista yhden käytin uunissa vähän paahtumassa/kypsymässä
-Suolaa reilu tl
-Hillosokeria 1rkl
-Etikkaa hieman epämääräinen määrä
-Vettäkin lorautin lähdevesipullosta (ei liene niin perkeleen emäksistä kuin vesijohtovesi täälläpäin) hieman kattilan pohjalle tuoreiden chilien kanssa.

Poistin chileistä siemenet ja pilkoin hieman, alussa enemmän, n. tunnin päästä en enää jaksanut puolikkaita pidemmälle.
Kattilan pohjalle hieman vettä, chilit ja valkosipulit (nämä hienonsin) sekaan ja tulille. Jossain vaiheessa lorautin aavistuksen etikkaakin.
Chilien pehmettyä siirsin sörsselin korkeampaan ja kapeampaan astiaan ja porasin sauvasekoittimella tasaiseksi.
Sose takaisin kattilaan, tässä vaiheessa huuhtelin hieman etikalla soseutusastiasta isoimpia jämiä mukaan. Suolan lisäsin myös tässä vaiheessa.
Keittelin koko ajan kiehuen sellaisen 30min (Jenkkien elintarvikevirasto vaatii muistaakseni 30min 88C).
20min kiehumisen jälkeen lisäsin hillosokerin.
Kiehutuksen päätteeksi lisäilin hiljalleen (ettei kiehuminen pääse taukoamaan) etikkaa kastikkeen notkeuttamiseksi. Väittäisin, että ainakin 0,5dl meni.
Tässä vaiheessa pullot olivat jo pestyinä ja odottelivat uunissa 100 asteessa (olivat aiemmin 120 asteessa, mutta vähensin lämpöä pullotuksen lähestyessä. Korkit ja aukonpienennysläpyskät odottelivat etikkakylvyssä.
Soosi kaadettiin suppilon läpi pulloon, "kuristin" ja korkki päälle ja pullo ympäri. Kuuman soosin pitäisi tällöin desinfioida korkki. Tämänkaltainen menetelmä käsittääkseni riittää Ameriikan (oikeusjuttujen) ihmemaassa ihan kaupan hyllylle asti.
Tällä reseptillä saatiin täytettyä 2kpl 150ml pulloja, joista toinen jäi vähän vajaaksi.

Sitten sitä ihmettelyä, pohdintaa ja kehitysideoita;

Toisen pullon (olivat alunperin Poppamiehen Naga Jolokia -soossia sisältäneitä pulloja) korkitus otti ja kusi. Kaula alaspäin olevasta pullosta näki selvästi, kuinka jäähtyvä soosi veti ilmaa pulloon. Tottahan toki tämä oli se täysi pullo, jonka ajattelin korkata vasta vajaan käytettyäni. Lähteekö henki kuinka lyhyen säilytyksen jälkeen?

Onkohan noissa nyt tarpeeksi etikkaa, jotta PH olisi alle 4? Kyllä kannatti jättää mittaamatta.

Lisää valkosipulia. Paljon lisää valkosipulia. Nyt ei maistunut eikä haissut erityisemmin, varsinkin kun tuli vielä melkoisen tymäkkää soosia.

Väriin olin tyytyväinen, sellainen oranssiin taittava punainen. Kunnon laavaa.

EDIT:  Tätähän ei siis ole tarkoitettu valmiiksi reseptiksi tyyliin "tee näin, niin onnistut". Pistin sen tähän lähinnä keskustelun pohjaksi ja siksi, että sitä sattui tulemaan hatusta vetäen ja käytettävissä olevalla chilimäärällä melko sopiva määrä. Valkosipulia kun lisää sen, mitä tarvitaan (eli varmaan 1 kokonainen/satsi), tuosta saisi just sen 300ml soosia.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 27, 2011, 14:37:52 ip kirjoittanut -V- »

Vate

  • Vieras
Vs: Chilikastike
« Vastaus #1 : Syyskuu 27, 2011, 13:01:39 ip »
Pitääpä joskus kokeilla, näyttä hyvältä...

