lokakuu 24, 2020, 18:37:59 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Chilivaarin kasvattelukuviot 008 intialaisilla mausteilla

Aloittaja Chilivaari, tammikuu 01, 2008, 11:23:57 ap

« edellinen - seuraava »

janne80

Väitän että se "ensimmäinen ehjä kausi" on meille aloittelijoille kaikkein tärkein. Propsien "täsmä spämmi" foorumille tuli omistautumiseta ja dokumentoinnista ehkä niitä olisi voinut antaa myös vaihtoehtoisesta lannoituksesta ja sillä saaduista tuloksista.

Keep up the good work!

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "janne80"...  vaihtoehtoisesta lannoituksesta ja sillä saaduista tuloksista.

Sattumaa kaikki.  :lol:

Minulla ei ole mitään syytä ryhtyä pitämään ääntä yhden lannoitteen puolesta, vaikka sellaisen satuin löytämään paikallisesta marketista helmikuussa ja sillä on chilinkasvatus sujunut. Niitä on paljon muitakin. Sen siitä voi oppia, että kalliit erikoislannoitteet eivät ole välttämättömiä.

Puutarhan kesään päätyminen oli siis pelkkää sattumaa. Tietysti se, että NaokiSoma oli sillä jo vuosia menestyksellisesti hoitanut taimiaan, vaikutti myönteisesti, mutta sen kuulin vasta jälkikäteen.  :wink:

Olin laatinut Open Officeen taulukon eri lannoitteiden ravinteista sitä mukaan kuin noita tietoja tuli esiin. Vertailin lähinnä litran annoksessa kasteluvettä olevaa ravinnekoostumusta. Se oli jo tuolloin minulle selvää, että ns. kukkalannoitteet toimivat lähinnä voimakkaalla typellä, josta vielä osa oli ureaa, joten niistä ei ollut chilien lannoitukseen. Jos silloin olisin saanut valita, eli kaupassa olisi ollut vaihtoehtoja, olisin valinnut Substral Ekon tai todennäköisemmin Nutriforten. Puutarhan kesä oli kuitenkin riittävän lähellä noita, joten kompromissina hyväksyin sen. Enkä ole katunut.

Chilivaari

kesäkuu 14, 2008, 17:10:51 ip #162 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 02, 2009, 11:11:14 ap käyttäjältä Chilivaari
Aji Chombo 14.6.
Voodoo Chile toi Panamasta sikäläisen chinensen siemeniä ja jakoi niitä täällä halukkaille. Tässä on minun taimeni. Se on kuukauden verran myöhemmin idätetty kuin omat Habaneroni, joissa jo on runsaasti satoa. Syy jälkeen jääneisyyteen ei ole Chombon vaan minun. :wink:  Noin kuukausi sitten Chombo oli tulossa kukintaan, mutta halusin viivästää sitä, kun vanhemmat chinenset täyttivät jo eteläikkunan. Chombo sai siis odottaa vuoroaan.

Katkaisin siitä latvan aika reilulla otteella saadakseni sen haarautumaan ja kasvamaan tuuheammaksi ennen satoa. Kuinka ollakaan vaihtaessani ulkona siihen uutta isompaa ruukkua, mieleen juolahti lannoittaa sitä reilusti. Kanan k a k k a a laitoin ruukun pohjalle turpeeseen kukkurallisen lusikallisen, mikä varmaan on enemmän kuin Wiskin suosittelema 0,3 dl. Uusi ruukku on 20 cm leveä ja 25 korkea, joten tuohon jäi 10 cm multaa juurien ja lannan väliin, mutta nopsasti tuo näkyy sinne osuneen. Nyt se on reilu 50 cm korkea, paksurunkoisin ja isolehtisin Habanero, mitä minulla on. Se haarautuu latvasta ja uusia oksia tunkee pitkin runkoa. Siinä ei ole mitään merkkiä kukinnasta.

Tuo taitaa nyt olla kouluesimerkki chilin liikalannoittamisesta. Vihreää kyllä kasvaa rehevästi, mutta kukkia tai ainakaan satoa ei kuulu. Ei hätää, tämä oli tarkoituksenikin, viivyttää kukintaa, kunnes vanhat lopettavat oman satonsa ja vapauttavat paikan auringossa. Oranssissa Habanerossa muuten on taas aivan älyttömästi pieniä raakileita. Pikalaskulla ainakin 60, enkä kaikkia oksia edes käännellyt vielä ja kukinta jatkuu runsaana. Niinpä Aji Chombo joutuu olemaan länsipuolella parveketta annuumien seurassa.

