lokakuu 23, 2019, 05:08:56 ap

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Räyhäkkäästi kyökissä.

Aloittaja Räyhis, kesäkuu 04, 2010, 21:34:26 ip

« edellinen - seuraava »

Jolixir

Sen verran pakko myös kommentoida tuota veitsi asiaa että samaan ongelmaan törmään jos pitäisi jonkun muun luona laittaa ruokaa kun kotona. Suurimmalla osalla ihmisillä on kotonaan kammottavia tylsiä veitsiä joilla ei tee mitään ja se on turhauttavaa. Siksi kannankin omaa Heinrol pro balance veistäni mukana jos pitää ruokaa tehdä muualla kun kotona =) Paistinpannuissa olen myös hieman huomannut samaa ongelmaa että yleensä voi odottaa jotain halpahallien ja ikean tyylisiä halppispannuja joissa niin ohut pohja että kaikki meinaa palaa jos liekki hiemankin kuumempi. Kannattaa siis omasta mielestä satsata ennemmin isompi raha laatuvehkeisiin koska tekeminen on huomatavasti vaivattomampaa ja oikealla käytöllä ne kestävät vuosia ja tulee halvemmaksi kuin ostaa halpoja samassa ajassa monta

Jahvetti

Niin siis mitä yrität meille kertoa?
#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

Jolixir

sitä että olen räyhiksen kanssa samoilla linjoilla noista veitsistä. sama pätee muihinkin kokkausvälineisiin omasta mielestäni.

Kugelschreiber

Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - toukokuu 13, 2012, 21:17:02 ip
Niin siis mitä yrität meille kertoa?

Pääsitkö pätemään? no pääsit pätemään   ::)

Jolixir

jos se on pätemistä että on samaa mieltä että terävät ja hyvät veitset ovat keittiön kulmakiviä ja että yleisesti ottaen monella ihmisellä on laatikoissa tylsiä veitsiä niin selvä se sitten. Jokainen saa tehdä tehdä omasta puolesta ruokaa vaikka ruosteisella moralla mutta itse en vaan moiseen leikkiin enää lähde kun päässyt laatuveitsien makuun. mielipiteeni on samat muita ruuanlaittovälineitä kohtaan oli se sitten kattila tai paistinpannu.

Räyhis

^ Tässä on nyt eeppistä luetun väärin ymmärtämistä ilmassa.  ;)

Jolixir kiteyttää hyvin; kun kerran pääsee kunnon vehkeillä tekemään, ei rimpuloiden kanssa jaksa pelleillä. Pätee niin veitsiin kuin työkaluihinkin. Aika moneen asiaan elämässä.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

bluesman

 Meillä on moni vieras viiltänyt sormeensa kun on mun keittiöveistä käyttänyt. Kokeillut onko terävä. On se.
Tomaattiakin on mukavampi viipaloida ohuiksi siivuiksi kun on terävä ase.

Räyhis

Piiitkän tauon jälkeen pannaan taas safkapuolelle viestiä.

Kesäisin iltaruokailu muuttuu napostelupainotteisemmaksi, mitään kovin raskasta ei jaksa. Sitäpaitsi, herkuttelu on kivaa!

Kutsukaamme tätä vaikka "välimerelliseksi herkuttelulautaseksi". Safkan kylkeen sopii kuin nyrkki silmään pullo hyvää punaviiniä, esimerkkinä kotiutettakoon Alkosta senttiä vaille kympin hintaan pullo Solo Passionea (joka on muuten aikuisten oikeasti helvetin hyvää viiniä).



Lautasen voi koostaa liki mistä tahansa; esimerkissämme aloitetaan klo 12 kohdalta ja liikutaan myötäpäivään.

-  Hyvää maalaisleipää. Alepan varassa elävät joutuvat tyytymään Vaasan auringonkukkaleipään (kuten kuvassa). Tai sitten pitää leipoa itse!
- Hyvää Camemberttiä. Tai no, niin hyvää kun Suomesta voi löytää...
- Hyvää Brietä, tätä löytyy jopa Alepasta. Valkkaa sellainen paketti joka on pehmeä, se ei kelpaa eläkeläisille mutta brie on parhaimmillaan liki juoksevana.
- Espanjalaiseen tyyliin maustettuja tomaatteja. Pese tomaatit, leikkaa kannat pois ja lohko ne krouvisti n. peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Mausta hyvällä oliiviöljyllä, mustapippurilla ja sormisuolalla. Syö heti!
- Hyvää pateeta, kuvassa oleva on ankanmaksapateeta huhtasienillä. Tiputin päälle vielä tryffeliöljyä kun olen herkkuperse..
- Ilmakuivattua kinkkua, löytyy onneksi jo liki jokaisesta kaupasta!

