syyskuu 21, 2019, 22:16:42 ip

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.

Chilifest Finland 20-21.8.2011

Aloittaja poppamies, toukokuu 05, 2011, 20:56:11 ip

« edellinen - seuraava »

TunturiTiger

TT kiittää ja kuittaa! IIIISOT kiitokset omasta puolestani kaikille osallistuneille. Varsinkin haluan kiittää hubertia, joka tuli syrjäisiltä rannikkoseuduilta Tampereen kaupunkiin hoitamaan kahvitusta ja muonitusta pelkällä kiitoksella!

Ens vuoden Tammelantorin chilipäiville tuli sovittua muutama hyvä vahvistus siinä samalla!

Janne

Mää kiitän muuten toki myös ihan kaikkia ja pahoittelen etten jälleen kerran ehtinyt ja jaksanut sen enempiä kenenkään kanssa jutella :P

Sentään pari nimimerkkiä sai kasvot pikaisen rupattelun jälkeen, vaikka cuskin kahvit jäivätkin saamatta ;) ;)
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Räyhis

Hyvältä näyttää/näytti, mutta pikkaisen ihmetyttää.

Miksi Chilifest 2011lle oli nettisivut pystyssä? Jotta sponssaajien bannerit saisi jonnekin näkyviin? Informaatiota tapahtumasta sai (tänäkin vuonna) järjestyksessä 1. Iltapäivälehdet, 2. Chilifoorumi ja sanoisin että viimeisenä tuo http://www.chilifest.fi/index.html. Onhan siellä facebook-linkkiä ja muuta, mutta kun viimeisin päivitys on melkein vuorokausi sitten niin HUOH. Muuten sivuilla on jotain vanhaa promomatksua viime vuoden häppeningistä. Chilinpopsimisvideoita oli tullut kolme, itse en olisi edes julkaissut näin pientä osallistujamäärää. Kun vielä videoita tarkastellessa voi todeta yhden olevan jonkinlainen montaasi chilien kasvattelusta ja kahden muun stereotypia "suomalaisesta kesälomasta". Juodaan kaljaa portailla ja kiroillaan tai sitten sekoillaan Thaivaassa. Jopa tuubista löytyvät lukuisat heilutellaan-käsiä-ja-kirmataan-pitkin-pihaa-videot ovat lystikkäämpää katseltavaa kuin nämä.

Naganpopsimiskisan tuloksia (tai muitakaan) ei vieläkään saa (22:23) tapahtumajärjestäjän informaatiokanavien kautta. WTF?

Ilmeisesti homma pysyi kuitenkin paremmin hanskassa kuin viime vuonna, ainakaan vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Macex

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 22:23:25 ip
vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..
Chipotle olut loppui jo lauantai aamupäivästä.

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

Räyhis

^ No mutta juotavan loppuminen joltain festarilta on ihan kuriositeetti Suomessa. Täällähän junan vessatkin hajoavat..

Piti laittaa jo edelliseen viestiin; onnittelut voittajalle! 25 nagaa on aika määrä, sanotaan vaikka niin, että meikäläinen olis vainaa ja pitkää tuollaisen määrän jälkeen!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 22:29:47 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 22:23:25 ip
vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..
Chipotle olut loppui jo lauantai aamupäivästä.
Ilman jäätiin. Prkl...

popcornmaker

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 22:23:25 ip
Hyvältä näyttää/näytti, mutta pikkaisen ihmetyttää.

Miksi Chilifest 2011lle oli nettisivut pystyssä? Jotta sponssaajien bannerit saisi jonnekin näkyviin? Informaatiota tapahtumasta sai (tänäkin vuonna) järjestyksessä 1. Iltapäivälehdet, 2. Chilifoorumi ja sanoisin että viimeisenä tuo http://www.chilifest.fi/index.html. Onhan siellä facebook-linkkiä ja muuta, mutta kun viimeisin päivitys on melkein vuorokausi sitten niin HUOH. Muuten sivuilla on jotain vanhaa promomatksua viime vuoden häppeningistä. Chilinpopsimisvideoita oli tullut kolme, itse en olisi edes julkaissut näin pientä osallistujamäärää. Kun vielä videoita tarkastellessa voi todeta yhden olevan jonkinlainen montaasi chilien kasvattelusta ja kahden muun stereotypia "suomalaisesta kesälomasta". Juodaan kaljaa portailla ja kiroillaan tai sitten sekoillaan Thaivaassa. Jopa tuubista löytyvät lukuisat heilutellaan-käsiä-ja-kirmataan-pitkin-pihaa-videot ovat lystikkäämpää katseltavaa kuin nämä.