Seurataan tilannetta. Ehkä se vielä ennen elokuuta suostuu satoamaankin.


Juurtunut Inca  
Tämä on sitten jotakin aivan toisenlaista. Pieni on kaunista. Kuva on luonnollista suurempaa kokoa.
Inca Red Dropin oksa juurtui hitaasti vesipullossa, mutta juurtui kuitenkin. Multaan päästyään se aloitti melkein heti kukinnan kuin vanha kasvi. Ensimmäiset raakileet kasvavat alaoksalla vain 2,5 cm mullan pinnasta. 7 cm ruukussa on yhtä monta chiliä jo kasvamassa. Pituuskasvu alkaa myös vähitellen, mutta tärkein, eli kukinta ensin.  :lol:

EDIT: Päämoderaattorin typerä sananmuunnin oli muuttanut kuvan linkin käsittämättömäksi. Yritin korjata sen.

Chilivaari

Olen aikaisemmin vihjaillut, että minulla vierekkäin aivan samanlaisina kasvaneet kaksi baccatumia saattaisivat olla samaa tavaraa vain eri nimilapulla. Eivät ne ole.

Chilemanin tietokannan mukaan chilillä PI 497974 on rinnakkaisnimiä Campanen lisäksi iso liuta: Christmas Bell, Balloon, Pimenta Cambuci, Peri  Peri, Ubatuba Cambuci, Aji Flor, Orchid, Chapeu de Frade, Bishops Hat ja enemmänkin, mutta ei Starfishiä.

Erilaisuus paljastuu viimeistään, kun nuo alkavat muodostaa hedelmää. Kukat ovat aika saman näköiset. mutta Starfishillä pystyssä, Campanella kaarella alaspäin. Raakileissa sama jatkuu. Starfish suuntaa omansa (ainakin pienenä) suoraan ylös, vaikka ne ilmeisesti  painon lisääntyessä kääntyvät alas. Onhan sen hedelmä muodoltaankin erilainen, meritähteä muistuttava. Campane roikuttaa "joulun kellojaan" alusta lähtien. Niiden joukossa tosin on muodoltaan muunkinlaisia möhkäleitä. Tässä kuvat alkuviikolta:
Starfish:

Campane:

Starfishini ovat nyt saavuttaneet parvekkeen katon 2,5 metrin korkeudessa. Kun tuosta laskee pois ruukun korkeuden, n. 30 cm, saa kasvien korkeuden. Seuraavaksi ne saavat jatkaa kattoa pitkin. Campane on vähän matalampi ja haaroittuneempi, mutta kattoa  tavoittelee sekin. Se on tainnut saada aikaan riittävän määrän raakileita, sillä uusia kukkia ei juuri aukea enää. Saattaa tuo johtua viileästä säästäkin.

Chilivaari

Kesä ei ota tullakseen. Kaikki chilit eivät viileässä ulkoilmassa kasva, mutta tulipahan kokeiltua. Noita terassin reunuskasveiksi istutettuja en kyllä enää kaiva ylös, mutta enpä tuonne vie ruukkuchilejä ennen kuin lämpenee.

Tässä on vertailukohtaa. Kasvatin helmikuun loppupuolelta lähtien Joes Long eli Whippets Tail annuumeja neljä samassa litran ruukussa. Ne kasvoivat tasaisesti ja rehevästi. Kuukausi sitten istutin noista 3 ulos, yksi jäi lasitetulle parvekkeelle 13 cm ruukkuun.

Ulkona:
Ulkokasvit säästyivät palamiselta, kärsivät vähän raesateesta, mutta enemmän viileydestä. Ne kukkivat jonkin verran, mutta varmaa raakiletta eivät vielä paljasta. Korkeutta on 55 cm.

