huhtikuu 20, 2024, 02:52:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Sikun päiväkirja

Aloittaja Siku, kesäkuu 12, 2011, 16:24:15 ip

« edellinen - seuraava »

Siku

Nyt pistit kyllä pahan.

Kuvadokumentaatiota tästä löytyy aivan liian vähän, mutta muistan että tämä eleli melko kauan 0.5l pullosta tehdyssä bublerissa.
Kasvanut muutoinkin totaalisen heitteillä ja heikossa valossa ja ehkä siksi tuollainen honkkeli.

Luulen, että on ainakin lokakuulta asti ollut olemassa, melko vanha siis.

Joulun tienoilla pääsi 50w eslin alle kolmen muun vesikasvin seuraksi, jolloin alkoi vihdoin tapahtua tuuhentumista latvassa.
Pari viime viikkoa on saanut nauttia natikasta ja uutta kasvua puskee kokoajan.
Saa nähdä mitä kesällä tuumaa, kun joutuu chinensejen seuraksi suoraan auringonpaahteeseen.

Siku

Kävin tänään tutustumassa Herbertin Turun myymälään.
Selvä hamppukauppahan se oli. Niin piilossa, ettei sinne varmasti vahingossa eksy.
Toisaalta ihan viihtyisä ja tilava paikka. Myyjäkin perus mukava jamppa, joka kyllä jutteli ja ohjeisti mielellään, tuntui tietävänkin jotain.
Mainitsi muunmuassa, ravinnesettejen sekoitus järjestyksestä. En ole ennen kuullut, että esimerkiksi itselläni käytössä oleva Flora Tripack tulisi sekoittaa järjestyksessä Grow, Bloom, Micro. Kukaan muu kuullut tälläisesta?




Ostin suunnitellusti "vähän" suurempia verkkoruukkuja, koska viimevuonna pienet ruukut olivat turhan epävakaita. Silmääni osui vahingossa täydellinen läpivienti bubblerin ilmaletkulle.
Ensi viikolla siis luvassa askartelua.

Siku


1) Rhombojen yhteenkietominen näyttää onnistuneen oikein hyvin. Nyt laitoin rautalankaa vääntämään latvoja erilleen. Saa nähdä mitä tuleman pitää, vai kyllästynkö ja revin langat pois ennen aikojaan.
2) Viimekesäinen Aji Cristal on talvehtinut bubblerissa ongelmitta ja nyt on alkanut puskemaan uutta kasvua. Pikkasen jännittää, että miten tuon viime kesänä romahtaneen oksan jättämä repeymä tulee vaikuttamaan tukevuuteen.

Muutamaa kasvia lukuunottamatta tuntuu, että kaikki kasvaa kovin hitaasti. Alkaa jo pientä stressiä iskemään, eivätkä muiden päivikset kyllä yhtään helpota asiaa.
Uusia bubblereitakin koitin jo kyhäillä, mutta akvaariosilikoonilla ei kyllä ole mitään liimaus ominaisuuksia. Täytyy käydä ostamassa kuumaliimaa, jos vaikka saisi homman jatkumaan.

wille

Lainaus käyttäjältä: Siku - helmikuu 22, 2012, 18:51:49 ip
2) Viimekesäinen Aji Cristal on talvehtinut bubblerissa ongelmitta ja nyt on alkanut puskemaan uutta kasvua. Pikkasen jännittää, että miten tuon viime kesänä romahtaneen oksan jättämä repeymä tulee vaikuttamaan tukevuuteen.


AC:sta on muodostumassa aika komea kasvi. Meinaatko pitää tuon vanhan jykevän rungon oksattomana/lehdettömänä?

Lainaus käyttäjältä: Siku - helmikuu 22, 2012, 18:51:49 ip
Muutamaa kasvia lukuunottamatta tuntuu, että kaikki kasvaa kovin hitaasti. Alkaa jo pientä stressiä iskemään, eivätkä muiden päivikset kyllä yhtään helpota asiaa.


Vilkaise mun päiväkirjan puolelle, niin huomaat että sullahan onkin kasvatukset aika hyvässä vaiheessa. :)

Nimim. Ensimmäistä lehtiparia odottaen.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

masaiman

^ +1.

ensimmäistä itua odotellaan täälläkin, tänään saan vasta viimeisen lajin purkkiin et nou hätä...

Siku

Tuon rungon funktio selvinnee paremmin tästä kuvasta.
Pienellä ruukulla varustettu ämpäribubbleri on niin hutera, että vaatii edes tuollaisen tuennan.
Viikon-parin sisään siirrän siirrän kaikki bubbleri kasvit pari viestiä ylempänä esitellynlaisiin verkkoruukkuihin. Siirron jälkeen tuosta rungosta jää ehkä pari senttiä näkyviin.


