Lusikallisia ulostenäyteputkiloita olis hakusessa, liikenisikö joltakulta? 20kpl+
Thänks!
Thänks!
Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Tällä kaudella kaikki on toisin (säätä toki ennustamatta...), sillä nyt mennään tietyllä tapaa "all in". Ensinnäkin multakasvatuksesta pyritään eroon, tai ainakin pääosin siirrytään vesiviljelyyn. Lisäksi kokeillaan ensimmäisen kerran NFT:tä, ihan taimivaiheesta lähtien. Kasvihuonekapasiteetti laajenee chilien osalta, kokeillaan ehkä rocoton avomaakasvatusta ja amppeliviritelmiä. Rocotoihin haluan jonkun verran panostaa tänä vuonna, sillä aiemmin en ole niistä saanut kovin kummoista satoa per kasvi.
Valitsin jewen arvioiden perusteella 5 houkuttelevinta, ja satoisuus on ollut yksi kriteeri. Chinensepuoli jäänee suht suppeaksi tänä vuonna, kun on tuota järkkytulista vielä varastossa vaikka kuinka...
Sen sijaan baccatumeja varmaan tulee vielä lisää. Aika näyttää. Hainania on nyt niin paljon myös kaikissa eri muodoissa, että sen osalta pidän välivuoden.

), ja ripustin alimmasta hyllylevystä roikkumaan. Erittäin simppeli kiinnitysratkaisu sen kummempia hienostelematta, mutta toimii. Taimi-NFT:n potkaisen käyntiin, kun sirkkataimet ovat juurtuneet kuutioista läpi. Annuumit ja baccatumit idätän todennäköisesti joskus helmi-maaliskuun vaihteessa. Niin ja tulinpa hommanneeksi kaksi natikkaakin, mutta ne ovat vielä maailmalla hakematta.
Voit jättää omat kehitysideasi tänne.
Foorumin ylläpidollisissa asioissa yhteyttä voi ottaa minuun, ja häiriötilanteisiin tai yleisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa kehen tahansa valvojaan minut mukaan lukien. Valvojan tunnistaa vihreistä "tähdistä" postauksen yhteydessä: 



, vihreästä nimestä paikallaolijoiden listassa, sekä "Moderator"-tekstistä.

Jos viestisi kuitenkin menee väärälle alueelle, ylläpito saattaa siirtää sen oikealle alueelle tai sopivampaan ketjuun. Siirtoa voi myös tse pyytää, jos huomaa kirjoittaneensa vahingossa väärään paikkaan.

Festeillä minua ei uskottu, mutta tästä näyttäisi löytyvän kyllä keskustelua. Löysin jopa tutkimuksen, jossa tutkittiin kapsaisiinin vaikutusta virtsarakossa rotilla.
Lainaus"... and dangerous to consume because it could literally burn your airways, forcing them to close up and inducing anaphylactic shock."

Tämän vuoden Chilifesteilläkin niitä oli maistettavana useaa laatua, ja esimerkiksi Naga Portteri jäi positiivisesti mieleen.










Ilmoittautuminen ei ole sitova, mutta järjestäjien kannalta on aina parempi, mitä vähemmän peruutuksia tulee.
Tehdään yhdessä paras Chilifest kautta aikain!






Ukon kasvit menevät multiin. Tilan puitteissa katson, laittaisinko itämään myös yhden Tiny Heart -tomaatin.
Jos jää vajaaksi, niin sitten mennään hattu kourassa Wiinikkaan.





| NPhoBiaz | bluesman | Juso | Toni.A |
Suunnitelma on tällä hetkellä alustava, ja sitä pyritään hiomaan mahdollisimman järkevään muotoon.


Mutta mitä voit odottaa roiskeläpältä, johon on laitettu pienissä määrin pepperonia ja jalapenoa?
Tällaisella viritelmällä mennään:


Kunhan kahden täysmittasen kasvin valaisemiseen riittää puhti.


Tulen myös jatkossa vaivaamaan tyhmillä kysymyksilläni.