Parvekkeella:
Joes Long ryhtyi kukkimaan viikon kuluttua ruukun vaihdosta ja heti ensimmäinen kukka pysyi. Siitä kehittyi luikero, joka nyt on jo 25 cm pitkä. Niitä on lisää tulossa. Kasvi on paljon tiheämpi ja n. 20 cm korkeampi kuin ulkona. Rehevimmän taustan kyllä muodostavat jo muut lajikkeet. Tämä parvekechili on aivan selkeästi 3 viikkoa edellä ulos vietyjä. Kuukausi sitten ne olivat samassa vaiheessa samassa ruukussa, nuppuja kasvatellen.

Poikkeuksiakin on. Kashmiri Mirch koki saman jaon samoihin aikoihin. Niissä ulkona jotkut kukat ovat alkaneet kehittyä raakileiksi. Sisällä ne vielä kellastuvat ja putoavat, mutta se sai kyllä aika varjoisan paikan länsi-ikkunalla.

Parvekkeellakin tuntuu siltä, että nyt pilvisten ja viileiden päivien myötä kukkien ja raakileiden kehitys on melkein pysähtynyt. Habaneroista on vaikea sanoa, kun niissä on niin paljon kaikkia kehitysasteita.  :wink:  
Inca Red Drop on aivan selvästi hidastanut kehitystään ja raakileiden kypsyminen kestää useita viikkoja kauemmin kuin ensimmäinen sato sisällä eteläikkunalla. Ehkä pitäisi viedä osa chileistä parvekkeelta takaisin sisätiloihin tasaiseen lämpöön? Aji Indian ja Piri Piri esimerkiksi kehittyvät erittäin hitaasti. Taitavat olla tottuneet tropiikkiin?

Chilivaari

Viileät ilmat tosiaan hidastavat chilien kasvua lasitetulla parvekkeellakin. Kun ei ole aurinkoa, ei ole lämpöäkään. Viikon yllättäjä on kanankakalla ylilannoitettu Aji Chombo (c.chinense). Viimeksi 14.6. siitä kertoessani se oli 50 cm korkea, eikä tietoakaan kukinnasta. Nyt, 10 päivää myöhemmin se on 20 cm korkeampi ja ainakin neljässä haarassa näkyy reilusti nuppuja kärjessä. Seuraava jännityksen kohde on, pysyvätkö kukat noin hyvin lannoitetussa.  :lol:

Uuden vuoden päivänä taimelle tullut Aji Indian (c.baccatum) sai viimeinkin ensimmäisen chilinsä kypsäksi:
Aji Indian 25.6.
Melkein puoli vuotta se on jo kasvanut ja hedelmän  kypsyttelyynkin meni pari kuukautta. Chilin pitää olla maultaan jotakin aivan erikoista, jotta siitä tulisi kestosuosikki. Vieressä kasvava Aji Cristal on myöhemmin kylvetty ja siitä on jo kerätty kypsää satoa. Nytkin siinä on enemmän ja vähän isompia chilejä kypsymässä kuin tässä intialaisessa. Inferno kyllä varoitti hitaasta kasvusta sivuillaan, joten ei se yllätyksenä tullut. Kyseessä on aivan ilmeisesti sivustolla esitelty PI-370004.

Hitaahkoja ovat intialaiset annuumitkin Suomen ilmastossa.
Intialaiset 25.6.
Laitoin 4 intialaista annuumia (osan siemenet myyty minulle frutescensina) samaan 80 cm parvekelaatikkoon turpeeseen. Se turve taisi olla erehdys. Eivät ne Intiassa turvemailla kasva. Ne eivät oikein ole kotiutuneet eikä kukinta onnistu kovinkaan hyvin.

Istutettaessa ne olivat vielä harvassa, mutta nyt pari kuukautta myöhemmin ne ovat yhtä tiheää puskaa oksat limittäin. Olen juuri kääntänyt ruukun, joten ne nojaavat nyt ikkunasta pois päin.

Chilit ovat vasemmalta oikealle Kashmiri Mirch, Pusa Jwala, Kurnool ja PC-1 eli Naga Jolokia. Se on korkein, metrinen, muut vähän vähemmän. Kashmiri kukkii, mutta hedelmien kehityksestä ei ole varmuutta. Pusa Jwalassa on runsaasti alkuja, pisimmät jo kymmensenttisiä ja kohta syötävissä. Sitähän käytetään myös vihreänä. Kurnoolissa on vähemmän satoa toistaiseksi. PC-1 pudottelee melkein kaikki kukat, mutta onhan siinä muutamia ylöspäin suuntautuvia raakileita malliksi kasvamassa. Maistiaisia saadaan.  :wink:

PK

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Se turve taisi olla erehdys. Eivät ne Intiassa turvemailla kasva.


