lokakuu 01, 2020, 19:29:26 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Lahti ja ympäristökunnat herätys.

Aloittaja Wolfman, tammikuu 06, 2015, 12:42:46 ip

« edellinen - seuraava »

Wolfman

Löytyykö Lahdesta ja ympäristökunnista kiinnostusta kokoontua joku päivä / ilta ? Joku ravintola tai muu sopiva paikka, kelit on vähän viileitä grillailuun eli johonkin sisätilaan.

Vetsku

Hep!

Nyt kun on Lahden messut hoidettu alta pois niin yritetäänpä uudestaan. Eli nyt ei siis ole vaaraa joutua itse tekemään mitään virallista - ellei itse väksisin halua. Kesä tulee ja terassit aukeaa kohta, torikin on Lahdessa taas auki yleisölle pitkän odotuksen jälkeen.

Ympäristökuntalaisena en ehdottele paikkaa tarkemmin, toivottavasti juna/onnikka-aseman läheltä jotain löytyisi.

- V.


Sholva

Messu standilla kävinkin jo pyörähtämässä ja muutamat siemenet ostin. Täältä löytyisi ainakin yksi innokas tulemaan mukaan.

Wolfman

Ja kohtahan kelit alkavat olla senverran lämpimiä että grillin äärelläkin tarkenee  ::) Isomman pöydän kun vie tuonne pihalle niin kymmenkunta mahtuu hyvin syömään  ;)

Niin ja Vetskulle (ja muille ympäristökuntalaisille), bussi tulee juna-asemalta linja-autoaseman kautta suoraan tuohon n. 100 metrin päähän....

jusa71

juu olis kyllä mahtava idea ja vielä jos olisi lauantaina niin pääsis tulemaankin :)

Wolfman

Muutakin saa toki ehdotella eli grillaamaan ja sitten mahdollisesti johonkin iltaa istumaan, joku ravintola josta saa hyvää ruokaa vai jotain muuta? Ajankohdaksi varmaan lauantai sopii parhaiten niin voi aloittaa ajoissa, perjantaina (ja viikolla) menee kuitenkin aika myöhään ennenkuin kaikki pääsevät paikalle. Ajankohtana varmaan 16 , 23 tai 30 päivä eli parin viikon päästä aikaisintaan niin ehtisi saada porukkaa kasaan ?

Vetsku

Lainaus käyttäjältä: Wolfman - huhtikuu 30, 2015, 22:21:49 ip
Muutakin saa toki ehdotella eli grillaamaan ja sitten mahdollisesti johonkin iltaa istumaan, joku ravintola josta saa hyvää ruokaa vai jotain muuta? Ajankohdaksi varmaan lauantai sopii parhaiten niin voi aloittaa ajoissa, perjantaina (ja viikolla) menee kuitenkin aika myöhään ennenkuin kaikki pääsevät paikalle. Ajankohtana varmaan 16 , 23 tai 30 päivä eli parin viikon päästä aikaisintaan niin ehtisi saada porukkaa kasaan ?


30 ei käy, on koulun päättäjäiskekkereitä. 23 olisi hyvä kun sitten sunnuntaina on Viikissä tapahtuma, menee koko viikonloppu sitten tähän teemaan  :)

- v.

Wolfman

Jos ei pahempia vastalauseita tule niin 23.5 eli ukkomiehillä 3 viikkoa aikaa anoa iltaloma hallitukselta  ;)  Ohjelmasta ehdotuksia/mielipiteitä ?

Ai niin ja saavat naispuolisetkin tulla  8)

Trioniska

Pahalta näyttää ettei pääse herkkupatojen äärelle  :'(

Vaimon työpäivä ja ilmeisesti toiveita/ suunnitelmia jo esitelty töiden jälkeen ;)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Wolfman

Lainaus käyttäjältä: Trioniska - toukokuu 02, 2015, 22:26:46 ip
Pahalta näyttää ettei pääse herkkupatojen äärelle  :'(

Vaimon työpäivä ja ilmeisesti toiveita/ suunnitelmia jo esitelty töiden jälkeen ;)


Sopisiko tuo 16.5 paremmin ? Ilmanmuuta sellainen päivä joka sopii mahdollisimman monelle.... 30.5 ei varmaan ole oikein hyvä, niitä päättäjäiskekkereitä voi olla aika monella.

