lokakuu 04, 2024, 08:43:30 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - NPhoBiaz

1
Tori / Ostetaan jauheputkiloita
syyskuu 27, 2020, 17:57:35 ip
Lusikallisia ulostenäyteputkiloita olis hakusessa, liikenisikö joltakulta? 20kpl+

Thänks!
2
Päiväkirjat ja fotoalbumit / NPhoBiazin kausi 2018
tammikuu 09, 2018, 22:15:38 ip
Taas mentiin! 8)
Viime kausi muistutti minun kirjoissani välivuotta, vaikka chilejä olikin kasvari täynnä. Taimet eivät olleet itse kasvatettuja ajanpuutteen vuoksi, ja kesästä 2017 emme puhu. Joka tapauksessa käteen ei jäänyt juuri mitään, paitsi kaikesta huolimatta nelisen kiloa Hainania. ::) Tällä kaudella kaikki on toisin (säätä toki ennustamatta...), sillä nyt mennään tietyllä tapaa "all in". Ensinnäkin multakasvatuksesta pyritään eroon, tai ainakin pääosin siirrytään vesiviljelyyn. Lisäksi kokeillaan ensimmäisen kerran NFT:tä, ihan taimivaiheesta lähtien. Kasvihuonekapasiteetti laajenee chilien osalta, kokeillaan ehkä rocoton avomaakasvatusta ja amppeliviritelmiä. Rocotoihin haluan jonkun verran panostaa tänä vuonna, sillä aiemmin en ole niistä saanut kovin kummoista satoa per kasvi.

Juu, ja lajikelistaa. Pidätän oikeuden muutoksiin ja täydennyksiin. ::)

Rocoto Picante San Camilo
Rocoto Puno Amarillo
Rocoto Pisac Amarillo
Rocoto Cuzco Manzano Amarillo
Rocoto San Pedro Orange
7pot Chaguanas
Habanero Brown Large
Habanero Sudden Death
Pink Habanero
PI260567
Numex Big Jim
Jalapeno Grande
Jalapeno Farmer's Market Potato
Dong Xuan

Perulaisia on minunkin pakko kokeilla, on ne sen verran kaukaa tuotu. :D Valitsin jewen arvioiden perusteella 5 houkuttelevinta, ja satoisuus on ollut yksi kriteeri. Chinensepuoli jäänee suht suppeaksi tänä vuonna, kun on tuota järkkytulista vielä varastossa vaikka kuinka... ::) Sen sijaan baccatumeja varmaan tulee vielä lisää. Aika näyttää. Hainania on nyt niin paljon myös kaikissa eri muodoissa, että sen osalta pidän välivuoden.





Sain loppiaisena itämään rocotot ja chinenset. Kaivoin esiin Vanhan UskollisenTM, eli 400W ESLin. Virittelin sen vaatehuoneeseen (toimii varastona ja nyt myös kasvattamona ;D), ja ripustin alimmasta hyllylevystä roikkumaan. Erittäin simppeli kiinnitysratkaisu sen kummempia hienostelematta, mutta toimii. Taimi-NFT:n potkaisen käyntiin, kun sirkkataimet ovat juurtuneet kuutioista läpi. Annuumit ja baccatumit idätän todennäköisesti joskus helmi-maaliskuun vaihteessa. Niin ja tulinpa hommanneeksi kaksi natikkaakin, mutta ne ovat vielä maailmalla hakematta.

Eipä tässä muuta, taas uudella energialla kohti tulista vuotta 2018. :fire:
3
Hei foorumilaiset!

Chilifoorumi on siirtynyt Jannelta Chiliyhdistykselle. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että Chiliyhdistyksen väki pyörittää jatkossa foorumia niin teknisesti kuin finansiaalisestikin. Tästä johtuen foorumi saattaa kokea pieniä ulkoasullisia muutoksia, mutta ne eivät vaikuta foorumin käyttöön millään tavalla. Muitakin viihtyvyyteen liittyviä pieniä uudistuksia saatetaan tehdä, jotka kaikki vievät varmasti foorumia vain parempaan ja nykyaikaisempaan suuntaan. Lisäksi käyttäjien toiveita ja ehdotuksia kuunnellaan joka asiassa. :) Voit jättää omat kehitysideasi tänne.

Kuten joku on saattanut jo huomata, on ylläpitorakenteeseen tehty jo muutoksia. Foorumin moderaattoreita on vaihdettu siten, että rivistössä on aktiiviset ja motivoituneet valvojat. Näin varmistetaan keskustelualueen viihtyvyys, käyttäjien ja valvojien välisen kommunikaation sujuvuus, sekä toivottavasti raikas henkäys yleiseen ilmapiiriin. :) Foorumin ylläpidollisissa asioissa yhteyttä voi ottaa minuun, ja häiriötilanteisiin tai yleisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa kehen tahansa valvojaan minut mukaan lukien. Valvojan tunnistaa vihreistä "tähdistä" postauksen yhteydessä: , vihreästä nimestä paikallaolijoiden listassa, sekä "Moderator"-tekstistä.

Suurkiitos Jannelle yli vuosikymmenen työstä Chilifoorumin ja chiliharrastajien eteen! Chiliyhdistys jatkaa tästä. :) :thumbup:
4
Chilifoorumi on rauhanomainen ja suvaitsevainen keskustelupalsta kaikille chileistä ja puutarhuroinnista kiinnostuneille, jonne kaikki ovat tervetulleita.

Valitettavasti ajoittain ilmenee rauhanomaisuutta ja suvaitsevaisuutta rikkovaa käytöstä, joka ei ole toivottavaa yleisen viihtyvyyden takaamiseksi kaikille käyttäjille. Jotta pahaa mieltä tai väärinkäsityksiä ei syntyisi, on foorumin käytölle luotu sääntöjä ja ohjeistuksia, jotka ovat ehdottomia. Niiden rikkominen johtaa tapauskohtaisiin toimenpiteisiin, mikäli moderaattoreiden täytyy puuttua asiaan.