Missäpä ne kasvaisivat ?

Chilivaari

Punaisessa hietamultamaassa Intian maassa.  :lol:

Turve jäi niin löysäksi hötöksi, että tuntui, että juuret eivät siihen tarttuneet. Puutarhamullassa minä kaikki muut kasvattelen. Enintään laitan muutaman sentin turvetta pohjalle. Tuota kaukaloa täyttäessäni vain ei sattunut olemaan multaa kotona. Tämä turvekin oli talven ulkona avonaisessa säkissä vettynyttä pussin pohjaa.

Chilivaari

Viimeisinkin oudoista intialaisista, PC-2 suostui aukaisemaan ensimmäisen kukkansa. Eipä pitäneet siemenliikkeen lajimäärittelyt tässäkään paikkaansa. Annuumin kukka sieltä aukesi, vaikka frutescensina minulle myytiin. Kuva on suoraan alhaalta kattoa vasten. Kukka on valkea, vähän kellomainen ja 3 cm leveä. Palhot ovat valkoiset.
Indian PC-2:
Tämä PC-2 pitäisi olla miedompi kauppalajike kuin Naga Jolokiana virheellisesti länsimaissa ja Japanissa markkinoitu Indian PC-1. Olen nähnyt PC-2:ta kutsuttavan myös nimellä Calcutta Long.

Annuumin ja frutescensin määritelmät ovat muuttuneet ja ilmeisesti Intiassa käytetään vielä jotakin vanhempaa tapaa. Olen nähnyt sellaisenkin jaotuksen vuodelta 1993, että kaikki tuliset pitkäpalkoiset chilit, joilla on yksivärinen kukka, ovat fruteja, miedot ja makeat annuumeja. Ymmärrettävästi tuollaisessa määrittelyssä tulee rajanvedossa ongelmia. Ehkä kukkien ja palhojen väriin perustuva jako on ainakin selkeämpi, vaikka rajatapauksia tulee siinäkin.  :lol:

Tämä PC-2 on olemukseltaan hyvinkin frutescensien tapainen. Lehdet ovat paksut ja tumman vihreät, runko kasvaa tukevana ja hieman polveillen lehdestä toiseen. Tämän kukinta muistuttaa Kashmirin kukintaa paljon. Kukat ovat aivan suoraan alas ja kukkivien oksien päät ovat karvaiset. Sadon määrä ja laatu saa ratkaista, tuleeko tästä vakioasukas chili-ikkunalleni.

Chilivaari

Kaunis marja:

Viime kesänä lahjaksi saamistani taimista kasvattelin chilejä myöhään syksyyn. Loka- marraskuussa Habanero viimein kypsyi ja leikkasin sen talvehtimaan. Se ei sitten sujunutkaan hyvin. Kylmässä autotallissa ikkunalla ranka kasvatti pariinkin kertaan pienet hennot lehdet ja kuivatti ne. Toin sen tammikuussa sisään, mutta vasta maaliskuussa alkoivat lehdet kasvaa kunnolla. Siinä vaiheessa siemenestä kasvattamani uudet Habanerot jo työnsivät kukkanuppuja.  :wink:

Lämpimällä kaudella Vapun tienoissa tuo vanha runkokin alkoi kukkia kun siemenestä kasvatetuissa jo oli kypsiä hedelmiä. Siihen tuli paljon kukkia ja paljon raakileita. Sitten tulivat kylmät viikot parvekkeella ja kaikki pysähtyi. Nyt se on alkanut kypsyttää noita pikku marjojaan. Kokoa niillä on n. 8 mm kun vieressä siemenestä kasvatetuissa samanlaisissa oransseissa Habaneroissa on jo toista satoa keskimäärin 4 cm:n mittaisina.

Näillä opeilla ei siis kannata lähteä Habaneroa talvehdittamaan. Tämä vanhasta rungosta versonut yksilö on pienin habaneroistani, vähän kuin kitukasvuinen. Sen runkokin on selvästi ohuempi kuin uusilla siemenestä kasvatetuilla puolivuotiailla lajitovereilla. No, ehkäpä noissa pikku marjoissa on makua.

