Nonniin, ystävät... Se on sitten aika alkaa kaikkien hullujen projektien äiti! Eli tänä vuonna toivon mahdollisimman monen meistä istuttavan chiliä luontoon, mitä erilaisimpiin paikkoihin, mahdollisimman helposti risteytyviin, tiheisiin muodostelmiin.

Jos kaikki käy paremmin kuin osaamme arvatakaan, jokin mutaatio voi tuottaa suomen oloihin ideaalisen karaistuneen sissi-chilin, Aji Perkeleen - aikamme legendan... ;) Mutaatioita voi ja kannattaa tietysti auttaa ristiinpölytyksellä.

Projektihan on luonnollisesti paitsi täysin syyntakeeton, hauska ja ensiajattelemalta mahdoton (joidenkin mielestä myös vastuuton), samalla ehkä juuri ja juuri mahdollinen. Tähän on syitä:
- Villit ja tuntemattomat capsicumit kasvavat etelä-amerikan vuoristossa jopa 4000 metrin korkeudessa, jossa olosuhteet vastaavat todennäköisesti aikalailla etelä-suomea lämpötilan ja lumiolojen suhteen. Sikäläiset sissilajikkeet ovat yksinkertaisesti pakosta joutuneet sopeutumaan pakkaseen ja lumeen, tavalla tai toisella.
- Myös c.annuumin villi muoto Tepin joutuu autiomaachilinä kestämään paitsi suurta kuumuutta, myös kylmyyttä.
- Perulaisilla baccatum-chileillä on "pakkasenkestävä" maine. Se tuskin tulee täysin tyhjästä.
- Moni meistä harrastajista on tahallaan tai vahingossa jäädyttänyt chilinsä syksyllä - mutta mokoma on herännyt lämmössä taas henkiin...
- Esim. Tepinin väitetään joillakin alueilla sopeutuneen kylmään siten että se antaa maanpäällisen osansa kuolla mutta talvehtii juurakkona.
- Vaikka kasvi itsessään kuolisikin, etenkin pienimarjaiset villichilit voivat ehtiä laskea tarpeeksi marjoja maahan seuraavaa kevättä varten.

Otetaanpa selville, vai mitä..?  :cool:

Pitkälle jalostettuja chilejä on turha edes kokeilla vakavissaan tässä projektissa. Ne eivät selviä, eivätkä myöskään kykene tuottamaan siemeniä seuraavaksi kevääksi tarpeeksi kätevällä tavalla (hedelmät liian isoja ja ihmiselle sopivia, luonnolle ei).

Mitä siis kannattaa istuttaa niemeen, notkohon, saarelmaan..? Ainakin näitä:
- Kaikki pienimarjaiset villilajit
- C.baccatumit, etenkin tunnetut vuoristolajikkeet
- C.pubescensit eli rocotot

Veikkaisin ihan arvauksena että Aji Perkele voisi olla hybridi jostain Tepinistä (c.annuum var. g.), c.tovariista (vuoristochili), kenties c.chacoensesta (vaikka matalan korkeuden kasvi onkin, mutta hyvä leviämään) ja ehkäpä todella korkealla kasvavasta c.baccatumista... Ehdotan että pidetään kirjaa ja raportoidaan täällä hyvin säännöllisesti "Aji Perkeleen" koelabrojemme edistys, takaiskut ja kokemukset. Jollei muuta, niin ainakin saadaan sellainen projekti ettei ole ihan jokainen kokeillut! :-)  Ja JOS... Siinä olisivat tiedemiehetkin äimänä. ;)

Mukana on oltu kunnolla jo viime kesästä, vähämmän kunnolla sitä edellisestä asti.
Edellisen kesän saldo: C.Exilenä tuntemamme C.Chacoense pärjäsi ihan käsittämättömän hyvin suomen luonnossa verrattuna moniin muihin lajikkeisiin, hupaisinta oli se ettei eräs toinen Chacoense (Arivivi) pärjännyt lainkaan.... :)

Viime kesän exile teki kymmeniä ellei satoja marjoja ja pudotti taatusti osan maahan lähiympäristöön, osa taisi mennä sitten lintujen nokassa pitkin porkkalan metsiä... :)

Saapa nähdä ovatko siemenet horrostelleen niin että nousevat ylös nyt keväällä ja kesän aikana... sepä vasta todella mielenkiintoista olisi! :)

Useita lajikkeita vielä kokeilematta, osa on jo kookkaita taimia valmiina maahan istuttamista varten...

Rocotoa mulla ei ole kuin muutama kasvaria varten, maahan asti ei ole niitä kylvää joten tuo jääpi jonkun muun harteille..

Pistokkaita vesilaseissa, joitakin siemeniä itämässä, tänään kävin katselemassa mahdollista "metsächilin" istutuspaikkaa... Kun kerran olosuhteet täällä eivät mahdollista pihaistutusta, kasvihuonetta, tai edes mitään ns. puolisivistynyttä puuhaa, ajattelin sitten yhtä hyvin viedä "Aji Perkele" -projektin osaltani suoraan... metsään. ;)

Löysinkin suht' asiallisenoloisen suojaisan etelänpuoleisen metsäaukean josta lumet ovat jo varhain sulaneet. Maaperästä ei sen kummemmin tietoa, mutta sittenhän sen näkee mitä capsicumit moisesta paikasta tuumivat... Luonnossahan villichili kasvaa usein juuri hiukan varjoisissa paikoissa puiden alla.

