huhtikuu 18, 2024, 18:53:17 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Ylöjärven polte 2013

Aloittaja jaolsten, marraskuu 02, 2012, 21:46:29 ip

« edellinen - seuraava »

jaolsten

Kuten Jewe päiväkirjassaan totesi, on hiemen tylsää ja turhauttavaa raportoida kerta toisensa jälkeen samoista chileistä. Kunpa pääsisi taas merelle ihastelemaan kasvatuksia. Viimeksi n. kk sitten siellä oli monia lupaavia raakileita oksilla. Kotipaikassakin Rocoto piti 2m pitkillä oksillaan varmasti yli kilon nyrkin kokoisia podeja. Palstallakaan ei tule riittävän usein käytyä, sillä aina aika menee rikkakasvien repimiseen ja kasteluihin, eikä kuvaamiseen ja fiilistelyyn, niinkuin pitäisi.

Yhtä kaikki, tämä kesä on jo nyt ollut monin kerroin parempi, kuin viime kesä, vaikkei alkukesä lannoitesähläysten vuoksi pihakasvarista ole niitä kottikärryllisiä tullutkaan. Voin toki pitää jo satavarmana, että varoivainen  tavoite kymmenestä kilosta tulee kyllä saavutettua, sillä jo kerätyn reilun kolmen kilon lisäksi oksilla kypsyy nyt valtaisa pääsato, josta riittää savustamista ja keittämistä vielä myöhäiseen syksyyn.

Vielä ennen Satakunnan kiertuetta muutamia kuvia kotoa. Toivottavasti vielä ennen kiertuetta ehtisi palstakasvihuoneeseenkin kuvailemaan.


Ananaskirsikasta on hankalaa saada kokonaisvaltaista kuvaa, mutta tässä näkyy jo iso totuus. Näitä valtavia kelloja roikkuu vajaa sata ympäri 2m^2 pöheikköä. Kilomääräisesti sato jää tosin niin pieneksi, että ensi vuonna kaikki physalikset menevät avomaalle.


7Pot Primon kaunis marja. Jäänee tästä syystä kasvatuslistoille.


Turve-Bonda Ma Jacques kypsyttelee muutamaa podia. Tätä ei valitettavasti tule viimevuotista määrää. Ensi vuodelle esikasvatan näitä yli kymmenen ja pidän huolta, että saan vähintään kaksi jättikasvia satoamaan. On parhaan makuinen chili, siitä ei ole kahta sanaa. (Flexuosum toki myös omalla tavallaan paras, mutta ei kovin riittoisa)


Iso Ulupica on tehnyt tasaisesti muutamia marjojaan. Jouduin siirtämään sen ja Galapagoensen pihalle, sillä löysin niistä sisällä kirvoja. Pari päivää myrskysateessa vei kirvat. En jää kaipaamaan.


Jalapeno DRH-7400 kypsyttelee muutamaa lupaavaa raakiletta. Josko noista jonkun saisi vielä lasvatuskilpailuunkin mukaan.




Turpo Puben ensimmäiset kuivaan kyllästyneet raakileet alkavat kypsymään. Kasvatuskilpailuun tuolla siimeksessä on vielä monia lupaavia tapauksia.


Vale-Costa Rica Red. Pari kypsääkin siimeksessä.


Rocoto Peron Rojon podit eivät ole vielä kovin Rojoja, mutta niitä on valtavan paljon. Tokkopa kaikista tuleekaan kovin Rojoja.




Muita Pubeja, ja taas oransseja. En taida Pubeja enää tilailla tuolta Semillaksesta.






Nagaa tulee. Podit vielä vähän pienempiä, kuin Pena Nagoissa.


Birds Eye Beijing. En taida uskaltaa maistaa, katselen vain. Tokko on syötävän makuinen, ei jatkoon.



7Pot Douglah, pienimmät kypsyneet.


Lemon Drop on Lemon Dropped in pot. Juuret täyttää puolet ämpäristä ja jouduin kiilaamaan verkkoruukun tuohon reikään, että pysyi. Runko tuosta tyvestä inan vajaa 4cm halkaisijaltaan.


Kypsiä ei vielä ole, mutta tuolla puskassa kypsyy nyt jättisato Lemon droppia. Vaikeahkoa kuvata tuolta puskasta.