Poissa -V-

  • Tepin
  • ****
  • Viestejä: 755
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #2 : Syyskuu 27, 2011, 14:34:17 ip »
Olen valmistanut monenlaisia chilikastikkeita joita on mainittu Dave De Witt:n kirjassa The Chili Pepper Encyclopedia. Hyviä ruokaohjeitakin on em. kirjassa. Usein pistän kylläkin tulisempia chilejä kuin ohjeessa mainitaan.  :D

Millaisia kokemuksia pullotuksesta, jos olet pulloon laittanut? Ilmeisesti botulismilta olet säästynyt, kun vielä kirjoittelet ;D

Poissa Huru-ukko

  • 7pot
  • *****
  • Viestejä: 4755
    • Profiili
    • Koiruuksia kaupan...
Vs: Chilikastike
« Vastaus #3 : Joulukuu 29, 2011, 21:22:39 ip »
Olen valmistanut monenlaisia chilikastikkeita joita on mainittu Dave De Witt:n kirjassa The Chili Pepper Encyclopedia. Hyviä ruokaohjeitakin on em. kirjassa. Usein pistän kylläkin tulisempia chilejä kuin ohjeessa mainitaan.  :D

Millaisia kokemuksia pullotuksesta, jos olet pulloon laittanut? Ilmeisesti botulismilta olet säästynyt, kun vielä kirjoittelet ;D
Pakko kysyä, koska ethän käyttänyt tuossa öljyä lainkaan, niin eihän siinä silloin ole botulin kehittymisvaaraa lainkaan, koska etikkahan oli sokerin lisäksi pääsäilöntä aineena...?

Poissa -V-

  • Tepin
  • ****
  • Viestejä: 755
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #4 : Joulukuu 29, 2011, 23:38:32 ip »
Olen valmistanut monenlaisia chilikastikkeita joita on mainittu Dave De Witt:n kirjassa The Chili Pepper Encyclopedia. Hyviä ruokaohjeitakin on em. kirjassa. Usein pistän kylläkin tulisempia chilejä kuin ohjeessa mainitaan.  :D
Millaisia kokemuksia pullotuksesta, jos olet pulloon laittanut? Ilmeisesti botulismilta olet säästynyt, kun vielä kirjoittelet ;D
Pakko kysyä, koska ethän käyttänyt tuossa öljyä lainkaan, niin eihän siinä silloin ole botulin kehittymisvaaraa lainkaan, koska etikkahan oli sokerin lisäksi pääsäilöntä aineena...?

Etikkahan se nimenomaan on pääsäilöntäaineena, ongelma on siinä, etten tiedä onko sitä tarpeeksi. Olikohan muistaakseni PH4,6 se raja, jonka alapuolella botulismi ei pysty kasvamaan. Joku ameriikan virasto taisi vaatia alle neljän PH:ta (ja tarkat selonteot pullotuksesta), että saa laittaa myyntiin.

Muttamutta, tämä asia selvinnee lähiaikoina. Kaveri on jossain kemianpuolen koulutushommassa ja lupasi tsekata tuon PH:n jahka palaa vuodenvaihteen jälkeen koulun penkille. Vähän aikaa näköjään kesti, että pääsin asiassa eteenpäin, ovatpahan maut ainakin ehtineet tasaantumaan  ;D. Sitä kun pitää olla niin pihi, ettei viitsi ostaa sitä mittaria parin kastikepullon takia (en vesiviljele, joten ei olisi muuten tarvetta)...

tomppa,

  • Vieras
Vs: Chilikastike
« Vastaus #5 : Tammikuu 08, 2012, 13:45:07 ip »
Suosittelen lukemaan tuolta sadon säilöntä osiolta ISON JA KATTAVAN tekstin botuliinista ja sen semmosista!  itse sen vaivalla hankin  :)

Poissa Huru-ukko

  • 7pot
  • *****
  • Viestejä: 4755
    • Profiili
    • Koiruuksia kaupan...
Vs: Chilikastike
« Vastaus #6 : Tammikuu 08, 2012, 21:57:56 ip »
Olin lukenut kyseisen artikkelin. Erittäin hyvä. Se huvitti , kun jo samalla sivulla esitetään (jos oikein muistin teema totuutena) että 110-115 astetta on riittävä tuhoamaan bakteerin. Artikkelissa lukee että 2 min riittää 120 asteen lämpötilassa.
 Oma komentti tuli siksi, koska etikkaan säilöttiin, ja 2% pitoisuus on riittävä ehkäisemään bakteerin synnyn.