Millaisia kasvuympäristöjä muut ovat tuumineet suomichili-projektillemme? Kannattanee kokeilla vähän kaikenlaista, mahdollisimman tiheillä ja monipuolisilla lajivalikoimilla. Ja jos hyvin käy, ensi syksynä on linnuilla ihmettelemistä...  :p

Pistänpä sormeni tähänkin soppaan :)

Milenkiintoinen projekti, täytyy sanoa. Mutta miksi Thietavu haluat tehdä hybridin? Hybridin ominaisuudethan ei käsittääkseni siirry enää tulevalle chilille, joten jos kasvi onnistuisikin suoriutumaan, ei toista samanlaista periaatteessa pystyisi tekemään. Varsinkin jos ei tiedä minkä kasvien risteytys se sattuu olemaan. Voin kyllä olla tässä väärässäkin, eikä olisi ensimmäinen asia missä kotipuutarhurin raamattuni menisi metsään...

Kyseinen opus kertoilee jonkin verran aiheesta kasvin kouluttaminen, ja juuri siemenviljelyn kannalta. Periaate on se, että kylvetään vaikka 10 samaa siementä, ja määritellään millaisia hyviä ominaisuuksia halutaan tässä Aji Perkeleessä olevan, ja millaisista olosuhteista sen pitäisi selviytyä. Sitten joka kasvuvaiheessa valitaan kasvi joka parhaiten suoriutuu kyseisestä vaiheesta. Joka valinta merkataan, ja sitten syksyllä katsotaan kuka kasveista on eniten sellainen kuin halutaan. Pystyyköhän tätä selittämään vielä monimutkaisemmin?

No kuitenkin, koulutetaan siis niitä kymmentä kasvia, viedään pihalle, viedään vähän kylmempään, katsotaan kuka selviää kirvoista jne. Tässähän tietysti ainakin periaatteessa menisi pari vuotta, ekana koulutellaan ja tokana katsellaan varsinaisia tuloksia. Ymmärtääkö tästä mitään?

Tämä nyt oli tällainen ihme viesti, mä en paljoa tiedä siemenkasvatuksesta enkä sen puoleen jalostuksestakaan... Lähinnä mua siis kiinnostaa tuo ensimmäinen kysymykseni :)

Tuota mainitsemaasi seulontaa tässä itse olen tehnyt jo jonkin aikaa, tosin viime keväänä ei tainnut maassa ihan kymmentä lajia olle testissä, mutta miltei.

Sama testailu jatkuu edelleen, itse en tuota hybridillä kyllä yritä sillä itse hybridisointi on niin pitkä prosessi että tuo jäisi liian helposti kyllä puhumisen asteelle, ja hybridinkin saa kyllä vakiinnutettua mutta tuo vasta pitkä prosessi onkin ja se mitä lopullinen laji sitten on on aivan toinen asia... :)
Dutch-habaneron en usko kyllä maassa viihtyvän chinense-sukujuuristaan johtuen...

C.chaoense var. exilellä jatkan tänä kautena testaamista maaperässä.

Ja tuo Tomminkin mainitsema flexuosum tulee olemaan yksi maahan istutettavista... näyttää lupaavalta ainakin kasvarissa alku :)

Myös Tepinit astuvat kuvaan tänä vuonna, ja kenties jokunen baccatum.

Rocotoja en taida vielä maahan laittaa, sen verran hyvin näyttävät tosiaankin kasvarissa kasvavan että siellä saavat olla!

Hyviä kommentteja ja kysymyksiä! :) Tottahan on ettei tuo hybridimeininki ole mikään helppo tie minnekään. Toisaalta, capsicumit ovat todellakin erittäin huonosti tunnettuja kasveja - ja niiden risteytymistavat ovat yhä aika mysteerejä. Siinä mielessä ajattelin yrittää menetelmää "istutetaan aika joukko lupaavia villilajeja sopiviin paikkoihin lähelle toisiaan ja katsotaan mitä syntyy kun luonto toimii..." Noinhan se menee evoluutiossakin. Nyt vain laitetaan vierekkäin lajeja jotka eivät luonnossa kohtaisi toisiaan.

Tällä hetkellä pitäisin lupaavimpina ehdokkaina "Aji Perkeleelle" villibaccatum "Bird Ajia" (erittäin aikainen, kylmänkestävä kasvi), c.flexuosumia (sama juttu), c.cardenasii:ta ja Jukankin mainitsemia c.chacoense -versioita. Yksikään noista ei välttämättä sellaisenaan sopeudu suomen oloihin, mutta kuka tietää mitä tapahtuu kun geeniperimään sekoittuu jotain ennalta aavistamatonta..? Esimerkiksi c.annuumin villimuodolla on ilmeisesti erinomaisia kylmänsietokykyjä. Ne vain ovat samalla erittäin myöhäisiä... Mutta mitä tapahtuu kun mehiläiset risteyttävät ne aikaiseen, yhä kylmänkestävään c.baccatumiin - ja niin edelleen..? Lajeihin jotka eivät luonnossa kohtaa toisiaan - ja joita hyvin harva, jos kukaan, on tällaisissa oloissa koskaan koettanutkaan yhdistellä...

