helmikuu 09, 2025, 03:05:22 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - aropupu

1
Päiväkirjat ja fotoalbumit / aropupu 2012
huhtikuu 16, 2012, 15:21:51 ip
Viime vuonna tuli lähdettyä hieman soitellen sotaan päiväkirjan kanssa ja listattua lajikkeita ennen kuin olivat edes itäneet. Tänä vuonna päätinkin suosiolla odottaa että idätykset ovat loppuneet ja kaikki lajikkeet taimella. Sillä tämän päiväkirjan aloituskin on nyt venynyt näin pitkälle, kun hommat eivät ole menneet ihan putkeen.

Alkukausi meni suoraan sanottuna aivan perseelleen. Vuodenvaihteen tienoille osui remonttia, muuttoa, sairastumista ja muuta. Näiden johdosta idättely meni kovin myöhäiseksi ja jo itäneet taimet jäivät huonolle hoidolle. Uudessa kämpässä on ilmeisesti ilmanvaihto-ongelmien vuoksi huomattavasti korkeampi ilmankosteus kuin edellisessä, josta syystä  aikaisemmin taimien kissaturvana toimineet akvaariot tuntuvat olevan lähes käyttökelvottomia homeongelmien vuoksi. Osasyylliseksi ongelmiin epäilen myös jotenkin viallista puutarhaturvesatsia, kun oikein mikään muu ei selitä niitä lukuisia käsiin kuolleita taimia. Ongelmien ratkaisu vei aikansa ja jouduin todella monia lajikkeita idättämään uudelleen ja uudelleen. Kunnolla on kasvussa päästy vauhtiin vasta ihan lähiaikoina.

Talvella tein siemenvaihdon amerikkalaisen harrastajan kanssa jolta sain viitisenkymmentä USDA-chinenseä joista suurin osa oli sellaisia, että ei niitä ollut kukaan oikein näyttänyt kasvatelleen. Näitä oli tarkoitus kasvattaa oikein isolla kädellä tällä kaudella ja laskin tämän kauden chinenset kokonaan tämän siemensatsin varaan. Kyseisissä siemenissä oli kuitenkin lopulta aivan tolkuttoman huono itävyys enkä saanut taimelle kuin muutaman. Tämän kauden chinenselista näyttää nyt kuitenkin tältä:

C. chinense BGH 1725 / PI 441624
C. chinense CGN 21498
C. chinense CGN 22207
C. chinense GRIF 9192 / PI 645486
C. chinense GRIF 9197
C. chinense GRIF 9292
C. chinense GRIF 9297
C. chinense GRIF 9300
C. chinense PI 257132
C. chinense PI 257145
C. chinense PI 315022
C. chinense PI 315030

Noissa GRIF-lajikkeissa tuntuisi olevan frutea, chinenseä, annuumia ja mahdollisesti näiden risteytyksiä sekaisin. GRIN-tietokannan lajimäärityksiin en näinä päivinä luota juuri ollenkaan, vaan kun vaikuttavat lähinnä chinensemäisiltä kuvien perusteella niin olkoon nyt kaikki tässä chinenselistassa kunnes pääsen itse näkemään kukat ja hedelmät omin silmin.

Baccatumeissa ei ole lähdetty etsiskelemään mitään ihmeellisyyksiä, vaan ihan perustauhkalla mennään:

C. baccatum Aji Amarillo, Large
C. baccatum Aji Omnicolor
C. baccatum PI 260560
C. baccatum PI 260567
C. baccatum PI 439370
C. baccatum PI 441550

Annuumit olen valikoinut lähinnä ulkonäön ja kasvutavan perusteella, enkä niinkään maun perässä. Nämä ovatkin lähinnä jalostusmateriaalia risteytyksiä varten, poikkeuksena tuo yksi jalapeno.