Helteiden kunniaksi olen nyt kahtena päivänä leiponut perheelle tuoreet leivät. Kovaa hommaa, kun joutuu taikinan vaivaamaan/nostattamaan kahdesta neljään kertaan ja uunikin on pariin otteeseen päivässä päällä. Mutta hyvää, eikä tarvitse kantaa suurleipomoiden känttyjä muovipussissa kotiin. Huomenaamuksi odottaa jääkaapissa jo nousemaan leivottu ranskanleipä, tuo nostatettu siis neljään kertaan. En taida edes mainita, miten hyvää valkosipuli-yrttivoi-täytetty patonki oli. Mut oli se.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

bluesman

 Näyttää vahvasti siltä että jo pelkästään rocotoista saa kympin täyteen ja muutkin tuotokset tulevat palkitsemaan alkukasvatuksen vaivan ihan riittävästi.
Lemon dropista toteaisin että kokeiltuani monia eri säilömistapoja oli kuivaaminen jauheeksi sittenkin mielestäni paras tapa koska tulee kuitenkin enimmäkseen käytettyä kalan kanssa ja munakkaissa niin on kätevästi heti tyrkyllä maustehyllyssä keittiössä.

jewe

Tätä podituspäivitystä olin jo vähän odotellutkin ja näyttää kovat panostukset poikivan satoa aika komeasti. Komeat rocotot ja nyt näyttää sulla onnistuvan pubejenkin kanssa ja taimikasvatusvaihehan jo näytti mitä tuleman pitää.
Nipotetaan vielä yhdestä kirotusvirheestä eli kirjoitit "tavoite kymmenestä kilosta" ja tarkoitit varmaan kymmenistä kiloista...siltä se ainakin näyttää. :)

Juso

Physaliksista olen kyllä samaa mieltä, ne on kasvihuoneessa tuotto-/kokosuhteessa huonoja. Avomaalla saattaa olla syytä katsoa jonkinmoista tuulensuojaista paikkaa, että satoa tulee. Kasvavat kyllä paljon matalampina ja tanakampina, ja pölyttyminen esim tomatillolla sujuu paremmin, koska vaatii ristiinpölytyksen eli pörriäisten läsnäoloa.

Ilman muuta kannattaa laittaa 10 Bondaa kasvamaan ensi kaudella, koska sullahan näyttää chilituotteet loppuvan jo alkusyksystä ;).

jaolsten

Kiitti kamut!

Olen vaan tosi kiitollinen, ettei tänä vuonna tuholaiset pilanneet omaa, eikö monen muunkaan satokautta. On vaikeaa oppia edes perusjuttuja, jos kaikki aika menee sitkeiden kirvojen ja punkkien torjuntaan. Mistä tietää, mitä kasvien kanssa tekee oikein, mitä väärin, jos ne kuitenkin näyttävät riutuvilta?

Ensi kauteen lähdetään monella tapaa jalat maassa. Työpaikkaa nimittäin haetaan muualtakin, kuin Pirkanmaalta, eikä ihan täysiä huoneellisia chilejä voi pitää perheen uuden uteliaan tulokkaankaan vuoksi. Toki usea kasvi jää tältä kaudelta talvetukseen kotipaikkaan, joten kaikki ei ole kiinni uusissa idätyksissä.

Ensi vuodeksi pitää myös keksiä raflaavammat nimilaput, sillä tuo auringossa haalistuva maalarinteippi+kuulakärkikynä-viritelmä ei ole kovin hauska yllätys tässä vaiheessa satokautta  :D No jossain vaiheessa laitetaan kuvia podeista näkyville ja päätellään mikä on mikä.  ;)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Miquel

Tuohon nimilappuhommaan olisi varmaan hyvä sellainen dyno. Voi haalistua ja kärsiä vaikka mitä, mutten usko että muoviin prässätty kirjain kuitenkaan ikinä häviää?  :)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Jame

heinäkuu 28, 2013, 22:43:20 ip #446 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 29, 2013, 00:10:47 ap käyttäjältä Jame
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - heinäkuu 28, 2013, 11:18:01 ap
Ensi vuodeksi pitää myös keksiä raflaavammat nimilaput, sillä tuo auringossa haalistuva maalarinteippi+kuulakärkikynä-viritelmä ei ole kovin hauska yllätys tässä vaiheessa satokautta  :D No jossain vaiheessa laitetaan kuvia podeista näkyville ja päätellään mikä on mikä.  ;)


Siemeniä kylväessä tyttö auttoi ja teki sellaisia söpöjä pieniä nimilappuja hammastikuista ja valkoisesta tarrapaperista, jota vaimo laittaa pakastusrasioihin. No arvaahan sen, että 2-3 kuukautta kosteassa mullassa ja hammastikuistakin tulee multaa.