FOORUMIN SÄÄNNÖT



§1 EI HENKILÖKOHTAISIA LOUKKAUKSIA TAI KIUSAAMISTA

Keskustelun ollessa kiivasta ajoittain syntyy pieniä erimielisyyksiä ja jopa kinastelua. Tämä on normaalia, ja hyvässä sekä ystävällismielisessä hengessä sallittua. Sen sijaan tällä foorumilla EI SALLITA henkilökohtaisia suoria loukkauksia, uhkailuja, ilkeämielistä pilkkaa, kiusantekoa tai mitän muitakaan asiattomia kommentteja, jotka voivat aiheuttaa mielipahaa vastapuolelle. Mikäli tormäät tällaisiin asiattomuuksiin Chilifoorumilla, älä vastaa asiattomuuteen, vaan raportoi asiaton viesti välittämästi ylläpidolle. Ylläpito pyrkii reagoimaan sääntörikkomuksiin mahdollisimman nopeasti ja toimimaan niissä tapauskohtaisesti tilanteen vaatimalla vakavuudella. Toistuva sääntöjen rikkominen voi johtaa varoituksien jälkeen väliaikaisiin tai pysyviin kirjoittelun rajoituksiin Chilifoorumilla, tai ääritapauksissa foorumilta poistamiseen.


§2 EI SELVÄSTI PROVOSOIVIA POLIITTISIA / AATTEELLISIA AIHEITA

Kaikki ihmiset eivät ole yhtä mieltä poliittisissa ja uskonnollisissa asioissa, jonka vuoksi aiheet ovat tunnetusti herkkiä loukkauksille ja tunneryöpyille. Koska chilit ja puutarhanhoito eivät sivua edes etäisesti kyseisiä aiheita, on niistä keskustelua syytä välttää, mikäli kanssakeskustelijoiden viihtyvyyttä ei voida taata. Asiallinen ja kantaa ottamaton keskustelu on sallittua, mutta ennen keskustelun aloittamista on silti syytä pohtia aiheen Chilifoorumille tuomisen tarpeellisuutta.


§3 CHILIFOORUMI EI OLE HUUMAUSAINEFOORUMI

Chili ei ole huume, eikä Chilifoorumille ole minkäänlainen huumeisiin liittyvä keskustelu tervetullutta. Chilifoorumi ei edistä laittomien nautintoaineiden kasvatusta, jakelua tai käyttöä. Tässä asiassa ollaan ehdottomia, ja ylläpito poistaa välittömästi aiheeseen liittyvät viestit. Jokaisesta huumausaineisiin liittyvästä viestistä seuraa automaattinen varoitus, ja tapauksesta riippuen kovempia toimenpiteitä.


§4 EHDOTON EI RASISMILLE JA VASTAAVALLE VIHAA TAI SYRJINTÄÄ LIETSOVALLE KIRJOITTELULLE

Ylläpidolla on nollatoleranssi rasismin, syrjinnän ja vihakirjoittelun suhteen. Tällaiset viestit poistetaan välittömästi, ja tarpeen mukaan rajoitetaan käyttäjän kirjoitusoikeutta väliaikaisesti tai pysyvästi.


§5 EI ROSKAPOSTIA TAI ASIATONTA MAINONTAA

Niin sanotun roskapostin levittäminen julkisesti tai yksityisviestein ei ole sallittua, ja tällaiset viestit poistetaan välittömästi. Mainonta on sallittua hyvän maun rajoissa, ja on hyvä toteuttaa sille sopivilla alueilla, kuten Torilla tai esimerkiksi Tarvikebongaukset-ketjussa. Huomaathan, että Tori-osiolla mainostavien yrityksien tulee kysyä ensin lupa ylläpidolta, eikä se ole pahitteeksi muuallakaan foorumilla mainostaessa. Asiaton ja hyvän maun vastainen mainonta poistetaan ylläpidon toimesta.


§6 EI TARPEETONTA NOLLAPOSTAILUA

Foorumilla on riittävästi viestiliikennettä ilman tarpeettomia, aiheeseen kuulumattomia "nollapostaus"-viestejä. Nollapostauksella tarkoitetaan tarpeetonta kirjoittelua, joka ei tuo mitään sisältöä keskusteluun, ja joka ollaan voitu kirjoittaa esimerkiksi viestilaskurin kartuttamistarkoituksella. Tällä tarkoitetaan myös viestejä, joilla pyritään tahallisesti viemään keskustelua sivuraiteille. Tällaiset viestit poistetaan ylläpidon toimesta.


Mikäli huomaat sääntöjä rikkovan viestin, raportoi siitä välittömäti ylläpidolle. Pyritään luomaan kaikille mieluisa ja mukava keskusteluympäristö, jonne on aina mukavaa tulla takaisin. :)

Sääntöjen lisäksi on myös yleisiä ohjeita, joita noudattamalla pidetään foorumi siistinä ja helppolukuisena. Tietoa on valmiiksi jo todella paljon, joten tiedon etsimisestä ei ole tarvetta tehdä entistä vaikeampaa.

1. Pyri viestimään oikealla alueella. Joskus itse sanomasi asia on juuri oikea, mutta kenties väärällä keskustelualueella tai väärässä ketjussa. Se ei ole mikään maailmanloppu, mutta saattaa ärsyttää joitakin ihmisiä, ja ennen kaikkea vaikeuttaa tiedon löytämistä foorumilta. Tämän vuoksi on hyvä miettiä tarkoin, että mikä on oikea alue ja ketju asiasi sanomiseksi. :) Jos viestisi kuitenkin menee väärälle alueelle, ylläpito saattaa siirtää sen oikealle alueelle tai sopivampaan ketjuun. Siirtoa voi myös tse pyytää, jos huomaa kirjoittaneensa vahingossa väärään paikkaan.

2. Foorumilla on todella paljon tietoa chileistä ja chilinkasvatuksesta. On hyvin todennäköistä, että kysymykseesi on jo olemassa vastaus jossain keskustelussa. Tiedon etsiminen foorumilta tapahtuu oikean yläkulman hakupalkin kautta. Etsi selkeitä hakusanoja käyttäen, niin saatat löytää etsimäsi tiedon jo ennen kysymyksen kysymistä. Mikäli etsimääsi tietoa ei löydy hakemalla, voit kysyä asiasta esimerkiksi aloittelijoiden nurkassa.

3. Pyri kirjoittamaan aina jo olemassa olevaan ketjuun. Monelle aiheelle on jo oma keskustelunsa, ja tiedon löytämisen helpottamiseksi on suotavaa, että kaikki aiheeseen liittyvä keskustelu on samassa ketjussa. Etsi aina olemassa olevaa ketjua aiheeseen liittyen ennen uuden ketjun aloittamista. Ei ole väärin kirjoittaa vuosia vanhaan ketjuun, kirjoituksesi varmasti huomataan ja aihe voidaan ottaa uudelleen puheeksi.

