syyskuu 18, 2019, 03:47:09 ap

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Maissi

Aloittaja ingeniero, toukokuu 05, 2011, 11:02:03 ap

« edellinen - seuraava »

ingeniero

Omia on tullut laiteltua vain hupimielessä aina johonkin kasvamaan ja aina sinne on luonnon avustamana tähkiä tullut. Nyt olisi tarkoitus saada ihan kasvattamalla aikaan kypsiä tähkiä.
maissia kasvarissa

Jotain tuollaista ehkä tänä vuonna?
Kertokaa kokemuksianne maissinkasvatuksesta!

chili_maestro

Joskus laitoin kasvamaan maissia avomaalle ja osan kasvariin.  Kasvarissa kasvoi itse kasvi korkeammaksi, mutta avomaalla kasvoivat selvästi isommat tähkät.
Vaatii ehdottomasti esikasvatusta, vaikka pussin kyljessä sanotaankin että voidaan kylvää avomaalle.
Lisäksi paljon lämpöä, vettä ja ravinteita.
Eli hellettä vaati, enää +20 asteessa ei jaksa enää tähkiä kasvatella.

parina ensimmäisenä vuonna asiasta mitään tietämättömänä maissia puski ihan sikana.
muutamana viimeisenä vuonna kuolleet jo taimivaiheessa, ihme homma.
luulin erehtyneeni, mutta olinkin väärässä.

ingeniero

Mitä tullut luettua niin maissia ei voi esikasvattaa yli 2vkoa. Yli tuon ajan niin kasvu hitaampaa kuin lyhyemmän esikasvatuksen saaneilla. Nyt alkaa olla kohdillaan varmaankin esikasvatus tuon takia. Maan oltava yli 14 astetta muistaakseni istutusvaiheessa. Laitan itse reilusti kasvamaan taimia nyt. Osa kasvariin ja isompi osa ulos kasvarin lähistölle. Ajattelin sellaisia kohopenkkejä nii lämpenevät paremmin.
Miten muuten nämä säännöt meni et mitä voi kasvattaa minkäkin lähellä? muistelin jostain lukeneeni et tomaatti ja kurkku ei sovi vierekkäin, toinen kärsii jotenkin.

bluesman

 Mulla on muutamana vuotena ollut kasvimaalla maissia, viime kesänä unohdin vaikka lämpöä olis riittänyt. Taimi(idätys)vaiheessa on lämpötilan oltava yli +20, muutoin juuret mätänevät ja taimi kuolee. Olen kuvitellut että esim.+16-18 riittää mutta ei. Mieluusti lämpöä vaikka +30 jos sen saa kehitettyä. Pari viikkoa, enintään kolme taimikasvatusta, sitten lämmenneeseen maahan. Harsot tuplana päälle ja keppejä tueksi ettei harso paina kasveja länään.
Oon levittänyt ruohosilppua juurille ja riviväleihin, maatuessaan kehittää lämpöä.
Maissi on tuulipölytteinen joten ulkona hedelmöityy helpommin. En oo kasvarissa kokeillut kun siellä on muita kasveja.
Paras sato on ollut 10 ämpärillistä tähkiä. Joka toinen yritys on kaatunut kylmään kesään ja riittämättömään lämpösummaan.

Scotch Bonnet

Kuinkasmonta kasvia sinulla oli tuohon 10 ämpärillisen satoon

bluesman

Lainaus käyttäjältä: Scotch Bonnet - toukokuu 08, 2011, 18:37:11 ip
Kuinkasmonta kasvia sinulla oli tuohon 10 ämpärillisen satoon


Muistaakseni 25 tai sinnepäin. Tähkiä oli 4-6/ kasvi ja ne olivat pirun isoja. Lajiketta en muista. Korkeus hipoi 2,5 metriä.
Muina vuosina sato on joko jäänyt kypsymättä tai on tullut vain muutama kypsä. Keskimäärin siis huonosti ainakin mulla.

papereeka88

Onpa harmi että maissi tuli mieleen näin myöhään ei ehdi enää esikasvatella :/ pihassa olisi oikein kuuma paikka missä mikään kasvi ei ole hoidosta huolimatta kovin hyvin viihtynyt.Maissi olisi varmaan viihtynyt paahteisella seinustalla hyvin lämmön rakkaana kasvina...mahtaakohan noita saada taimina mistään :D
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

ingeniero

toukokuu 10, 2011, 18:57:51 ip #7 Viimeisin muokkaus: toukokuu 10, 2011, 20:12:13 ip käyttäjältä ingeniero
Nyt on juuri oikea hetki esikasvatukselle..