Poissa -V-

  • Tepin
  • ****
  • Viestejä: 755
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #7 : Helmikuu 09, 2012, 16:30:19 ip »
Sainpa hetki sitten PH-mittauksen tuloksen, 3,6 oli kalibrointiliuoksella tarkastettu mittari näyttänyt. Harvemmin asiat menee tuurilla näin kohdalleen, PH3,6 on juuri se arvo, jota salaa mielessäni toivoin.

Vähän on soosi tummunut pullon yläosassa, lienee hapettumista (hieman vajaaksi jääneessä pullossa ilmiötä esiintyy enemmän) eikä mitään hengenvaarallista.

Jännitys tiivistyy, tänään pääsee testaamaan makua...

Poissa M;kko

  • Thai
  • ***
  • Viestejä: 492
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #8 : Helmikuu 15, 2012, 18:14:11 ip »
Veikö bakteerin tuotokset kuitenkin hengen, kun ei ole tullut tuomiota mausta?!  ;)

Poissa -V-

  • Tepin
  • ****
  • Viestejä: 755
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #9 : Helmikuu 16, 2012, 13:21:15 ip »
Unohtui vallan. Bakteerit ilmeisesti söivät aivoni.

Maussa on mielestäni jotain toivomisen varaa, en vain osaa kohdentaa kritiikkiä. Mahdollisesti vähän mauton, ehkä liian etikkainen. Saattaa olla suolan puutetta. Täytyy hakea pari kaupallista pulloa vertailua varten, jos vaikka pystyisin tarkentamaan kritiikkiä. Tulisuus sen sijaan oli hyvinkin kohdallaan, hikeä pukkasi melkoisesti, kun noin puoli desiä tuhosin tuota testi-iltana.

Ja oli tosiaan säilynyt (jääkaapissa koko ajan) ilman pilaantumista, technicolor-haukotuksia ja perseräjähdyksiä ei ilmennyt.

Poissa Chiljonka

  • Tabasco
  • ***
  • Viestejä: 394
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #10 : Elokuu 02, 2016, 01:04:46 ap »
Voitin naamakirjan kisasta hiukan chiliä niin pääsin keittiöhommiin. Jaan tässä kolme ohjeentapaista, en ole ammattilainen joten kokeilut omalla vastuulla ;D.


Tästä lähdettiin, chilit perattuna. On tulista ja miedompaa. Älä käytä hanskoja perkaamiseen, en minäkään käyttänyt. Käsien polttelu kesti vaan joku kymmenisen tuntia. Enskerralla käytän!

Kastike 1 mieto,makeahko.

Päärynöitä kuorittuna siemenet poistettuna n.600g
Omenoita kuorittuna siemenet poistettuna n.600g
Mietoja ja keskitulisia chilejä n.500g
Valkosipulia maun mukaan, itse laitoin yhden kokonaisen kynnet ja lisäsin vielä yhden sellaisen yksikyntisen
Hunajaa 6rkl, reiluja
Omenaviinietikkaa 150ml
Väkiviinaetikkaa 100ml
Suolaa 6tl
Vettä


Päärynät, omenat, valkosipulit korkeaan kattilaan kiehumaan, tilkka vettä pohjalle etteivät pala kiinni.


Chiliä perään, tässä oli ainakin Aji Fantasy, Aji cristal, Sugar Rush, Montufar, Ultra Pube, Corno Di Toro + joku muu paprikan veroinen ja pari hiukan tulisempaa risteymächiliä lajikkeina.


Kattilan sisällön hiukan pehmettyä porataan sauvajyrällä soseeksi ja heitetään suolat ja hunajat perään, porataan vielä vähä varmuureksi.
Maistetaan ja haetaan kaapista vielä neljäsosa nagapodista mukaan ja porataan sekaan. Etikat sekaan ja keitellään joku vartti-puoli tuntia.


Uunista 100 asteiset hienot, uudet purkit, kaadetaan soosit niihin ja kiehuvasta vedestä kannet päälle. Jäähdytellään alassuin, kun jäähtynyt niin siirto viileään vaikka oikeinpäin.