Keksin sitten leikata tyhjästä 4 litran lasipesunestepöntöstä saksilla n. 20 mm leveitä ja 200 mm pitkiä suikaleita, joiden toinen pää leikattiin nuolen muotoiseksi. Sitten tussilla lajikkeen merkintä ja ruukun reunaan pystyyn. Nämä ovat "ikuisia" ja yhdestä pönikästä niitä tuli ainakin 30 kpl.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

jaolsten

Tarvii siis säilyttää kymmenisen pönikkää, jos ensi kaudelle tulee sama määrä kasveja  :D

Oikeesti, hyvä idea! Otan käyttöön!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Jame

heinäkuu 28, 2013, 23:46:23 ip #448 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 28, 2013, 23:48:01 ip käyttäjältä Jame
Leikkaa kapeampia soiroja ja tekstaa pienemmällä  ;) Tai sitten vaan sanot vaan kaikille tutuille että tarviit tyhjiä kannuja verkonmerkeiksi.
Sitä paitsi nuukempi kaveri voi vielä sulattaa ne ylimääräiseksi jäävät päädyt ja "valaa" ne käyttökelpoisempään muotoon   ;D
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

PP

Lainaus käyttäjältä: Jame - heinäkuu 28, 2013, 22:43:20 ip
Keksin sitten leikata tyhjästä 4 litran lasipesunestepöntöstä saksilla n. 20 mm leveitä ja 200 mm pitkiä suikaleita, joiden toinen pää leikattiin nuolen muotoiseksi. Sitten tussilla lajikkeen merkintä ja ruukun reunaan pystyyn. Nämä ovat "ikuisia" ja yhdestä pönikästä niitä tuli ainakin 30 kpl.


Onko jo kokemusta kestääkö tussimerkinnät koko kesän?

Jame

heinäkuu 29, 2013, 00:26:15 ap #450 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 29, 2013, 00:27:46 ap käyttäjältä Jame
Hyvin kestää kun käyttää Water resistant / Permanent merkittyä tussia.  Uusiokäyttöä silmällä pitäen asetoni on tietysti kova sana.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

SK

Olen merkannut veden kestävällä tussilla muovisia nimilappuja, mutta enää harvasta saa selvää.
Aurinko haalistaa tekstin olemattomaksi, eikä asetonille ole tarvetta.

Pitäis varmaankin alkaa keräämään jäätelötikkuja ja polttomerkata ne. Luulisi kestävän yhden kesän. ???

bluesman

 Laminoidut laput oikein valmistettuna ovat monivuotiseenkin käyttöön sopivia. Kuumalaminointi kaksinkertaisella kalvolla kolmeen kertaan pitää kosteuden poissa ja lappu kestää vesisaavissakin ainakin vuoden. Joskin siellä sillä on vähemmän käyttötarvetta.
Kaikki kirjoitettu teksti oli sitten miten vedenkestäväksi tarkoitetulla tussilla tai kynällä kirjoitettua haalistuu jo yhden kasvukauden aikana. Laminoituja nimilappuja on mulla edelleenkin käytössä vuodelta 2010.
Laminoituihin lappuihin voi tulostaa myös kuvan niin voi sitten ihmetellä miksei siemenliikkeen tilauslistan foto muistuta syntynyttä podia lainkaan.
Nimilaput voi sitten säilyttää kansioissa jossa on valokuville tarkoitettuja läpinäkyviä taskullisia välilehtiä. Kun ovat siementen kanssa samassa taskussa niin jopa löytyvätkin silloin kun tarvitaan. Eri suvuille omat mappinsa niin taas helpottuu lajikkeen löytyminen.
Taskuihin voi myös tulostaa salpapusseihin mahtuvia pieniä lajikelappuja niin kun siemeniä lähettelee on vastaanottajalla heti jonkinlainen käsitys minkänäköistä siemenistä pitäisi tulla. Esteettisestikin kivemmannäköistä kuin sekavalla tekstillä sutattu epämääräinen kiirjoitettu harakanvarvasteksti.



Kansiot.https://lh6.googleusercontent.com/-4_4JDD2Kyek/TAslbdvR4VI/AAAAAAAAAaI/NfS21W1AayA/s752/laminointitehdas.jpg?gl=FI



Laput taimikasvatusvaiheessa. Kun kasvin koko kasvaa ei kannata kylttiä tökätä juuren tyvelle turpeeseen tai kivivillaan, katoaa sieltä melkein aina. Tehdään reikä lapun yläosaan jätetyyn sentin tyhjään tilaan ja langalla kasvin varteen kiinni.



Laminointitehdas.

Anteeksi Jaolsten päiväkirjasi hyväksikäytöstä. Oon tämän systeemin jo aiemminkin esitellyt mutta tuoreimmat harrastuksen aloittaneet eivät moista selvitystä ihan heti löydä. On muitakin systeemejä mutta olen tämän toimivaksi todennut.