EDIT: Tulipa maistettua. Tulisuutta löytyy enemmän kuin normaalikokoisissa, mutta valitettavasti maku oli myös karvas. Taidan jättää ne rauhaan, kun täysikasvuisiakin on saatavissa.

Vähän myöhemmin noita kääpiömarjoja tuli muihinkin Habaneroihin. Kylmän sääjakson syytä aivan selvästi. Myös Starfish teki puolet pienempiä hedelmiä kuin normaalisti.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"...Näillä opeilla ei siis kannata lähteä Habaneroa talvehdittamaan. Tämä vanhasta rungosta versonut yksilö on pienin habaneroistani, vähän kuin kitukasvuinen. Sen runkokin on selvästi ohuempi kuin uusilla siemenestä kasvatetuilla puolivuotiailla lajitovereilla. No, ehkäpä noissa pikku marjoissa on makua.

Itse olen huomannut, että talvetetuilla chinenseillä kukista hedelmiä suhde on kuitenkin huimasti parempi kuin nuorilla kasveilla. Ts. talvettamillani chinenseillä ei ole ollut kukkien tippumisongelmia. Johtuisikohan siitä, että kasvualustasta on saatu kulutettua ylimääräinen typpi pois?

Ja tosiaan itsellänikin on noita mini-hedelmiä syntynyt; pääasiassa kylmässä kukkineissa kasveissa.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"... talvetetuilla chinenseillä kukista hedelmiä suhde on kuitenkin huimasti parempi kuin nuorilla kasveilla. Ts. talvettamillani chinenseillä ei ole ollut kukkien tippumisongelmia.

Eipä tälläkään tosiaan sitä ongelmaa ole, mutta nuo pienet raakileet eivät nyt ole moneen viikkoon kasvaneet lainkaan. Puolivuotiaissa kasveissa kehitys jatkuu, hitaasti viileällä, mutta jatkuu kuitenkin. Ylivuotisen kasvu pysähtyi täysin viileisiin säihin. Molemmat olivat lajikkeeltaan siemenkaupassa pelkkä Habanero, oransseja väriltään.

Vanhassa rungossa on runsaasti kukkia edelleen. Jospa niistä jo kasvaisi vähän reilumman kokoisia, kunhan ilmat lämpenevät. Uusissa kasveissa on paljon enemmän kaikkea, oksia, lehtiä, kukkia, raakileita, kypsiäkin. Ovathan ne isompia. Taannoin löysin toisesta uudesta 60 raakiletta kun vanhassa niitä on n. 30. Paljon enemmän sekin on kuin koko viime kesän sato. Itse asiassa olen jo toukokuussa kerännyt enemmän kypsää satoa näistä jouluksi taimelle tulleista  kuin viime kesäisestä sain koko kesän kasvattelun jälkeen lokakuussa.  

Olenkohan oppinut jotakin? :lol:

Chilivaari

Siivosin vähän parvekkeen nurkkia ja ikkunalautaa sisällä. Kummallisia unohtuneita asioita löytyi, todellisia selviytymisen ihmeitä.

Selviytymistarina 1.

Pussissa 2 kuukautta:
28.4. pakkasin chilintaimia VHS-kasettikoteloon ja lähetin postissa NinaS:lle. Paketti kastui, sillä olin suihkutellut varmuuden vuoksi sinne aika lailla vettä. Jotta en kastelisi postilaitoksen muita paketteja, päätin kokeilla, voiko chilintaimen lähettää tiiviisti muoviin pakattuna, eli tarvitseeko se happea matkalla. Tarkoitus oli katsoa 3 päivää, enintään viikko. Kuinka ollakaan, kokeilupussi oli lipsahtanut nurkkaan ja löysin sen vasta tänään, yli 2 kuukautta myöhemmin.

Hyvin suljetun, pullean Minigrip-pussin sisällä oli tiivistynyttä vettä, pieni turvepaakku, jossa aivan selvästi uusia juuria pinnalla sekä aivan terve pieni chilintaimi. Ilmeisesti se ei ole paljon kasvanut, mutta aivan hyvin hengissä. Taimi ei siis tarvitse lisähappea eikä lisää vettäkään selviytyäkseen pari kuukautta. Huoletta voi siis paketoida taimen pidemmällekin matkalle muovipussiin. Laitan tämän nyt kasvamaan oikein multaan.