Naganpopsimiskisan tuloksia (tai muitakaan) ei vieläkään saa (22:23) tapahtumajärjestäjän informaatiokanavien kautta. WTF?

Ilmeisesti homma pysyi kuitenkin paremmin hanskassa kuin viime vuonna, ainakaan vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..

Pitää varmaan ottaa huomioon minkä kokoisella porukalla näitä järjestetään.. Luulisin että chilifest aktiivien aika kului itse tapahtuma paikalla eikä sivujen päivittelyssä. 20k kävijää suurinpiirtein talkoo hengessä järjestetyltä tapahtumalta kuulostaa aika kovalta saavutukselta mun mielestä.

Nakki

elokuu 21, 2011, 22:49:14 ip #67 Viimeisin muokkaus: elokuu 21, 2011, 23:05:42 ip käyttäjältä Nakki
Oon varmaan ainoa, mutta viime vuonna oli parempi meininki, vaikka parannuksia oli chili-ruokien tarjonnan määrän lisääntyminen. Esim. Makkarakojut, Gringos Logos yms.

Vaikka soittaja oon ittekkin, niin vitutti kuunnella sitä "hurjaa metallimusiikkia" paikallisesta PA:sta ympäri festarialueen. Mihinkään ei päässyt sitä ryskettä karkuun. Tarviiko joka paikassa soida jotain ihme ärtsyä mukamas tosi kovaa metallimusiikkia että voi syödä chiliä? Sais edes kerran korvat levätä.
Rasittavaa kun joutuu huutamaan kojun myyjälle.
Muutenkin koko PA:n saundi oli iham perseestä. Jopa muija sano että miks toi kuulostaa tolta, kun tuli ensimmäinen chilitietousinfo. Miksaaja ihan kahvilla tai kuuro.

Lisäksi kunnon järjestysmiehet puuttuivat. Deekut paskaisine käsineen myrkyttivät ties monetko maistiaiskipot ja muutenkin urpoilivat siel' tääl...
Ehkä odotin liikoja viime vuoden jäljiltä.

Medic: Lisäks olutteltta oli ihan vitun kallis ja Chipotleolutta muovituopista? Kusta tarjotaan muovituopeista. Jack The Rooster oli liian kaukana...
Any marriage where the female is allowed to speak and wear clothing is doomed to failure. -Quark-

Nosiseptori

En itse ollut paikalla, mutta jostain luin, että chipotle-olutta oli varattu vain jotain 200 litraa koko viikonlopuksi. Ajattelin ennakkoon, että ihme on, jos tuota riittää edes ensimmäiselle päivälle. 500 kpl 0,4 litran tuoppia ei ole kovin paljon.  ::)

Ensi vuodeksi olisi kiva, jos tällaista järjestettäisiin Tampereen lisäksi myös Helsingissä. Kateeksi käy paikallakäyneitä. :)

Hubert

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 21, 2011, 22:08:19 ip
...syrjäisiltä rannikkoseuduilta Tampereen kaupunkiin hoitamaan kahvitusta ja muonitusta pelkällä kiitoksella![/b]

Onhan se mukava välillä täältä Varsinaisesta Suomesta lähteä katsomaan, että mitäs siellä susirajan takana tapahtuu.  ;)