Maan oltava tarpeeksi lämmin kasvua ajatellen ja esikasvatusta ei suositella tekemään 2vkoa pidempään, joten juuri nyt alkaa olla hyvä hetki taimien teolle. Kasvaa kyllä lämpimänä kesänä todella vauhdilla. Viime kesän hupimaissi laitettiin multaan heinäkuussa ja silti ehti tehdä tähkän..ei tosin kypsää, mutta silti teki :D

bluesman

 Kylvin tänään 30 maissinsiementä jotka olivat yli yön likoamassa. Lattialämmitetylle lattialle kasvariin. Voi olla jus sopiva hetki. Kesä näyttää.

ingeniero

Oli muuten eroa lajikkeiden välillä tuossa liotuksessa. Toiset alkoivat turvota selvästi jo muutamissa tunneissa iltaan mennessä, mutta toiset oli vielä vuorokaudenkin jälkeen aika lailla normaaleita.
Nyt ovat mullassa, toivottavsti itävät pian.

ingeniero

Nyt alkaa itämään. Pitäisiköhän laitella parin viikon päästä jo peltoon? Laittais harson kepeillä tuettuna kohopenkin yläpuolelle suojaamaan kylmiltä öiltä?
Kohopenkki varma valinta jo, lämpenee hyvin ja helppo kastella väleihin valuttamalla vettä.

Pienviljelijä

Meillä on ollut monena vuotena kasvihuoneessa maissia. Hyvin ovat kasvaneet ja satoakin on tullut vaihtelevalla menestyksellä. Mutta eräs varoituksen sananen:
Kun sitten istutatte maissin(taimet), pitäkää silmällä juurimatoja (seppien toukkia). Ne ovat kovia, kirkkaankeltaisia tai oranssinkeltaisia toukkia ja nauttivat maissin juurien syönnistä. Tappavat helposti juuri istutetun maissin. Helpoin tapa pyydystää niitä on tökätä puolikkaita perunoita leikkauspinta alaspäin multaan, niin toukat hakeentuvat niihin ja ne on helppo nitistää.

bluesman

 Istutin sitten maissintaimet ulos. Äkkisilmäyksellä taimilaatikoissa kun olivat niin laskeskelin olevan n.30 kpl. Hiukka enempi taisi olla; 80kpl. Taimiväli 35cm ja riviväli 50cm vaikkei heti uskoisi. Voipi olla että kannattaa napsia joka toinen silti pois jos tulee ahdasta. Siis lämmin kesä.


papereeka88

Bongattu porin terrasta esikasvatettuja maissin taimia ja mietitty,että pitäisikö,mutta taitaa olla sillain,että puutarhan täysremonttikukkivien kasvien osalta vie liikaa aikaa tänän vuonna.Mitä taas tulee lämpimään kesään niin saisi kyllä ilmat alkaa lämpeemään pikku hiljaa.Äsken tulin kasvihuoneesta ja lämpötilä siellä näytti +11,5.Eli ei se ulkolämpötila ainakaan vielä missään kesälukemissa ole :D
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

Pienviljelijä

Uskoisin, että tuo taimien väli on sopiva. Muistaakseni maissi vaatii, että kasvit pääsevät kasvamaan lähekkäin, jotta pölytys onnistuisi. Maissipellotkin ovat aikamoisia pöheikköjä.

MasaT

Pari viikkoa sitten laitoin kokeeksi hieman maisseja itämään.


"Maize morado" Etelä-amerikassa pääasiassa Perussa kasvatettava lajike. Tähkien pitäisi tulla tumman punaisiksi, lähes mustiksi.
Viikko sitten en ituja vielä mielestäni havainnut. Tuntuivat näköjään pitävän tuollaisessa minikasvarissa esikasvatuksesta.:) Tällä hetkellä n. 20 cm korkuisia taimia.


"Strawberry popcorn". Minimaissi. Tulee pieniä punaisia tähkiä.
Samaan aikaan laitettu itämään tuon Maize moradon kanssa.


bluesman

 Kypsää maissia pukkaa. Nyt on kerätty jotain 30 tähkää.


Toni.A

Aika hieno suoritus. Täälläkin parista kasvista muutama tähkä saatiin ja kohtalaisen kookaskin maistiaisia!  :)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

ingeniero

Tällaisia tuli tuossa muutama viikko (korjaan, kuvan tietojen mukaan jo 1kk) takaperin otettua pellolta. Olisiko joku reilut 30kpl ollut sato kokonaisuudessaan.
Kuva huono, mutta näkee siit sen et kypsiä olivat.