lokakuu 08, 2024, 06:44:20 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Heipparallaa

Aloittaja Sirantti, maaliskuu 05, 2023, 21:10:50 ip

« edellinen - seuraava »

Sirantti

Hei,
Foorumia olen lukenut vuosia, välillä vähemmän ja välillä enemmän. Hyviä ohjeita täältä on löytynyt erinäisiin kasvatusongelmiin.
Muutaman kiireisemmän vuoden jälkeen on taas aikaa kasvatella chilejä. Laitoin joulukuun alussa vanhat siemenet itämään ja varmuudeksi tilasin vielä uusia siemeniä kolmea eri lajia. Hyvinhän ne lähtivät kasvamaan. Vanhat Pirizitkin lopulta iti kuukauden odottelun jälkeen. Nyt melkein kaikki taimet (noin 20 kpl / 9 lajia) ovat noin 30 cm korkeita. Osa näistä menee vielä kavereille.
Neem öljyä olen suihkinut taimille säännöllisesti, eikä ötököitä ole vielä näkynyt. Päätin kyllä etten tuo kotiin yhtään ruukkusalaattia, - yrttiä tai - kukkaa. Aina tulee mukana vähintäänkin lentäviä pikkukärpäsiä.
Kasvattelen mututuntuntumalla. Pienemmät taimet on vesiviljelyssä ja kun kasvavat liian isoiksi, siirrän ruukkuihin. Lannoitan enimmäkseen bokashikompostin suotonesteellä enkä mittaile mitään arvoja, korkeintaan ph:ta satunnaisesti. Summissa lisäksi itse tehtyä EM-liuosta.
Toistaiseksi olen nyppinyt nuppuja pois. Olisi hyvä saada taimet isompiin ruukkuihin, ennenkuin alkavat kukkia. Jos en hirveästi mokaile, niin kaipa minä jonkinlaista satoa aikanaan noista saan.