Tapahtuma oli aivan mahtava ja veikkaanpa, ettei tuon Keskustorin neliöt oikein ensi vuonna riitä. No eivät riittäneet näytteilleasettajien tuotteetkaan, eli todellakin tapahtuma ylitti kaikkien odotukset. Tänään kun olin jakamassa flyereita portilla, niin laskeskelipa asiaa miten tahansa, niin kyllä tuo iltalehden mainitsema 20k kävijää on rajusti alakanttiin... Hauskin paikka festareilla oli ehdottomasti maidon ja jogurtin myyntipiste, johon Penan Nagoihin erehtyneet kärsivät ihmisraukat tulivat hakemaan helpotusta tuskansa!  ;D Kun asiakkailta kyseltiin jogurtin makutoiveita olivat suosituimmat maut: "Ihan sama!" tai "Jotain nyt äkkiä!"  :o

Oli mukava saada "naamoja" foorumi-nickien taakse ja tutustua chilipäiden hienoon ja erittäin heterogeeniseen joukkoon. :D

Kiitos kaikille läsnäolijoille hienosta viikonlopusta! Erityisesti Herpiilille ja Kalat69:lle vähän ärjymmistä maistiaista, Hessille säilykkeestä, TT:lle yöllisestä kyydityksestä paikallisen gheton syövereihin sekä Perrylle ja habanerolle vaarallisen sisämaamatkan kyydeistä!

TunturiTiger

Kuvä päivitystä.

Kastikkeiden maistelua.

Urhea kummipoikani - tuleva ultimate chilihead! Näkeehän sen jo silmistäkin!

Tää vaan esittää. Ei se oikeesti ollu tulista.

Samoin tää esittää.

Tässä kaksi jugurttia ei ole liioittelua! Itsekin kokeilin tuota sadismin muotoa, eli Master Kalat69:n Naga+TS risteytystä. Tää sentään veti puolikkaan siitä, mistä minä vain pienen slaissin!

Macex

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 21, 2011, 22:35:49 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 22:29:47 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 22:23:25 ip
vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..
Chipotle olut loppui jo lauantai aamupäivästä.
Ilman jäätiin. Prkl...
Niin jäimme, mutta toivottavasti tulee lasipullossa kaupan hyllylle...!!!!

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 23:06:18 ip

Tosta voit muuten kopsata ittelles kuvan ittestäs ilman feminiinistä hapatusta ja kaasunaamaria...  ;)

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - elokuu 21, 2011, 22:41:19 ipLuulisin että chilifest aktiivien aika kului itse tapahtuma paikalla eikä sivujen päivittelyssä.

No niin varmasti kuluikin,
mutta tässä juuri tulee esiin se kuuluisa delegointi. Jos johtoryhmä uskoisi, että muutkin osaavat jotakin, homman voisi nimetä parille vapaaehtoiselle, eikä kasata sitten heille hirveästi muuta duunia ainakaan kisojen aikaan.

Ehkä tiedottamista ei pidetty tärkeänä. Annetaan tiedotusvälineiden hoitaa se. Tapahtuman sivusto lienee Poppamiehen hoivassa, mutta eipä löydy mainintaa tapahtuman etenemisestä tai kisojen ratkaisuista myöskään Chiliyhdistyksen etusivulta. Kevään puutarhamessuista löytyy. Viime kevään.

Ja se musiikin laatu ja taso oli hirveää. Kojuista loppui myynti, kun musa alkoi. Ei pystynyt puhumaan.
Kasvatuspäiväkirjani verkossa: http://chilivaari.blogspot.com/
Chilblogit Suomessa: http://chiliblogit.blogspot.fi

Räyhis

elokuu 21, 2011, 23:14:44 ip #74 Viimeisin muokkaus: elokuu 21, 2011, 23:18:47 ip käyttäjältä Räyhis
Lainaus käyttäjältä: Nosiseptori - elokuu 21, 2011, 22:52:54 ip
chipotle-olutta oli varattu vain jotain 200 litraa koko viikonlopuksi.

200 litraa olutta viikonlopuksi on ihan vakiomäärä, jos vieraita on kymmenen tai alle..

Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - elokuu 21, 2011, 22:41:19 ip
Pitää varmaan ottaa huomioon minkä kokoisella porukalla näitä järjestetään.. Luulisin että chilifest aktiivien aika kului itse tapahtuma paikalla eikä sivujen päivittelyssä.