EDIT seuraavana päivänä: Sopeutumisvaikeuksiahan tällä taimella on. Pari kuukautta 100% kosteudessa kasvanut ei niin vain totu huoneilmaan. Parin tunnin jälkeen se roikutti lehtiään, vaikka multa oli märkää. Muovipussi päälle ja tilanne helpotti. Pitänee totutella vähitellen. Lajike lienee Pusa Jwala, annuum.


Selviytymistarina 2.
Kelluva talouspaperi:
Tämä ei ole se tarina, vaan johdanto siihen. Keväällä kaikenlaisten idätyskokeilujen jälkeen päädyin tällaiseen "Kelluva talouspaperi"-idätykseen.  Se toimii hyvin ja siihen on helppo tehdä muistiinpanoja kun idättää sekalaisia eriä. 31.3. laitoin yhden Habaneron itämään, kun sivustolla esitettiin epäilys, että ne eivät menestyisi pienenä puutarhamullassa. Tuo asia kuitenkin selvisi nopeasti ja kokeilu unohtui. Mukaan olin laittanut myös yhden uuden sadon Cayennen itävyystestiin. Löysin idätyspurkin verhon takaa ikkunalaudalta 3 kuukautta myöhemmin. Se ei ollut suorassa auringonpaisteessa, eikä kansi ollut tiukasti kiinni vaikka päällä olikin.

3 kk idätyspurkissa:
Cayenne oli lipsahtanut pois talouspaperilta suoraan veteen. Oikealla sen juuret. Habanero kasvattelee juuriaan paperiin. Siinä on yksi lehti sirkkalehtien lisäksi, Cayennella on kaksi. Niillä on ollut pelkkää kiehautettua vettä ravintonaan, jonkin verran valoa ja tasainen lämpö sisällä. Multaan päässeet chilit ovat tässä ajassa kasvaneet puolimetrisiksi, nämä ovat 3 cm. Hyvin kummallista on, että vesi ei ole pilaantunut eikä hometta näy missään. Ihme selviytyjiä.

EDIT seuraavana päivänä: Haba näyttää oikein virkeältä taimelta mullassa. Tulevaisuusennuste vain ei ole kovin hyvä. Nyt kasvuun lähtevä kukkii lokakuussa, eikä se ole oikea aika Suomessa kypsytellä Habaneroja.

Chilivaari

Pari aurinkoista päivää teki ihmeitä. Baccatumit reagoivat voimakkaimmin. Aji Cristalissa punertui iso joukko hedelmiä ja Inca Red Dropin latva punertaa taas mukavasti muutaman viikon viherryksen jälkeen. Toivottavasti vaikutus on saman suuntainen myös muilla chileillä. Ja toivottavasti lämmintä jatkuu!

Chilivaari

heinäkuu 06, 2008, 17:07:53 ip #174 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 10, 2009, 07:44:01 ap käyttäjältä Chilivaari
Kolme viikkoa sitten Panamalainen Aji Chombo oli rehevässä kasvussa, mutta nyt se vasta on repäissyt kanankakan voimalla. Eivät tunnu edes viileät kelit kasvua haittaavan.

Aji Chombo:
Runsaan lannoituksen ihmeitä: Aji Chombo 14.6. 50 cm korkeana sekä nyt 3 viikkoa myöhemmin 90 cm mitassa.

Kasvi sai reilun annoksen kananP:tä purkkinsa pohjalle kesäkuun alussa ja alkoi kasvaa rehevästi. Viime aikojen kasvua voisi lähinnä määritellä sanalla roteva. Kolmessa viikossa mittaa on tullut 40 cm lisää ja neljässä tosi paksussa haarassa on runsaasti kukkanuppuja latvassa. Myös alempaa rungosta kasvaa uusia oksia ja niissäkin on nuppuja. Lehtien väli on kyllä päässyt melko harvaksi, mikä ei ole ollenkaan chinenselle tyypillistä. Voisi melkoisella varmuudella ennustaa, että tuossa eivät kukkanuput pysy ja kehity.