Parikymmentä tainta on vasta toisella lehtiparillaan ja kasvu olematonta. Jos nyt vaan alkaisivat kasvaa kunnolla, niin ehkä en olisi niin kusessa. Siltikin pubet tuntuu jo nyt menetetyiltä.
Täytyy varmaan blokkaa kaikenmaailman chililandiat ja bluesfarmit, niin ei ahdistaisi enää niin paljoa.  ;D


Siku

Omistaappa kamera, joka näkisi sen mitä silmä ja vielä vähän enemmän.
Siitä huolimatta. C.chacoënse var. exile ja ensimmäinen nuppu.
Melkoiselle mutkalle tuo on itsensä vääntänyt, siinä missä kaksi viereistä chacoa ja eximium ovat lähes suoria.

 

Siku


Uudet bubblerit hyrää. 2-4 pitäsi vielä väsäillä.

Siku


Täytyy nyt esitellä kuva Cajamarcasta, joka on osoittautunut kovin innokkaaksi kukkijaksi. Kaikki nuput ovat toisesta ja kolmannesta haarasta, siitä huolimatta siitepölyäkin on jo reippaasti.
(Kuva kannattanee klikata suuremmaksi.)


Pink Habanero ei juuri pituuskasvusta perusta.


Tällainenkin foto tässä siivellä. Edessä Rocoto, Red Peruvian, takavasemmalla CGN 22083 (C.chacoënse) ja -oikealla CAP 470 (C.eximium).
Turbo Pubea lukuunottamatta kaikki pubet ovat Rocoto, Red Peruvianin kanssa samaa kokoluokkaa, eikä kasvua kuulu. Saa nähdä miten käy sadon kanssa.
CGN 22083:ssa voi tarkkasilmäiset huomata podin alun ja ehkä pari nuppuakin. Kovin luonnollisesti tiputti kukan, joten vähän toivon josko jo ensimmäisestä nupusta muodostuisi podi.

Hubert

Onpas tyylikäs tuo Cajamarca! Kokoluokkaa on tuosta vähän vaikea hahmottaa, onko ruukkuna peräti vain 2 dl kertismuki? :O
Minkäslaisen lampun alla nuo chinenset ovat, kun noin tiheälatvaisina kasvavat?

Siku

Kaperhana, se tosiaan näyttää kertikseltä. ~2,5L pelargoniaruukku kuiteninkin kyseessä.
400w natikka siinä metrin päässä porottaa.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Siku - maaliskuu 05, 2012, 22:08:28 ip
400w natikka siinä metrin päässä porottaa.


Ja natikan valossahan pienet taimet venähtävät pituutta ja niistä tulee ruipeloita!  ;D

Siku

Alkuajat näillä monilla oli tosiaan melko sekalaiset luonnonvaloa, pikkuesliä ja ehti ne tosiaan olla kuukauden päivät ledienkin alla, joka saattaa osaltaan vaikuttaa asiaan.

Siku

Lisää Cajamarca spämmäystä.
Olen nyt niin ihastunut tämän kukkimistehoon, että ei jää viimeisiksi kuviksi.


                              11 Avonaista kukkaa ja muutama nuppukin vielä.                                                                Kasvin koko suhteutettuna 0.5l olutpulloon.

Siku

Kyllä sitä rahaa vaan saa tähänkin touhuun uppoamaan.
Tänään meni taas 60€:

Sera 550R plus, nelilähtöinen ilmapumppu 35€
2kpl Tetratec AS45 ilmakiviä á 2€
Kaksi ämpäriä + kannet 4,40€
10l Hydrosoraa 10€
2kpl EcoGrower verkkoruukkuja á 2€
8kpl 2.4L ruukkuja á 0,31€

Kolme viimeisintä ostin Turun Herbertistä. Ihmettelinkin, kun hinnaksi tuli vain 16,48€. Kotosalla kurkkasin kuittia* niin huomasin, että myyjä oli ottanut vahingossa ruukkujen sijaan aluslautasten hinnan. Oikea hinta olisi siis ollut 1,24€/kpl. Perhana, kun en tullut ottaneeksi enempää :D

*Tuo kuitti yllätti positiivisesti. A4 arkille printattu, tuotteet eritelty ja muutenkin oikeen asiallisen oloinen.
Verrataan vaikka Turun Pavunvarteen. Siellä kuitti on "kebabpaikka tyylinen" pikku lappunen, eikä sisällä mitään erittelyä; vain kokonaishinnan (takuuasiat?).

Bubblerit kävin kotona laittamassa kasaan ja nyt toisen ilmapumpun myötä niitä on kahdeksan.
Uudelleenruukutukset jäivät vielä odottamaan, mutta ehkä nekin ehtii joku päivä käydä hoitamassa, vaikka minut onkin sidottu viikoksi vahtimaan koiraa.
Ei tässä muuten mitään, muttakun ei uskalla jättää natikkaa yksin viikoksi päälle.
Toisaalta vähempi valo antanee turpeesta bubbleriin siirretyille taimille paremmat sopeutumismahdollisuudet.