Whili

 ;D "..yli kilon nyrkin kokoisia podeja.."  heh !!

Komiasti kasvaa, koska saa tulla ihmettelemään ??

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Jame - heinäkuu 29, 2013, 00:26:15 ap
Hyvin kestää kun käyttää Water resistant / Permanent merkittyä tussia.

Ei permanent todellakaan merkitse pysyvää.
Viime kesän merkinnöistä osa selvisi syksyyn asti hyvin, suuri osa himmeni vaikeasti luettavaksi. Kaikki oli kirjoitettu permanentilla paperille, joka oli teipin alla ruukun kyljessä. Luulisin, mutta 100% varmuutta ei ole, että kestävä musta on Textmark. Pari muuta merkkiä hiipuu pois.

jewe

Tuo laminointi on kyllä ehdottomasti paras ja siistein tapa tehdä nimilappuja eikä taatusti häviä värit kyltistä ja värikoodaamalla saa lajikyltitkin helposti tunnistettaviksi. Aikaa tosin vaatii kun tietokoneella väkertää ja paljon nopeamminhan tussilla tekisi.
Nuo siemenkansiot on mullakin käytössä ja mistä muualta on mallia otettu kuin bluesfarmilta niidenkin suhteen. Hankalaa kansioiden taskuissa on pitää siemenet aakkosjärjestyksessä kun väliin tulee aina uusia lajikkeita. Olen miettimässä tuohon siementen arkistointiin jotain uutta systeemiä.

Jame

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - heinäkuu 29, 2013, 09:08:36 ap
Ei permanent todellakaan merkitse pysyvää.
Viime kesän merkinnöistä osa selvisi syksyyn asti hyvin, suuri osa himmeni vaikeasti luettavaksi. Kaikki oli kirjoitettu permanentilla paperille, joka oli teipin alla ruukun kyljessä. Luulisin, mutta 100% varmuutta ei ole, että kestävä musta on Textmark. Pari muuta merkkiä hiipuu pois.


No juu, ei se ainakaan ikuista merkitse. Mutta ehkä tarpeeksi pysyvää jos ajatellaan jotain huhtikuu-lokakuu aikaväliä. Ihan hyvin on tähän saakka pysynyt tekstit vaikka en nyt vannomaan mene etteikö olisi yhtään haalistunut. Paperin huokoinen pinta on eri asia kuin muovikanisterin tiivis pinta. Valkoisessa paperissa voi sitä paitsi olla täyteaineena esim. titaanidioksidia, jolla on myös fotokatalyyttinen ominaisuus tarkoittaen sitä, että sillä voidaan UV-valon avustuksella hajottaa orgaanisia yhdisteitä.

Tällaista kynää olen käyttänyt
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

akselsson1

Melkein samaan tyyliin tein nimilappuja kuin Bluesman, käytin vain tavallista kontaktimuovia, ja hyvin tuntuu värit pysyvän tulosteissa.
Ainoa ongelma tuntuu olevan vanhahtuneen kontaktimuovin heikko pitävyys, jolloin suuri osa lapuista irvistää  >:(
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Huru-ukko

Samalla tavalla teen nuo kuin Bluesman, ja taisi Jaolstenkin ne noin tehdä viime vuonna.
Suurin ero on että itse jätän tuota muovia jäljelle noin sentin verran siihen paperilappuun.
Viime vuonna muutamasta meni vesi sisälle parin millin varauksen takia.

Aina niitä kumminkin pitäisi olla lisää tekemässä......

Hyvä Jaolsteni....Onko sulla tosiaan kilon nyrkit  ;)?.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - heinäkuu 29, 2013, 13:36:48 ip
Melkein samaan tyyliin tein nimilappuja kuin Bluesman, käytin vain tavallista kontaktimuovia, ja hyvin tuntuu värit pysyvän tulosteissa.
Ainoa ongelma tuntuu olevan vanhahtuneen kontaktimuovin heikko pitävyys, jolloin suuri osa lapuista irvistää  >:(


Yhdyn myös osaltani tähän spämmäilyyn.  :D
Viime kaudella tein nimilaput kontaktimuovilla ja se ei tosiaan ollut kovin kestävä ratkaisu. Viimeistään kasvihuoneessa hiipi kosteus muovien väliin. Tällä kaudella siirryin näiden kymppikiloherrojen esimerkin myötä laminointiin. Kunhan pohjan saa koneelle väkerrettyä, on loppu aika helppoa ja nopeaa. Voihan sitä tietysti tussilla merkittyjäkin papereita laminoida, jos ei jaksa tietokoneella säätää asetteluja.