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Wolfman - toukokuu 02, 2015, 23:24:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Trioniska - toukokuu 02, 2015, 22:26:46 ip
Pahalta näyttää ettei pääse herkkupatojen äärelle  :'(

Vaimon työpäivä ja ilmeisesti toiveita/ suunnitelmia jo esitelty töiden jälkeen ;)


Sopisiko tuo 16.5 paremmin ? Ilmanmuuta sellainen päivä joka sopii mahdollisimman monelle.... 30.5 ei varmaan ole oikein hyvä, niitä päättäjäiskekkereitä voi olla aika monella.


Omalla kohdalla tuo 16. vielä ilman isompia kalenterimerkintöjä.
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Wolfman

Jos Vetskulle sopii tuo 16.5 niin koitetaan siihen, pitää vissiin muutamia piileskeleviä töniä erikseen vielä.... Tuolta Asikkalasta ja Hollolasta ainakin  :P

PP

Lainaus käyttäjältä: Wolfman - toukokuu 02, 2015, 23:53:05 ip
Jos Vetskulle sopii tuo 16.5 niin koitetaan siihen, pitää vissiin muutamia piileskeleviä töniä erikseen vielä.... Tuolta Asikkalasta ja Hollolasta ainakin  :P


Vetsku taitaa on tuolloin Helsingissä Ravintolapäiväilemässä. :)

Wolfman

Dämn... Ja 6.6 tietysti myös kalenterit täynnä ? Siihen voisi ehkä venyttää mutta ei varmaan paljoa myöhempään  ??? Entäs Sholva ja jusa71, kommentteja sopivasta päivästä ? Ja muita tulijoita ?

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Wolfman - toukokuu 03, 2015, 15:55:07 ip
Dämn... Ja 6.6 tietysti myös kalenterit täynnä ? Siihen voisi ehkä venyttää mutta ei varmaan paljoa myöhempään  ??? Entäs Sholva ja jusa71, kommentteja sopivasta päivästä ? Ja muita tulijoita ?


6.6. Pitää muksujen kanssa olla sukuloimassa tai jotain muuta keksiä jos jaksaa kun tuolloin vaimo edustaa kämpillä ja pitää olla pois jaloista ;)

Pitäkää vain 23. ja ihmetellään milloin seuraavan kerran  8)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Wolfman

Pidetään tuo 23.5 lauantai. Alkuiltapäivästä eli joskus 14-15 aikoihin ? Ja nyt niitä muitakin Lahtelaisia ja ympäristökuntalaisia mukaan ettei Vetskun kanssa grillailla kahdestaan herkkuja  :P

Sholva

23 päivä näyttäsi sopivan ja kellonaikakin on ihan passeli, grilliruoka maistuu aina eli ellei taivas putoa niskaan niin mut voi laskea mukaan

jusa71

juu kyllä mulle ja emännälle käy 23 päivä

Wolfman

Sentään 5 grillaajaa löytynyt jo  ::) Enemmänkin mahtuisi mutta Lahtelaiset taitaa olla vähän ujoja  ???

Niin ja jos sattuu kaatamalla satamaan niin keittiössä kokkausta, saa sieläkin syötävää aikaiseksi vaikka ei niin hyvää kuin grillissä. Grilli on kyllä katoksessa, sinne mahtuu kohtuullisesti porukkaa jos vähän tiputtee vettä.

Sholva

Laitoin tästä vielä parille chilejä kasvattavalle tutulle tietoa, jos hyvin käy niin meitä saattaa olla muutama enemmän.