No, tämä lienee parhaimmillaankin vuosien projekti - mutta kai hullumpaakin on kokeiltu? ;-)

Täytyy vielä tarkentaa että nimenomaan Exile oli chacoenseista se joka viihtyi (melko rannassa ja suojaisessa paikassa, aurinko paistaa hyvin puolenpäivän jälkeen).

Muut Chacoenset näyttivät todella huonoilta.
Tänä vuonna olen kasvattanut ison chacoensen taimen nimenomaan tuota tarkoitusta varten... istutan exilen viereen samoihin olosuhteisiin.

Todellakin, pitkä "koe" tämä tulee olemaan, mutta meneehän se samassa muun hullutuksen lomassa :)

Kannattanee tehdä ensin kylmään totutus ruukussa, näyttää monelle ongelmaksi muodostuvan liian suuri kylmään maahan istutus.. totaalinen shokki ja lopputulos: kasvi ei kasvaa enää lainkaan.

Joten kerrasta ei välttämättä edes selviä koko totuus, moni mahdollinen aji perkele voi jäädä selviämättä pahan shokin takia vaikka muuten olisi potentiaalia vaikka mihin.

Kuulostaa todella mielenkiintoiselta projektilta, vaikka epäillen siihen suhtaudunkin! Siitä huolimatta laitan minäkin Argentiinasta tuotuja chilejäni pihalle eri paikkoihin, saas nähä kuinka käy.

Tässä (http://juuri.org/fatalii/index.php?u=s&c=search&id=906&word=exile) linkki tuohon viime vuoden exile-kokeiluuni.... tänä vuonna exileä ei omassa arsenaalissani ole, mutta muita luontoon istutettavia kylläkin.

Ensi vuonna tuohonkin operaatioon voisi perehtyä vähän syvällisemmin, tyyliin kaikki ylimääräiset taimet maahan. :)

Projektihan on aivan mahdoton ensikuulemalta, se on totta. :) Sen ainoa teoreettinen onnistumistie kulkeekin, uskoisin, noiden villichilien kautta - ja todennäköisesti sellaisten villichilien tai niiden yhdistelmien, joita ei välttämättä koskaan olla tällaisissa olosuhteissa edes kokeiltu luonnossa.

Yksi asia on villicapsicumien "kovanaamaisuus", kyky kestää kaikenlaista tuulta, kylmää, kuumaa, mihin jalostetummat kasvit eivät sopeudu. Toinen on ilman muuta niiden taipumus tehdä paljon pieniä marjoja, joista aina osa päätyy maaperään sopivaan kasvupaikkaan.

Tällöin ratkaisevaksi tekijäksi voi tulla ainakin ajoitus: lajin tulee tuottaa marjansa juuri oikeaan aikaan syksyllä, ja niiden tulee itää juuri oikeaan aikaan keväällä... Hannu Hanhen onnella jokin laji omaa nuo piirteet jo luonnostaan, mutta luultavammin ei. Veikkaisin että joko tarkoituksellinen tai vahinkoristeytyminen saattaa tuottaa aikanaan lajin joka noudattaa suurinpiirtein tätä meikäläisen luonnon rytmiä.

Kiintoisaksi tulee myös kasvupaikan valinta. Paprikallehan kasvihuoneolosuhteet tai lämmin eteläseinusta ovat mannaa. Aji Perkeleen tapauksessa ihanteellinen "paprikapaikka" ei välttämättä toimisikaan hyvin - se on vain kokeiltava. Esim. lämmin, aikaisin sulava kasvupaikka voisi idättää siemenet liian aikaisin ja tappaa sitten yöpakkasiin. Taidan itse kokeilla ainakin metsäympäristöä, koska useimmat villichilit kasvavat luonnossa juuri metsäisessä, varjoisassa ympäristössä. Paikka joka sulaa aikaisin ja saa lumen myöhään, mutta ei ole "kuuma" tai liian märkä/kuiva, olisi oma veikkaukseni.

Näitä kokeiluja kannattaa varmaan viedä kaikenlaisiin hulluihinkin paikkoihin: rannat, kalliot, niemet, notkot, saarelmat. :) Jollei muuta saada aikaan, niin ainakin hyvä tekosyy kulkea iltalenkillä katsomaan mitä siellä onkaan tapahtunut...

Tuollainen puuhastelu kyllä motivoi jo lenkkeilemääm.. :)

Onneksi varsin monien villichilien siemenillä on tapana horrostella, mikä on varsin hyvä piirre kevättä ajatellen... kaikki eivät selviä kevään pakkasöistä, mutta myöhäisimmät horrostelijat... niillä on mahdollisuuksia. :)

Itse meinaan jatkaa Exile-kokeilua muiden testausten lomassa kunhan saa hieman aikaa järjestettyä tuohon.

no aji perkele!

onko homma yhtään edistynyt?

Iselläni etenee vaikka maassa ei olekaan kun jokunen lajike (~10).