Kastike 2 Habanero

Paprika
Sipuli
Valkosipulia tässä taas yksi tavallinen ja yksi yksikyntinen
Habaneroja kupillinen, n.50-70g
Hunaja 2rkl
Omenaviinietikka 50ml
Suola 1tl
Curry
Sinappijauhe
(Inkivääri)
(Neilikka)

Inkivääri ja neilikka siksi että sinappijauhetta ei ollut, seuraavan kokeilen sinappijauheen kera.


Muut ainekset paitsi etikka blenderiin ja jyrätään tovi. Mausteita laitoin kaikkia hyppysellisen, currya hiukan reilummin.


Satsi kattilaan, kiehutellaan ja maistellaan, ihmetellään kuinka hyvää siitä täytyy tulla. Etikat sekaan, kiehutellaan.


Ja lopuksi hienoihin purkkeihin.

Kastike 3 Nagamoruglah

Tomaattia 3kpl
Kupillinen ärjympää chiliä n.50g
Hunajaa 1rkl
Väkiviinaetikkaa 50ml
Suolaa 1tl


Taas ainekset blenderiin paitsi etikka, jyrätään hetki. Raotetaan kantta ja nuuhkaistaan syvään, peljästytään mitä tuli tehtyä.


Kattilaan siivilän läpi niin ei tartte syödä tomaatin siemeniä. Keittelyä ja etikkaa taas, tätäki maistoin ja aikas tymäkkää taravaa tuntus tulevan.


Ja hienot uudet purkit.

Poissa Helzy

  • Aji Cristal
  • ***
  • Viestejä: 235
  • Tee-se-itse on (yli) puolet hauskuutta!
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #11 : Elokuu 02, 2016, 07:37:27 ap »
Kuulostaa hyviltä resepteiltä! En tiedä, onko meidän työpaikan explorerissa vikaa vai miksei kuvat näy.

*muoks. Ipadilla näkyy.  8)
« Viimeksi muokattu: Elokuu 02, 2016, 20:15:32 ip kirjoittanut Helzy »
"Jukra, että minustakin tuli vihreäpeukalo." -Pikku Myy
Instagramissa @helzyy

Poissa Huru-ukko

  • 7pot
  • *****
  • Viestejä: 4755
    • Profiili
    • Koiruuksia kaupan...
Vs: Chilikastike
« Vastaus #12 : Elokuu 02, 2016, 08:52:29 ap »
Hyvännäköisiä sooseja.  :)
Kuvatkin siis näkyy täällä.

Poissa chilifellow

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • Goat's Weed
  • ****
  • Viestejä: 822
  • "Vain perille viety viesti ratkaisee."
    • Profiili
    • Kotipuutarhurin ystävä
Vs: Chilikastike
« Vastaus #13 : Elokuu 02, 2016, 11:59:59 ap »
Nam et näyttää soosit hyviltä! 😋
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Poissa Chiljonka

  • Tabasco
  • ***
  • Viestejä: 394
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #14 : Elokuu 02, 2016, 12:53:33 ip »
Kuulostaa hyviltä resepteiltä! En tiedä, onko meidän työpaikan explorerissa vikaa vai miksei kuvat näy.
Olisko siellä joku esto päällä kenties kun on linkattu tuolta tumblr sivuilta...

Kaikki ohjeet on jonkinlaisia apinointeja jostain hiukan mukailtuna, mm. Habanerosoosin ainekset Barbadospullon kyljestä. Innolla odottelenkin Habaneroja kypsyviksi niin pääsen testaamaan ton sinappijauheen kera. :P

Poissa Jame

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • Goat's Weed
  • ****
  • Viestejä: 857
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #15 : Elokuu 02, 2016, 16:40:34 ip »
Ja hienot uudet purkit.

Maukkaan oloisia reseptejä! Jos haluaa hifistellä ja tehdä vaikka purkkeja joululahjapaketteja varten niin kun lasipurkit pesee tiskikoneessa niin yleensä 3/4 etiketeistä lähtee irti ihan ehjänä ja siististi. Sitten ovat erikseen ne, jotka ovat tiukassa. Nekin lähtevät kun laittaa purkin kattilaan ja "keittää" aikansa vedessä, johon on lisätty konetiskiainetta. Viimeksi taisi tunti riittää, sen jälkeen loputkin lähtivät kynnellä rapsuttelemalla.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Poissa Chiljonka

  • Tabasco
  • ***
  • Viestejä: 394
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #16 : Elokuu 02, 2016, 18:22:55 ip »
Ja hienot uudet purkit.