C. annuum CAP 1546
C. annuum Chilly Chili
C. annuum Chinese Five Colour
C. annuum Fish Pepper
C. annuum Jalapeno TAM
C. annuum Joe's Long
C. annuum Mushroom Yellow
C. annuum Peter Pepper
C. annuum Prairie Fire
C. annuum Purira
C. annuum Riot
C. annuum Spagna

Myös vihannespaprikoita pitää toki olla, sekä syötäväksi että risteytyksissä käytettäviksi:

C. annuum Barancio
C. annuum Belozjorka
C. annuum Corbaci
C. annuum Jimmy Nardello
C. annuum Jumbo Sweet F1
C. annuum Marconi Rosso
C. annuum Oda

Chacoenseja tuli viime kaudella kasvatettua useita, mutta olivat ikävä kyllä CAP-lajikkeita joista harvemmin on edes keräysmaa tiedossa saati mitään tarkempia tietoja saatavilla. Tällä kaudella koitetaan uusiksi lajikkeilla, joiden alkuperästä löytyy paremmat tiedot:



C. chacoense CGN 22083
C. chacoense CGN 23208
C. chacoense PI 260427
C. chacoense PI 260435
C. chacoense PI 439414
C. chacoense PI 560944
C. chacoense PI 639653

C. chacoensen esiintyvyysalue on loppujen lopuksi aika perkeleen iso ja lajista tuntuukin löytyvän jonkin verran variaatiota. Tällä kaudella olisikin tarkoituksena tutustua näihin kasveihin nimenomaan maantieteelliseltä kantilta, ts. millaisia morfologisia eroja eri alueilta peräisin olevilta muodoilta löytyy. PI 439414 ei päässyt kartalle, koska se on jokin argentiinalainen viljelylajike jonka tarkempi keräyspaikka ei ole tiedossa, taisin idättää mokoman lähinnä vahingossa mutta olkoon nyt kun on kerran taimelle päässyt.

Tepinit, eli villi-annuumit ovat mulle vielä täysin tuntematonta porukkaa. Asianlaita korjataan tällä kaudella seuraavanlaisella läjällä rehuja:

C. annuum var. glabriusculum Florida Wild Bird
C. annuum var. glabriusculum PI 511885, Chihuahua, Mexico
C. annuum var. glabriusculum PI 593491, Mexico
C. annuum var. glabriusculum Sonoran Chiltepin, Mexico
C. annuum var. glabriusculum Tepin, Eastern Travis County, Texas
C. annuum var. glabriusculum Tepin, Peru
C. annuum var. glabriusculum Tepin, Tarahumara, Mexico
C. annuum var. glabriusculum Tepin, Williamson County, Texas (suoraan luonnosta kerätyistä siemenistä, ei kuvaa)
C. annuum var. glabriusculum UC Davis tepin, Peru
C. annuum var. glabriusculum CGN 23200 (Turrialba, Costa Rica)

Näidenkin kanssa olen pidättäytynyt lajikkeissa joiden keräyspaikka on tiedossa. Karttaa en alkanut tekemään, kun monien keräyspaikka on hieman epämääräinen, tyyliin "Florida" tai "Peru".

Lisäksi on päätynyt taimelle muutamia vähän satunnaisempia tapauksia:

C. praetermissum BGH 460 / PI 441654
C. baccatum var. baccatum CAP 306
C. eximium CAP 1491
C. eximium CGN 21502
C. flexuosum PI 631154
C. pubescens Rocoto Peru Cusco
C. sp. TC07246 / PI 606708 (olevinaan C. tovarii, oikesti joku kummallinen karvainen frutescens tms?)
C. sp. "Tuntematon praetermissuminkaltainen laji tai risteymä"

Ja näiden lisäksi löytyy talvehtineita kasveja seuraavanlainen kokoelma:

C. annuum "Mutantti-Candlelight"
C. chacoense "var. exile"
C. chacoense CAP 477
C. chacoense CAP 499
C. chinense CAP 691 'Red Fire'
C. chinense CAP 1451
C. chinense CAP 1531
C. chinense Cheiro Recife
C. chinense Cumari do Para
C. chinense Naga Morich (2010)
C. eximium CAP 470
C. eximium CGN 19198
C. frutescens CAP 1455
C. galapagoense
C. lanceolatum
C. pubescens PI 593622 'Super Pube'
C. rhomboideum PI 645680
C. sp. CAP 872
2
Päiväkirjat ja fotoalbumit / aropupu 2011
helmikuu 11, 2011, 02:27:30 ap
Noniin, josko sitä dokumentoisi nämä toilailunsa sitten tännekin:

