kesäkuu 29, 2022, 07:33:05 ap

Uutiset:

Tervehdys, kaksi samaan aikaan sattunutta teknistä muutosta / ongelmaa summa aiheutti vajaan viikon katkon foorumille. Nyt palvelinohjelmisto on jouduttu päivittämään uuteen ja sekä ulkoasu että toiminnallisuus on muuttunut. Toivotttavasti ei ainakaan kovin paljoa huonompaan suuntaan. Odottamattomia ongelmiakin saattaa ilmaantua.


Bluesmanin kausi 2012

Aloittaja bluesman, joulukuu 06, 2011, 20:12:52 ip

« edellinen - seuraava »

bluesman





Pari mutanttia on vielä kuin ihmeen kaupalla hengissä kasvarissa. Molemmissa runsaasti kukkanuppuja joista jokunen on jopa auki. Senhän huomaa kuvasta aivan helposti. Pelastin tillit pakkaselta joka näyttäisi ensi yönä melko varmalta. Kuvassa taustalla Ulupica large joka on ebbissä, syötynä mutta taas uudelleen virkistyneenä puskevan alle viiden asteen lämpötilassakin uutta kasvua. Ollut ilman kastelua 6 viikkoa. Valitettavasti ei kuulu talvehtijoihin vaikka mieli tekisi säästää, omista siemenistä kun ei ole oikein itäjiksi. Kasvi on Tiemuhilta saatu pistokas.



Pimenta di Barro do Robiero (tai jotain sinnepäin) ei ihan ehtinyt kypsyä. On senverran hauskanoloinen baccatum että yritän ensi kaudella uudestaan.



Offtopicina kuva Passiflorasta (passionhedelmä) joka ei edes kukkinut vaikka kasvoi yli kolmemetriseksi. Laitoin sen ebbiin vasta Orange haban kuoltua joten eihän sillä ollut edes koko kasvukautta tarjolla kasvarissa. Ensi kaudella uudestaan.

Masa.T

Passionhedelmä ei onnistunut minullakaan pari vuotta sitten. Suosittelisin sen tilalle Kiwanoa. Tekee hedelmiä ja raa'atkin hedelmät kypsyy pikkuhiljaa huoneen lämmössä oranssisiksi. Säilyvät hyvin koristehedelminä korissa viileässä yli talven. Hyvän makuinenkin on, kun halkaisee ja syö lusikalla sisukset.

bluesman

Lainaus käyttäjältä: Masa.T - lokakuu 25, 2012, 00:48:46 ap
Passionhedelmä ei onnistunut minullakaan pari vuotta sitten. Suosittelisin sen tilalle Kiwanoa. Tekee hedelmiä ja raa'atkin hedelmät kypsyy pikkuhiljaa huoneen lämmössä oranssisiksi. Säilyvät hyvin koristehedelminä korissa viileässä yli talven. Hyvän makuinenkin on, kun halkaisee ja syö lusikalla sisukset.


Voipi olla että kokeilen vähän sitä sun tätä kun tuntuu heikosta kaudesta huolimatta chilivarastot olevan melko riittäviä ainakin viideksi vuodeksi. Laitan passionia siksi että on mielestäni yksi parhaimmanmakuisista hedelmistä ja kukatkin ovat varsin erikoisia. Jos vaikka onnistuisi kun aloittaisi kasvatuksen joulun korvilla.

Perkasin kasvaria ja jätin mm. flexut kokemaan pakkasen puraisua. Kestänevät hengissä vielä muutaman viikon vaikka -5C ennusteita on näkynyt. Kompostiinhan ne sitten menevätkin kuten kaikki mitä kasvarissa vielä jäi pois heittämättä.

bluesman



Ihme tapaus. Keravalla pihalla koko kesän heitteillä ollut C.chinense Antillais 14.5 on syyskuusta saakka ollut kellarissa pikkuikkunasta tulevan hyvin vaatimattoman valon varassa ja silti kypsyttelee podeja. Tosin pieniä mutta kasvi kun on melko virkeänoloinen niin saa vain ihmetellä sitkeyttä. Minkäänlaista ötökkää en tässä yksilössä ole havainnut.