Hämmentäväksi asian tekee, että kasvi näyttää nauttivan runsaasta lannoituksesta. Sen uudet haarat ovat heti pikkurillin paksuisia ja uudetkin lehdet kämmenen kokoisia ja terveen vihreitä. Kesäkuun alun jälkeen en ole tälle antanut normaalia Puutarhan Kesä kastelua, vaan pelkkää vettä. Uusi Kekkilän puutarhamulta ja kourallinen kananP:tä riittää kasvamiseen liiankin hyvin. En kuitenkaan suosittele menetelmää kenellekään ennen kuin selviää, tuottaako tuo satoa - paitsi jos haluat vain näyttävän viherkasvin nopeasti.

Kasvi on toki komea, mutta minun parvekkeelleni sopisivat pienemmät paremmin. Jäisi vähän tilaa ihmisillekin ja muutkin kasvit saisivat valoa. Tämä saattaa olla tyypiltään isokokoinen. Siemenet Panamasta tuonut Voodoo Chile kertoi saaneensa omansa kasvamaan vesiviljelyssä miehen mittaiseksi, 180 cm korkeaksi kunnes leikkasi sen poikki. Satoa hänelle tulee kuitenkin hyvin nihkeästi itäikkunalla.  Eli valon suhteen tämäkin chinense on hyvin vaativainen.

EDIT: Kovin on eri näköinen kasvi kuin Virginiassa USA:ssa kasvava lajitoverinsa:
http://www.gozonian.com/ajichombo/image_8.html
Eivät taida jenkkilässä tuntea kananP:tä. Ja mullankin he laimentavat Perliitillä. :lol:

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Selviytymistarina 2.
...
Siinä on yksi lehti sirkkalehtien lisäksi, Cayennella on kaksi. Niillä on ollut pelkkää kiehautettua vettä ravintonaan, jonkin verran valoa ja tasainen lämpö sisällä.

Eli tuon testin tuloksena voidaan todeta, ettei siemenen sisällä oleva energiamäärä riitä paljon sirkkalehtiä pidemmälle. Aika tarkkaan luonto on sitten kasvien "aloituspakkauksen" optimoinut! Mielenkiintoinen testi, vaikkakin vähän vahingossa läpiviety ;).

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"... voidaan todeta, ettei siemenen sisällä oleva energiamäärä riitä paljon sirkkalehtiä pidemmälle...

Niin se näyttää olevan.
Se vain minua ihmetyttää, että millä nuo sinnittelivät hengissä sen lopun pari kuukautta. Toisaalta tuo selviytymistarina 1 todistaa, että hengissä pysymiseen ei tarvita juuri ulkopuolista apua. Se hoituu ilmatiiviisti suljetussa tilassakin.

Nuo taimet ovat muuten jo lähteneet kasvuun ja selviytyvät normaali-ilmastossakin - eli jäätävän kylmässä heinäkuussa parvekkeella.  :wink:

Chilivaari

Indian PC-1 pitää minua pilkkanaan.

Kuten 25.6. kerroin, minulla on joukko intialaisia chilejä parvekelaatikossa turpeessa kasvamassa:
http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=46888#46888

Olen pitänyt "varalaatikkoa", säästöliekillä vähässä mullassa hoidettuja kaksoiskappaleita isompaan purkkiin päässeistä taimista. Melkein kaikki olen jo lahjoittanut pois, mutta muutama erikoisuus on vielä jäljellä. Tänään kiinnitin huomiota tuohon laatikkoon, kun ne taas riiputtivat lehtiään kuivana. Olen kastellut niitä vain todelliseen tarpeeseen eli silloin kun ne itse selvästi ilmoittavat olevansa kuivia.

Nyt siellä oli Indian PC-1:n latvassa melkein saman verran satoa kuin isossa kasvissa parvekelaatikossa. Vähän pienempiä tosin vielä:
Indian PC-1:
Yhdessä litran jäätelölaatikossa kasvattelen varakappaleiksi kahdeksaa chiliä. Tästä nyt on jo suurin osa otettu pois, mutta ei se muiden multatilaa ole lisännyt, niillä on muoviset väliseinät. Taimet saavat 5x3,5 sentin multatilan, syvyyssuuntaan 6-7 cm  eli vähän yli desi multaa. Siinä nämä intialaiset ovat kasvaneet puolimetrisiksi puolessa vuodessa. Lannoitettua kasteluvettä ovat sentään saaneet viime kuukausina. Myös Aji Indian (c.baccatum) tuottaa siellä satoa melkein yhtä paljon kuin isommassakin ruukussa. Kuva ei ole latvasta, vaan alempaa sivuhaarasta, jotta sain purkinkin näkyviin.

