maaliskuu 29, 2024, 06:49:25 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - Jkahainen

1

Tossa vähän kuvia systeemistä, minkä sitten tein.

Jää nähtäväksi, haetaanko juhannuksen perunat parvekkeelta vai S-marketista. 😄
2
Lähden tällä kaudella kokeilemaan passiivihydrossa kasvattamista.

Tossa oli 5 passiivihydro kokeilua.

3
Hei!

Minulla on 36 litraisessa Ebbissä kasvamassa kaksi avomaankurkkua (Profi F1). Kuinka monta kertaa vuorokaudessa noille kannattaa antaa vettä? Olen nyt kastellut Ebbin 4 kertaa päivässä. Havaitsin kuitenkin, että osa kurkuista kuivuu sinne kasviin. Johtuuko se veden vai valon puutteesta? Kurkut on alun liikalannoituksen jälkeen kasvaneet hyvin ja alkavat olla sellaisia parimetrisiä. Kasvit ehtivät venähtää liian isoksi, jotta olisin ehtinyt siirtää Ebbin parvekkeelle. Nyt ne on sijoitettu lasisen parvekeoven viereen sisäpuolelle ja saavat siinä kohtuullisti valoa. Pidän myös ovea mahdollisuuksien mukaan auki, jotta saavat jonkin verran myös suoraa auringon valoa. Niillä on myös iltaisin lisävalona 100W LED-työmaavalo. Yhden kokonaisen kurkun tuo on jo kasvattanut valmiiksi ja muutama muukin hedelmä kasvaa. Muut ovat vielä aika pieniä.
5
Kodin mausteinen kokkaus / Vs: Chilin lehdet kokkauksessa
maaliskuu 23, 2021, 20:25:06 ip
Itse aion koittaa chilin lehtiä pinaatin tapaan seuraavasti: Kuumaan wokkiin oliiviöljyä ja valkosipulilastuja, sitten chilin lehdet ja nopeasti pyörittää, lisää vähän valkoviiniä tai sitruunan mehua sekä suolaa ja pippuria. Siinä se. Pinaatti on ainakin noin hyvää. Sopii erinomaisesti vaikkapa kalaruokien lisäkkeeksi.

Cambodiassa chilin lehdistä valmistetaan keittoa. Tässä on juuri työn alla, mitä muuta sinne tulee. :D
7
Moi!
Muutamaan vuoteen ei ole tullut lisäyksiä ketjuun. Kysyisin, ovatko bioponiset viljelyt jääneet ketjussa siitä keskustelleille pysyväksi ja hyväksi todetuksi käytännöksi vai onko siinä ajanmittaa havaittu jotain negatiivista, miksi siitä olisi luovuttu?
8
Moi!

Värkkäsin tuossa ekan Ebb&flood systeemin itselleni. Valaistuksena on tällä hetkellä 100 W Led.työvalo.Chilitaimet on noin. 10 cm korkeita. Mittasin lämpötilaksi lampun ollessa päällä tuosta ruukkusoran päältä sellaiset 32 astetta. Onko se liikaa chileille? Eli pitäisikö lamppua vähän nostaa vai ei?
9
Minkäslaista tuloa noista saa? Tai miten ansaintalogiikka menee. Laskutetaanko Kirjoituksen pituuden perusteella vai onko joku muu tapa käytössä?
10
Moi!

Onko fiksu vai ei valoksi chilitaimille?

100W LED työvalo pistotulpallisella johdolla. LED SLIM valonheitin 100W, 8000lm, 4500K 314x262x50mm

Hinta tarjouksessa 54,90 + postit.




11
Uusien jäsenten esittelyt / Uusi jäsen Espoosta
tammikuu 03, 2021, 03:16:09 ap
Moi!

Olen Espoolainen eläkkeellä oleva keittiömestari, joka aloittaa uuden harrastuksen.