maaliskuu 28, 2024, 10:49:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kesäpihamessut Oulu 3-4.5.2014

Aloittaja jaolsten, huhtikuu 23, 2014, 13:17:01 ip

« edellinen - seuraava »

jaolsten

Chiliyhdistyksen Pohjois-Suomen aluejaosto! Nyt teillä olisi heti alkajaisiksi tilaisuus täräytää kylmä Pohjola tulikuumaksi!

Hommahan on yksinkertaisuudessaan sitä, että keskustelee ihmisten kanssa Chileistä. Chilinkasvatuksesta ja chiliruokien valmistuksesta (ja syömisestä) tulee valtaosa kysymyksistä. Samalla saatte jakaa "Chilit Tutuiksi"- flyereitä ja myydä Chilin Poltteessa-lehtiä ja chiliyhdistyksen siemenpusseja. Lähetän teille kaikki materiaalit postitse, kunhan saatte ensin organisoitua porukan tuonne. Kuitenkin, viimeistään maanantaina pitää homma olla selvillä, jotta tavara ehtii matkustaa Ylöjärveltä Ouluun. Kiireen vilkkaa siis päätöksiä!

http://www.kesapiha.com/

Ilmoittautumisia messutalkoolaisiksi tähän ketjuun.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

rasse

Perhanan perhana. Viime vuonna nuo oli oikein mukavat messut. Nyt olen reissussa, joten jää väliin. Toivottavasti joku POhjois- Suomen aluejaostosta pääsee edustamaan.

Jani M

En pysty lupautumaan mihinkään, kun ei voi tietää tuleeko menoja tai työhommia tolle viikonlopulle, mutta jos on vapaata, niin mieluusti kyllä pyöriskelisin paikalla. Toivottavasti löytyy porukkaa, jotka voi lupautua varmasti paikalle.

chili noob

kyllä tietysti saisi olla kaveri messuille. voisin kysyä kaveria joka ei ole foorumeilla eikä yhdityksen jäsen, mutta on kasvattanut pari vuotta sitten yhden kauden chiliä.

rasse

Kokonaanko jää tosiaan chili noobin varaan? Olis kyllä ollut mukava päästä paikalle, mutta reissu esti.

Jani M

huhtikuu 28, 2014, 18:03:58 ip #5 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 28, 2014, 18:10:07 ip käyttäjältä Jani M
Pitäiskö tässä nyt kollektiivisesti alkaa esim. sähköpostilla tai yksityisviestillä lähestyä muita Oululaisia kasvattajia, jotka eivät foorumilla ihan hirveän aktiivisesti pyöri? Jotain tässä täytyy tehdä, ja nyt on muuten jo pirun kiire.

M: Laitoin facebookkiin asiasta. https://www.facebook.com/groups/chiliyhdistys/permalink/10152392502240549/

Toivottavasti kiinnostuneita löytyy.

Kärsä Babar

Chilitarvike on tulossa myös Oulun messuille. Tänään teimme viime hetken päätöksen lähteä.
Pari vapaaehtoista yhdistykselle niin homma on enemmän kuin hyvin.
Olen siellä tukena ja turvana mutten välttämättä kerkiä siellä yhdistystä edustamaan. Voimme myös tuoda yhdistyksen kamoja paikalle.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

Jani M

Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - huhtikuu 28, 2014, 21:02:06 ip
Chilitarvike on tulossa myös Oulun messuille. Tänään teimme viime hetken päätöksen lähteä.
Pari vapaaehtoista yhdistykselle niin homma on enemmän kuin hyvin.
Olen siellä tukena ja turvana mutten välttämättä kerkiä siellä yhdistystä edustamaan. Voimme myös tuoda yhdistyksen kamoja paikalle.


JES JES JES!

Yritän päästä perjantaina tänne Ouluun, niin ei tarvitse tosiaan kenenkään yksin siellä päivystää, mutta jos nyt vähän lisää Oululaisia, ainakin yksi? Saadaan nyt jonkinlainen edustus tuonne aikaiseksi.

jaolsten

Hyvä Kärsä!

Eli Chiliyhdistys pääsee Chilitarvikkeen ja Chilikaupan kanssa samalle ständille maistattamaan ihmisille herkullisia chilisuklaita ja kastikkeita ja makeisia  :D

Samalla Kärsä kuljettää Roll-Upit ja Banderollit perille asti. Ihan fantastista! Nyt porukka rohkeasti mukaan!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Ja flyerit ja Chilin Poltteessa-lehdet..
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

pasilan

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - huhtikuu 28, 2014, 22:03:28 ip
Hyvä Kärsä!

Eli Chiliyhdistys pääsee Chilitarvikkeen ja Chilikaupan kanssa samalle ständille maistattamaan ihmisille herkullisia chilisuklaita ja kastikkeita ja makeisia  :D

Samalla Kärsä kuljettää Roll-Upit ja Banderollit perille asti. Ihan fantastista! Nyt porukka rohkeasti mukaan!


Loistohomma ja hienoa Kärsä!

Lähetetty minun GT-I9295 laitteesta Tapatalkilla

Paprikankasvatusta jo vuodesta 2013

pasilan

Emme tarvitse sitten omaa standia, eli mahtuuko kamppeet ja roll-upit sinne Chilitarvikkeen kylkeen? Vai miten? Voin ilmoitella sinne järjestäjille huomenna.
Paprikankasvatusta jo vuodesta 2013

jaolsten

Mahtuu chilitarvikkeen kylkeen, ellei sitten nuo paikat ole ihan vierekkäin. Kannattaa kysellä sitä sijaintia järjestäjiltä.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Kärsä Babar

Voitte te samalle osastollekkin tulla. Hirveän isoa siivua en pysty antamaan siitä mutta esitteet saadaan pöytään mahtuun.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

Jani M

Mielellään kylkeen, mutta ei varmaan kuitenkaan hirveästi viitsis viedä Chilitarvikkeen tilaa?

chili noob

ompa hienoa! nyt mä kyllä sitten tulen paikalle varmasti. ei tarvi ihan yksin olla.. on kokemustakin puutteellisesti vielä.

rasse

Hieno homma! Tämähän järjestyy! Kemiläisiäkin edustamassa, jes!

chili noob

Nyt on oulun reissu järjestetty majoituksineen kuntoon. Mihin aikaan pistäs messualueella olla ja keneltä saa toimitsijan kulku oikeudet alueelle?

pasilan

No niin. Sain messujärjestäjältä juuri vahvistuksen, eli paikkamme on Chilitarvikkeen vieressä, osasto I 15. Chilitarvikkeella on I 13. Molempien osastojen koko on 3x3m, tilan käytöstä voitte sitten Kärsän kanssa sopia tarpeiden mukaan. Esittelijäkortit saatte rakentamisaikana infosta ja niitä voitte tarvittaessa hakea lisää. Jos Chilinoob ei pääse rakentamisaikana paikalle, Kärsä voi varmaan ottaa myös yhdistyksen esittelijäkortit? Voi olla, että lauantaina tulen käymään teitä moikkaamassa, mikäli (raksa-) aikataulut, reissut ja lastenhoidot saan organisoitua. Matkat vaan kestää 2,5 tuntia suuntaansa, joten varmasti en pysty vielä lupaamaan.

Laitan Terho sulle sähköpostilla pari info-pdf:ää.
Paprikankasvatusta jo vuodesta 2013

chili noob

Ok ja pääsen rakentamis vaiheessa sinne