Sushrajan kasvatukset osa: MMXI ja MMXII, sekä linkkiviidakko MMXIII

Aloittaja Toni.A, syyskuu 29, 2010, 12:04:44 ip

« edellinen - seuraava »

Toni.A

Pistetääs alkuun pari kuvaa ja sitten hieman aiemmin kesällä ihmetystä herättäneestä mysteeristä. Näyttää siltä, että villit ja muut alkavat toipumaan lutikoista ja etenkin villeissä on ollut mukava nähdä, että ne ovat jäämässä tulevallekin kaudelle henkiin.

Capsicum Exile voittanut vihdoin ongelmansa ja tykännyt jo kasvaakin jonkun verran on tulossa hedelmääkin. Taustalla myös villi baccaa.
Mata Frade valitettavasti aloittaa ekoja nuppujaan tekemään, mutta hengissä hyvinkin ja jätän sen ensikaudelle, koska mitään kokemusta en saanut kokea nyt kesällä. Lehdenpinnalla ei ole ötököitä vaan heinästä karissut siemeniä.
Bonda ma Jaques alkaa olemaan viihtyvän näköinen, eikä merkkejäkään luteista. Ehdottomasti taitaa olla varteenotettava vaihtoehto talvetukseen.
Trinidad Scorpion Morouga Blend ja sen toisen kasvin yhdestä oksasta. Maistiaistakin siinä ois jo, kun miedosta lasten chilistä on kyse!  :P
Päätykasvarissa kuhisee näitä chilien henkivartijoina.

Ja sitten siihen mysteeriin, mikä herätti kesänkorvalla ihmetystä. Piti olla Guajilloa kasvamassa parin kasvin voimin ja toisen niistä annoin isällenkin kasvamaan. Guajilloa se ei ollutkaan, kun siihen kasvoi baccatumin kukat. Nythän se selvisikin, mikä lajike siinä oli kyseessä. Ei ollut Aji Habanero, vaan olikin.
Aji Rojohan se oli, mutta eipähän se tosiaan haittaa, erittäin hyvää oli tämäkin syödä. Makeaa ja herkullista, tosin tulta saisi olla enemmänkin. Kuva on isäni kasvista, mulla itselläni odottaa vielä sato kypsymistä.

Sitten lopuksi pari tomaatti kuvaa offtopicina.
Pitäisi siis olla sitä Tomatilloa
Samaa lajiketta puskassa kiinni. Melkoisi möllyköitä!  :D

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Toni.A

Hieman päivitystä tältä päivältä, kun otin testauksen mielessä yhden kypsän Mestnyj iz Ternovkan podin irti ja katselin, mitähän se on syönyt.
Siinä siis kiinni puskassa.
Punnituksen tulos 78.2 grammaa
Halkaistuna esillä. Siemeniä jopa vähemmän, kuin pienemmässä edeltäjässään, mutta on kuitenkin.

Sitten kuvaa hieman muistakin, kun kerran kameran kanssa tuota Mestnyj:ä tähtäilin.
Limonista alkaa ekat vaihtamaan väriään.
Tepin x Wild Brazil F1 ja yksi sen hedelmistä. Musta, kuin mikä uv:n takia.
Capsicum Exile
Satoa ei vielä muuta, kuin nuo kaksi. Kukkia on lisää kylläkin kasvamassa.
Tepin "Tarahumara" kokonaisuudessaan ja sen kukka.

Tässäpä nämä tällä erää!

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Nizo

Komean kokoinen podi tuossa Ternovkassa. Onko minkä makuinen? Ilmeisesti Annuum?

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: Nizo - elokuu 13, 2011, 13:14:47 ip
Komean kokoinen podi tuossa Ternovkassa. Onko minkä makuinen? Ilmeisesti Annuum?
Juu annuumihan se tosiaan on. Maku on paprikainen ja aivan loistava chili salaattiin sen miedomman poltteensa ansiosta. Poltekin vaihtelee tosin tässäkin saattaa podeittain, niinkuin kaikissa muissakin.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Nizo

Lainaus käyttäjältä: Toni.A - elokuu 13, 2011, 13:18:28 ip

Vaikuttaisi ihan kokeilun arvoiselta chililtä. Mahtaisiko tänne päin lohjeta pari siementä?

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: Nizo - elokuu 13, 2011, 13:33:09 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - elokuu 13, 2011, 13:18:28 ip
Lainaus käyttäjältä: Nizo - elokuu 13, 2011, 13:14:47 ip
Komean kokoinen podi tuossa Ternovkassa. Onko minkä makuinen? Ilmeisesti Annuum?
Juu annuumihan se tosiaan on. Maku on paprikainen ja aivan loistava chili salaattiin sen miedomman poltteensa ansiosta. Poltekin vaihtelee tosin tässäkin saattaa podeittain, niinkuin kaikissa muissakin.

Vaikuttaisi ihan kokeilun arvoiselta chililtä. Mahtaisiko tänne päin lohjeta pari siementä?
Kyllä minä voin siementä laittaa tulemaan, laitahan yksärillä osoitetietosi.  :)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

coco

On kyllä komean kokoiset podit tossa Mestnyj iz Ternovkassa. Aji rojo on tehny aika hienoa satoa myös.