4. Ole ystävällinen ja avulias. Foorumilla vallitsee mukava ilmapiiri, josta nauttivat niin aloittelijat kuin kokeneetkin chilikonkarit. Etenkin uusien jäsenien kysymyksiin vastaaminen ja heidän auttamisensa on tärkeää jo pelkästään keskustelualueen ilmapiirille, mutta myös koko chiliharrastuksen leviämiselle Suomessa. Mitä enemmän ihmisiä saadaan mukaan kasvattamaan ja nauttimaan chilistä, sen paremmin Suomen chilikulttuuri voi. :thumbup:


Kiitos huomaavaisuudestasi muita kohtaan ja tervetuloa keskustelemaan! :)
5
Muut harrastukset ja elämä / Liiga 2017-18
syyskuu 08, 2017, 17:55:26 ip
Ja taas mentiin! 8)
Kekä vie tänä vuonna??

Tässä liitetty sarjataulukko aloitusviestiin, päivittyy sitä mukaa kun pelejä pelataan:

6
Chilifesteillä nousi pieni keskustelu siitä, että voiko kapsaisiini mennä virtsaan ja polttaa sukukalleudet maan tasalle chilinsyönnin jälkeisenä aamuna. Itsehän olen kerran kokenut tämän, ja voin kertoa sen olleen yksi kivuliaimmista kokemuksista chilin kanssa. ::) Festeillä minua ei uskottu, mutta tästä näyttäisi löytyvän kyllä keskustelua. Löysin jopa tutkimuksen, jossa tutkittiin kapsaisiinin vaikutusta virtsarakossa rotilla.

Kysymys kuuluukin: Pääseekö kapsaisiini todella virtsarakkoon? Ja jos pääsee, niin miten? Kapsaisiinia täytynee olla kehossa raju määrä, itselläni tämä tuli Tampereen aluejaoston pikkujoulujen jälkeen, joissa syötiin hevosenlihaa höystettynä "sopivalla määrällä" nagapyrettä... ;D

Samanlaisia kokemuksia: http://thehotpepper.com/topic/32364-urine-burn/
7
Koen tämän ansaitsevan ihan oman ketjunsa, sillä nyt tulee mielenkiintoista uutista Walesista. Nimittäin uusi (vielä epävirallisesti) maailman tulisin chili on nähnyt päivänvalon - väitetysti 2,48 miljoonaa Scovillea.

Mutta nyt chilitietäjille mielenkiintoinen väite: "Tämä chili voi tappaa"... Onko tässä chilissä jotain erilaista muihin nähden, että todennäköisyys anafylaktiseen shokkiin on suurempi, vai onko vain median myllytystä? Tällä nimenomaisella chilillä kerrotaan olevan poikkeuksellisen voimakas potentiaali puuduttaa ihoa.

Lainaus"... and dangerous to consume because it could literally burn your airways, forcing them to close up and inducing anaphylactic shock."


St Asaph man develops weapons-grade chilli so hot it could KILL you
Superhot 'Dragon's Breath' Chili Pepper Can Kill. Here's How







Wikipedia-artikkeli

Ennen kuin ihmetys nousee liian suureksi, niin joillakin ihmisillä on erittäin vahvat epäilykset väitteiden paikkansa pitävyydestä. Hyvänä esimerkkinä tämä video.
8
Yleinen valokuvakisa on viime kuukausina menettänyt hieman suosiotaan. Uuden kipinän herättämiseksi kesäkuussa annetaan ideoiden laukata vailla teemarajoitusta, eli luvassa on kilpailun historian ensimmäinen villikorttikierros! :) Mikäli sinulla on ollut ajatus hienosta valokuvasta, mutta se ei ole tähän asti sopinut kuukauden aiheisiin, nyt on hyvä aika toteuttaa visiosi. 8)

Kehotan jokaista vähänkään valokuvaamisesta kiinnostunutta osallistumaan tässä kuussa, katsotaan kuinka hieno kisa saadaan aikaan! ^-^

Samoilla säännöillä mennään:

§1 Kuva on itse otettu ja julkistettu tässä ketjussa kisakuukauden aikana ja omalla tavallaan tulkitsee kuukauden aihetta.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole tarpeen. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Tuomari ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.

... Ja ei kun kuvaamaan!
9
Toukokuun kilpailun aiheena on taide. Jokaisella on siitä tunnetusti oma näkemyksensä. :)

Säännöt ovat samat tutut:

§1 Kuva on itse otettu ja julkistettu tässä ketjussa kisakuukauden aikana ja omalla tavallaan tulkitsee kuukauden aihetta.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole tarpeen. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Tuomari ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.
10
CHILIFEST FINLAND / CHILIFEST REKRY 2017
toukokuu 02, 2017, 15:24:57 ip
Elokuu lähestyy, ja sitä mukaa myös Suomen tulisin festivaali! 8)



Jälleen tarvitaan vapaaehtoisia ihmisiä toteuttamaan tämä hieno tapahtuma. Kaikki ovat tervetulleita iästä, sukupuolesta tai ulkonäöstä riippumatta! :thumbup:

Tänä vuonna vapaaehtoisia haetaan seuraaviin tehtäviin:

- Tapahtuman infon pyöritys
- Aluesiivous
- Järjestyksenvalvonta (JV-kortti vaaditaan)
- Chilinsyönnin MM-kisan järjestäminen
- Alueen rakennus ennen tapahtumaa
- Alueen purku tapahtuman jälkeen

Infon pyöritykseen, aluesiivoukseen ja järjestyksenvalvontaan haetaan vapaaehtoisia festivaalin jokaiselle päivälle, eli 18.-20.8. Tapahtuman aukioloajat: pe 15-22, la 12-22, su 12-19. Työvuorot pyritään jakamaan siten, että jokaiselle vapaaehtoiselle on tehtävää 8 tunniksi per päivä. Otamme toki vastaan lyhytaikaisemmatkin työpanokset! :)

Chilinsyönnin MM-kilpailu järjestetään sunnuntaina 20.8. alustavasti aikavälillä 15-17 (ajankohta tarkentuu lähempänä). Kilpailun ajaksi tarvitaan toimitsijoita eri tehtäviin, ja apukädet ovat tervetulleita myös kisanagojen punnitukseen edeltävänä päivänä. :chili: (Saa napostella ;))

Alueen rakennukseen haetaan apukäsiä perjantaiaamulle 18.8. klo 12-15. Alueen purku alkaa sunnuntaina 20.8. klo 19.