Toistaiseksi muutama baccatum on yllättänyt hyvinvoinnillaan, chacoense ei tunnu kasvavan milliäkään ja exileä en saanut ikävä kyllä tänä vuonna maihin... ensi vuonna aikaa ja lääniä tuohon piisaa kyllä, asia on jo vakavassa suunnittelussa! :)

Loppukesästä / syksystä voi varmemmin sanoa mitkä lajikkeet menestyvät ja mitkä eivät kun satoa alkaa pukkaamaan.

Yllättävän heikosti näyttävät nuo muutamat annuumit pärjäävän, odotin niiden olevan vahvoilla tuossa touhussa.

Täällä savon suunnalla on edelleen hallaöitä joten tänä vuona ei ota askeltakaan eteenpäin ainakaan minun osaltani. Harmillista, aika kehnoja kelejä pitelee.

nyt on itselläkin lääniä joten ehkä voisi ensi kesänä tulla kokeiluun mukaan.

joutuu tänä kesänä kaiketi käydä naapurin kasvihuoneessa ostoksilla.

Itselläni ei ole sen suurempaa kokemusta chilien kasvatuksesta kuin parista brasilian tuliaisesta, mutta muutama touhua helpottava seikka tulee mieleen. Esimerkiksi humala kasvaa täällä eteläsuomessa myös luonnonvaraisena, mutta vaatii kasvupaikakseen lehdon, jossa syksyinen lehtimassa eristää riittävän hyvin kylmältä. Sama voisi toimia chileillä. Toinen huomionarvoinen seikka istutuspaikan suhteen on maan happamuus ja ravinnerikkaus. Näiden selvittäminen onnistunee helpoiten sopivien indikaattorilajien avulla.

En kuitenkaan ole kovin optimistinen talvehtimisen onnistumisesta erikseen suomea varten jalostamattomista lajikkeista. Paljon todennäköisempi tapa onnistua olisi ensin jalostaa viileämpään sopivia linjoja. Ei siis suoraan ulos. Ja sopivien Mutaatioiden odottelussa menee pitkän lisääntymiskierron vuoksi helposti satoja tai tuhansia vuosia.

Eli idea olisi ensin ottaa jonkin oletettavasti hyvän villilajikkeen kasvi, kasvattaa siitä mahdollisimman monta taimea mahdollisimman viileässä, istuttaa ne johonkin viileään 'sisätilaan' kuten kasvihuoneeseen syksyllä/talvella ja pitää valoa ja lämpötilaa mahdollisimman pienenä, kuitenkaan tappamatta kasveja. Sitten valikoida parhaiten selviävät kasvit ja tehdä niille ristipölytys sekä kasvattaa siemenistä seuraava sukupolvi. Jonka suhteen menetellään identtisesti. Ja niin edelleen. -Sitten vasta, kun on näin saatu otettua paras mahdollinen kylmänkestävyysperimä kasveista esille, kannattaisi yrittää sen istutusta luontoon. Siis viritetään se mopedi ensin, ennen kuin lähdetään poliisia pakoon. Tai annetaan lapselle edes pieni mahdollisuus oppia uimaan, ennen kuin heitetään se koskeen.

Viileän kasvihuoneen lisäksi erilaisten maalämpöputkien tms. lämmittämiä paikkoja kannattaisi myöskin miettiä kasvupaikaksi.

Ja mitä suuremmasta määrästä toisilleen mahdollisimman kaukaista 'lähisukua' olevista kasveista siemenet otetaan, sitä suurempi vaihtelu perimässä ja siten elinvoimaisempi kasvi. Siementen ottaminen samasta kasvista on kuin tekisi lapsia sisaruksensa kanssa. Serkkukin on jo paljon parempi valinta. :) Muutoin geneetiset virheet, peittyvät huonot ominaisuudet ja periytyvät taudit rikastuvat geenipoolissa. Tosin perunakin on tainnut porskuttaa jo satoja vuosia suvuttomasti lisättynä?

Tietysti joku vuoristochili saattaa tosiaan olla jo valmiiksi suomen luontoon sopiva, jolloin se saattaa kestää muutaman tuurilla tulevan leudon talven, ja ehtii ominpäin käydä läpi em. 'geneettisen hienosäädön'.

Jotenkin näin ainakin kuvittelisin asian menevän. Joku kasvitieteilijä tai puutarhuri varmaan osaisi sanoa paremmin.

Tietysti jos joku saisi ympättyä jonkun puolukan kylmänkestävyysgeenin labrassa chiliin niin... :)

Puhut paljon, ja asiaa! :)

Tuossa onkin varsin monta seikkaa mitä on hyvä ottaa huomioon, erityisesti tuo lehtimassa yms. keinot joilla lämpöä saadaan lisää ihan luonnonmukaisesti.. itsellänikin on jokunen kasvi tuossa talon seinustalla ja vesisäiliö alla, mutta noita en sinänsä laske mukaan aji perkele-chiliprojektiin, kunhan testailen. :)
Tuon mainitsemasi istutuksen lämpöputken välittömään läheisyyteen.. sitäkään en enää laskísi tähän savottaan, mutta jalostuksessa se voisi olla alkuvaihe...