Sit vaan!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

JaloPena

Oletko maistanut Liiterin valikoimiin kuuluvaa Fromage du Normandie-valkohomejuustoa? On jotain "maalaisjuustoksi" mainostettua, vaikka onkin pastöroidusta maidosta tehtyä. Kun sen antaa kypsyä hyvin, kuoresta tulee kittimäistä ja maku on yllättävän täyteläinen. Siis joidenkin mielestä pilaantunutta...  ;D
Meillä kaikki päätökset tehdään demokraattisesti äänestäen. Yleensä kuitenkin häviän äänin 0-1

#1581

Räyhis

En ole! Täytyy poiketa natsisiwassa. Aina välillä tulee ostettua näitä suomalaisia erikoisjuustoja, mutta Kolatun tilan tuotteita lukuunottamatta ne ovat niin kovin pliisuja. Riitan herkun maahantuoma Cardinal Camembert on hyvää, jos sitä vain saisi tarpeeksi kypsänä. Onneton menekki ilmeisesti takaa aina kivikovan ja mauttoman kokemuksen.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

Nyt tuleekin resepti tosimiehistä parhaimmalta, Räyhäpetterin vaimolta Lemmyltä!

Otetaan reilu kourallinen eiliseltä jääneitä, keitettyjä, uusia perunoita.
Viipaloidaan ne krouvisti.
Pannaan paistinpannulle 50/50-suhteessa voita ja öljyä.
Kuumenna pannu, heivaa pannulle valkosipulia ja hienonnettua chiliä.
Kuullottele ripeästi, lisää perunat.
Paista perunat kullanruskean rapeiksi.
Kippaa perunat lautaselle, rouhi päälle mustapippuria ja sormisuolaa.
Lopuksi murenna perunan päälle aurajuustoa ja sekoita nostellen varovasti jotta ainekset sekoittuvat.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

kesäkuu 25, 2012, 12:13:56 ip #591 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 25, 2012, 12:15:50 ip käyttäjältä Räyhis
Joskus tulee otettua vähän reippaammin. Esimerkiksi jouluna, juhannuksena ja vappuna. Joskus ihan vain siksi, että verottaja vie tuhkatkin munista rahoittaakseen kreikkalaisten nauhakenkäbonukset.

Silloin kun tullut napattua vähän enempi märkää, enemmän kuin että henki haisisi ja kaatuilisi, saattaa aamulla olla hivenen tönkkö olo. Toisin sanoen, on sellainen buuttis, että oksat pois ja pala latvaa.

Silloin tulee ravita itseään jollain rasvaisella ja suolaisella.

Kuten esimerkiksi tällaisellä darrapannulla!

Annos on improvisoitu jääkaapista löytyvistä peruselintarvikkeista! Jos samaa ei löydy, muista ostaa tavarat valmiiksi ennen ryyppäjäisiä!

Ota talon isoin paistinpannu ja aseta se liedelle, lämpöä kehiin.

Ryhdy paistamaan pekonia pannulla, paista pekonit oikein rapeiksi! Samalla silppua pikapikaa pari isohkoa sipulia. Kun pekonit ovat valmiita, nosta ne lautaselle ja viskaa sipulit pekoninrasvaan tekeytymään, lisää reilu nokare voita!

Pilko pari valkosipulinkynttä pannuun, varo etteivät sipulit pala. Kuullota sipulit makeiksi.

Nosta vähän lämpöä ja pilko pannuun eiliseltä ylijäänyttä keitettyä perunaa, laita runsaasti. Ryhdy ottamaan pottuihin väriä. Itse lisäsin vielä kourallisen pilkottuja herkkusienen jalkoja jotka olivat jääneet yli edellispäivän aurajuustotäytteisistä, pekoniin käärityistä herkkusienistä (oli muuten helvetin hyvää).

Lopuksi lisää vielä kourallinen tai kaksi kuutioitua grillimakkaraa tms. lihatuotetta. Mausta suolalla ja mustapippurilla - runsaasti! Murenna paistetut pekonit vielä joukkoon!

Pyörittele tovi pannulla, samalla riko 10 kananmunaa astiaan ja vatkaa rakenne rikki. Nosta lämpöä ja kippaa munamassa pannulle. Nostele ja hämmentele varovaisesti, jotta koko roska kypsentyy varmasti.