Maukkaan oloisia reseptejä! Jos haluaa hifistellä ja tehdä vaikka purkkeja joululahjapaketteja varten niin kun lasipurkit pesee tiskikoneessa niin yleensä 3/4 etiketeistä lähtee irti ihan ehjänä ja siististi. Sitten ovat erikseen ne, jotka ovat tiukassa. Nekin lähtevät kun laittaa purkin kattilaan ja "keittää" aikansa vedessä, johon on lisätty konetiskiainetta. Viimeksi taisi tunti riittää, sen jälkeen loputkin lähtivät kynnellä rapsuttelemalla.
;D Joo, ei vaan jaksanu alkaa rapsutteleen ny. Pesukoneessa ovat kaikki käyneet. Ehkä myöhemmin jos innostuu oikein lahjapurkkeja tekemään...

Ensimmäistä tuli äsken maisteltua paremmin kun se on pari päivää jääkaapissa tekeytynyt. Makaroniruoassa kävi ketsuppina enemmän kuin hyvin, eli hyvä vaan että sitä on reilummin koska kyllä sitä kuluu.

Poissa Larbba

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • Chilaca
  • ****
  • Viestejä: 94
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #17 : Elokuu 07, 2016, 22:29:29 ip »
Eilen illalla tuli keiteltyä taikalientä Chiljonkan habanero reseptiä mukailen. Kastikeeseen meni mm.kypsät habanerot ja kyytipojaksi muutama pieni 7pot ja jigsawi. Kastikkeesta tuli mielestäni todella hyvä, joskin riittoissaa. Tulisuusasteen noustessa ehkä vähän turhan korkeaksi minun makuun. Melko varmasti tulee syksymällä keiteltyä uusi satsi miedommista chileistä.
Chili on kuin alkoholi. Ensin kelpaa mikä vain kunhan tulee humalaan/on tulista. Kunnes oppii että se voi olla hyvääkin, eikä seuraavana aamuna ole pakko oksentaa verta ja kärsiä

Poissa Chiljonka

  • Tabasco
  • ***
  • Viestejä: 394
    • Profiili
Vs: Chilikastike
« Vastaus #18 : Elokuu 28, 2016, 23:12:38 ip »
Lisää Habanerokastiketta tuli valmistettua, ensimmäinenkin oli ihan ok mutta jotenkin jäi tunne että jotain puuttuu.

Tämänkertaiset ainekset:

2 paprikaa
1 iso omena
1 päärynä
1 iso sipuli
valkosipulia laitoin taas reilusti, kynsiä meni varmaan parikymmentä
130g chiliä Habanero, Peach Trinidad Scorpion
5rkl hunajaa
4tl suolaa
n.5tl sinappijauhetta
n.3tl currya
n. 2tl inkiväärijauhetta
150ml omenaviinietikkaa
loraus sitruunamehua
1dl vettä

Saas kattoo tuleeko eroa edelliseen ja jos tulee niin parempaan vai huonompaan :D
Tuota tuli joku 1,5litraa noista aineksista.

Poissa Trioniska

  • Naga Morich
  • *****
  • Viestejä: 2241
  • Chili se miehen tiellä pitää #1198
    • Profiili
    • Chiliblogiani
Vs: Chilikastike
« Vastaus #19 : Elokuu 29, 2016, 07:47:21 ap »
Ja hienot uudet purkit.

Maukkaan oloisia reseptejä! Jos haluaa hifistellä ja tehdä vaikka purkkeja joululahjapaketteja varten niin kun lasipurkit pesee tiskikoneessa niin yleensä 3/4 etiketeistä lähtee irti ihan ehjänä ja siististi. Sitten ovat erikseen ne, jotka ovat tiukassa. Nekin lähtevät kun laittaa purkin kattilaan ja "keittää" aikansa vedessä, johon on lisätty konetiskiainetta. Viimeksi taisi tunti riittää, sen jälkeen loputkin lähtivät kynnellä rapsuttelemalla.

Mieluummin vaikka Ikeasta pyörähtää noita hakemassa jos lahjaksi ;)

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70213545/

Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014