Toissakesänä rakas avopuolisoni latasi parvekkeen täyteen hyötykasveja ja lähti koko kesäksi työmatkalle, jättäen meikäläisen rehu- ja kissavahdiksi. Yrttien, herneiden ja tomaattien seassa oli myös muutama chili. Mitään rairuohoa kummempaa en ollut aikaisemmin kasvattanut, mutta kasvun ihmeen vierestä seuraaminen olikin yllättävän mielenkiintoista ja mukavaa puuhaa. Senverran tuli innostuttua että piti sitä itsekin jotain markettihabaneron siemeniä idätellä ja ihan kunnon puskahan niistäkin tuli, liian myöhässä sadotakseen tosin.

Seuraavana talvena tuli muutto Espooseen, ja uudessa asunnossa oli myös omaa pihaa. Kasvipenkkien ja kasvattelujen suunnittelu tietenkin alkoi jo ennenkuin muuttolaatikot oli edes kunnolla saatu purettua. Jossain vaiheessa siinä keväällä idätysten ollessa hyvässä vauhdissa tuli mieleen käydä vilkaisemassa netistä ohjeistusta, josko se edelliskesästä ikkunalla amppelissa onnistuneesti talvehtinut habanero vaikka haluaisi jonkin sortin lannoitusta, leikkausta tai muuta hoitoa. Ensimmäinen google-hitti toi tänne foorumille.

Ryytipenkkien kaivaminen meinasi jäädä täysin puolison hommiksi kun meikäläinen jumahti näytön eteen lukemaan kaiken mitä aiheesta käsiini sain. Tulista olen tykännyt syödä iät ja ajat, mutta käsitys eri lajikkeista yms. oli rajoittunut niihin marketin vihannestiskin chilimix-paketteihin. Eri kasvatustavat, kymmenet lajit ja tuhannet eri lajikkeet sekä muu aiheeseen liittyvä tiedon määrä yllätti ja vei mennessään. Chilivaarin päiväkirja(t) tuli luettua alusta loppuun parilla istumalla, täydelle ummikolle niissä oli paljon tarpeellista tietoa ja vielä hyvin kirjoitettuna. Inferno tuli koluttua läpi eestaas, ja tästä foorumistakin aika hyvä osa.

Lajikkeita piti tietenkin saada heti lisää, mutta vähän myöhässä oltiin. Rautakaupan puutarhaosasto-annuumien ja markettihabaneron rinnalle pääsivät ne perus Lemon Dropit ja Naga Morichit plus pari muuta. Kaikki mahdolliset virheet tuli tehtyä, mutta satoa tuli kuitenkin ihan kohtuullisesti.

Mitä enemmän aiheeseen tutustui, sitä enemmän alkoivat villichilit kiinnostamaan. Otin jonkinsortin tavoitteekseni hankkia seuraavalle kaudelle niin monen lajin kasveja kuin vain mahdollista. Siemeniä tuli tilailtua sekä vaihdeltua ihmisten kanssa ja hyvä lajimäärä nyt onkin itämässä tai taimella. Myös omien risteytysten tekeminen alkoi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta touhulta ja muutama kokeilu noilla edellisvuodesta talvetetuilla peruslajikkeilla on tullutkin jo tehtyä, näkee nyt sitten tuleeko niistä ikinä mitään. Tuli tai ei, luulen että pumpulipuikoilla tulee kesällä huidottua menemään enemmänkin.

Tässä lista tähän mennessä taimelle päässeistä lajikkeista. Olen koittanut selvittää kasvattamieni lajikkeiden alkuperää jonkin verran, mutta monien kohdalla tämä on osoittaunut vaikeaksi. Varsinkin nuo saksalaiset tuntuvat julkaisevan luvattoman vähän mitään tietoa noista säilyttämistään lajikkeista.


C. annuum
Anaheim (New mexico) talvetettu (2010)
Lombardo (??) talvetettu (2010)
Chilhuacle Negro (Oaxaca, Mexico) talvetettu (2010)
Cayanne Long Slim (??) talvetettu (2010)

C. baccatum var. baccatum
PI 439361 (Bolivia)
CAP 306 (unknown)
CAP 214 (unknown)

C. baccatum var. pendulum
Lemon Drop (Peru) talvetettu (2010)
PI 439380 (Mexico) talvetettu (2010)

C. chacoense
C0  4392 / PI 260433 (Villa Montes, Bolivia)
C0  1403 ("Italia" ??)
CAP  477 (unknown)
CAP  499 (unknown)
CAP  501 (unknown)
CAP 1153 (unknown)
CAP 1445 (unknown)
CAP 1446 (unknown)
'C. exile' (??) (C. chacoense var. exile)

C. chinense
Tobago Sweet Seasoning (Trinidad & Tobago)
Naga Morich (Assam, Intia) talvetettu (2010)
Habanero, market ( ?? ) talvetettu (2009)
Wild Brazil (Brazilia)
Arriba a Saia (Koillis-brazilia)
CAP 691 'Red Fire' (unknown)
(Cili) Goronong (Malaysia)
Habanero White Bullet (California, USA?)
Chupetinha (Brazilia, Minas Gerais?)
CGN 23258 (Brazilia)
Limo (Peru)

C. frutescens
Duke Pequin (Mexico?) Talvetettu (2010)
CAP  467 (unknown)
CAP  650 (unknown)
CAP 1455 (unknown)

C. praetermissum / C. baccatum var. praetermissum
CAP  469 (unknown)
CAP 1487 (unknown)
CAP 1478 (unknown)
CAP 1144 (unknown)
'Cumari Pollux' (Brazilia)

C. pubescens
Rocoto Grande ( ?? )
Rocoto Peron (Peru/Bolivia)
Rocoto Red Peruvian (Peru)
PI 593622 'Super Pube' (Guatemala)
PI 585273 (Carchi, Ecuador)

C. rhomboideum
PI 645680 ( ?? )

C. lanceolatum
C. lanceolatum (Guatemala)

C. sp / sekavat & epämääräiset
CAP  213 C. baccatum var baccatum (unknown) ilmeisesti oikeasti chacoense
CAP  470 C. sp. (unknown) ilmeisesti C. annuum
CAP  498 C. sp. (unknown) ilmeisesti baccatum var. baccatum
CAP  872 C. sp. (unknown) ilmeisesti C. annuum
CAP 1531 C. sp. (unknown) koristeannuumi tai joku kummallinen chinense?
CGN 19198 / GRIF 14039 C. eximium / C. sp (??)
'chacoense yellow' (??) Ilmeisesti ei jotain muuta kuin chacoense


Näiden lisäksi kivivillassa ja styrox-idätyslautalla majailevat ainakin vielä:

Baccata da Orto C. baccatum var. ??
CAP  212 C. chacoense
CAP  215 C. baccatum var. baccatum
CAP 1451 C. chinense
CAP 1491 C. eximium / C. sp?
CGN 22871 C. chinense
CGN 22876 C. tovarii
C. galapagoense
Tepin, arizona C. annuum var. glabriusculum
Tepin, eastern travis county C. annuum var. glabriusculum
Ulupica C. cardenasii
Ulupica, large C. eximium x pubescens / C. cardenasii var. pendulum / ?
"Vaaleakukkainen ulupica large" C. eximium x pubescens / C. cardenasii var. pendulum / ?


tästä listasta puuttuvat vielä ainakin jo taimella olevat tulettomat ruokapaprikat jotka ovat jääneet puolison heiniksi, täytyypä koittaa nekin listata jossain vaiheessa.