marraskuu 27, 2020, 14:02:38 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Liikennekulttuuri

Aloittaja Minbaari, joulukuu 01, 2011, 00:13:43 ap

« edellinen - seuraava »

Minbaari

Aloitetaan tälle aiheelle kokonaan uusi topic, kun alkaa tuota tekstiä tulla tuonne antivitutus puolelle niin runsaasti. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7857.500

Tänään ajaessani vaimoni kanssa moottoritiellä pienellä saksalaisella autollamme, kiinnitin huomion takaa lähestyvään city-maasturiin. Auto puikkelehti ilman vilkkua kaistalta toiselle, etsien ilmeisesti sitä vetävintä kaistaa. Itse tein sitten tilaa vaihtamalla kaistaa oikealle, kun tuolla autolla tai siis sen kuljettajalla oli pakkomielle ajaa lähes perään kiinni. No maasturi kuski ohitti ja vaihtoi välittömästi kaistaa ilman vilkkua eteemme. Itse olin jo noteerannut aikaisemmin oikealla kaistalla muutaman sadan metrin päässä etenevän rekan, joten vaihdoin kaistaa vasemmalle jotta pääsisin pian ohittamaan tuon rekan joka siis ajoi satasen rajoitus alueella selvästi muuta liikennettä hitaammin. No tuo city-maasturi kuski ei tietenkään ollut tätä ennakoinut, vaan jäi junnaamaan rekan taakse puskuri rekan perässä kiinni. Ohittaessamme tuon maasturin, vaimo vilkaisi minkäläinen kuski siellä oli. Noin 40-60 vuotias mies joka ei selvästi pitänyt siitä, että ohitimme hänet vaan hyökkäsi heti peräämme ohittamaan tuota rekkaa. No tietenkin rekan kohdalla satasen rajoitus muuttui kahdeksaksikympiksi, johon tietenkin vastasin hidastamalla vauhtia, silleen että rekan ohittaminen veikin hieman pidemmän ajan. Takana tulevan maasturimiehen ilme oli jokseenkin vittuuntunut ja raivostunut. Ennen kuin pääsin rekan ohi, huomasin takana muutaman auton takana tulevan poliisiauton hälytysvalot päällä. Takana tuleva maasturimies väläytteli valoja hädissään, kun ilmeisesti huomasi saman asian. No rekan ohitettuani vaihdoin kaistaa takaisin oikealle ja city-maasturi kiihdytti nopeasti ohitsemme kiilaten taas eteemme. No poliisiauto tuli rekan ohi, ohitti meidät ja pysäytti tuon city-maasturispeden...  ;D  ;D

Nauratti aivan vietävästi, kun kerrankin joku jää niin sanotusti "rysän päältä" kiinni törttöillessään liikenteessä.
#816

SK

Onpa sopivasti tämmönenkin aihe ilmestynyt.

Viime viikolla vein tyttöä hoitoon aamulla ennen kahdeksaa ja oli tosi pimeä, utuinen keli. Hoitopaikan vieressä on koulu, joten varovasti täyttyy ajaa, kun pieniä koululaisia kiirehtii kouluun.
Kun tulin ensimmäiseen risteykseen kuolun lähettyvillä ajoin pikku pyöräilijän eteen. Tätä hieman säikähdin ja ihmettelin miten noin pikku pyöräilijä on laitettu aivan pimeänä liikenteen sekaan.
Ja aloinkin katsella muita ala-aste ikäisiä pyöräilijöitä. Laskin lyhyen matkan aikana 23 pyöräilijää. Kahdella oli valot pyörässä ja yhdellä huomioliivi päällä.
Joten 20/23 lasta oli laitettu aivan pimeämänä liikenteeseen. >:(

Hyvät vanhemmat tarkistakaapa onko autoilijoilla mahdollisuutta väistää teidän lastanne!  Sitä mitä ei näe, ei voi väistää.

Räyhis

Suomi on sarvikuonojen maa, miten täällä voisi olla liikennekulttuuria kun ei täälle ole kulttuuria eikä pahemmin edes liikennettä? Kansalaiset eivät osaa edes kävellä ilman sauvoja. Itseasiassa, eihän täällä osata edes hiihtää vaikka sivakointi on ollut pääasiallinen liikkumismuoto pari tuhatta vuotta!  ;D

Muusta Suomaasta en tiedä, mutta täällä pääkaupunkiseudulla liikenne on 99% helkkarin sujuvaa ja vaivatonta. Parit "vaaranpaikat" kun tietää, niin niitä oppii välttelemään kuin vaistomaisesti. Esimerkiksi kesäaikaan Helsingin keskusta on yhtä isoa hiekkamonttua ja kiertotietä, mutta kyllä sieltä läpi pääsee!

Vaikeimmat kanssa-autoilijat ovat nämä erilaiset turaajat jotka eivät ole päässeet sinuiksi ajoneuvonsa kanssa, toinen ihmisryhmä ovat nämä egoistit jotka poikkeuksetta ajavat vähän isommilla saksalaisilla/ruotsalaisilla sedaneilla tai katumaastureilla. Eikä kyse ole mistään kateudesta, jokainen saa laittaa rahansa mihin tahtoo, auto on helvetin huono sijoituskohde. Sitäpaitsi, suurin osa "premiumautoista" (ja autoista ylipäätänsä) on rahoitusyhtiön omistamia. Ihan pitämällä silmät auki voi todeta, että siellä loppuvan kaista päässä on lähes poikkeuksetta saksalainen auto kiilaamassa takaisin jonoon. "Mersussa/bemarissa ei ole vilkkuja vakiona" on ihan suomen puhekielessä oleva sanonta, eikä varmasti täysin tuulesta temmattu.

En koe "kouluttavani" kanssa-autoilijoita, pikemminkin vastasikailen. Minulla ei ole varsinaisia ennakkoluuloja toisia automerkkejä kohtaan, mutta poikkeuksetta voin odottaa, että jos valoissa vasemmalle ryntäälle valuttaa saksalainen sedan, se lähtee nakki vinkuen valoista ja on tulee vilkutta eteeni risteyksen toisella puolella.

Elämässä pärjäämättömät häviäjät, luuserit, kaappihomot ja tukahdettua raivoaan nieleskelevät käytäväkiitäjät kompensoivat omaa henkistä pienuuttaan tai jotain fyysistä vajavaisuutta suhaamalla tuolla kaistalta toiselle ilman vilkkua, kiilaten ja perseessä roikkuen. Näitä pitäisi sitten yrittää sietää ja "fiksumpana" antaa myöten.

Ja paskat.

Katumaasturipellet puolustelevat korkealla killuvaa koirankoppiaan "ominaisuuksilla" ja "turvallisuudella", vaikka totuus on se, että mitään ominaisuuksia ei tarvita kaupunkiajossa ja siellä mökkitielläkin on pärjätty 70-luvulla farmari 240llä. Turvallisuusnäkökohtakin on hölmö, päästään terve ihminen osaa ajaa varovasti. Iso koko ja suuri massa kuulemma myös "lisäävät turvallisuutta" ja tämä "fysiikan laki". Ostaisitte homot kuorma-auton, se vasta onkin turvallinen. Massaa piisaa eikä taatusti päästä hurjastelemaan. Eikä vissiin tartte mökkireissuja varten arpoa mitä jätetään kotiin ja mitä otetaan mukaan - koppiin kun mahtuu koko olohuoneen kalustus.  ;)

Todellinen Alfauros on maksimoinut autonsa tyylin ja käyttötarkoituksen. Siksi Todellinen Alfauros ajaa pakettiautolla, siihen saa 3-5 henkeä kyytiin, kantavuutta on tonni ja kaappiin mahtuu sänky helposti. Pakettiauto merkkaa evoluutiossa pistettä jossa orangutangi vaihtuu ihmiseksi.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

ChIlIDoG

Itse kyllä akan saksalaisella autolla ja pakko myöntää että paras auto mitä minulla on koskaan ollu ja viel täysin huoleton vaikka kuuluukin VAG konserniin. -04 Audi A6 avant. vanha eihän näitä tavallinen duunari pysty uutena ostaan. Piahsta löytyy kyll vielä kaksi "kilvetöntä" Chevyä siis oikeita Chevrolettejä ei mitään korean ihmeitä. -81 diesel vani ja -81 diesel pick-up. Vilkun käyättämättömyydestä en yhdistäis pelkästään siihen autom merkkiin, vaan sinne ratin taka. Siellä istuu varmaan jokin jolla on fyysinen vamma että ei pysty käyttään vilkkua (oli se sitten raaja tai aivo iha sama) tai sitten ne ei kerkeä kun pitää hämmentää vaihdekeppiä, vaikkakin varmaan 70-80% nykyisistä isoista(a6,520 jne) autoista on automaatteja, nii varmaan leikkivät sit sillä manuaalisella vaihdolla.

City maastrit on kyllä omaa luokkaansa, mihin ne on tarkoitettu? Ei kaupungissa tarvi sellasta, tai no ehkä jossain päin afganistania tarvii, mut täysin panssaroituna. Jotku perustelee että citymaasturi on tilava, uskoisin kuitenkin että lähes kaikki edellä mainitun kokoluokan farkut on tilavampia. Kaikista huvittavinta on nämä etuvetoiset citymaasturit nissanit yms. siis haloo etuvetoinen maasturi :D

Mutta mites käy suomen hiace kuskien? Uusia hiaceja kun ei enää 2012 saa kiitos Euro 5 päästönormien. Joutuuko Hiace kuskit nöyrtymään ja ostaan volkkarin? tai sitten http://www.youtube.com/watch?v=7qqY2DyN4Gs
Ja kohta jotku vastaa että ajetaan vanhoilla, totuus vain on että hiace lahoaa vähintää yhtä nopeaa kuin nuo chevyt tuos pihalla.


vähä offtopic kyllä :D

masaiman

^ what they said.

muuan toisella foorumilla aihe tunnetaan nimellä munakuski-topic, mutta liekö sillä langan nimellä välilä. Täyty ny jotain raapia että nousee jatkossa esiin. Huono kattomaan uusia aiheita...

Räyhis

Hiacea ei ehkä tuoda maahan, mutta näkeehän täällä muitakin "epämääräisiä" autoja, kuten oikeanpuolisella ohjauksella olevia Vauxhall Astroja, jenkkivilkku-camryjä yms.

Hiace on kuitenkin ollut 30 vuotta Suomen myydyin paku, eli autoja tästä maasta kyllä löytyy, ei ne kaikki ole vielä Afrikassa.

Hiacen ainoa huono puoli on ruosteherkkyys, 30 vuotta vanhaa Hiacea saattaa jopa joutua hitsailemaan. Tosin samanikäiset Ducatot, Vitot ja "leikkipakut" Vivaro, Trafic, Kangoo jne. ovat olleet paalissa jo pitkään. PSA-konsernin pakujen paras puoli on se, että kaikki mikä hajoaa hajoaa takuuajan puitteissa, eli ensimmäisen kolmen vuoden aikana.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

ChIlIDoG

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - joulukuu 02, 2011, 10:13:25 ap
Hiacea ei ehkä tuoda maahan, mutta näkeehän täällä muitakin "epämääräisiä" autoja, kuten oikeanpuolisella ohjauksella olevia Vauxhall Astroja, jenkkivilkku-camryjä yms.

Hiace on kuitenkin ollut 30 vuotta Suomen myydyin paku, eli autoja tästä maasta kyllä löytyy, ei ne kaikki ole vielä Afrikassa.

Hiacen ainoa huono puoli on ruosteherkkyys, 30 vuotta vanhaa Hiacea saattaa jopa joutua hitsailemaan. Tosin samanikäiset Ducatot, Vitot ja "leikkipakut" Vivaro, Trafic, Kangoo jne. ovat olleet paalissa jo pitkään. PSA-konsernin pakujen paras puoli on se, että kaikki mikä hajoaa hajoaa takuuajan puitteissa, eli ensimmäisen kolmen vuoden aikana.


Juu sen kyllä myönnän että hiace on tekniikaltaan ehdottomasti kestävin. Ex-työnantajalla oli ennen sprinterejä ja volkkareja yht 5kpl ja nykyään pääasiassa hiaceja joukossa yksi uusi vw. Ja toi tuontikielto oli muistaakseni EU alueelle. Toki tuodaanhan americaano duramaxeja ja cumminseja jollain pykälillä suomeenkin asti. Onko sitten kuorma-auto helpompi tuoda kuin paku en tiedä.

Räyhis

Kuorma-auto on käsittääkseni helpompi tuoda, erään kaverin piti tuoda hurreista kuorkki ja aloittaa jonkinlainen bisnes. Ainakin kuorma-auton tuominen on suhteessa halvempaa kuin henkilöauton. (vahva mutu)

Hiace on kyllä kovista kovin. Toimii ja kestää. On siinä huonojakin puolia, kulutus pyörii siinä kympissä, joskus jos pitkää matkaa ajaa tasaista 80km/h niin saattaa päästä 8,5-9l/100km mutta pääsääntöisesti 10l/100km.
Äänieristykset ovat onnettomia, rengas- ja ajomelu on aivan järkyttävä jos yhtään on ajellut hiljaisemmilla pakuilla tai autolla jossa on erillinen tikapuurunko.

