syyskuu 23, 2019, 11:56:33 ap

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.

Kasvatellaanko kilpaa 2015?

Aloittaja wille, helmikuu 14, 2015, 10:54:33 ap

« edellinen - seuraava »

wille

Onko kenelläkään ollut ajatuksia käydä kilpasille tänä vuonna? Vaikkapa vuoden 2013 hengessä? Ajatuksia? Lajikkeet? Hiomista säännöissä?

Keskustelu on avattu.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Huru-ukko

helmikuu 14, 2015, 11:13:04 ap #1 Viimeisin muokkaus: helmikuu 14, 2015, 11:14:57 ap käyttäjältä Huru-ukko
Bonchikilpailun voisin vaikka itse vetää. Sääntönä on että osallistua saa kaikki joilla on päiväkirja tällä foorumilla. Jossa mainitaan ja kuvataan se/ne bonchi/t joilla kilpailuun osallistutaan.
Kaikki chili bonchit käy 100vuotiaista alkaen. Joulukuussa kuvat ketjuun ja äänestys kuun lopussa ratkaisee voittajan. Tapaninpäivään klo 24.00 mennessä kuvat.
Palkintona Huru-ukon Nagashottia litran pullo. Voittaja voi valita myös saman rahana, jolloin jää ilman turkinpippuri pussien arvoa. Ja Nagojen.

Lisäyksenä  joka yrittää näitä sääntöjä tulla muuttamaan keksimällä niitä lisää yms, puhuu omasta kilpailustaan, ei  tästä.
Palkinnoissa voi avustaa.
Alustava avaus, oma ketju asialle tulee sitten lähiviikkoina.

Muihin kasvatuskilpailuihin osallistun mielelläni jos nyt on sitten edes joku lajike itselläni. Hyvä wille  :o!.

wille

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - helmikuu 14, 2015, 11:13:04 apjos nyt on sitten edes joku lajike itselläni.

Varmaan näitä perusjuttuja, joita suurimmalla osalla kasvaa. Aji Cristalia, jalapeñoa yms. PI 585273 tuntuisi olevan kauden trendilajike.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Chiljonka

Kilpailut on aina kivoja, itsekin varmaan osallistuisin tai ainakin seuraisin aktiivisesti :). Aji fantasy näyttää myös kasvavan monella, jopa minulla. Aika pienin odotuksin itse liikkeellä vielä kun eka kausi, mutta aina on myös mukava nähdä toisten saavutuksia.

niko.m

Omituisimman näköinen chilikasvi? Eli normaalista chilistä muotoillaan kummallisen näköinen väkkärä? Vähän kuin bonchi mutta ei silti. Jätetään supermutantit pois kisasta.

Jani M

Chilikuvakilpailu olis myös aika jees.

cossuone

Suurin chili(Tulos lasketaan chilin pituuden ja ympärysmitan summana) voisi olla yksi kilpailu. Näkis millasia monstereita porukoilla on. Painavin chili voisi olla yksi..

San-M

Tykkään seurata kilpailuita (vuosia vanhatkin olen selannut läpi) joten olisi ihan hauska saada joku skaba.

Toki chilin koko-kilpailuissa on huijauksen mahdollisuus. Mutta itse haluaisin uskoa porukan rehellisyyteen :)

Joku bonchi/häkkyrächilikisakin olisi hauska

NPhoBiaz

Kannatan Jani M:n ehdotusta, eli chilikuvakilpailua. Kuva voisi olla mitä tahansa chileihin liittyvää (kasakuva, kasvarikuva, kuva omituisesta podista, yms yms). Voitaisiin sääntöihin laittaa jonkunnäköinen pikku kommervenkki, että perus pokkariväelläkin on mahdollisuuksia välineurheilijoita vastaan... ;)

akselsson1

Osallistun ehdottomasti Hurun bonchikisaan ja kuvakisaan myös jos joku ne järkkää  :)
I have no idea what I'm doing, but I am!

Jani M

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - helmikuu 14, 2015, 23:25:36 ip
Kannatan Jani M:n ehdotusta, eli chilikuvakilpailua. Kuva voisi olla mitä tahansa chileihin liittyvää (kasakuva, kasvarikuva, kuva omituisesta podista, yms yms). Voitaisiin sääntöihin laittaa jonkunnäköinen pikku kommervenkki, että perus pokkariväelläkin on mahdollisuuksia välineurheilijoita vastaan... ;)

No eikös se ihan äänestysmeiningillä menis. Tiettyyn päivämäärään mennessä pitäisi toimittaa se yksi kisakuva, millä meinaa osallistua ja säännöt siinä määrin vapaat, että se pitää olla valokuva, mutta ei mitään hirveän tarkkoja kriteereitä. Ei tarvitse olla sellainen "kuvan pitää olla suoraan kamerasta, myöskään kamerassa ei saa tehdä mitään korjauksia, kuva otettava käsivaralta automaattiasetuksilla sommittelematta ja silmät kiinni." -tyyppinen sääntöviidakko. :D

akselsson1

Lainaus käyttäjältä: Jani M - helmikuu 14, 2015, 23:56:51 ip

Sommittelu, kohde ja hyvät valaistus tekee äkkiä ihmeitä  :) Kannatan myös että ei turhia sääntöjä. Vähemmän riideltävää ;)
I have no idea what I'm doing, but I am!

wille

Olisiko Larskilla tai Feintillä intoa toimia jälleen virallisena valvojana ja agitaattorina? Bonchi- ja kuvakilpailu kannattaisi mielestäni jaotella omiksi kilpailuikseen ja ottaa tänä vuonna mukaan ihan klassinen, leikkimielinen perusskaba. Pisin Aji cristal, pisin Jalapeño, suurin Montufar (pituus + ympärysmitta) jne.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Feint

Ylläpito varmaan voi vaihtaa kisojen järjestäjät moderaadoiksi tälle alueelle, niin ei tarvitse välikäsien kautta tehdä muokkauksia. Tällä kaudella voisin katsella kisoja sivusta tai osallistujan näkökulmasta ;)

wille

Lainaus käyttäjältä: Feint - helmikuu 15, 2015, 10:44:54 ap
Tällä kaudella voisin katsella kisoja sivusta tai osallistujan näkökulmasta ;)

Ymmärrän. Tuollainen perinteinen kilpailu ei oikeastaan edes moderointia vaadi. Tulostaulukon ylläpito lienee suurin työ, kunhan kisaajilla on säännöt hallussa.

Mutta siis löytyykö foorumilta innostusta näin yksinkertaiseen kilvoitteluun?
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

NPhoBiaz

Itse ilmoittautuisin mukaan ainakin valokuvaskabaan. :)

Althalus

Kylhän sitä vois lähtee leikkii  ;D Vähintään siihen valokuvakilpailuun.
Kaikkea kiinnostavaa täytyy kokeilla, yleensä erittäin huonolla menestyksellä.

Kausi 2014
Kausi 2015

cossuone

Osallistun tietenkin Pisin Aji cristal, pisin Jalapeño skabaan. Hienoa että järjestetään leikkimielisiä skaboja  ;) Pitää varmaan jostain Montufarin siiduja hommata. Olis ehkä enempi osallistujia jos sais olla mikä chili tahansa.

Lainaus käyttäjältä: wille - helmikuu 15, 2015, 10:28:57 ap
Olisiko Larskilla tai Feintillä intoa toimia jälleen virallisena valvojana ja agitaattorina? Bonchi- ja kuvakilpailu kannattaisi mielestäni jaotella omiksi kilpailuikseen ja ottaa tänä vuonna mukaan ihan klassinen, leikkimielinen perusskaba. Pisin Aji cristal, pisin Jalapeño, suurin Montufar (pituus + ympärysmitta) jne.

akselsson1

Miten ois kuvakisa juuri äkäisempää chiliä maistaneista ihmisistä?  ::)
I have no idea what I'm doing, but I am!

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: wille - helmikuu 15, 2015, 10:55:11 ap
Lainaus käyttäjältä: Feint - helmikuu 15, 2015, 10:44:54 ap
Tällä kaudella voisin katsella kisoja sivusta tai osallistujan näkökulmasta ;)

Ymmärrän. Tuollainen perinteinen kilpailu ei oikeastaan edes moderointia vaadi. Tulostaulukon ylläpito lienee suurin työ, kunhan kisaajilla on säännöt hallussa.

Mutta siis löytyykö foorumilta innostusta näin yksinkertaiseen kilvoitteluun?

Aiemmat kasvatuskilpailut joka muistaa, niin eihän niihin ketjuihin ottanut osaa keskusteluun kuin muutama.
Asia oli kumminkin melkein kaikkien tiedossa, ja varsinaisia tuloksiakaan ei tullut kuin niiltä, jotka sattuivat saamaan keskivertoja isompia chilejä.
Osallistujia tulee kyllä olemaan. Sattumalla on aika iso osa sitten siinä, kuka sen suurimman chilin sitten puskastaan noukkii  :o.....