Ikävä asia on vaan se että tuossakin hommaa on sen verran ettei sitä kerkeä täyspainoisesti sitten perehtymään muuhun kasvatukseen tuon ohella... :(
Itselläni kasvatus tulee painottumaan entistä enemmän kasvihuone- sekä hydro- ja aero-kasvatukseen joten aikaa aji perkele projektiin on kokoajan vähemmän, tosin noita kokeiluja on aina pakko tehdä... exileä meinaan iskeä maahan ihan sadonkin vuoksi mökille, siellä kun oma exileni teki merenrannalla ennätyssadon!!

Saapa nähdä miten tuo luontoon istuttamani rocoton pistokas pärjää... vuoristochilinä voisi todellakin olla aika ihanteelliset kasvuolot täällä suomessa.
Jotkut rocoto vaikuttaisivat olevan enemmän "fotosynteesiherkkä" kuin monet muut chilit, eli se vaikuttaisi välittävän selkeämmistä valojaksoista.. ei kovin tarkasti kuitenkaan, mutta kukinnan aikaan reagoi selvästi eri tavalla kuin muut chilit.

Kaivoin esiin tämän Aji Perkele-projektin, kun alkoivat mietteet mennä samaan suuntaan. Kasvihuoneiden lämmityskustannuksista ajatukset kulkivat maakellari/kylmälava/kasvihuonehybridiin, jossa olisi vähän kaikkien noiden ominaisuuksia ja vähäisellä tai olemattomalla energiankulutuksella saattaisi hyvinkin saada lämpötilan pysymään talvella parissa plus-asteessa tai ainakin nollan tuntumassa.

Sitten aloin miettimään, minkälaisia chilejä sellaiseen voisi istuttaa. Parhaassa tapauksessa ne kestäsivät tilapäisesti muutaman pakkasasteen. No mitäs siitä taas tulee mieleen? Aji Perkele!

Ensimmäiseksi kyllä ajattelin Rocotoja, kun niiden kerrotaan kestävän viitisen astetta pakkasta. Mutta itse olen nähnyt myös Tepinin kestävän suunnilleen yhtä kylmää kaikkien muiden chilien kuollessa ympäriltä.

Ajatus lentää... Thietavu puhui tuolla hybrideistä, ja pitihän sitä sitten miettiä että mitkä olisivat kylmänkestävän uuden lajikkeen parhaat mahdolliset esi-isät. Käänsin katseeni harvinaisempaan suuntaan minäkin: Risteytykset exile x cardenasii (Ulupica) ja pubescens x cardenasii voisivat olla mahdollisia... ehkä. Exilenhän Fatalii jo on todennut Suomen kesässä hyvin pärjääväksi ja Ulupicakin on miltei neljän kilometrin korkeudesta kotoisin. Ja Rocoton kylmänkestohan olikin jo aiemmin todettu. Itseltäni valitettavasti puuttuu tuo exile, mutta harkitsen siementen hankkimista. Jos saan Ulupican ja Rocoton kukkimaan (mielellään vielä samaan aikaan), yritän kenties niiden risteyttämistä. Tosin - eivät taida olla niitä nopeimpia lajeja. Valitettavasti risteytyvyystaulukko ei anna paljoakaan toivoa näiden violettikukkaisten risteytymiseen tavallisempien lajien, kuten annuumin, kanssa, joten ainakaan tepinin kylmänkestoa ei taida voida ympätä samaan soppaan. En oikein usko tuohon sattumanvaraiseen risteytymiseen, mutta emaskuloimalla voisi jotain hybridejä saadakin aikaan.

Jos tuollaisen hybridisaation saisi onnistumaan, voisi niiden F2 jne. sukupolvilla sitten harjoittaa tuota "kouluttamista" viileissä oloissa, ja kenties löytää ensin tuollaisessa kylmälavakellarikasvarissa (pakko keksiä lyhyempi nimi sille!) pärjäävä lajike ja siitä jatkokehitellen ehkä oikea suomichili.

On muuten yksi mutta noissa vuoristochileissä Suomen oloihin verrattuna, josta voi tulla ongelmia: etelän vuoristoissa valon määrä tahtoo olla rutosti suurempi kuin mitä Suomen talvi pystyy tarjoamaan parhaimmillaankaan.

Suosittelen koittamaan ensin tarkoituksellista risteyttämistä helpommilla lajikkeilla, on meinaan vähän nopeampi tapahtuma eikä ollenkaan huonoa harjoitusta.
Projekti saattaa kuitenkin osoittautua luultua hankalammaksi helpoillakin lajikkeilla... tiettyyn pisteeseen jopa tuo C. annuum x chinense tuntui aika ylivoimaiselta... siemeniä tuli muutamasta isosta marjasta melkoisesti joista YKSI siemen iti... voin vain kuvitella miten hankalaa tuo on kun kysymyksessä on villimmät lajit.
Ihan vain tiedoksi että kannattaa laittaa PALJON merkittyjä risteytyksiä ja siltikin kannattaa varautua siihen ettei homma välttämättä onnistu.
Ei heikkohermoisimpien hommaa.

