Ajattelin jakaa oman kehutun makaronilaatikon ohjeen. Ihan tavallista tämä on mutta laitetaan silti koko ohje. Asiaan!:
Ainekset:
400g sika-nauta jauhelihaa
1ps makaronia
2 munaa
5dl maitoa
½-1 Scotch Bonnet -podi maun mukaan
1tl-1rkl Chipotle-tabascoa
1 iso sipuli
1 kokonainen valkosipuli
mustapippuria
Herbamarea
Juustoa pinnalle (maun mukaan, kannattaa laittaa reilummalla kädellä )
Valmistus:
Ensimmäiseks uuni päälle 200c (normiuuni) . Pilko chilit pieneksi muruksi ja laita kylmälle pannulle öljyyn ja levy päälle. Laita makaronit kiehumaan. Makaronien ei tarvitse olla täysin kypsiä keiton jälkeen (itse tykätään puolkypsänä ennen uuniin menoa). Silppua sipuli, laita kuumalle pannulle ja ruskista maun mukaan. Pistä jauheliha pannulle ja ruskista. Mausta herbamarella, mustapippurilla ja chipotlella. (Jossain tässä välissä on otettu makaronit levyltä ja kaadettu vedet pois). Pilkotaan valkosipulin kynnet muutamaan palaan. Sekoitetaan kaikki kattilassa ja laitetaan uunivuokaan. Rikotaan 2 munaa vaikka isoon tuoppiin ja rikotaan haarukalla, jonka jälkeen kaadetaan maito sekoittaen. Syntynyt munamaito kaadetaan makaronien, sipulien jne päälle ja laitetaan juustoa koko komeuden päälle. Ja sitten ei muuta kuin vuoka uuniin ja n. 45min-1h odottelua. Anna vetäytyä hetki ennen syömistä.
Bon Apetit!