lokakuu 22, 2019, 19:32:08 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


TunturiTigerin paluu kuuden vuoden tauon jälkeen

Aloittaja TunturiTiger, tammikuu 20, 2019, 22:49:18 ip

« edellinen - seuraava »

TunturiTiger

No niin.. Katsotaampa, mitä tästä nyt tulee. Kuusi vuotta edellisistä idätyksistä ja ihan kuin aloittais nollista koko homman. No tuskimpa noiden capsicumien luonne on juurikaan siinä ajassa muuttunut, joten kai sitä jokusen chilin saa syksyllä popsittavaksi.

Moni asia tuona muutamana vuotena on muuttunut. Suurimpina muutoksina ehkä paikkakunta Kangasalta Virroille, aivan Etelä-pohjanmaan rajoille, sekä vaimo. Vaimo antoi koko saunamökin taimikasvatuksia varten ja ehdotti vielä kasvihuoneen rakenamista, joten mikäs siinä. Katsotaan, koska mopo jälleen karkaa käsistä. Valoja pitää ainakin hankkia, koska myin vuosia sitten kaikki isot eslit.

Tämä uuden innostuksen ensimmäinen kausi ainakin menee selkeästi makujen mukaan. Turha kikkailu pois ja perus hyviä lajikkeita multakasvatukseen!

Tämän kauden kasvatukseen meni:
Naga morich (tietenkin)
Harold st.Barts
Jigsaw
Aji cristal
Lemon drop
Jalapeno matte (tai hercules tai Jalastar jos itää) grillauksia varten.

Rocotot ostan varmaan valmiina, koska jyvät meni nyt vasta lautalle.

Huru-ukko

Tervetuloa takaisin, ja onnea harrastuksen aloituksen johdosta ja uudesta vaimosta. Minun kokemuseni mukaan kun niitä vaihtaa 3-4 vuoden välein, rakautta riittää liitossa enemmän XD.

sorrii

Onnea uuteen yritykseen  :D

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - tammikuu 21, 2019, 10:10:40 ap
Tervetuloa takaisin, ja onnea harrastuksen aloituksen johdosta ja uudesta vaimosta. Minun kokemuseni mukaan kun niitä vaihtaa 3-4 vuoden välein, rakautta riittää liitossa enemmän XD.


Tiiähäntä ... Minä en sitä kolmatta ole vienyt vihille ollenkaan, ja on ollut onnellista aikaa jo 15 vuotta. Osansa onnesta on varmasti tuottanut chilinviljely joka pitää miehen enempi paikallaan..
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: sorrii - tammikuu 21, 2019, 16:26:37 ip
Onnea uuteen yritykseen  :D

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - tammikuu 21, 2019, 10:10:40 ap
Tervetuloa takaisin, ja onnea harrastuksen aloituksen johdosta ja uudesta vaimosta. Minun kokemuseni mukaan kun niitä vaihtaa 3-4 vuoden välein, rakautta riittää liitossa enemmän XD.



Tiiähäntä ... Minä en sitä kolmatta ole vienyt vihille ollenkaan, ja on ollut onnellista aikaa jo 15 vuotta. Osansa onnesta on varmasti tuottanut chilinviljely joka pitää miehen enempi paikallaan..


Kuka vihkimisestä on puhunut ?.

sorrii

Niiii-i ... Kyllähän esim. muslimipojat alkaa puhumaan heti kihlatustaan kun on ekan kerran tytön tavannut. Vaimoksi nimittävät kun ovat saaneet seksiä ... Minä sanon vaimoksi vain papin tai tuomarin vihkimää, naista  8) [[sori kun meni offtopic]] ...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

TunturiTiger

tammikuu 25, 2019, 12:56:10 ip #5 Viimeisin muokkaus: tammikuu 25, 2019, 19:25:17 ip käyttäjältä TunturiTiger
Päivitystä idätyslautalta. Mikään ei vielä idä. Tosin osa siemenistä on laitettu vasta tunti sitten. Nagan, jalapeno herculeksen ja jalastarin siemenet on varmaan yli 10 vuotta vanhoja, eli saad nähä kuinka käy.



Edit: jokohan kuva näkyy muillekin?

MorugaReaper

tammikuu 25, 2019, 18:13:22 ip #6 Viimeisin muokkaus: tammikuu 25, 2019, 19:39:18 ip käyttäjältä MorugaReaper
Jos tekstin alapuolella pitäisi olla kuva, niin ei näy. No nyt näkyy. Kiitos.


TunturiTiger


TunturiTiger

Tuurissa poikkesin katsomassa ledilamppuja tetriaaleihin ja törmäsin 20W E27 lappuihin, jotka oli kolmanneksen airamin hinnoista. Pakkohan se on kokeilla ja ostaa sitten kunnollista. Onko muilla kokemuksia näistä?


Huru-ukko

Täällä näkyy kuvat. <noista ei ole kokemusta mutta Airameista on, ei kestä lähellekkään luvattua.

saok

Yksi Airam alkoi värisemään 50Hz taajuudella ehkä 2-3kk jälkeen. Meni roskiin. Toivottavasti toinen kestää pidempään.
Oli vielä ilman kupua, joten tuskin ei ylikuumentunut.

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - tammikuu 25, 2019, 19:33:34 ip
Täällä näkyy kuvat. <noista ei ole kokemusta mutta Airameista on, ei kestä lähellekkään luvattua.


Näin vähän ajattelinkin. En elättele suuria toiveita noidenkaan suhteen, mutta eivätpä mäksaneetkaan paljoa, joten otin heti muutaman varalampunkin. Parempihan se olis hommata samantien isot eslit tai led-paneelit, mutta talous ei nyt juuri anna myöten.

DiscoKai

Itse tein vähän samanlaista koetta.

Ostin Puuiolosta eurolla G3 kantaisia ledejä 5 kpl. Kaksi alkoi vilkkua heti ja nyt kuukauden kuluttua viimeinenkin.

Vanha sanonta siis pitää paikkansa: halvalla ei saa hyvää.

Käki


saok

Jännä kun Airamin takuu 3v sisältää 26280 tuntia, mutta lampun eliniäksi luvataan vain 15000. Eli elämässä tarvitsee enää koskaan ostaa vain yksi tuollainen ikiliikkuja.

sorrii

Kyselin kerran IKEAssa mikä takuu on heidän lampuilla. Vastaus oli että 2 vuotta...
Aloin oikein miettimään että mitenkähän käytännössä  ???

Jos esim ostan samanlaisia lamppuja muutaman kuukauden välein useita? Rehellinen kuluttaja tietysti sitten laittaa kuitin talteen ja merkkaa jokaiseen lamppuun ostopävämäärän, että kun/jos joku pimenee, niin löytyy se oikea kuitti ... hah? Minä en ole merkinnyt mitään, mutta lamppuja ja kuitteja löytyy joka lähtöön  ;D

Ja onhan noita esim. Clas Ohlsonin erinomaisia digi.-ajastimia tuohon tapaan hankittuna varmaan kymmenkunta. Kymmenen vuoden ajalta ehkä vuoden välein ostettuja. Joihinkin oon merkannut pävämääriä: lähinnä patterin vaihdon takia. Yhtään ei ole kyllä hajonnut! Yksi oli joskus kastunut jotenkin [resoja täyttäessä kai] ja oli kokonaan pimeä. Sekin korjaantui kun kuivasin ja laitoin uudet patterit ... Nyt kuitenkin olisi ollut pitkään tilanne, että jos joku niistä vaan hajoaisin, niin laatikosta läytyisi varmasti uudempi kuitti. Tuote on pysynyt samana ainakin sen 10 vuotta ...
Tokikaan en nyt ole tarvinnut uusia enää pariin vuoteen, joten millään noista ei ole takuuta. Jospa menisin ostamaan pari uutta, niin olisi taas takuu kaikilla  8) 8) 8) ... NÄINKÖ?  ???
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Käki - tammikuu 26, 2019, 14:29:38 ip
En ymmärrä valitusta Airameista:

https://aijaa.com/qSDZQm


En valita, vaan päätin kokeilla noitahalpojakin. Kunhan saan siemenistätaimia, kokeilen lamppuja ja mittailen luxeja. Aiemminkin tämä harrastus on ollut jatkuvaa kokeilua ja virheitä, joskin monia asioita ontehty oikeinkin.

ottulo

Tuntsalle tervetuloa takaisin! Täällä hillutaan edelleen, vaikka yhä hiljaisempana. Chili kuitenkin kasvaa (ainakin jotenkin).

Lainaus käyttäjältä: saok - tammikuu 26, 2019, 14:51:30 ip
Jännä kun Airamin takuu 3v sisältää 26280 tuntia, mutta lampun eliniäksi luvataan vain 15000. Eli elämässä tarvitsee enää koskaan ostaa vain yksi tuollainen ikiliikkuja.


Lähtökohtaisesti oletetaan, että lamppuja ei polteta 24/7, vaan hämärään/pimeään aikaan ihmisten ollessa valveilla. 15 000 tuntia olisi 5 000 tuntia vuodessa eli vähän yli 13 h 40 min päivässä, mikä on jo aika paljon. Ammattilaisille suunnatuissa lampuissa onkin erilaiset takuut ja olettamat, nämä markettitavarat on kuitenkin suunnattu tavalliselle kuluttajalle. Normaalissa asunnossa valaisinkäytössä tuota 15 000 tuntia tuskin saa kolmessa vuodessa käytettyä, siksi takuukin sen mukainen.