Exile, joka selkeästi myöskin on chacoense pärjää totuteltuna todella hyvin suomen luonnossa, joskin chacoenseissakin tuntui olevan eroa, mutta suurin ero tuli lämpimään tottuneilla kasveilla, ilman kunnon totutteluprosessia luontoon istutus ei tahtonut onnistua lainkaan.
Tepineitä oli myös kokeilussa muutamia, joista vähemmän jalostetut onnistuivat selvästi parhaiten ja kestivät kylmää selkeästi jopa rocotoa paremmin (yli -10 asteen pakkasten jälkeen hengissä!!).

Tuo kyseinen tepin muistuttaa ulkoisesti melko paljon chacoensea ja niiden sukulaisuus onkin varmasti läheisempää kuin moni osaakaan kuvitella.

C. schottianum (ja C. ciliatum) olivat myös varsinaisia kylmänkestäjiä, kellarissa talvehtiva schottianum kukkii siltä puolelta mistä sisään vetää kylmää ilmaa... todellinen kummajainen!

Viime vuosi opetti melkoisesti maahan istuttamisesta, myös "ei-aji-perkele-maa-istutuksia" joiden kanssa käytin maahan kaivettua vesitankkia ja maan-alaista kompostointia:

http://juuri.org/fatalii/?u=g&c=search&word=in+the+ground&id=1976

http://juuri.org/fatalii/?u=g&c=search&word=in+the+ground&id=2203

Ensi vuonna tilaa tuohon aji-perkele projektiin olisi mutta aika loppuu niin pahasti kesken että jää aika pienimuotoiseksi tuo kokeilu. :)

Nämä ovat kyllä mielestäni sen verran mielenkiintoisia pyrkeitä, että yrittää kannattaa vaikkei koskaan onnistuisikaan, onpahan ainakin vähäksi aikaa puuhaa ja ihmettelemistä. Eikä tuollaiseen mene rahaakaan oikeastaan juuri yhtään.

Ei sattuisi olemaan ylimääräisiä exilen siemeniä?  :oops:  Reimerillä on jotain, mutta kun ei niiden perhanan siemenistä muutenkaan idä kuin ehkä joka kolmas sortimentti.

Mietin vaan että helpompi risteytys alkuun auttaisi jaksamaan vaikka tuollainen vaikeampi sen jälkeen epäonnistuisikin :)

Chacoensea yleensä vai nimenomaan exile ?

Löytyy siemeniä, chacoensea useita erilaisia, mutta irtoaa vain sekalaisina siemenpaketteina. :)
(tai vaihtareina).

Noh, voinhan harjoitella vaikka jalapenon ja violetin paprikan risteyttämisellä tai jotain sen tapaista, voisihan joku tuollainenkin olla hauska ja saman lajin lajikkeet ainakin risteytyvät helposti. (Tulisikohan siitä enemmän iso violetti jalapeno vai pieni punainen paprika? Ensin mainittu voisi olla hauska, jälkimmäinen aika tylsä).

Ja ei huvita tilata koko pakettia, kun noita lajikkeita on ihan sikamainen läjä jo muutenkin... ei kai siinä muuten mitään vikaa olisi, mutta kun joku sisäinen ääni pakottaa kylvämään joka jumalan sorttia mitä laatikosta löytyy. Ensi syksynä voisin kyllä palata astialle... sitten kun nämä nykyiset lajikkeet on kokeiltu (no ihan kaikkia en kylvä vaikka sisäinen ääni sanoisi mitä, kun pelkkiä chilejä ja paprikoita on jo jotain 40-50 lajiketta ja tila vaan ei riitä mitenkään). Toisaalta, ei huvita maksaa Reimerille kolmea taalaa +pk pussillisesta itämiskyvyttömiä siemeniä myöskään, joten exile taitaa tältä kaudelta jäädä hankkimatta.

Mainitsin sen kylmälavan tuossa osana omituisen "talvetuskasvarin" suunnittelua... jos joku ei tiedä millainen on kylmälava, niin laitan tähän linkin Rhodoistin sivulle, missä on kuvia ja kokemuksia kylmänarkojen alppiruusun- ja atsaleantaimien talvetuksesta kylmälavoissa:
http://www.rhodogarden.com/plantcare/kylmalava.html

Jos siis maan pinnalla olevan laatikon lämpötila pysyi noinkin lähellä nollaa, niin luulisi huolellisesti etelärinteeseen upotetun ja vain pienehköllä ikkunalla varustetun talvetustilan pysyvän vieläkin lämpimämpänä...

No kenties sulla jotain vaihdettavaa löytyy jos et paa pahakseen ett lajikkeita tulee jokunen lisääkin. :)

Jos niin mailaa: fatalii@sci.fi

Mietin vielä, ei mulla kyllä oikein ole vaihtareitakaan.

Mitä ihmettä Fatalii, löysin sivuiltasi kuvan chilihedelmästä, jonka alla teksti "Rocopica (C. cardenasii x pubescens)", sinullako on siis tuollainen risteytys jo? Onko kylmänkestoa testattu?
http://juuri.org/fatalii/?u=g&c=search&word=pubescens&id=2315
Samainen(?) kasvi Rocoto.comissa:
http://www.rocoto.com/rocopica.html

Juu, tuo on alunperin Hietavuolta saatu pistokas, joka selvisi myöhemmin kyllä rocopicaksi, eli cardenasiin (samankaltaiset marjat kuin eximiumissa/jopa sama kasvi) ja rocoton risteytykseksi.
Siementen väri jotain Rocoton ja cardenasiin siementen väliltä, tosiaan kun rocoto.comin kuvia katselee niin asia selkenee melkoisesti.