Talkootyöläisille tarjotaan työvuoron aikana ruokailu, sekä kyseiselle päivälle ilmainen sisäänpääsy maksulliselle Tulli Beerfest -alueelle. Kahden peräkkäisen päivän työpanoksesta tarjotaan hotellimajoitus yön ajaksi. Lisäksi talkooseura on rentoa ja huumorintajuista, eikä päivistä tule varmasti yksitoikkoisia! ;D P.s. Chiliyhdistyksen jäsenet saavat talkoolaisina ilmaiseksi yhdistyksen t-paidan!

Tule kanssamme toteuttamaan Suomen suurin chilitapahtuma!



Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen markus.riuttaskorpi(ät)gmail.com. Kerrothan viestissäsi nimesi, puhelinnumerosi, mahdollisimman yksityiskohtaisesti ajankohdat jolloin olet käytettävissä, sekä toivomasi työtehtävät. Kerrothan myös yöpymisen tarpeestasi, mikäli olet useampana päivänä mukana. Ilmoittautumiset kaivataan niin pian kuin mahdollista!
11
Päiväkirjat ja fotoalbumit / NPhoBiazin kausi 2017
joulukuu 26, 2016, 00:14:02 ap
Taas on aika päräyttää käyntiin uusi kausi. Kuten joka kaudella, pyrin taas tuomaan harrastukseen jotain uutta. Viime kaudella uusia jekkuja olivat mm. vesiviljely, hapattaminen sekä etikkasäilöntä, tällä kertaa haastan itseni villichilin kasvattamisella. :)

Lajikelista tulee olemaan jotakuinkin tämännäköinen uusien idätysten osalta:

C.annuum
- Numex Big Jim
- Homera
- Hungarian Hot Wax

C.baccatum
- Jamy
- Aji Habanero
- Lemon Drop
- Hot Tree Pepper

C.chinense
- Hainan Yellow Lantern x2
- Cajamarca
- Peach Bhut Jolokia

C.pubescens
- Rocoto Santa Natalia
- Rocoto de San Isidro
- Rocoto Peru Cusco
- Turbo Pube

Muut
- C.flexuosum
- C.lanceolatum

Mysteerit
- Nepalin tuliainen

Tilanpuute tulee iskemään takuuvarmasti ja jokunen lajike saattaa jäädä matkan varrella pois, mutta näillä mennään alustavasti. :thumbup:
12
Joulukuun valokuvakilpailun aiheena on muodot ja kuviot. Tulkinta vapaa! :)

Säännöt perinteisesti alla:

§1 Kuva on itse otettu kisakuukauden aikana ja liittyy annettuun aiheeseen.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole tarpeen. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Voittaja ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.
13
Valmisruoat / Chilioluet
marraskuu 01, 2016, 17:30:19 ip
Näitäkin alkaa olla nykypäivänä jo ihan mukavasti tarjolla, joten tehdään chilioluillekin oma ketjunsa! :) Tämän vuoden Chilifesteilläkin niitä oli maistettavana useaa laatua, ja esimerkiksi Naga Portteri jäi positiivisesti mieleen. >:D
14
Lokakuun aiheeksi valikoitui jokaiselle tuttu aihe: Mun juttu

Mikä on sun juttusi, asia josta nautit? Onko se jokin mitä teet työksesi, kenties harrastuksesi, vaiko ihan vaan lempiolut ja uunimakkara? Kerro se kuvin! :)
Tämä kuukausi on myös täysin vapaa kaikelle kuvanmuokkaukselle ja tulkinnalle. Säännöt lienevät kaikille jo tutut:

§1 Kuva on itse otettu kisakuukauden aikana ja liittyy annettuun aiheeseen.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole tarpeen. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Voittaja ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.


Onnea kisaan! :thumbup:
15
CHILIFEST FINLAND / Osallistutko Chilifesteille 2016?
elokuu 05, 2016, 22:09:50 ip
Osallistutko vuoden tulisimpaan tapahtumaan Chilifest Finland 2016!? ;) :fire:
16
CHILIFEST FINLAND / Chilifest Finland -mobiilisovellus
kesäkuu 15, 2016, 09:53:38 ap


Chilifest Finland jatkaa kasvuaan vuosi vuodelta. Tänä vuonna saavutetaan suuri merkkipaalu, sillä Chilifest julkaisee tapahtumalle oman mobiilisovelluksen! 8)



Tänään julkaistu mobiilisovellus on Chilifest Finlandin virallinen applikaatio, joka täydentää käyntikokemuksen entistäkin nautittavammaksi. Sovelluksen käyttäjänä olet aina perillä viimeisimmistä uutisista, näet digitaalisen käsiohjelman sekä aikataulut suoraan puhelimestasi, pystyt seuraamaan kilpailujen tuloksia livenä, näet kumppaneidemme Chilifest-tarjoukset, ja muuta!

Sovellus on saatavilla sekä Androidille että iOS:lle. Sovelluksen on kehittänyt tamperelainen Haltu.



Huom! Jos lataat sovelluksen viimeistään 20 päivää ennen tapahtuman alkamista (23.7. mennessä), saat 10€ arvoisen digitaalisen alennuskupongin Chilifestin maksullisille alueille! (Beerfest & Chilirock)
17
Hei luovat chilipäät! ;)

Kuten moni on varmasti huomannut, tänä vuonna tulee täyteen 10 vuotta Suomen Chiliyhdistys ry:n perustamisesta. Juhlavuotta varten teetetään erikoispaita, joka tulee olemaan saatavilla vain tänä vuonna, ja TODELLA rajoitetusti! Jotta paidasta saataisiin mahdollisimman hieno, Chiliyhdistys järjestää tämän spesiaalipaidan suunnittelukilpailun.

Kilpailun säännöt:
1. Paita tullaan painamaan silkkipainona, joten mitään kohokuvia tms ei voida toteuttaa.
2. Painatusalueen suhteen ei ole rajoitteita, eli jokainen neliösentti kankaasta on käytettävissä. Otathan kuitenkin huomioon sen, että paitoja painatetaan eri kokoisia, joten liikkumavaraa täytyy olla.
3. Paidassa tulee olla Chiliyhdistyksen logo (linkki), ja jokin viittaus 10v-juhlaan. Logo saa olla yhdistyksen virallinen logo, tai sitten erikseen suunniteltu/muokattu juhlalogo. Tätä paitaa varten annetaan siis lupa muokata yhdistyksen alkuperäistä logoa (muokattua logoa ei saa käyttää muualla).
4. Suunnittelu tulee tehdä joko vektorimuotoisena grafiikkana (joka on helposti skaalattavissa paitojen koon mukaisesti), tai sitten tarpeeksi suurena kuvana, joka voidaan pienentää paitakokoon sopivaksi.