Kääntösäde on aivan naurettava, jos pitää uukkari tehdä, niin parasta mennä torille kääntymään. Kaverin maxi-ducato, jonka koppiin hiace mahtuisi, kääntyy pienemmässä tilassa kuin haisuli.

Pienikin se on, kontin pituus 3m on käytettävissä vain lattiatasolla, tehollinen syvyys kontissa on 290cm. Pyöränkoteloiden väliin mahtuu trukkilava, mutta koska ovi on nouseva luukku, trukki ei pääse lastaamaan. Korkeuttakin saisi olla enemmän, mutta toisaalta molemmista ovista pääsee kyllä kiinni tavaroihin.

Työkaluhan se on, kyllä sillä äiteen vie jouluostoksille mutta helpompaa ja mukavampaa se on henkilöautolla.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Janne

Kyllähän kuorma-auton tuominen on päästöjen ym. puolesta helpompaa. (ja kait halvempaakin)

Mutta esimerkiksi noissa mainituissa jenkkiautoissa pitää vaihtaa tuulilasit ja suurinpiirtein koko valaistusjärjestelmä kun jenkkien omat sertifikaatit eivät kelpaa EU:ssa. Ilmeisesti muuttuvat muuttuu hengenvaaralliseksi kun auto laivataan atlantin yli. Vähän samaan tapaan kuin pickupin kantavuuskin putoaa Suomeen tuotaessa about tonnilla :)

Näistä tuli mieleen Suomen mielenkiintoinen peräkärry / kantavuus / ajokorttisysteemi kun kuorma-autoksi rekisteröidyllä kolme tonnia painavalla pickupilla ei saa vetää esim. tonnin painavaa kärryä ilman helkatinmoista kirjainyhdistelmää ajokortissa mutta saman kärryn saa toki laittaa vaikka Fiat Punton perään.
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Räyhis

Lainaus käyttäjältä: Janne - joulukuu 03, 2011, 11:51:27 ap
Mutta esimerkiksi noissa mainituissa jenkkiautoissa pitää vaihtaa tuulilasit ja suurinpiirtein koko valaistusjärjestelmä kun jenkkien omat sertifikaatit eivät kelpaa EU:ssa. Ilmeisesti muuttuvat muuttuu hengenvaaralliseksi kun auto laivataan atlantin yli. Vähän samaan tapaan kuin pickupin kantavuuskin putoaa Suomeen tuotaessa about tonnilla :)


Kerro lisää tuosta tuulilasi- ja kantavuusjutusta! Valojen muuttaminen oli ennestään tiedossa.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Janne

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - joulukuu 03, 2011, 12:19:23 ip

Kerro lisää tuosta tuulilasi- ja kantavuusjutusta! Valojen muuttaminen oli ennestään tiedossa.

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta ja se vähän minkä tiedän on tarttunut Overdrive.fi :n keskusteluista, sieltä saa varmempaa tietoa asiasta. Mutta jenkkiklaseissa ei ole EU:ssa vaadittavaa hyväksymisleimaa joten ne pitää vaihtaa eu-kelpoisiksi. Ja kantavuus koskee käsittääkseni pakettiautoiksi rekattuja pikkareita, eli kokonaismassa ei saa mennä yli 3500 kilon. Jenkkipickupilla tuo raja ylittyy aika helposti, esim. normaalia tonnin sementtisäkkiä ei saa kuljettaa vaikkei auto paljoa siitä vielä edes notkahda.
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

masaiman

Noi kantavuusjutut on ihan älyttömiä. Esim. Joku toyota Dyna. Siihen kun rakennetaan pakettiraketti-noppakoppa (pieni kuorma-automainen kiintokaappi) lavan tilalle, jää kantavuuttaa oikeen muutamia satoja kiloja kun se on b-kortillinen laite. Maxi-ducaton tai esim. Sprinterin pystyy rekisteröimään kummaksi vaan tekemättä käsittääkseni mitään muutoksia. Tuon mun manninkin rakenteellinen kokonaismassa olisi 19600, mutta koska se on kaksiakselinen, ei se voi olla yli 18000kg...