Osoittautui kyllä kerrassaan erinomaiseksi lajikkeeksi, yhdestä kasvista tuli useampi purkillinen jauhettakin ja silti samaisesta kasvista tuli tehtyä myös soossia ja tuorenakin noita meni melkoisesti... ja pakkasessa niitä taitaa vielä jokunen olla.

Ehdottomasti parempi ruokakäyttöön kuin eximium/cardenasii!
Ja tulisuus.... melkoinen! :)

Kylmänkestävyyttä ei ole ulkona tullut kokeiltua, mutta kasvarissa lämmittämättömällä puolella kesti pikkupakkasiakin aivan mainiosti.
Kuten sukujuurista voikin päätellä, ei niitä kaikkein arimpia kylmälle.. ;)

Toisaalta tuosta on mahdoton sanoa kumpi on ollut äitikasvina, cardenasii vai rocoto...

Voisikohan tuota kokeilla niin, että kun on saanut siemenet idätettyä sopivan kokoisiksi taimiksi, laittaisi ne jääkaappiin?
Sitten jos näyttäisi, että eivät pärjää, elvyttäisi ne takaisin kuntoon ja laittaa uudelleen jääkaappiin.
Ja tarkoitus siis vain karaista kasvia, ei kasvattaa. Kun se olisi ollut kauan jääkaappikierteessä, voisi sen kasvattaa isoksi ja antaa tehdä hedelmää.
Sitten niistä siemenistä taas jääkaappikierre-yksilöitä jne jne.

En vain tiedä, toimiiko "jalostaminen" noin. Lisäksi jääkaappiin pitäisi patentoida jonkinlainen valo (vai pitäisikö sittenkään...).
En tiedä myöskään riittäisikö jääkaapissa ilmaa.

Karaiseminen itsessään kyllä saattaisi karaista kasviyksilöä, mutta siten saavutettu kestäminen ei periytyisi jälkeläisille. Jalostaessa pitäisi tutkia, mitkä yksilöt kestävät kylmää parhaiten ja suosia niitä suvunjatkajina. Usean sukupolven jälkeen saattaisi muutos alkaa näkymään... itse ajattelisin, että hybridisaatio olisi ikäänkuin pikastartti, sillä hybridien muuntelu on paljon suurempaa kuin normaalien "sisäsiittoisten" lajiketaimien. Vielä parempi, jos emokasvit olisivat erityisen kylmänkestäviä kuten ehdottamissani yhdistelmissä, silloin olisi todennäköisempää että jälkeläisissä esiintyisi kylmänkestoa parantavia geenejä. Välttämättä ne eivät edes ole eri lajikkeilla samoja geenejä, joten joillakin jälkeläisillä saattaisi olla vaikka tuplaten kylmänkestogeenejä kuin esivanhemmillaan. Olipas se sekavasti sanottu...

Monet ominaisuudet tulevat esiin vasta kahden tai useamman sukupolven jälkeen (vrt. lasten silmien väri voi periytyä isovanhemmalta), joten F1 ja F2 ovat vielä melko mitäänsanomattomia sukupolvia - niiden parhaita yksilöitä risteyttämällä vasta neljäs tai viides sukupolvi saattaisi olla hakemamme suomichili - ja sitten ne ongelmat vasta alkavat, kun pitäisi saada ominaisuudet suurin piirtein vakiintuneiksi.

Näin olen asiat käsittänyt, viisaammat korjatkoon jos on korjattavaa, enhän minä mitään koulutusta ole näistä asioista saanut.

Näinhän se on.
Tuota Dutch-Habaneroa jatkojalostaessa tulee olemaan vielä mielenkiintoiset ajat...

Ei näissä(kään) touhuissa pelkkä teoria riitä, pitää peuhata ja kokeilla niin alkaa asiat tosiaan valkenemaan. :)

Tässä nyt 4v tullut istutettua monia lajikkeita (jokainen useampaan kasvumediaan, hiekkaa, multaa, sammalta jne.)... Puhtaista lajeista ei yksikään selvinnyt elossa talven yli vaikka osa havuilla peitetty (kokeilua kokeilua).... Jos ens vuonna istuttais risteytyksiä testimielessä (toivossa on hyvä elää).

Geneetikon (minun) näkemys tähän projektiin on, että todennäköisimmin voisi saada aikaan meidän olojamme kestävän oman lajikkeen yhdistelemällä kylmänkestäviksi tiedettyjä lajikkeita ja antaa sitten luonnonvalinnan tehdä tehtävänsä vähän autettuna. Parhaiten pärjäävät laitetaan lisääntymään keskenään. Vähitellen hybridien ennustamattomuus häviävät. Tässähän pelataan olemassa olevilla alleeliyhdistelmillä. Oikeanlaisen mutaation odotteleminen taas hyvin todennäköisesti jää odottelemiseksi, koska niiden syntyminen on sattumanvaraista. Tietyn emäksen mutatoitumisen todennäköisyys toiseksi on n. yksi miljoonasta, ja tässä pitäisi oikeanlaisen mutaation (todennäköisesti useamman mutaation) osua juuri oikeaan/oikeisiin geeneihin. Luultavasti projektin pitäisi kestää satoja/tuhansia vuosia tai sitten kylvätte satoja hehtaareja chiliä ja valitsette miljoonien kasvien seasta pärjänneet yksilö sopivien mutaatioiden toivossa.