Kuka tahansa voi osallistua kilpailuun, sinun ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Kilpailuun osallistutaan postaamalla oma design tähän ketjuun. Luomuksensa saa kukin esittää parhaaksi näkemällään tavalla, esimerkiksi sovittamalla sen tähän pohjaan:



Paitamalleja saa tehtailla niin monta kuin haluaa, kaikki mallit osallistuvat kisaan. Kilpailun päätteeksi avataan tähän ketjuun äänestys, jossa valitaan voittajapaita.

Palkinnot:
Voittaja saa luonnollisesti veloituksetta omakseen suunnittelemansa juhlapaidan. Sen lisäksi palkintona on vapaavalintainen Chiliyhdistyksen painotuote nettisivuiltamme. Eikä tässä vielä kaikki! Voittaja saa myös VIP-passin Chilifesteille, joka oikeuttaa maksuttomaan pääsyyn pienpanimojen olutpuolelle, ensimmäinen huurteinen yhdistyksen piikkiin (edellytyksenä 18+ vuoden ikä), sekä ilmaiseen lippuun Chilirock-konserttiin! ;D

Kilpailuaikaa on 8.5.2016 klo 23:59 asti.

Pidätämme oikeudet sääntöjen muutoksiin kilpailun aikana, jos tarvetta tulee.
18
Muut harrastukset ja elämä / Näkyykö kuvani??
maaliskuu 10, 2016, 23:34:14 ip
Vallitsevaksi ongelmaksi on noussut erilaisten kuvapalvelujen luotettavuus. Foorumille linkatessa kuva saattaa näkyä vain hetken, eikä välttämättä kaikille käyttäjille. Tämän ongelman myötä jokuseen ketjuun on tullut paljon viestejä, joissa ihmetellään, että näkyvätkö postatut kuvat vai ei. Jotta tältä ilmiöltä vältyttäisiin jatkossa, tämä ketju on pyhitetty yksinomaan kysymykselle:

Näkyykö kuvani!?

Täällä saa vapaasti ihmetellä, kysellä ja vastailla ilman, että muut viestiketjut ajautuvat sivuraiteille. :)
19
CHILIFEST FINLAND / CHILIFEST REKRY 2016
maaliskuu 05, 2016, 12:19:27 ip
Hei kaikki aktiiviset chilipäät!!

Chilifest lähestyy päivä päivältä, ja nyt tarvittaisiin innokkaita pikku poppatonttuja auttaviksi käsiksi talkoopuuhiin. Kaikillahan meistä on luonnollisesti tuo 12-14.8.2016 jo varattu Suomen tulisimmille festivaaleille vapaaksi, mutta haluaistko olla osa järjestelyitä tai shown pyörittämistä? ;)



Mukaan tarvitaan reilusti porukkaa, kaikille riittää varmasti tekemistä! Työtehtäviä olisi tarjolla mm:
- Infotiskin/festivaalitoimiston pyörittäminen
- Järjestyksenvalvonta
- Aluesiisteys
- Pystyttäminen ja purku

Infotiski/festivaalitoimisto:
- Infotiskillä jaetaan passit ja ruokalippuja näytteilleasettajille, henkilökunnalle ja bändeille
- Siellä myydään painotuotteita (paidat yms), ja tapahtuman päätteeksi tehdään inventaario
- Tiskillä annetaan infoa vierailijoille Chilifestistä ja Tampereesta (käytettävissä on karttaa yms)
- Ollaan apuna alueen siistinä pitämisessä, sillä siisteys kuuluu kaikille.
- Kylttien ja hinnastojen huolto
- Järkkärien radiopuhelimien lataaminen ja kuittaus

Järjestyksenvalvonta:
- Porteilla päivystäminen (ei omien alkoholijuomien kanssa alueelle!)
- Käsiohjelmien jakaminen
- Valvontakierrokset alueella
- Pikkulavan edustan valvonta, kun lavalla on ohjelmaa

Aluesiivous:
- Alueen yleinen siisteys
- Roskien poistaminen
- Roskiksista huolehtiminen (kunnossa ja paikoillaan)

Pystyttäminen ja purku:
- Ennen festivaaleja yleinen pystyttämisapu
- Festivaalien jälkeen yleinen purkuapu
- Infossa tavarat lasketaan ja pakataan laatikoihin
- Ylimääräiset käsiohjelmat ym. roskiin
- Pöydät ja penkin nippuun ja pinoon
- Alueen siisteys, viimeisetkin roskat pois

Näiden hommien lisäksi on myös kilpailujen järjestämistä, esimerkiksi tuomarointi ja kisanagojen punnitus.


Työvuorot pyritään hoitamaan 6-8 tunnin vuoroissa riippuen talkoolaisten määrästä. Jos et pysty olemaan täyttä vuoroa, ei haittaa; kaikki apu on tarpeen! Jokaisessa hommassa olisi hyvä olla vähintään kaksi tai kolme ihmistä kaikkina aikoina - näin saadaan joustava tauotus ja talkooseuraa. :)

Pientä porkkanaakin on luvassa!
- Talkoolaiset ruokitaan veloituksetta
- Hotellimajoitus kustannetaan
- Ilmainen pääsy maksulliselle pienpanimoalueelle
- Mahdollisuus ilmaiseen pääsyyn Chilirockiin
- Myöhemmin syksyllä talkooporukan saunailta (maksuton)


Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi tähän ketjuun.
Lisätietoa saa aina kysymällä. :) Ilmoittautuminen ei ole sitova, mutta järjestäjien kannalta on aina parempi, mitä vähemmän peruutuksia tulee.

Jokainen halukas voi ilmoittautua talkoolaiseksi! Sinun EI tarvitse olla Chiliyhdistyksen jäsen, chilipää, tamperelainen, täysi-ikäinen, kokemusta omaava, atleettinen, komea/kaunis tai sosiaalisten tilanteiden mestari. Reipas asenne ratkaisee! ^-^ Tehdään yhdessä paras Chilifest kautta aikain!
20


Poppamies järjestää täällä Chilifoorumilla ideakilpailun liittyen Chilifest Finlandiin 2016!