JaloPena

Millainen tuo Mestnyj iz Ternovkan maku on verrattuna Poblanoon? Voisi olla ihan mielenkiintoinen kokeiltava grilliin.
Meillä kaikki päätökset tehdään demokraattisesti äänestäen. Yleensä kuitenkin häviän äänin 0-1

#1581

jewe

Onpa komea tuo Mestnyi, olikos nyt joku venäläinen jaloste, vähän kun tuo mun Leek joka tekee myös isoja möllyköitä mutta vähän eri muotoisia ja idästä kotoisin sekin.

Toni.A

Kyllä Jewelle ja Jalopenalle siemeniä irtoaa Mestnyjstä. Grilliinkin saattaisi toimi, mutta ei liian vahvoja rinnalle, ettei häviä maut tuosta. Niinkuin sanoin salaatissa toimii ehdottomasti ainakin. :P

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

bluesman

 Hienosti oot saanut hybridit säästymään luteilta. En ainakaan kuvissa huomaa vaurioita. MT:n siemenjonoon jos pääsee niin olis kiva ens kaudella kokeilla. Salaattiin ja täytettynä grilliin ilmeisesti passeli lajike? Muhkeankokoiset podit kuitenkin.

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: bluesman - elokuu 14, 2011, 05:49:46 ap
Hienosti oot saanut hybridit säästymään luteilta. En ainakaan kuvissa huomaa vaurioita. MT:n siemenjonoon jos pääsee niin olis kiva ens kaudella kokeilla. Salaattiin ja täytettynä grilliin ilmeisesti passeli lajike? Muhkeankokoiset podit kuitenkin.
Itseasiassa ei ole ensimmäistäkään chiliä, mikä olisi säästynyt niiltä lutikoilta, tuossa päätykasvarissa vaan ei ole uusia tapauksia tullut koko kesänä. En tiedä miksi ne on siellä olleet niin hyvin turvassa! Kyllähän toki bluesmanillekin siemeniä irtoaa. Täyttämistä itsekin ensin arvelin tehdä, mutta sitten laitoinkin salaattiin. Pitää kokeilla vielä tuota toistakin vaihtoehtoa, kun kerran podejakin on jäljellä.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Whili

Siemenet tuli   ;D

SUURET KIITOKSET

Nyt vaan ensi kautta odotteleen...

Mr_Green_

Huhu.. komeita tomskuja!! Ja Mestnyj iz Ternovka myös todella komea.. minkä makuinen hän on? Todella herkulliselta näyttää.

Toni.A

Lainaus käyttäjältä: Whili - elokuu 17, 2011, 11:12:18 ap
Siemenet tuli   ;D

SUURET KIITOKSET

Nyt vaan ensi kautta odotteleen...
Ollos hyvä vaan. Eikun onnea ja menestystä idätyksiin ensikaudella, toivottavasti saat satoa paljon!:)

Mr_Greenille sen verran, että on erittäin hyvä salaattichili, mitä voi tavallisen paprikan asemasta käyttää, taikka myös lisänä. Hieman on makeutta ja potkua jonkun verran ei paljoa. Saattaa ehkä kasvaa ensivuonnakin, saas nyt nähdä. Mielestäni enemmän makua löytyy ehdottomasti, kuin kauppojen paprikoista.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Nizo

Äsken kolahti siemenet postiluukusta. Suurkiitokset!

coco

Mukava yllätys odotti kotona kun äsken reissusta tulin. Kiitokset siemenistä.

Toni.A

Hyvä vaan, kun tulivat perille. Eikun kasvatusonnea ensikaudelle ja Mestnyj:lle myös! ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Mr_Green_

Kuulostaa hyvältä! Alkanut kiinnostaa nämä miedot isot chilit enemmän.. todella upeaa seurata niiden kasvua! Tosin vaikuttaa, että tarvitsevat valoa ja lämpöä kai aika paljon?? Ainakaan itse en paprikoita ulkona ole kypsäksi asti saanut.. ainakaan vielä. Melkein kiinnostaisi tuota kokeilla kasvatella myös.. noh.. on kyllä jo aika paljon suunniteltuja lajikkeita ensi kaudelle. Ehkäpä voisin sulta pummia tuonkin lajikkeen siemeniä jollekin kaudelle tulevaisuudessa.. :)

InkRose

Itsekin tässä mietin että voisi olla hauska tuota Mestnyjiäkin kokeilla. Vähän kyllä hirvittää ensi kauden kasvien paljous jo tässä vaiheessa, vaikka uusia taimia ei ole kuin kohta kolme, mikäli tuo CAP 469 Praetermissum nyt jaksaa pystyyn nousta ja hatustaan luopua. ;D Lupaavalta kyllä näyttää, ei ole hometta lähistöllä ja alkaa juuri siemenen kupeesta jo vihertää.

Noiden oikeasti isojen kasvien kanssa tuli tänäkin vuonna tuentaongelmia. :-\

PWH:n siemeniä jo sainkin, willeltä pitäisi myös ehtiä jossain välissä ryövätä idätettäviä ja talvetettaviakin tuntuisi kertyvän muutamia... ::)