Räyhis

Mitenköhän hanakasti tuollaisia tarkastetaan tien päällä? Siis jos ottaisi siihen jenkkipickuppiin sen tonnin säkin? Autokoulun kuorma-auto-oppitunneilla* opetettiin, että kuorman sidonta pitää olla 2xY eteen ja Y kaikkiin muihin suuntiin (Y on siis kuorman paino). Tämän kuorman sidonnan ymmärtää kun miettii jotain lavetille ajettu pyöräkauhakuormaajaa, omassa pakussa en ole sitonut juuri mitään. Jos polkupyöriä on tullut kuljetetttua niin ne on sidottu pystyasentoon.  ;)

Eikä itseasiassa kukaan tuttunikaan harrasta mitään kuormansidontaa. Itseasiassa en ole koskaan nähnyt pakettiautoa jossa raskaatkaan tavarat olisi kiinnitetty mitenkään!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

masaiman

Kuorma-autoista asia yleensä tarkastetaan pysäytyksen/ratsian yhteydessä, mutten ole koskaan kuullut että olisi pelkästeen sitä katottu. Eikä ne sillonkaan ala liinojen lujuuksia laskemaan, vaan silmämääräisesti päättää onko kuorma heidän mielestään tarpeeksi hyvin sidottu. Mm. Kuormurin seinäkiskon maksimi lujuus on muistaakseni 500kg/metri, jota ei huomioida oikeastaan ollenkaan kun tuijotetaan vaan niitä liinoja. Kaks kertaa itellekkin käyny tilanne jossa oon joutunu ite kouluttamaan poliisia kun on väittäny ettei tavara ole sidottu. Ei sen tarvii olla kokreettisesti kiinni, riittää että sen liike on estetty neljään suuntaan esim. Kolme eurolavaa pahvilaatikoita vierekkäin etuseinässä, riittää yks-kaks poikkiliinaa taakse. Jos sen jenkkipickupin ripustus ei ole merkittävästi lysyssä kuorman takia ja kuorma on edes jotenkin sidottu, en usko että poliisi sitä tajuaa, jossei satu paikalle jannu joka tajuaa raskaan kaluston päälle. Tiedän yhden tapauksen, jossa farmariauto on ajettu vaakalaatoille kun oli rakennusurakoitsijalla niin paljon tavaraa kyydissä että takajouset paikallaan pohjassa. En ole ikinä kuullut että pakettiauton kuormaan olisi puututtu, mutta itse en ainakaan sido kuormia siksi, että pitää, vaan siksi, etten a) joudu maksumieheksi (törkeä huolimattomuus ->korvausvelvollisuus)  b) näe esim. Niitä metalliputkien päitä kolarin jälkeen hytissä... Lahdessa olen lähiaikoina nähnyt useitakin kertoja kun yleensä vanhemmalle herrasmiehelle on annettu maksullista neuvontaa tien sivussa kun avointa, kuomutonta, joskus korkeaakin kaatopaikkakuormaa EI OLE SIDOTTU YHTÄÄN MILLÄÄN! Varsinkin vanhalla Lahti-Villähde-tiellä saa vähän väliä väistellä sekalaista paskaa mitä on pudonnyt peräkärryistä matkalla kujalan jätekeskukseen siihen puoleenväliin.

Nikodeemus

Enemmän minuakin hirvittää ne liian isot, kuin liian painavat kuormat avokuorkeissa / kuomuttomissa kärryissä.
Mukavaa ajella perässä ja pelätä koko ajan, että mitähän sieltä hyökkää tuulilasiin.
Referenssikuva:
Mikään ei ole niin tärkeää, kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää.

Kadotus

Ja mikä v#ttu siinä parkkipaikalla ajamisessakin on muka niin h#lvetin vaikeeta!? Taas oli joku idiootti naarmuttanut autoani parkkipaikalla, eikä tietenkään mitään lappua missään! Käyttäkää ihmiset julkisia, kun ette kerran ajaa osaa!  >:( >:( >:(
Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Paska maa + paskat ihmiset = paskat kuljettajat.

tomppa,

VITTU!

Mikä noita juntteja vaivaa saatana tuolla liikenteesä?!

Tänään olin joutua pahaan kolariin rekan kanssa kun olin tulossa lahdesta kouvolaan päin ja siinä 1 km ennen lähde grilliä oli joku volgswagenin raato edessä ja yhtäkkiä tämä euroneekeri pisti vilkun vasemmalle keskellä tietä ja jarrut lukkoon! siis keskellä tietä!!  mistä ei pääse edes vasemmalle kääntymään ennen arolaa..

Takanani tuli säiliörekka joka onnistui nippa nappa väistämään minua kun jouduin myös jarruttamaan todella lujaa! takimmaisen vaunun pyörät kävivät noin 20 cm päästä sivupeilistäni ja säihkähdin aivan saatanasti!

