Turpeesta ym. kasvualustoista

Aloittaja Vilppu, kesäkuu 01, 2020, 12:12:34 ip

« edellinen - seuraava »

Vilppu

Tervehdys,

Amatöörikäsvattajalla olisi muutama kysymys liittyen chilien kasvualustaan ja kasvamiseen.

Olen taimilleni ostanut taimimultaa (kuva alla), onkohan ko. tuote riittävä sellaisenaan chilin kasvattamiseen, vai kannattaako hankkia jotain muuta multaa / erillisiä lannotteita, kun taimet kasvavat isommiksi. Tässä kyseisessä turpeessa kasvaa tällä hetkellä Jamaican Belliä, Cayennea, Lombardoa, Trinidad Scorpionia, Habaneroa, Jalopenoa ja Apachea. Isoimmat taimet ovat n. 10cm korkeita, pienimmät n. 5 cm.


Edellämainittujen kasvien lisäksi sain ystävälliseltä kanssakasvattajalta Aji norenon, joka on tällä hetkellä n. 1m korkea ja nupuillaan. Kyseinen kasvi kasvaa tällä hetkellä ruukussa, mutta olen hankkinut tarpeet chili-ilenkin youtube kanavalla nähtyyn tee-se-itse ebb/flow vesiviljelysydeemiin.
Kysymys kuuluukin, voiko aikuisen kasvin vielä siirtää vesiviljelyyn ilman, että on riskiä sen kuolemisesta. Mikäli ko. kasvia ei uskalla siirtää, mikä edellämainituista lajeista on fiksuin kasvattaa vesiviljelyssä?

Kolmas mieltä vaivaava asia on kastelun riittävyys. Mikäli joudun lähtemään työkeikalle 2-4 arkipäivää, millä voin taata sen, etteivät chilini pääsisi kuolemaan. Vesiviljelyssä oleva kasvi saa luonnollisesti vettä ja ravinteita koko ajan, mutta entäpä nämä muut ruukussa kasvavat lajikkeet. Kauan kasvit säilyvät hengissä ilman kastelua? Voiko aikaa pidentää tekemällä turve/hydrosora mixiä, vai onko tähän olemassa jokin muu "pielaveteläinen" ratkaisu.

Kiitoksia etukäteen vastanneille.

-Vilppu

Huru-ukko

Kasvualustaksi kelpaa mikä vaan. Vaikka sahajauhot. Multa, turve, kookos, mitä vain haluaa käyttää. Kookoskin on lannoittamaton tai lannoitettu, siihen täytyy lisätä ravinteita sitä mukaa kun kasvattaa.
Aivan samaten kuin turpeeseen tai multaan joutuu 2-3 viikon päästä lisämään lannoitetta.

Pese chilistä juuret aika puhtaaksi mullasta/turpeesta, niin voit sen huoletta vaihtaa vesiviljelyyn. Koeta säästää juuristoa, vaikkakin ne on multajuuret, ottaa ne ravinnelitkusta ravinteita. Kasvi alkaa kasvattamaan uusia vesijuuria joilla se voi paremmin hyödyntää vesiviljelyn. Kasvamiseen voi alkuun tulla viikon tauko, tosin ei välttämättä.

Käytä ruukkujen alla isompaa ruukunalusta, vaikka esim. dynot on hyviä. Siis ne missä on kanankoipia. Niihin lähtiessä voi sitten pistää sopivaksi katsoman määrän vettä+ravinteita.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Vilppu - kesäkuu 01, 2020, 12:12:34 ipOlen taimilleni ostanut taimimultaa (kuva alla), onkohan ko. tuote riittävä sellaisenaan

Kolmas mieltä vaivaava asia on kastelun riittävyys. Mikäli joudun lähtemään työkeikalle 2-4 arkipäivää, millä voin taata sen, etteivät chilini pääsisi kuolemaan.

-Vilppu

Multapussin kuvasi muistuttaa kyllä hyvin paljon Kekkilän puutarhamullan kylkeä. Typpeä mullassasi on hiukan vähemmän ja kaliumia reilusti enemmän. Miksiköhän? Ravinteiden suhde viittaisi minusta pikemminkin hedelmien kypsyttelyyn kuin taimikasvuun. Muutaman viikon jälkeen taimia kannattaa lannoittaa jollakin kastelulannoitteella. PH tuossa on vähän korkeampi, mutta sopinee taimille.

Poissaolokastelu kannattaa tehdä hyvin, mutta ei jättää vettä makaamaan juurille. Auringonvalon estäminen auttaa paljon, siirto jonnekin pöydälle tai jotakin varjostavaa väliin auttaa monta päivää. Ei niiden pimeässä tarvitse olla, mutta suora paiste kuivattaa äkkiä. Huoneiden viilentäminen poissaolon ajaksi auttaa myös, mutta ei käyne kesällä. Pidempää poissaoloon on kastelumattoja yms., mutta ei niitä muutamassa päivässä tarvitse, elleivät ruukut ole aivan liian pieniä. (Minulla usein on).

Vilppu

LainausMultapussin kuvasi muistuttaa kyllä hyvin paljon Kekkilän puutarhamullan kylkeä.

Ei oo kekkilää vaan tätä https://www.prisma.fi/fi/prisma/greencare-8l-grobiootti-taimimulta

Chilivaari

Ilmaisinpa taas itseni epäselvästi. Tarkoitin vain, että se muistuttaa paljon minun suosikkimultaani ja on siis mitä todennäköisimmin ihan hyvää chileille.

miiksuli

Itsehän olen lannoittanut heti kun istuttanut taimet yli kuukauden ikäisinä kekkilän puutarhaturpeeseen. Oliko siinä nyt lannoitukset typpi 700 mg/kg, fosfori 400 mg/kg, kalium 1500 mg/kg. Lisännyt biohiiltä myös noin 10-15%. Neudorffin kuiva marjalannoitetta lisännyt kolme ruokalusikallista 10L multaan ja kaikkea muita ravinteita lisäksi. Enpä ole tappanut vielä yhtäkään chiliä :)

Omana silmään ihan kelvon näköisiä.