Kilpailun ohjeet:
Keksi ja kehittele ohjelmanumero Chilifest Finlandiin 2016.
Ohjelma voi olla kilpailu, näytös, arvonta, tai jotain ihan muuta! Kaikki ehdotukset hyväksytään. Yksi osanottaja voi jättää useamman idean/ehdotuksen.
Kilpailuaika on tästä päivästä maaliskuun 31. päivään asti.

Osallistuminen:
Postaa oma ideasi tähän viestiketjuun. Jätä kilpailuvastaukseen myös jokin yhteystietosi (puhelinnumerosi, sähköpostiosoitteesi tms), jolla sivut tavoittaa voiton osuessa kohdallesi. Chilifoorumi-tunnus riittää, jos haluat sinuun otettavan yhteyttä yksityisviestillä.

Voittajan valinta:
Kaikkien osallistujien kesken arvotaan Poppamiehen tuotepaketti!
21
Chilitapahtumat / -tapaamiset / BBQ FEST Helsinki
tammikuu 11, 2016, 18:58:44 ip
BBQ FEST HELSINKI
Helsingin Rautatientorilla 16.-18.6.2016.


BBQ FEST HELSINKI on uusi kolmipäiväinen ruokafestivaali Helsingin Rautatientorilla. Festivaalin taustajoukoista löytyvät muun muassa Chilifest Finlandin vastaava Marko Suksi sekä Helsingissä ensi kesänä toista kertaa järjestettävän Tapasfestivaalin tuottaja Jani Sarpi.

Ilmaisen ruokafestivaalin tarkoituksena on koota kaikki grillauksen osa-alueet yhteen, ja tuoda viihdyttävällä tavalla koko kansan tietoisuuteen suomalaisen grillauksen koko kirjo. Esillä on grillejä, savustimia, mausteita, grillauksen metodeja, laitevalmistajia, kastikkeita, välineitä, näytöskeittiöitä, musiikkia ja teemaan sopivia pienpanimotuotteita. Lisäksi tapahtumassa tullaan järjestämään grillauskilpailuja.

http://www.bbqfest.fi/

22
Muut harrastukset ja elämä / Hyvää joulua 2015!
joulukuu 24, 2015, 09:49:57 ap
Tulista joulua kaikille chilejä rakastaville lutunamussukoille! 8)
Olkoon kinkku kanssanne!
23
Muut harrastukset ja elämä / PS4 vai Xbox One?
joulukuu 07, 2015, 17:52:21 ip
Tähän olisi kiva kuulla ihmisten mielipiteitä sekä herättää keskustelua siitä, miksi toinen on parempi kuin toinen. :)

Itse olen PlayStationin kanssa kasvanut, ja omistanut joka sukupolven. Siihen minä kasvoin, Xboxiin en ole koskaan koskenutkaan. Joten siksi PS4. :D

Hauska myös nähdä, miten kannattajakunta jakautuu konsoleiden välillä.
24
Päiväkirjat ja fotoalbumit / NPhoBiazin kausi 2016
marraskuu 02, 2015, 18:36:52 ip
Taas olisi aika suunnata katseet seuraavaan kauteen. Kausi 2016 mennään teemalla kokeilunhalu. 8)

Tilat ja puitteet on samat kun edelliskausina, joten määräänsä enempää ei mahdu. Oman katon alle tulee 4 lajiketta, isäukon kuistille jokunen lisää. Tällä kaudella kokeilen lähinnä niitä lajikkeita, joita jo pari vuotta olen halunnut kasvattaa.


Lajikelistaa:

Oman katon alle:
- Hainan Yellow Lantern (C.chinense, Kiina)
- Aji Cristal (C.baccatum, SKK2)
- Aji Golden (C.baccatum, Fataliiseeds)
- Dong Xuan (C.baccatum, Whili)

Isäukon hoiviin:
- Rocoto Montufar (C.pubescens, SKK2)
- Fatalii White (C.chinense, jewe)
- Aji Cristal (C.baccatum, SKK2)


Kuten luvattua, pyrin tänä vuonna kasvattamaan mahdollisimman vähän mullassa. Tarkoituksena on askarrella pari ebbiä, laittaa pari kasvia kookokseen ja ehkä yksi omistani multaan siltä varalta, että kaikki menee pipariksi. ::) Ukon kasvit menevät multiin. Tilan puitteissa katson, laittaisinko itämään myös yhden Tiny Heart -tomaatin.

Satoa olisi kiva saada pari kiloa. :) Jos jää vajaaksi, niin sitten mennään hattu kourassa Wiinikkaan. ;)
25
Majatalo Torppa sijaitsee 2km matkan päässä Korkeakosken kalastuskievarilta. Olisiko täällä halukkaita majoittumaan kimpassa tuonne? Ymmärtääkseni tämä on edullisin majoitusvaihtoehto lähialueella.

Torpassa on 2 huonetta vapaana molemmille öille (3 hengen huone & 4 hengen huone).
3 hengen huone: 100€/yö (33€/hlö)
4 hengen huone: 120€/yö (30€/hlö)

Laitetaan alustavaa ilmoittautumislistaa, josko saataisiin joku huone täyteen kimpassa.


Pe-La:

3h:
-
-
-

4h:
-
-
-
-

La-Su:

3h:
-
-
-

4h:
- NPhoBiaz
- Trioniska
- Vetsku
- ottulo


Ps. Majatalon rouva sanoi, että jos ei huonetta saada täyteen, hän on valmis joustamaan hinnasta. Huoneisiin on myös mahdollista saada lisävuoteita á 10 €/kpl.
Pps. Hinnat sisältävät petivaatteet ja pyyhkeet.
26
Polkaistaan taas uusi kisa pystyyn! Syyskuun valokuvauskilpailun aiheena on rikkinäinen.

Kilpailu on kaikille kännykkäkuvaajista välineurheilijoihin, ja tämä on leikkimielistä kilvoittelua.

§1 Kuva itse otettu kisakuukauden aikana, liittyy annettuun aiheeseen.
§2 Kuvan alle lyhyt kommentointi kuvasta ja halutessaan kalustosta.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys 1.-5. lokakuuta. Kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Voittaja ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.
27
Chililajikkeiden arvostelut / Dong Xuan
kesäkuu 15, 2015, 09:13:39 ap
Tulipa tällainen maistettua Penan autosta. C.baccatum, väitetysti vietnamilainen lajike, kulkee myös nimellä Dong Xuan Market.