C.tovarii on myös hengissä ja jopa alkanut hiukan kasvaakin siirryttyään kasvarista sisätiloihin. Ollut toistaiseksi Ufon alla mutta käväistyäni Kärsän putiikissa tulee saamaan 200W DualESLin valoa. Katsotaan mitä tapahtuu. Natikat saavat vielä olla kaapissa.

JaloPena

Haa!  Satuin kuuntelemaan tänään aamulla Yle Puhetta kun olit haastateltavana. Respect! :)
 
(Haastattelijalle ja etenkin Olgalle olisi voinut tarjota pienet palat maistiaisiksi sitä "lapsille ja aloittelijoille sopivaa mietoa chiliä".   ;D )
Meillä kaikki päätökset tehdään demokraattisesti äänestäen. Yleensä kuitenkin häviän äänin 0-1

#1581

Lillen

Respectiä täältäkin!
Sinähän tunnut olevan aivan kaikkialla mediassa, Arvostele mun illallinen, radiossa ennen tätäkin... kovan luokan linssilude! :)

Kun puhuttiin lääkkeistä niin itselläni tuli mieleen juuri tietenkin nuo laihdutus kapselit, mutta olen muistavinani että varsinkin nenäruiskeisiin (siis sellaisiin joista ruiskutetaan nestettä sieraimiin, en mistään huume ruiskuista puhu tietenkään) jotka auttavat flunssaan on jossain tapauksissa lisätty kapsaisiiniä.

Tämä nyt hieman mututietoa, mutta jotenkin tuntuu tutulta. Itse kun usein joudun allergiani takia käyttää vastaavia, niin olen ollut kuulevinani...

Olisikohan ensi kesänä aika tehdä uusi scorppari video?  ;)

SK

Lainaus käyttäjältä: Lillen - marraskuu 28, 2012, 16:28:22 ip
Olisikohan ensi kesänä aika tehdä uusi scorppari video?  ;)


Ai lillenkin haluaa linssiluteeksi?

Kuuntelin myös tuon haastattelun, HYVÄ oli!

En tiedä lasketaanko lääkkeeksi, mutta chiliä on myös käytetty hierojien voiteissa lihaksia rentouttamaan.

Lillen

Lainaus käyttäjältä: SK - marraskuu 28, 2012, 16:43:59 ip
Lainaus käyttäjältä: Lillen - marraskuu 28, 2012, 16:28:22 ip
Olisikohan ensi kesänä aika tehdä uusi scorppari video?  ;)


Ai lillenkin haluaa linssiluteeksi?

Kuuntelin myös tuon haastattelun, HYVÄ oli!

En tiedä lasketaanko lääkkeeksi, mutta chiliä on myös käytetty hierojien voiteissa lihaksia rentouttamaan.


Meinasin kyllä Bluesmania ;).
Nagat riittää mulle toistaiseksi oikein hyvin :D.


Tiemuh


bluesman

 Kiitoksia vaan kuuntelijoille ja kehujille. Melko vähän tulee itse tuota puhekanavaa kuunneltua mutta joku sitäkin taitaa kuunnella.
Toivottavasti en löpissyt soopaa kun en etukäteen tiennyt mitä kysellään. Oilsihan montakin asiaa pitänyt mainita mutta en ehtinyt ja muistanut.

bluesman

 Loppukommenttina kaudelle 2012 voin vain ihmetellä C.flexuosumin kestävyyttä; kompostissa jo parisen viikkoa olleet 5 yksilöä olisivat saattaneet lämpöön tuotuina jopa lähteä kasvuun. Juuripaakussa oli vielä eilen valkeita virkeitä juuria ja varren katkaisupinta kirkkaanvihreä. Hengissä taisivat kasvulehtien kuivahtamisesta huolimatta olla.  Verrokit vieressä, baccat ja chinenset olivat ruskeita vainaita.
En silti talveta ensimmäistäkään koska haluan aloittaa puhtaalta pöydältä ilman tuholaisia. Tässä meillä voisi olla Aji Perkeleen yksi kantaäitiehdokas.

Lillen

Itselläni tällainen Ö-luokan ulkona talvetus kokeilu flexun kanssa, katsotaan onnistuuko vai ei.

Joka tapauksessa olen samaa mieltä että C.Flexuosum on yksi aivantekiöistä Aji Perkeleä ajatellen. Vielä kun löytäisi toisen yhtä kestävän villin tai jalostetun niin hyvä olisi.