Näytää tulevan tavaksi päivittää tätä lähinnä viikonloppuisin. Osaksi turhaa toistoa, mutta näkee ainakin säännöllisesti, miten kasvit etenee.

Yleishärdelli, jossa on kai 45 chiliä. Pitäisi amppelittaa lisää pubeja, kun vaan olisi paikkoja amppeleille.
Kasvarista ei ole vielä avuksi, koska lämmöt nousee aurinkoisinakin päivinä vain muutamaksi tunniksi 15-20 luokkaan. Lämmittäminen veisi tolkuttomasti sähköä eikä ole toista termostaattipuhallintakaan.
Loppu päivityksestä on "ongelmia". Ei noista oikeiksi ongelmiksi ole, kunhan ihmettelen, kun otsikko lupaa sitä.


Cajamarcoissa ei näy kalkin vuoksi ainakaan vielä muutoksia. Sävyero on mielenkiintoinen, koska nuo on olleet koko ajan samoissa oloissa.

Ryppyilijöitä riittää. Ensimmäisen kaltaisia on tuo 199506 ja Campane, mutta samoissa mullissa toinen Campane ei tee tuota. Ekan kaltaiset tuntuu kasvavan muita hitaammin. Toisen kuvan Aji Cristal ryppyilee ihan eri tavalla, mutta itselleen tyypillisesti.

Sitten vielä ruskettuneita lehtiä rypyttömästä Campanesta. Ottaako baccatkin väriä valon vuoksi? En usko, että tuo olisi sitä, koska aika lailla yhtä kaukana lampusta oleva Bolle ei ota väriä.
Häiritseekö, että kuvat on eri kokoisia? Pitäisikö laittaa pieninä, jotka on linkkejä isompiin kuviin?