Piruilevatko ne minulle? Eikö ruukun koolla ole mitään merkitystä? Parvekeruukussa on jokaisella chilillä 40x enemmän multaa. Kasvit ovat 2x korkeampia ja lehtiä on varmaan kymmenkertaisesti, kukkia samoin, mutta ei satoa juurikaan enempää.

Valo ei ole selitys.
Varalaatikkoani pidän parvekkeen takaseinällä, isompia ikkunan vieressä länsipuolella. Pilvisenä päivänä lukseja on ikkunalla 10x enemmän. Perälle ei aurinko paista koskaan, ikkunalle aurinkoisina iltapäivinä koko ajan. Silloin ero voi olla satakertainen.

Turvetta epäilin jo aikaisemminkin. Intialaiset eivät ehkä turpeesta pidä. Varalaatikossa on puutarhamultaa, mutta nyt jo puoli vuotta vanhaa ja kovin niukasti. Ei nyt tuomita kaikkea turvetta saman tien, sillä nuo saivat talven ulkona avonaisessa säkissä vettynyttä, hyvin kuohkeaa kasvupohjaa. Uusi säkistä otettu puriste tuntuu aivan toisenlaiselta. Mieleni tekisi kaivaa joku noista isoista ylös ja istuttaa oikeaan multaan.

Lannoitus?
Parvekelaatikon neljästä lajikkeesta vain Pusa Jwala tuottaa satoa normaaliin tapaan. Se onkin intialaisen chilipellon yleisin lajike ja varmaan tottunut lannoitukseen. Muille saattaa turpeessa olla liikaa tai liian vähän jotakin. Samaa Puutarhan kesää ovat kasteluvedessä saaneet molemmat laatikot, isompi tietysti enemmän.

Kastelu on isoille ollut tasaista, varalaatikolle vain äärimmäisessä tarpeessa. Ehkäpä tuo ei olekaan piruilua vaan yritys jatkaa sukua epätoivoisissa olosuhteissa? Sen tästä olen kuitenkin oppinut, että en ole oppinut chilien kasvutavoista vielä oikeastaan mitään.

Rince

Taitaa se vaan chileilläkin biologinen kello tikittää; alkavat kukkia kun tulevat tiettyyn ikään, olettaen että ravinteita on edes jotenkuten riittävästi. Tunnetusti koolla ei ole väliä, chileilläkin on vain se yksi asia mielessä...  :lol:

Oikeastaan huonommissa oloissa olevan taimen voisi olettaa tekevän siemeniä nopeammin, se kun ei voi olla varmaa siitä mitä huominen tuo tullessaan...

Multahan on vain kasvualusta, ravinteet nuo ovat saaneet lannoituksesta. Isompi multamäärä antaa ravinteita hieman pidempään, mutta lopulta ne on siitäkin kulutettu.

Isommasta taimesta otettu pistokas kukkii vaikka vesilasissa.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "Rince"... Oikeastaan huonommissa oloissa olevan taimen voisi olettaa tekevän siemeniä nopeammin, se kun ei voi olla varmaa siitä mitä huominen tuo tullessaan...

Olet varmaankin oikeassa. Hidaste oli se, että leikkelin tätä varalaatikkoa alkuvuodesta kovalla kädellä saadakseni ne pysymään pienenä. Vasta toukokuun jälkeen ne ovat saaneet kasvaa  ja aloitin myös lannoituksen.

Asia on kuitenkin hyvin kummallinen. Desin mullassa melkein ilman hoitoa usein kuivuen tuo kasvattaa melkein joka kukasta terävän chilin. Toinen on monen litran ruukussa hyvässä hoidossa, runsaammassa valossa ja se pudottelee yli 90% kukistaan.

Se on varmaa, että kaikkiin lajikkeisiin tuollainen ei sovi, mutta parikin noin vähään tyytyvää herättää aika nipun kysymyksiä. Kaikille ei ilmeisesti ämpärillistä multaa kannata hankkia eikä tarjota parasta paikkaa valossa.