Oli oikein positiivinen yllätys. Raikas ja makea "leivänpäällischili", jota rouskuttaisi kerralla enemmänkin. Hillitty polte, mutta varmasti riittää monille. Suosittelen. :)
28
Tähän ketjuun kaikki kommentointi liittyen kuukausittaiseen valokuvakilpailuun. :)
Tällaisesta ketjusta äänestettiin aiemmin, jotta itse kilpailuketjut pysyisivät siisteinä ja helppolukuisina.

Lyön tähän myös muistutukseksi kilpailun säännöt, jotka talkoovoimin sovittiin.

§1 Kuva on itse otettu kisakuukauden aikana ja liittyy annettuun aiheeseen.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole pakollista. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Tuomari ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.



Voittajat kautta aikain:

[Kuukausi], [Aihe], [Voittaja]
Helmikuu 2015, Talvi, Caide
Maaliskuu 2015, Urbaani, Jalien
Huhtikuu 2015, Polku, Tsilibuli
Toukokuu 2015, Tärkeä, chipe
Kesäkuu 2015, Villieläimet, MiM
Heinäkuu 2015, Vesi, akselsson1
Elokuu 2015, Sadonkorjuu, NPhoBiaz
Syyskuu 2015, Rikkinäinen, Chilivaari
Lokakuu 2015, Syksy saa, minä..., Jani M
Marraskuu 2015, Pimeys, InkRose
Joulukuu 2015, Arkihuolesi kaikki heitä..., akselsson1
Tammikuu 2016, Lumi/jää/kuura, ottulo
Helmikuu 2016, Poikkeus, Chilivaari
Maaliskuu 2016, Kevään merkkejä, ottulo
Huhtikuu 2016, Uusi näkökulma, Juso
Toukokuu 2016, Ihminen, InkRose
Kesäkuu 2016, Häiriö, akselsson1
Heinäkuu 2016, Kesäyö, MiM
Elokuu 2016, Chilin juhlaa, Chilivaari
Syyskuu 2016, Väriä, NPhoBiaz
Lokakuu 2016, Mun juttu, DP
Marraskuu 2016, Keräily, NPhoBiaz
Joulukuu 2016, Muodot ja kuviot, Aji Inferno
Tammikuu 2017, ...Sillä pimeä on yö ja täynnä kauhuja!, Chilivaari
Helmikuu 2017, Sileä, ottulo
Maaliskuu 2017, Kasvu, MiM
Huhtikuu 2017, Maailmassa tapahtuu, suuria - pieniä asioita, NPhoBiaz
Toukokuu 2017, Taide, NPhoBiaz
Kesäkuu 2017, Villikortti, PP
Heinäkuu 2017, Kuuma, jussa
Elokuu 2017, Elonkerjuu, ottulo
29
Päiväkirjat ja fotoalbumit / NPhoBiazin kausi 2015
joulukuu 30, 2014, 09:36:09 ap
Uusi kausi tulille, vanhasta hölmistyneenä. Satotavoitteen asetan 1 kiloon, ei vielä liian korkealle tähdätä. :D

Sitten sitä kasvatuslistaa. Tilat ja resurssit ovat vielä pienet, joten pyrin rajoittamaan lajikemäärän 6 kasviin. Alustava lista hahmottuisi seuraavan laiseksi, saattaapi muuttua lennosta vielä kevään mittaan:

- Hainan Yellow Lantern (C. Chinense, Hainan 2014)
- MoA Scotch Bonnet (C. Chinense, jaolsten)
- Bishop's Crown (C. Baccatum, josepluissans)
- Minipaprika Orange (C. Annuum, Fataliiseeds)
- Jalapeño Gaucho (C. Annuum, Cili Pipp)
- Goronong (C. Chinense, jaolsten)

Katsotaan nyt myös että elääkö nuo talvehtivat, ovat olleet hieman huolimattomassa hoidossa 4kk Vietnamissa oloni aikana... ::)
Eipä tässä muuta, koitetaan pärjätä paremmin kuin viime vuonna. :)

EDIT: Talvehtijat olivat niin huonossa kunnossa, että heivasin menemään.
30
°•°• Projekti: Hainan Yellow Lantern •°•°
by NPhoBiaz




Hainan Yellow Lantern (kiin. Hǎi nán huáng dēng lóng jiāo, tunnetaan myös nimellä Yellow Emperor) on yksi harvoista Aasiassa tunnetuista C.chinenseistä. Sitä on viljelty pääosin vain Hainanin saarella Kiinan eteläpuolella, josta se on saanut nimensä. Sittemmin se on levinnyt myös muualle Kiinaan, mutta suurin osa tuotetaan edelleen Hainanissa tai sen lähiympäristössä. Lajike ei kuitenkaan ole yleisesti kovin tunnettu muualla Kiinassa, suurimmaksi osaksi paikalliset käyttävät perinteisiä punaisia C.annuumeja. Yellow Lantern on karibialaistyylinen keltainen/oranssi chili, jossa on voimakas ja aromaattinen tuoksu. Tulisuuttakin näistä löytyy, vaikkei tarkkoja Scovilletietoja ole juuri saatavilla. Erään sivuston mukaan Scovilleja näissä olisi 300 000, toisen sivuston mukaan 150 000, ja esimerkiksi thechileman.org listaa "Yellow Emperorin" samaan tulisuusluokkaan kuin mm. Habaneron ja MoA Scotch Bonnetin.

"In China, the Yellow Emperor peppers (also known as lantern peppers), contain the highest amount of Scoville heat units, the international scale for determining the spiciness of a pepper. Grown only in the south of the island province of Hainan, the rare peppers have a golden color and are shaped like lanterns." - www.wantchinatimes.com

HYL ei ole levinnyt Kiinan ulkopuolelle juuri ollenkaan, eikä sen siemeniä ole saatavissa mistään verkkokaupasta. Kyseessä on vain Kiinassa esiintyvä harvinaisuus, joka ihmetyttää monia. Syy tähän on se, että näitä siemeniä on laitonta viedä pois maasta, joten suuria määriä siemeniä ei voida toimittaa minnekään. Salakuljetus on ainoa mahdollisuus saada siemeniä Kiinan ulkopuolelle. Kiinalaiset ovat lisäksi hyvin rehellistä kansaa (todennäköisesti rangaistuksien ankaruuden vuoksi), eivätkä halua/uskalla ottaa riskiä. Paikalliset valmistavat kyseisestä chilistä suurimmaksi osaksi kastiketta.