Jos rahaa on niin ehdottomasti paras vaihtoehto olisi pestata joku laboratorio laittamaan sopivat geenit sisään. :)

Siinähän yksi hankaluus onkin, ettemme vieläkään tiedä paljoakaan siitä, mitkä villichilit ovat mitenkin kylmäkestoisia. Monien kokemukset ovat jopa täysin ristiriitaisia. Emme tunne näitä kasveja riittävän hyvin. Sekin on aivan mahdollista, ettei chili kykene itsenäisesti elämään näin pohjoisessa millään tavalla. En ole kasvitieteilijä, mutta tässä kohdin katsoisin ehkä chilin kohtuuläheiseen sukulaiseen, physalikseen. Etelän kasvi sekin, mutta ainakin yksi sen laji, "lyhtykoiso" on sopeutunut Suomen karuihin oloihin juurtensa kautta. Samaa on nähtävästi tapahtunut myös ainakin lähisukulaisensa "ananaskirsikan" kanssa.

Ylipäätään, juurten kautta tapahtuva talvehtiminen tuntuisi olevan tutkimisen arvoinen asia tässä projektissa. Tiedämme, että jotkut chililajit ovat siinä muita parempia (esim. villiannuum "Tepin"). Samaten, supermerkillinen c.flexuosum näyttää lehdiltään sietävän miltei minkälaista pakkasta hyvänsä, kunhan sen juuret eivät jäädy. Ja on myös lajeja, jotka kykenevät "heräämään kuolleista" huomattavan hyvin...

Kun yhtälöön tuodaan lyhyt kasvukautemme ja etenkin kevään usein todella sadistiset äkkihallat, jonkinlainen kuvio on koossa. Aji Perkele voi tapahtua monella tavalla. Se voisi olla myöhään (kevätpakkasten jälkeen) itävä, todella nopeakasvuinen ja nopeasti marjansa kypsyttävä chili, joka ei yrittäisikään elää talven yli, vaan lisääntyisi vain marjoillaan. Tässä jotain malliin c.annuum var. glabr. tai c.chacoënse voisi olla jalostuksen lähtökohtana.

Lehtien kylmäsietoisuudessa mikään (nyt tuntemamme) ei tietenkään voita c.flexuosumia. Se voisikin, olen usein tuuminut, mutten koskaan päässyt kokeilemaan, jopa selviytyä talven yli maalämpöputken tms. päällä, ja mieluusti lumelta suojassa. Tämähän ei tarkoittaisi mitään oikeasti "villiä" suomiperkelechiliä (etenkään, kun laji ei ole erityisen, tai lainkaan tulinen...), mutta - no, kuka tietää. Kiintoisaksi menisikin sitten esim. edellisen ja jonkin sopivan kylmään sopeutuneen villichilin risteytys (taas esim. villi-annuum tai c.chacoënse - tai jotain muuta!).

Ideaali perkeleajimme olisi lehdiltään sellainen, ettei se piittaisi kevään satunnaispakkasista, eikä syksyisistä liioin. Eli vaikkapa c.flexuosumin geenejä.... Se olisi kuitenkin myös kykenevä selviämään lyhyestä kasvu- ja satokaudesta. En usko, että tuo on ihan mahdoton projekti. Tunnemme lajit, joissa on tarvittavat ominaisuudet. Se, kykenemmekö niitä yhdistämään tarvittavalla tavalla, on sitten toinen juttu. Mutta: why not try? :)

Kuulostaa mielenkiintoiselta nuo villichilit! Jos kerran on jo olemassa noin sitkeitä lajikkeita, voi projekti hyvinkin onnistua. Tarvitaan vain paljon erilaisia hybridejä ja runsaasti aikaa ja vaivaa. Ensin kannattaa varmaan yrittää saada aikaiseksi tasapainoinen lajike, joka selviäisi tyydyttävästi/hyvin Suomessa. Sen jälkeen ei välttämättä ole kovin vaikeaa lisätä siihen vaikkapa kapsaisiinipitoisuutta risteyttämällä siihen sopivia lajikkeita ja valikoimalla ne linjat, joissa kylmänkestävyys ym. ei ole kärsinyt.

Jos projekti ei ota tulta alleen sen takia, että yksinkertaisesti talvesta ei selviydy mikään, kannattaisi varmaan luoda lievemmät talviolosuhteet aluksi esim. auttamalla kasveja luonnossa esim. huovilla tai sitten pitämällä niitä vaikkapa lasitetulla parvekkeella, jotta valintaprosessi pääsee edes alkuun. Ensimmäisistä esteistä selvinneet linjat voisivat jo todennäköisemmin tuottaa täällä selviytyviä yksilöitä.