Puhut asiaa, mutta aika mahtipontista pykätä tuollaiset sivut facebook-syötteillä ynnä muilla ja sitten jättää päivittämättä. Lankomies päivitti facebook-profiiliinsa olevansa "hesan homon" kanssa deltablues-keikalla samalla kun käytiin kusella samaisella keikalla. Itselläni ei ole älypuhelinta saati facebook-tiliä mutta käsittääkseni kuvapäivityksiä pystyy puskemaan eetteriin ihan nappia painamalla. Itselleni olisi riittänyt "informaatioksi" pelkkä nimi, maininta Nagan popsimisen maailmanennätyksestä ja grammamäärä. Nyt sama informaatio saatiin harrastajafoorumin kautta ihmisiltä jotka olivat mestoilla ja ajaneet puolen Suomen halki naputtamaan sen seuraavan lukukerran yhteydessä.

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - elokuu 21, 2011, 23:12:52 ip
Ja se musiikin laatu ja taso oli hirveää. Kojuista loppui myynti, kun musa alkoi. Ei pystynyt puhumaan.

Lainaus käyttäjältä: Nakki - elokuu 21, 2011, 22:49:14 ip
Vaikka soittaja oon ittekkin, niin vitutti kuunnella sitä "hurjaa metallimusiikkia" paikallisesta PA:sta ympäri festarialueen. Mihinkään ei päässyt sitä ryskettä karkuun. Tarviiko joka paikassa soida jotain ihme ärtsyä mukamas tosi kovaa metallimusiikkia että voi syödä chiliä?

Suomessa musiikin pitää aina huutaa, en myöskään ymmärrä miksi.

En myöskään ymmärrä miksi chiliväen pitää aina näyttää joltain Leatherheavenin mainoksista repäistyiltä karvaisilta jenkkiautoharrastajilta...
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Macex

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 21, 2011, 23:11:06 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 23:06:18 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 21, 2011, 22:35:49 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 22:29:47 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 22:23:25 ip
vielä ei ole tullut kommenttia miten ruoka ja juoma on loppunut ravintoissa kesken..
Chipotle olut loppui jo lauantai aamupäivästä.
Ilman jäätiin. Prkl...
Niin jäimme, mutta toivottavasti tulee lasipullossa kaupan hyllylle...!!!!

Tosta voit muuten kopsata ittelles kuvan ittestäs ilman feminiinistä hapatusta ja kaasunaamaria...  ;)
Totta muuten.

TunturiTigerin liittämään kuvaan Kalat69:n tekemän sekoituksen maistaneesta herrasta parit kuvat. Ei ollut paha ollenkaan :D

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 23:14:44 ip
En myöskään ymmärrä miksi chiliväen pitää aina näyttää joltain Leatherheavenin mainoksista repäistyiltä karvaisilta jenkkiautoharrastajilta...

Jokainen tyylillään edelleenkin. Olisithan säkin vaikka voinu tulla pinkissä tutussa! Yks tykkää äidistä ja toinen koirista.

Räyhis

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 21, 2011, 23:22:09 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 23:14:44 ip
En myöskään ymmärrä miksi chiliväen pitää aina näyttää joltain Leatherheavenin mainoksista repäistyiltä karvaisilta jenkkiautoharrastajilta...

Jokainen tyylillään edelleenkin. Olisithan säkin vaikka voinu tulla pinkissä tutussa! Yks tykkää äidistä ja toinen koirista.

Ai sinäkin olet nähnyt ne kuvat! Otan sanani takaisin!
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

habanero

Hauskaa oli, vaikka järjestelyiden osalta kaikki ei mennyt ihan nappiin.
Chiliyhdistys #011

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Macex - elokuu 21, 2011, 23:18:46 ip
TunturiTigerin liittämään kuvaan Kalat69:n tekemän sekoituksen maistaneesta herrasta parit kuvat. Ei ollut paha ollenkaan :D

Itsekkin tosiaan menin tuota maistamaan ja ihan kertaluokkia nagaa ikävämpi tapaus... Onneksi on siis siemeniä tallessa!  :D