Ollessani Vietnamissa 4kk töissä matkapuhelintehtaalla, kiinalaiskollegani kertoi minulle kyseisestä lajikkeesta, sillä tiesi minun olevan chilin ystävä. Pitkän etsimisen, pohtimisen ja järjestelyn jälkeen sain käsiini pussillisen näitä siemeniä. Tämän aidommaksi tavara ei mene; nämä siemenet ovat peräisin suoraan Hainanin saarelta!

Pohjustuksen kautta päästäänkin itse projektiin. Tarkoituksena on nyt vakiinnuttaa lajike Suomeen pysyvästi. Lajin vakiinnuttaminen on suuri urakka, jossa ei ole varaa ottaa harha-askelia. Otan itse vastuun projektin viemisestä loppuun, eli niin kauaksi aikaa kunnes lajike on kunnolla vakiintunut. Projektin tavoitteiksi asetan lajin vakiinnuttamisen lisäksi Suomen Chiliyhdistys Ry:n näkyvyyden ja jäsenmäärän lisäämisen.

Tässäpä onkin minun henkilökohtainen suunnitelmani projektin toteuttamiseksi.


Lajin vakiinnuttaminen Suomeen:

Siemenkantaa lähdetään laajentamaan 200:sta alkuperäisestä siemenestä.

1. Siemeniä ei voi antaa heti kenelle tahansa, vaan vain projektiin sitoutuneet henkilöt kasvattavat sitä alkuun siementuotantomielessä.
2. Yellow Lanternia kasvattavilta henkilöiltä edellytetään huolellista, tehokasta ja ennen kaikkea risteymäriskitöntä kasvatusta. Kasvatusmetodeista suositaan NFT:tä tehokkuuden vuoksi. Jotta lajike saataisiin turvallisesti vakiinnutettua, ei saa antaa kannalle mahdollisuutta risteytyä.
3. Henkilöt ottavat kasvattamistaan hedelmistä siemenet talteen ja laittavat seuraavana vuonna itämään rinnakkain SEKÄ alkuperäisiä että itsensä kasvattamiaan siemeniä. Tarkastellaan, onko itämisessä, kasvamisessa ja lopputuloksessa (sato & siemenet) eroja alkuperäisten ja jälkeläisten välillä. Jos eroja ei ole, voidaan todeta edellisen kauden jälkeläiset onnistuneiksi ja risteymättömiksi.
4. Vasta kun lajikepuhtaiksi todettuja siemeniä on saatu tuotettua useampi tuhat, voi sitä alkaa jakamaan suuremmalle yleisölle. Tämäkin on tehtävä järkevästi, ja siementen jakamisesta tehdään myöhemmin toimintasuunnitelma.
5. Alkuun (ensimmäiset vuodet) kiertoon ja jakoon laitetaan VAIN PROJEKTIIN SITOUTUNEIDEN KASVATTAJIEN kasvattamat siemenet risteymäriskin eliminoimiseksi. Joten jos saat kasvatettavaksesi Hainanin siemeniä ennen julkista myyntiä, älä laita jälkeläisistäsi keräämiä siemeniä jakoon! Näin saadaan kerättyä vahvalla pohjalla oleva siemenpankki lajikepuhtaita siemeniä.

Alustava aikataulu:
2014: Siemenet Suomeen.
2015: Ensimmäinen kasvatuskierros siemenien tuottamiseksi.
2016: Toinen kasvatuskierros jälkeläisten vertaamiseksi alkuperäisiin, edellisen vuoden puhtaiden siemenien jakaminen sovitulla tavalla.
2017: Kolmas kasvatuskierros edellisen vuoden siemenien vertaamiseksi alkuperäisiin, edellisen vuoden puhtaiden siemenien jakaminen sovitulla tavalla.
2018: Toistetaan edellinen kierros. Tämän jälkeen uskoisin siemenkannan olevan niin vakaalla pohjalla (jos kaikki sujuu ongelmitta), että siemenien kiertokulkua tuskin tarvitsee enää hallinnoida.


Päivitetty aikataulu (11.5.2016):
- Kauden 2016 aikana kasvattajakaartin kesken kerätään mahdollisimman paljon puhtaita siemeniä
- Suomen Chiliyhdistys ry:n kymmenvuotisjuhlassa (eli syksyn vuosikokouksessa) on yhdistyksen jäsenillä ensimmäinen mahdollisuus päästä maistamaan tätä kultaista kaunotarta
- Innokkaimmille tulee mahdollisuus kasvattaa Hainan Yellow Lanternia jo vuonna 2017, siemeniä tulee saataville pieni erä Suomen Chiliyhdistys ry:n kautta
- Kaudella 2017 kasvatetaan kahta sukupolvea rinnakkain ja varmistetaan stabiilius sekä siementen puhtaus
- Kauden 2017 päätteeksi siemenet laitetaan liikkumaan suurissa määrin
- Jos tarvetta tulee, niin kasvattajakaarti kerää vielä lisää puhtaita siemeniä siemenpankkiin vuoden 2018 aikana


Valtuutettu ja etuoikeutettu kasvattajakaarti koostuu neljästä henkilöstä:







NPhoBiazbluesmanJusoToni.A


Tällä hetkellä kasvattajaryhmään ei tarvita lisävahvistuksia.


Suomen Chiliyhdistys Ry:

Suomen Chiliyhdistys Ry:n näkyvyyttä ja jäsenmäärää on tarkoitus lisätä projektin myötä. Tätä suunnitellaan tarkemmin todennäköisesti loppuvuonna 2015, mutta alustavia ajatuksia on jo tullut mieleen:

- Ensimmäiset siemenet voitaisiin esimerkiksi myydä/arpoa yksinoikeudella yhdistyksen jäsenille vuotta ennen julkisen jaon aloittamista. Näin saadaan innokkaat harrastajat liittymään jäseniksi.
- Suomen Chiliyhdistyksen vuosikokouksessa 2015 voisi olla ensimmäisen kasvatuskierroksen satoa tarjottavana, joten tämä vuosikokous on ensimmäinen mahdollisuus maistaa kyseistä chiliä Suomessa.
- Messuilla voitaisiin myydä talkoovoimin valmistettuja tuotteita (esimerkiksi leivonnaiset), joissa on käytetty Hainan Yellow Lanternia.
- Lajin tuomisesta Suomeen voisi tehdä jonkunnäköisen lehtijutun tjsp.


Tähän ketjuun päivitetään kaikki kuulumiset projektin etenemisestä. Ehdotuksia etenkin yhdistyksen tukemiseksi otetaan vastaan! :) Suunnitelma on tällä hetkellä alustava, ja sitä pyritään hiomaan mahdollisimman järkevään muotoon.