Nautitaan heti kuuman kahvin kanssa, jos on sunnuntai voi kahvin seuraksi ottaa vielä pienen viskituikun!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Jahvetti

Hyvältä vaikuttaa taas!
Tosin olen ehkä sen verran teikäläistä pienempi, että saattaapi yhdeksänkin munaa riittää ;)
#1530

Mä en ymmärrä pääsääntöisesti mitään mitä muut puuhaa! (copyright Räyhis)

Kerran olin niin selvinpäin, että aloin nähdä suoraan eteenpäin. (copyright Räyhis)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10863.0 Kausi 2012
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12830.0 Kausi 2013

Räyhis

Noo tuosta sai neljä ihmistä jonkinlaista aamupalaa..
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

Jo vakioksi muodostuneiden kimppakavereiden habanerokabanossin ja paistettujen aurajuustoperunoiden seuraksi veivasin eilen uunitomaatteja.

Uunitomaatit on helkkarin käteviä, niitä kannattaa tehdä samalla vaivalla isompi satsi. Kuvassa näkyvät tomskut on maustettu jollain italianpojan ihmemausteeella, basilikaa, oreganoa, mustapippuria, suolaa ja parmesaaniraetta.



Aterialta ylijääneet uunitomaatit voi iltasella sörssiä paahdetun leipäviipaleen päälle ja aateloida koko komeuden hyvällä oliiviöljyllä.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Whili

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - kesäkuu 29, 2012, 11:14:05 ap
...habanerokabanossin ja paistettujen aurajuustoperunoiden...


Siinä on makkaran ja rekvisiitan suhde onnistunut  8)

..mikä se nyt on se pyhä kolmiomalli..    ruoka, rekvisiitta ja lisukkeet.

Räyhis

Lautasmalli? Heh hehe  ;D

Tänään yritän vääntää janssonit, mutta ans kattoo miten humalassa olen iltapäivästä. Suunnitelmana on "aurinkoisen päivän pussikaljat" Lemmyn ja Spurgun kanssa.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Räyhis

"Jönssöni" eli janssonin kiusaus.

Tämä on helppoa ja halpaa, budjettipöperöä.

Vedä kaupasta kilon pussi Rainbow sipuliperunasotkua, purkillinen tai kaksi anjovisfileitä (itse tykkään näistä oudoista suikeroista) sekä nippu kevätsipulia. Ja purkki kermaa.

Tyhjennä puolet perunasipulipussista uunivuokaan.

Tarkista anjovisten (eli maustesilakan) koko, pieni isoimpia fileitä. Lado fileet perunan päälle. Kaada purkkien liemi astiaan. Silppua puolet kevätsipulista tasaisesti vuokaan ja rouhi vielä mustapippuria sekaan.

Kaada loppu perunasipuli koko komeuden päälle, pilko päälle vielä lisää kevätsipulia (ja mustapippuria). Hämmennä vähän sormilla ja taputtele tasaiseksi.

Heivaa vuoka lämmitettyyn uuniin ~180 astetta. Anna vuo'an olla uunissa n.10 minuuttia ja lisää sitten kerma. Anna olla uunissa vajaa tunti. Nauti snapsin ja punajuurten kera.

Annoksesta ei ole valokuvaa, koska kaikki tietävät miltä janssonin kiusaus näyttää.
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Bruce Willis

Tein itse tossa viikko takaperin kananmunia intialaiseen tapaan..

Keitä kananmunia 3 kpl per ruokailija ja hoida pannulle sipulisilppua,saa olla runsaasti! älä pihistele.Sitten samaan aikaan aurinkokuivattua tomaattia pannulle sipulin kanssa,sekä chiliä. Saa laittaa oman maun mukaan.. äläkä unohda inkivääriä sekä pähkinöitä murskattuna!   

kun kananmunat ovat kiehuneet koviksi niin kuori sekä halkaise ne ja nappaa pannulle muun hässäkän kanssa. Sitten heität pannulle curryä sekä garam masalaa. 
Juomaksi käy kilju tai taskulämmin koskenkorva
Parhaan lopputuloksen saat kun keität mukaan vähän riisiä

Räyhis

Kananmunasafkat ovat hyviä, näin pari päivää sitten Heston Blumenthalin reseptin skottilaisista munista;

http://www.waitrose.com/content/waitrose/en/home/recipes/recipe_directory/h/heston_s_scotch_eggs.html
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset