Aloittelijoiden chilikysymykset. Kysy täällä ensin!

Aloittaja Kärsä Babar, maaliskuu 14, 2009, 10:13:47 ap

« edellinen - seuraava »

akselsson1

Hei ja tervetuloa foorumille!
Voin kertoa hieman omia ajatuksiani, jotka eivät välttämättä ole ainoa oikea tapa toimia.

Alustana käytön kasvuturvetta chileille idätyksestä hautaan asti, hyvin toimii.

lämpömaton käytöstä riippuu paljon onko huoneessasi miten lämmin, jos on 20 paikkeilla, ei ne varmaan enää tarvi, mutta eivät varmasti pahastukaan jos saavat nauttia vaikka 25 asteen lämmöistä, saattavat kasvaa hieman nopeamminkin.

varmaan sen verran kannattaa olla raollaan että ilma vähän edes vaihtuu, ettei tule homeita ym sinne.

Isot säiliöruukut on varmaan kesällä (ja muutenkin) parhaita ruukkuja, mutta aurinkoisella kaudella nämä kasvaa vaikka betonisaaveissa kohtuullisen onnessaan :) Altakastelu on aina yltäkastelua parempi.

Itse en ole nyppimishommia harrastanut, mutta voihan sitä tehdä jos on sitä mieltä että kasvi ei ole vielä riittävän iso. Kukkia ei tarvitse ristiinpölyttää, oman kukan pöly kelpaa. Pieni ravistus tehoaa ihan hyvin jos pölyä on runsaasti heteissä. Jos pölytät naapurikasvista, siemenet voivat risteytyä ja ensivuonna saattaa kasvaa jotain muuta...  (jos aiot aina ostaa uudet siemenet, tällä ei niin ole väliä)

Ite latvon vain jos ei mahdu kasvamaan, tai tuon syksyllä sisälle.

talvetukseen on monia tekniikoita, mutta jos sinulla on hyvin valoa, voit pitää ne vähän isompinakin, kunhan eivät ole koko ajan märissä astioissa. Riippuu paljon montako haluaa talvettaa ja paljonko on tilaa :) Lannoitus ja kastelu valon ja lämmön määrää peesaillen.

Sitten vielä pieni viilaus eli: Laji=C.Chinense, C.Annuum, C.Baccatum jne :) Lajike= Starfish, Naga morich, Jalapeño jne :)

Ps. jos valot eivät häiritse untasi (ja chilit voivat hyvin), voit halutessasi pistää tässä vaiheessa pari tuntia vielä lisää valoa per päivä!
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Chilikonossööri

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - maaliskuu 28, 2024, 08:00:53 apHei ja tervetuloa foorumille!

Kiitos paljon vinkeistä ja terminologian opetuksesta 😉 eiköhän tästä hyvä tule...

Randomerkki

toukokuu 12, 2024, 22:07:20 ip #10962 Viimeisin muokkaus: toukokuu 12, 2024, 22:32:36 ip käyttäjältä Randomerkki
Hei,

Olen vahvasti kiinnostunut chilibonsain luomista ja etsin mahdollisimman paksurunkoista baccutum-lajin chiliä tähän hommaan, otan suosituksia vastaan.

Sitten toinen asia kun olen hieman myöhässä vuodenaikaa katsoen, voinko silti aloittaa jo? Tarkoitan että laittaisin tämän kuun aikana siemenet itämään, mahdollisesti katetulle etelään suunnatulle parvekkeelle loppukesäksi, annan talvehtia sisällä kasvivalon kanssa, ja taas ensivuonna pihalle kasvamaan. Sadolla ei niin väliä. Ajattelisin että tämän jälkeen olisi mahdollisesti valmis projektiin.

Voisin vielä varmistaa onko vuodenajalla suurta merkitystä ruukunvaihdossa, kunhan valoa on saatavilla auringosta tai kasvivalosta?

varis

toukokuu 13, 2024, 03:07:43 ap #10963 Viimeisin muokkaus: toukokuu 13, 2024, 03:09:17 ap käyttäjältä varis
@Uuge Poni

Sadon kypsyttelyssä voi helposti tulla yllätyksiä kun lajit ja lajikkeet on kovin erilaisia. Pettymyksiä on tullut annuumien ja rocotojen kanssa kun loppusyksyn kylmyys ja kelmeä valo ei tunnu oikein riittävän mihinkään. Mutta chinenset yllätti, ja pari kasvia puski vielä viimeisiä kypsäksi kasvihuoneessa senkin jälkeen kun en enää paljoa lämmitellyt ja valaissut, ei kannata liian hätäisesti niitä lykätä biojätteeseen :-)

Muutenkin tuntuu että kypsään ikään ehtinyt chinense ei ole sellainen diiva kuin väitetään jos yölämpö tippuu vaikka jonnekin 6 asteeseen. Kunhan sit päivällä on enemmän valoa ja lämpöä. Alkukaudesta kun nuputtavat niin saattaa olla herkempää... Niin ja sit joo se melko säännöllinen kastelu =)

akselsson1

Lainaus käyttäjältä: Randomerkki - toukokuu 12, 2024, 22:07:20 ipHei,

Olen vahvasti kiinnostunut chilibonsain luomista ja etsin mahdollisimman paksurunkoista baccutum-lajin chiliä tähän hommaan, otan suosituksia vastaan.

Sitten toinen asia kun olen hieman myöhässä vuodenaikaa katsoen, voinko silti aloittaa jo? Tarkoitan että laittaisin tämän kuun aikana siemenet itämään, mahdollisesti katetulle etelään suunnatulle parvekkeelle loppukesäksi, annan talvehtia sisällä kasvivalon kanssa, ja taas ensivuonna pihalle kasvamaan. Sadolla ei niin väliä. Ajattelisin että tämän jälkeen olisi mahdollisesti valmis projektiin.

Voisin vielä varmistaa onko vuodenajalla suurta merkitystä ruukunvaihdossa, kunhan valoa on saatavilla auringosta tai kasvivalosta?

Jos tavoitteena on vaan se Bonchi, niin voit kyllä aloittaa koska vain periaatteessa. Kasvaa kesän aikana sitten minkä kasvaa ja jos on hyvä valo niin siinä se jatkaa kasvamistaan. Ruukunvaihto ja valot - ei oo mitään kiellettyä aikaa vaihtaa, pieni stoppi vaan tulee yleensä kasvuun ruukunvaihdon jälkeen. Semmonen mitä voi käydä, on että kiivaan kasvujakson jälkeen runko voi puutua, ja paksuuttaminen jälkeenpäin voi olla hankalaa :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Randomerkki

Onko liian myöhäistä vaihtaa chiliä isompaan ruukkuun? Muutama nupun alku näkyvissä

Huru-ukko

kesäkuu 19, 2024, 21:07:54 ip #10966 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 19, 2024, 21:11:17 ip käyttäjältä Huru-ukko
Baccatumit on aika usein voimakaskasvuisia, etenkin pituudessa. Suosittuja bonchiksi ovat usein koristeannuumit jopa kolmea eri väriä olevien podien vuoksi, sekä lyhyt- ja tiheäkasvuisuutensa vuoksi.
Ruukunvaihdon voi tehdä aina kun siihen näyttää olevan tarvetta. Tärkeää on ettei juuristoa vahingoiteta vaihdon yhteydessä.

varis

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - kesäkuu 19, 2024, 21:07:54 ipRuukunvaihdon voi tehdä aina kun siihen näyttää olevan tarvetta. Tärkeää on ettei juuristoa vahingoiteta vaihdon yhteydessä.

Mitä jos hidastaa sadon saamista? (Vai hidastaako se ainoastaan nuppujen ilmaantumista, jolloin ehkä ei haittais täs tapauksessa?)

Sanoisin kyl että ei vielä oo mitenkään myöhä varsinkin jos syksyllä voi kasvin ottaa sisälle kypsytteleen.

Masa.T

Vaihda vaan isompaan ruukkuun. Juuret vaatii enmmän tilaa. Älä kuitenkaan lannoita ruukun vaihdon yhteydessä, Vettä vaan.

Masa.T

Jotain kalium-pitoista lehtilannoitetta vois kokeilla suihkeena. En nyt vaan yhtäkkiä keksi mitä.

Kkkkk

Tulee mokailtua säännöllisesti kastelun/lannoitteen kanssa.

Silloin tällöin hometta ruukkumullan pintaan, varsinkin sisällä kasvavissa.
Olen tappanut homeet ripottelemalla ruokasoodaa päälle.
Mitenhän haitallista se on kasville?

Pohdiskelua:
Kahvinporot liian hapanta lannoitetta.
Voisikohan ph:ta nostaa jollain emäksisellä?
...soodaa, kalkkia...

Huru-ukko

akselsson1

Jos chilien multa on niin kosteaa pinnalta koko ajan että home kasvaa niin ovat kyllä ihan liian märässä. Mutta kuten Huru sanoi, voivat olla myös ravinneliuoksesta kiteytynyttä ainesta.
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Uuge Poni

Lainaus käyttäjältä: Kkkkk - heinäkuu 14, 2024, 11:29:47 apSilloin tällöin hometta ruukkumullan pintaan, varsinkin sisällä kasvavissa.
Olen tappanut homeet ripottelemalla ruokasoodaa päälle.
Mitenhän haitallista se on kasville?

Pohdiskelua:
Kahvinporot liian hapanta lannoitetta.
Voisikohan ph:ta nostaa jollain emäksisellä?
...soodaa, kalkkia...

Ruokasooda sisältää suolaa, ja sitä yleensä kertyy liikaa, ei liian vähän, älä laita multaan ruokasoodaa. Ruokasooda-liuoksen pitäis olla emäksistä, pH 9. Älä käytä soodaa kasveille, liian kovaa kamaa.

Home kasvaa jos on aina kostea ja uusi multa.

Anna mullan kuivua kastelukertojen välillä.

Kahvinporot ei ole happamia, varsinkin jos olet niistä jo kahvin uuttanut pois. Kahvinporoilla kestää viikkokausia ennenkuin alkavat hajoamaan. Porojen pH todennäköisesti lähempänä 7 kuin 6.

Eli jos pH vikurallaan niin joku muu syy, kenties sooda ei ollut hyvä idea.

Puutarhakalkkia tai jauhettuja kananmunankuoria voi käyttää, mutta ensin varmaan mullan huuhtelu reilulla vedellä ja litmuspaperia pHn mittailua ja tarkempaa mietettä.
@ugponics

Kkkkk

...ihan väärillä jäljillä siis.
Takaisin perus asioihin.

Uuge Poni

heinäkuu 15, 2024, 20:03:33 ip #10975 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 15, 2024, 20:12:24 ip käyttäjältä Uuge Poni
Kkkkk - Kahvinporot saattaa toimia ihan ok lannoitteena kasteluveden seassa, jos mullassa on muuten aktiivista mikrobitoimintaa. Kahvin hajoaminen kestänee sen 15 päivää helposti, eli siinä kestää sitten. Olisikohan paras kompostoida kahvinporot ensin, ja sitten vasta käyttää?

Kahvinkeitossa syntyvät porot ja jauhot voi kompostoida sekoittamalla ne suoraan multaan, kenties alle kolmasosa mullasta, ja 2-4 viikkoa kompostoiden vähintään viikoittain kääntämällä seoksen.

Helpommalla ja vähän parempia lopputuloksia saa kun kompostoi kahvinporot laktofermentoimalla tai matokompostissa. Laktobakteerit saa hapattamalla maitoa, jotkut ostaa "Bokashi EM" mutta kallista se on kun ne on vain laktobakteereja niinkuin jugurtissakin.

Tunkiomadot saa pintamaasta, tunkiosta tai kalasyöttejä myyvästä kaupasta. Huom, tunkiomadot EI ole kastematoja, eli älä kiusaa kastematoja.  >:D  :thumbup:
@ugponics

akselsson1

Kasteluohjeeksi vielä tämmönen helppo joka on etenkin sisäkasveille toimiva:
Kastelun aika on sitten kun ruukku tuntuu ihan kevyeltä, tai chilin lehdet alkaa muuttua hieman veltoiksi. Sitten kastellaan suht reippaasti multa kosteaksi. Sisäkasveilla tää tarkoittaa usein viikon, tai kahdenkin kasteluväliä jos ruukku on suurempi. Talvella se voi olla liki kuukaudenkin väli jos sisällä on viileää ja valoa vähän. Ei pinta homehdu ja chilin juuret saavat ilmaa, siitä ne tykkää :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

BDSM-klubilta tuttu mies

kuinka vanhaksi chilit voivat kasvaa? Itsellä nyt kaksivuotiaat puskat ja tuntuvat olevan varsin virkeitä. Viime talven olivat aika kovilla, mutta selvisivät lopulta hyvin.

-jumi-

Kunnes tapat ne jotenkin 🙂

Sato yleensä vähenee iän myötä.

BDSM-klubilta tuttu mies

Lainaus käyttäjältä: -jumi- - heinäkuu 16, 2024, 13:12:38 ipKunnes tapat ne jotenkin 🙂

Sato yleensä vähenee iän myötä.
mutta teoriassa puhutaanko muutamasta vuodesta, vaiko kymmenistä?

Ajatuksena koittaa tehdä toisesta ehkä jonkun sortin bonsai ja toisen antaa vaan rehottaa