Kirjoittaja Aihe: ASTRID SWAN - Poverina (2005)  (Luettu 1195 kertaa)

Poissa Aji Inferno

  • Unholy Ring of Fire
  • *****
  • Viestejä: 7208
    • Profiili
ASTRID SWAN - Poverina (2005)
« : Kesäkuu 16, 2005, 22:01:26 ip »
Kukapa olisi arvannut vielä hetki sitten miten paljon hienoa, vientikelpoista musiikkia suomessa 2005 tuotettaisiin... Tässä yksi uusi esimerkki, ja vallan piristävimmästä päästä!

Astrid Swania ei voi sanoa untuvikoksi musiikkimaailmassa, mutta silti tämän nuoren naisen esikoislevy jaksaa hämmästyttää. Swanin kohdalla on julkisuudessa käyty läpi kaikki ns. "usual suspects" vertailukohdat (King/Bush/Amos/jne), mutta oikeastaan turhaan. "Poverina" kun ei kuulosta oikeastaan miltään mitä olen kuullut. Hämärä soitinvalikoima, musiikillinen linja joka kirmaa iloisesti jossain piano(!)popin, kantrin, jazzahtavan tunnelmoinnin ja ties minkä välimaastoissa, ja itse Astridin henkeäsalpaavan sielukas, monivivahteinen ääni... Siinä on sellainen soppa keitettynä ettei edes kannata lähteä lokeroimaan! No, rokkia tämä nyt ei ole. Paitsi, ehkä välillä. Ei; parempi etten edes yritä. Tämä on Astrid Swania, ja niin on hyvä.

Levyllä vallitsee rauhallinen, kynttiläiltoihin sopiva yleisfiilis, josta vain muutama reippaampi biisi tekevät poikkeuksen. Biisit ovat kuuntelua kestäviä, heikoimmillaankin ok, parhaimmillaan oikein hienoja. Meininki on ilmeisen tarkoituksellisen minimalistista; pääosassa on grand piano ja nainen. Kaikki muu vain tukee tätä komeasti toimivaa yhdistelmää.

Eipä silti; tätä kuunnellessani sattui sähkökitarakin olemaan ulottuvilla, ja huomasin pian sen kummemmin sitä ajattelematta kääntäneeni Line6 Variaxini tummille Telecaster-soundeille, ja äänimaisemaksi tumman, kesäyön lempeän blues-särön. Astridin lempeä, jännitettä ja tunnetta täynnä oleva musiikki suorastaan pakotti kuulijan maalaamaan kitarasta yönsinisiä vasta-argumentteja pianon ja ihmisäänen yhdistelmälle... Jäinkin lopulta miettimään... Levy on hieno jo nyt, mutta siinä piilee kenties myös elämää suuremman tunnelman aineksia, vaikkapa tosiaan heittämällä Astridin ja Pianon vastavoimaksi yön samettista blues-kitaraa, ei taustatekijänä vaan haasteena ja täydentäjänä. Siinä voisi syntyä sen luokan tavaraa että melkein hirvittää... Mutta eipä unelmoida; äskeinen oli oma visioni, mutta "Poverina" on Astridin levy, hänen näkemyksensä ja hänen tulkintansa. Ja niin on hyvä.

Niin, se tulkinta... Tätä kuunnellessa huomaa Elvis-ilmiön. Astrid kun tosiaan tulkitsee, niin että jääpuikkoja kulkee niskassa. Hetkittäin tuntuukin että on melkein yhdentekevää mitä hän oikeastaan laulaa. Olennaista on se, miten hän sen laulaa...

Ja sanoitukset. Harvinaista näinä päivinä, mutta Astrid Swan on luonut paitsi hienoa, loistavasti tulkittua musiikkia, myös levyn jonka kappaleiden sanoituksissa on ajatusta.

Ei täydellinen, mutta helkkarin hieno levy joka kestää kuuntelua. Lisää tätä. Blueskitaralla tai ilman. ;)

Levykauppaan siitä, nyt!