Kuvia seuraa perästä, kunhan taas kotiin pääsen...

Azukki

Hyvä että jotain tuli noista lahjoitetuista taimista :) Uskomattoman hieno toi Cajamarca :D

Siku


APUVA!! Lyösin olohuneen nukrasta tommoisa, onko normalia?


Edellisessä viestissä selitetyt bubblerit. Mukava letkuhelvetti kertynyt.


Vas: Aiemmin esitelty Cajamarca jätti 5 podia kiinni, nyppisin niistä sitten vielä 3 pois. Toivottavasti jatkaa kasvuaan, vaikka selvästikin runsas kukkiminen sitä häiritsi.
Oik: Limon, nuppuja näkyy jo. Viime viikon oli tosiaan natikka sammuksissa, joka antoi bubbleriin siirretyille kasveille ehkä vähän paremmat puitteet totutella uusiin olosuhteisiin.


Vas: Pink Habanero, taka-alalla vasemmalla Aji Cristal ja oikealla Starfish.
Oik: CAP 1445 (C.chacoënse). Jäi kolme ensimmäistä podia heti kiinni.


Taas kerran kauden tähänastinen suosikki Chocolate Fatalii

Siku

Yhteenkiedottujen Flexujen tapaus on harmittanut pitkään.
Suurempi on selvästi häirinnyt pienemmän kasvua, jos sellaista nyt voi sanoa kummallakaan enää aikoihin olleen.
Siltikään en ole uskaltanut erottaa niitä toisistaan, koska kyllähän sen tietää millaisessa solmussa juuret ovat.
Nyt päätin kuitenkin, että perkele, antaa mennä. Yllättävän helposti irtosivat ja selvästikin tein oikean ratkaisun. Kuvat kertovat:




Ei viestiä ilman Cajamarcaa tai Chocolate Fataliita. Noh, tässä taas Cajamarca.
Toinen podi on alkanut ottaa väriä pintaan, ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan niinkään kypsymistä vaan normaalia värin vaihtoa podin kasvaessa kokoa.


Täytyy mainita, että tätä viestiä kirjoittelin (keväisen päivän kunniaksi) pitkästä aikaa Hoegaarden tuoppi kädessä ja ai perkele, ku on hyvää!

Siku

maaliskuu 28, 2012, 18:11:26 ip #138 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 28, 2012, 18:13:30 ip käyttäjältä Siku
Nappasin arkistoon kuvan Chocolate Fataliin kehityksestä.
Äkkiä piti vaan laittaa, mutta tulikin sitten yhtäkkiä räpsittyä 6 muutakin kuvaa.


Tässä ensinmäisenä pari kuvaa tästä Chocolate Fataliista. Lehtimassaa alkaa olla mukavasti ja eilen löin vähän tuhdimman annostuksen GHE:n FloraBloomia, sekä BioBizzin Top Maxia, jos alkais vaikka podeja tulla. Aika reippaasti roikottaa noita alalehtiä, mutta toisaalta eivät ne mitenkään velttoja ole ja kasvi näyttää muutoinkin oikeen terveeltä, joten en jaksa sillä päätäni vaivata.


Uudelleenruukutetuissa taimissakin havaitsin uutta kasvua.                                                                   Turpeesta bubbleriin siirretty Limon. Kasvua ja nuppujakin ollut havaittavissa.
Syykin taisi löytyä, kun vilkaisi ruukun pohjaan.   
Näppäriä muuten nämä Herbertissä myytävät verkkopohjaiset ruukut.



Kälynen kuva Galasta viidakon keskellä.                            Cajamarcan podit kasvaa ja lila lisääntyy.                         Ulupica, Large kasvaa ihan jees tahtia ja eka haarakin ilmestynyt.


Miten kuvat näkyy kansalle? Koitin asetella vähän, mutta skaalautuuko ketuilleen?
Isoksi aukeaa taas klikkaamalla. Mietinpä vaan, että eikai Imageshack ala tuollee suoraan linkattuna puskemaan mitään v**un mainoksia?

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Siku - maaliskuu 28, 2012, 18:11:26 ipMiten kuvat näkyy kansalle? Koitin asetella vähän, mutta skaalautuuko ketuilleen?
Isoksi aukeaa taas klikkaamalla. Mietinpä vaan, että eikai Imageshack ala tuollee suoraan linkattuna puskemaan mitään v**un mainoksia?

Sinäpä osaat sen homman.
Neuvo nyt muillekin, sillä niitä vilkkuvia mainoksia on todella ikävä katsella kuvien ympärillä.