Onneksi tajusin soittaa poliisille tuosta mulkusta..

Kiitos ammattitaitoiselle rekkakuskille joka ymmärsi väistää samantien eikä käynyt jarruttamaan koska siihen ei olisi ollut aikaa..

vauhtia oli itselläni 85-90 km/h niinkuin muillakin (sorry,rajoitus on kyllä 80 mutta..)

pahimmassa tapauksessa rekka olisi jyrännyt minut sekä tuon volkkaripellen ja jälki olisi ollut sen mukaista..

Räyhis

Nyt kun joutuu loppukuun ajelemaan Hyvinkäälle töihin niin pääsee taas todistamaan "Suomalaista liikennekulttuuria", siirryin jo eilen ajamaan pitkin vanhaa nurmijärventietä, ei tuolla motarilla uskalla köröttää. 9-kymppiä köröttävä japanialainen paku on aivan lapsipuolen asemassa kun raskas kalusto painaa väkisin vasemmalta ohi, tai sitten roikkuu perseessä.

Vanhalla tiellä voi huoletta ajaa 80-kymppiä, tosin silloin tällöin takapuskuriin liimaantuu joku sakemanni. Luulisi, että näillä rapakeleillä on v-mäistä roikkua autonmitan päässä ja pitää pyyhkijöitä päällä koko ajan?
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

pak

Kyllä sitä osataan muuallakin ajaa ns. "kuorma päällä".

Tässä itse nappaamani kuva Kairossa.

Tämä ei muuten ollut lainkaa hurjin kuorma mitä siellä tienpäällä näkyi. En vaan valitettavasti kerennyt hurjimmista ottaa kuvia.

Kyllä tässä ainakin kolme narua näkyy, joilla kuormaa on sidottu.



Uploaded with ImageShack.us

Liikennekulttuuria Kairossa muutenkin voi kuvailla termillä "kaoottinen".

Räyhis

Taas sai eilen roppakaupalla sitä Suomalaista liikennekulttuuria, eli egoismia ja piittaamattomuutta. Käännyin Kustaa Vaasan tieltä alas Hermannin rantatielle, siinä on nykyisin valot entisen tasoristeyksen paikalla. Olin ainoa auto tienpätkällä, joten moottorijarruttin hyvissä ajoin jottei olisi tarvinnut pysähtyä punaisiin.

Siinä rullatessani (matkaa ehkä 50m), kustaavaasantien rampista räkäisee Opelin perhehelvettimalli suoraan perseeseen, vilkutta ohi, kaasuttaa ja lukkojarrutus punaisiin. Siis perinteistä Suomaalaista perseilyä, pakun takana ei voi ajaa ja jarrutukset ovat kuin rallin MM-kisoista.

Ennakoin valojen vaihtumisen tarkkaan ja olin Opelin rinnalla kun valo oli vaihtui vihreäksi, minä tosin liikuin edelleen ja kakkonen oli silmässä. Kuulin saatanallista runtimista kun Natsivankkurit yrittivät kiihdyttää liikkeelle, sain aika ripeästi kattonopeudun 60km/h mittariin ja körötin siinä. Opeli kiikkui vasemmalla kaistalla siihen malliin, että arvelin kuskin arvelevan ehtivän eteeni. Se lähtikin kiihdyttämään ja minä tein saman. Kahdeksaakymppiä mentiin tovi, ja Opelin kaistakin alkoi loppua, vielä viimeisen kerran se yritti kiihdyttää väkisin eteen, mutta kenkäisin kaasupedaalin lattiaan ja kierroslukumittari lähestyi sekunneissa punarajaa. Opeli hannasi satasen vauhdissa, jarrutti ja palasi takaisin taakseni. Opelin jälkeen päättyvältä kaistalta yritti vielä änkeä joku hikinen riisikuppi, mutta pidin tasaisen nopeuden ja kaappihomo joutui tekemään äkkijarrutuksen juuri ennen rakennustelineitä. Hah hah, puuroa hampaattomille ja munattomat menköön bussilla!

Myöhemmin samana päivänä sain todistaa etelä-helsinkiläisten (ryssien) mielenkiintoista ajokulttuuria. En ollut aikaisemmin tiennytkään, että myöskään Virossa ei mersuihin asenneta vilkkuja! Pitäjänmäen liikenneympyrässä tämä apina veti vilkutta kahden kaistan yli - kahdesti. Eikä kukaan edes töötännyt! Konttiin tuollaiset ja Zyklon-Btä sekaan!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset