kesäkuu 06, 2020, 11:15:27 ap

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Kastike.

Aloittaja Sahkolaite, kesäkuu 07, 2006, 13:01:11 ip

« edellinen - seuraava »

Sahkolaite

Juuri purkitin seuraavanlaista tomaattipohjaista tiukkaa mm. tacojen ja kanan maustamiseen kelpaavaa kastiketta.

-Vihreitä chilejä (minä käytin HotWaxeja jota tulivat kun harvensin puskaa) oman maun mukaan.
-n.500g paseerattua tomaattia
-1/2 vihreä paprika
-1/2 punasipuli
-n. kolme ruokalusikallista tuoretta ruohosipulia
-pari raastettua valkosipulin kynttä
-1-2 ruokalusikallista etikkaa
-paistamiseen oliiviöljyä
-mausteeksi suolaa ja basilikaa oman maun mukaan

Kuulotetaan aluksi sipulia ja pilkottuja chilejä hetki oliiviöljyn joukossa, lisätään pilkottu ja paprika. VAROTAAN RUSKISTAMASTA!

Lisätään tomaatti mukaan ja samalla vähennetään lämpö pienelle. Kaadetaan mukaan etikka ja mausteet. Annetaan hiljaa muhia ainakin 20min, välillä sekoittaen ettei pala pohjaan. Kun paprika alkaa pehmetä otetaan pois levyltä.

Hieman siistitään koostumusta (taas oman maun mukaan) sauvasekoittimella. Ja purkitetaan.
Puutarhurin multaiset kädet.

Kanto

Tyhmä kysymys mutta mitä tarkoittaa paseerattua :?:

Pertsa

paseerata=soseuttaa siivilän läpi, esim tomaatteja, marjoja.tms...
Meillä määrää Nainen!

Sahkolaite

tosiaan, oikein hienoa tomaattitahnaa.

Pitää vielä mainita että kannattaa käyttää karkeaa tomaattimurskaa jos haluaa perinteisempää, esimerkiksi tacoihin soveltuvampaa (ruokaisampaa) salsaa.
Puutarhurin multaiset kädet.