huhtikuu 19, 2024, 06:22:39 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Funden uudet kujeet 2016

Aloittaja Fundeeraaja, marraskuu 26, 2015, 20:28:44 ip

« edellinen - seuraava »

Fundeeraaja

Viimein alkaa kelit olemaan aurinkoisia ja lämpö nousee tänäänkin lähelle +15. Puskat pääsivät vaihteeksi pihalle. Uutta kasvustoa näkyy kiitettävästi noissa ja toivoa on kaikkien selviämisestä, kunhan en nyt polta niitä. On toki suoja ettei aurinko ihan suoraan paahda. Pitää hankkia suojaharsoa ensiviikolla. Nyt vain odotellaan kelien lopullista lämpenemistä. Taimet ovat hyvällä tolalla, lukuunottamatta noita tuinisialaisia. Niissäkin alkaa tulla uutta lehtiparia esiin. Tomaatteja on kahdessa kylvössä ja niitäkin on tulossa riittävästi. Kurkut ovat sirkalla ja ekassa kylvöerässä jo tulossa uutta lehtiparin alkua. Jenkkisalaattien taimetkin ovat nousseet sirkalle. Nyt vain odotellaan jotta saadaan nekin koulittua.
Yksi sitruuna päätti sittenkin ottaa ja innostua itämään, joten se ja viiniköynnös ovat extrana tulossa. Mitäköhän vielä keksisi. Alkaa sisällä ja myöhemmin keväällä puutarhassa ja partsilla olla ruuhkaista.

Tämä taimikasvattamo on ollut ruuhkainen ja täydessä käytössä. On siinä ihmettelyä kun nämäkin taimen ovat päässeet paikoilleen. Jokunen tomaatti ja kurkku on menossa alakertaan vuokraemännälle.


Nämä taimet saavat olla vielä sisällä, saavat todella hyvin valoa tässä. annuumit hieman hontelonpitkiä kun oli niin hemmetin synkkää koko tammi-helmikuu.


näille annetaan aurinkoa vähän kerrassaan ja useampia lyhyitä kertoja päivässä pihalla.


Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Viimein sain lisää multaa. Tänään kaikki vanhukset talvehtineet ovat päässeet uuteen multaan. Habanerot olivat tehneet järkyt juurakot. Niitä kun yritti availla niin ne oli kuin kiveä. Voipi pari viikkoa mokomat murjottaa ennen kuin juurakko taas vastaa lehvästöä. Vielä pitäisi saada 4 70l säkkiä lisää jotta saisi kaikki taimet kesäksi ruukkuihin ja puutarhaan. On tämä melkoista touhua kun mopo on karannut.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

maaliskuu 22, 2016, 20:27:32 ip #42 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 22, 2016, 20:29:38 ip käyttäjältä Fundeeraaja
Kevättä pukkaa. Tuli ekan kerran ajettua pihan nurmikko. Samassa yhteydessä iskin tillin ja metsäbasilikan ruukkuihin itämään. Myös muutama kirsikkatomaatin siemen löysi lautalle, niistä en tiedä tuon taivaallista, ovat vuokraemännän siemeniä. Katsotaan tuleeko mitään. Täällä Kroatiassa tulee parhaillaan lehti puuhun, kameliat, magnoliat, pähkinät mantelit kukkivat.  Puutarhani päärynä on viittä vaille kukkimassa.
Taimet kasvavat mukavan oloisesti ja talvehtineet alkavat kukintaa. Ensipöytyksiä olen jo manuaalisesti tehnyt haboille ja suippopaprikoille. Aji Cristallit antavat odottaa vielä. Uusista taimista näkee että ovat varsin terhekoita ja haarautuminen on tapahtunut hyvin. Jallut ja Naga erinomaisia, samoin Kampanaka.
Jos menee tuo ulkoilu ja aurinkoon totuttelu hyvin niin ajattelin ensikuun alkupuolella siirrellä kaikki pihalle, alkuun chilit partsille. Tomaatit ja kurkut suoraan puutarhaan. Luvattu jotta lämmöt nousevat 16-18 välille kuunvaihteessa ja yölläkin mennään +10 huitteilla. Toki illalla meinasin muovittaa nuo ja mahdollisesti harsoa käyttää.






Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

cornell

No niin, siellä mennään parisen viikkoa Keski-Saksaa edellä!
¨käynks mä usein täällä?¨

Fundeeraaja

Jotakuinkin näin. Ollaanhan me Välimeren pohjoisimmassa kohdassa, tai Tuolla Italian kainalossa se oikeasti on. Mennään Keski-Ranskan kanssa samoilla korkeuksilla. Eikä tuonne Alpeille ole kauhean pitkä matka täältä.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Puutarhakevät. Chilit löytävät hiljakseen suurempiin pönttöihin. Parikymmentä vielä, lähinnä tunisialaisia pitänee kertaalleen ruukuttaa. Tomaatit ja kurkut kasvavat silmissä ja kirsikkatomaatit ovat itäneet. Ne tulikin extrana. Suippopaprikat ja muutama muukin alkavat kukkimaan. Kelit sellaisia etten näitä sisään siirrä ellei tule ihan hirmuisen huonoja kelejä.



Ruukut alkavat käydä vähiin. Vielä pitäisi niille tunisialaisille ja kurkuille keksiä pöntöt. Tuossa on käytetty viinikanistereita. :D



Kehäkukatkin kukkivat jo. Ovat viimevuotisia.

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Chilit ovat olleet kokoajan ulkona. Eilen satoi mukavasti ja tänään pilvistä, hieman nyt alkaa aurinko pilkistellä. Jospa tottuisivat tuohon uv-valoon tuolla pihalla. Ei ainakaan vielä ole palamisen merkkejä näkyvissä. Tuleva viikonloppu ja ensiviikko on luvattu lämpenevää +16-20 joten toivottavasti alkaa lopultakin lämpenemään. Kirsikkatomaatit ovat päässeet multiin ja kurkut kasvattavat kokoa ihan kivasti. Vaihdoin jogurttipurkeista ne tänään isompiin purkkeihin. Alkoi olla hyvä aika juurten kanssa. Luonnossa tapahtuu myös. Kirsikka aloittaa kukkimista, samoin luumu, omena ja päärynäpuut.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Tänään meni Hillybilly pihvitomaatit pihalle penkkiin istumaan. Seurakseen saivat Berberet ja jossain välissä pistän jotain tunisialaisia samaan penkkiin. Jenkkisalaattia ja punajuuri, lähinnä salaattivihanneksi istutettu myös pihalle. Kurkut alkavat kaikki lykkäämään toisia varsinaisia lehtiä, eli ei kauaa mene kun heivaan nekin pihalle kasvamaan. Mukavaa kun on kevät.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Iski pakokauhu. Tilasin 5 sk multaa a' 80 l, eihän noi riitä mihinkään. Minulla on taimia joka puolella odottamassa pääsyä kasvupaikkaan/astiaan. Lisäksi olen hyödyntänyt jo vähintään kaksi sk vanhoja multia sekä jatkanut niitä kompostilla. Onkohan tämä ihan tervettä touhua? Ensikaudeksi pitää tilata 3 m3 puutarhamultaa autolla suoraan pihaan.  ::)
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Tänään pistetty puutarha kesäkuntoon ja tehty kasvupenkit. Selkä ja paikat tulessa kun kaiken maan kantanut tuolta hiienhitosta käsipelissä tänne ylös. Nyt ne on tehty.Tomaatit pääsivät penkkeihin kasvamaan, samoin isoimmat kurkuntaimet. Jokunen on vielä odottamassa kasvua isommaksi. Samoin jokunen chili pääsi jo noihin penkkeihin. Vielä olisi parikymmentä tainta mietinnässä mihin laitan. Partsi alkaa olla täynnä ja siellä olevia joutuu vielä jonkin verran harventamaan. Kirsikkatomaatit ovat sirkkalehdellä ja  tekevät ekojen oikeiden alkuja. Niille myös pitäisi löytää paikat. Samoin nuo puutarhassa olevat pöntöt pitänee sijoitella paikoilleen. Tuli muuten toisen kerran ajettua nurtsit tänään. Lämpö huitelee nyt n. +21 huitteilla ja viikon on luvanneet samanlaisia kelejä. Pitää katsella etteivät pala. Huomenna melkein käveltävä puutarhamyymälään harson hakuun.
Päärynäpuu alkaa juuri kukkia. Samoin muut hedelmät ja kirsikat.



Tähän muuriin kun aurinko iskee lämmön niin sitä piisaa.



Kuvan penkissä ei ole rikkaruohoa vaan ruohosilppua antamassa ravintoa tomaateille ja kurkuille. Samoin tuhkaa tuolla mullan joukossa. pientä kivimurskaa mukana kuohkeuttamassa ettei vesi seiso liikaa, vaikka meidän lämmöillä se ei ole ongelma.


Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

jewe

On se vaan hienoa kun saa kasveja jo ulos laitettua. Ainakin parin kuukauden etumatka meikäläisten oloihin.

Kroatia on hieno maa ja Istrian niemimaalla käytiin viime syksynä.

Millaiset yölämpötilat muuten siellä nyt on ?

Fundeeraaja

Tämä on hieno maa. Parhaillaan yölämmöt keikkuvat +11-12 seutuvilla. Nopeasti tuo lämpenee. Sehän tässä on kiva ettei tarvitse liikaa valojen kanssa tuhrata. Muutenkin tuppaa tuota tainta olevan jotta en jaksa suurta stressiä ottaa jos joku ottaa hieman nokkiinsa. Nyt pihalle ja vähän kerrassaan totuttaa aurinkoon. Sen jälkeen vain vettä ja lannoitetta perään. Välillä, eli joka hemmetin aamu topsipölytys ja kauhea syynäys vihulaisten varalta.
Olen jakanut tomaatin ja kurkuntaimia isäntäväelle. Vielä olisi kirsikkatomaatit ilman lopullista mestaa ja 11 annuumia. Taidan tehdä tyhjistä multasäkeistä multapussit pihalle johon noita istutan.
Aamun kierroksella huomasin miten ekat jallut, Manabi Sweetit, suippopaprikat sekä nuo vanhukset ruskeat habanerot kukkivat komeasti.
Chinenset, Naga, Bhut jolokia ja 7 pot kasvattavat mukavan tuuheita ja haaroittuvia puskia. Kohta niihinkin tulevat ekat nuput.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Minerva

Näistä kuvista tulee tänne alkukevään keskelle niin toiveikas fiilis kevään tulon suhteen. Vaikka levittelin tänään vielä lunta terassilla, niin kyllä se kevät tänne tulee vielä! Chilit näyttävät hyviltä ja kehäkukat ovat suorastaan jo kesäisiä.
Toiset syövät elääkseen, toiset taas elävät syödäkseen.

Fundeeraaja

Eilen illalla otin ja toteutin hullun päähänpiston jota olen tässä parivuotta funtsinut. Otin ja kävelin tämän läskkasan kanssa tuolt rannasta ylös himaan. Jotta vaikeusastetta olisi riittävästi niin matkassa oli selkäreppu joka oli täynnä juureksia ja vihanneksia. Lisäksi hain paikallista lannoitetta chileille ja tomaateille. Kamat painoivat n. 20 kg. Sen saman jonka olen vuodenvaihteesta onnistunut vyötäröltä pudottamaan. Voinen kehua ettei tämä mäki ole aikaisemmin kuullut sellaista suomenkielistä kiroilua jota ääneen itselleni päästelin. Mitä ylemmäksi tulin sen äänekkäämäksi tunnuin käyvän. Onneksi ei ihmisiä juurikaan ollut liikkeellä. Vaikka matka ei ole pitkä, vain 3,5 km, niin korkeutta riitti 350 m ja helkkarin jyrkkää mäkeä ja lisäksi miljoona pientä porrasta. Ajattelin etten tänään pääse liikkeelle, vaan eikö mitä, ei tunnu jaloissa mitään. Hartioissa repun paino kylläkin.

Vierailu muutamassa puutarhaliikkeessä ja isossa jättimarketissa oli todella antoisa, paitsi, en saanut mitä hain. Eihän täällä ole hallaharsoa kaupassa. Kukaan ei nähtävästi käytä sellaista. Lannotteita etenkin vihanneksille löytyikin mukavasti. Ostin samanoloista kuin Puutarhan kesä. Näkyi olevan hyvin hivenaineet mukana. Eikä ollut pahan hintaista

Iltapäivä tänään menikin sitten chilien ja muiden kanssa puutarhassa puljatessa. Alkaa olla kaikki kohdillaan. Tänään lykkäsin taimia multaan ja lopullisiin ruukkuihin. Aina kun olin mielestäni saanut kaikki oikeille paikoilleen niin jostain tupsahti taimi esiin jotta tuokin olisi vielä, Lopulta keräsin kamat kasaan ja pistin ne puutarhan perälle odottamaan uutta kautta, niin vielä yksi pikkuchili jöpötti nurtsilla, jotta minä kanssa. Eikun säkki auki ja etsimään Veran ruukkuvarastosta vielä yhtä tyhjää ruukkua. Samalla istuttelin salaatintaimia ja meiramin laitoin itämään.

Tulin lopulta nälkäisenä sisälle yhden paprikan kanssa ja ajattelin jotta nyt on hommat loppu ja kaikki chilintaimet lopullisilla paikoillaan. Joo, paitsi, partsilla vielä neljä tainta jäljellä ja lisäksi 6 kirsikkatomaatintainta. En ole kaikkia laskenut, vaan nyt lähennellää jo 70 tainta ja päälle yrtit, salaatit ja punajuuret.

Tilli iti upeasti ja nyt sen otin sen verran varjoon ettei se pala kuten viimevuonna. Samoin näkyi kehäkukan siemenet itäneen. Eka uusi suippopaprikan alku on tuloillaan ja kukkivat kaikki 5. Samoin moni uusi annuumi on alkanut nuppujen teon.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Vanhukset kukkivat jo melko kiivaasti. Tässä vihreät habanero Trininadit lykkäävät kiivaasti kukkaa. Todella mukavaa jotta alkaisi jotain tarttumaan kiinni. Alkaa viimekautiset olla finaalissa.



Suippopaprikat lykkäävät myös kiivaan oloisesti nuppuja sekä uutta kasvustoa. Talvehtivat upeastoi vaikka talvi olikin sateisen pimeä eikä yhtään lisävaloa noilla talvehtijoilla ollut. Voipi olla komean oloisia isoina kun on isoa kukkaa ja hedelmää.



Naapureilla riittää ihmettelyä kohta. Jos viimekesänä katselivat kummeksuen partsiani niin tänä vuonna näkymät ovatkin aivan toista kiitos lasien. Toisaaltaan arvatkaas tykkääkös nämä kun aamuaurinko 6 jälkeen alkaa tästä mollottamaan. Suippopaprikalla on taas yksi lähes valmis ja uutta vieressä pukkaa.  Kiva kun tulee kesä.

Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

Kasvatuslista 2016

Seuraavilla lajikkeilla lähdetään liikkeelle mukana talvehtijat joiden toivon pysyvän hengissä. Lisäksi Tunisiasta odottelen vuodenvaihteessa muutamia maatiailajikkeita ja Suomesta on jotakin kivaa tulossa, kuten Lemondrop.
                                                             26.11.2015
Manabi Sweet (c. Cinense)                      3 kpl itämässä      3 iti 9.12          19.12 mullassa      kasvussa 2
7pot Barrackporre ( c. Cinense)               2 kpl itämässä      2 iti 9.12     1   19.12 mullassa      kasvussa 1
Naga Morich (C. Cinense)                        3 kpl itämässä      3 iti 9.12     1   19.12 mullassa      kasvussa 1
Jamaica Skotch bonnet Tmf ( C. Cinense) 3 kpl itämässä      1 iti 9.12  2. iti  13.12 mullassa     kasvussa 2
Bhut Jolokia Peach (C. Cinense)               2 kpl itämässä      2 iti 9.12          13.12  mullassa    kasvussa 2
Doughlah Billyboy ( C. Cinense)               3 kpl itämässä                                                        kasvussa 2

Trininad Scorpion green, var Jani ( C. Cinense) 3 kpl talvehtii                                                 kasvussa 3
Punainen Habanero var. Jani (C. Cinense)         2 kpl talvehtii                                                 kasvussa 2
Keltainen Habanero var. Jani (C. Cinense)         1 kpl talvehtii                                                 kasvussa 1

Jalapeno ( C. Annuum)                            5 kpl itämässä       5 iti ja siirretty 8.12.2015 multiin kasvussa 5
Kampanaki ( C. Annuum)                         4 kpl itämässä       3 iti 9.12           19.12 mullassa   kasvussa 3
Cubanella Sweet (C. Annuum)                  4 kpl itämässä       4 iti 9.12   3      19.12 mullassa   kasvussa 5
Corno de Torro Giallo ( C. Annuum)          4 kpl itämässä       4 iti 9.12           19.12 mullassa   kasvussa 4
Berbere ( C. Annuum)                             7 kpl itämässä       3 iti 9.12  4 iti    19.12 mullassa   kasvussa 3
Suippopaprika kroatialainen ( C. Annuum) 5 kpl kasvaa                                                          kasvussa 5

Tunisialainen chili ( C. Annuum?)
nr 1  C. Annuum.                                                                                                               kasvussa 1
nr 3  C. Annuum.                                                                                                               kasvussa 2
nr 4  C. Annuum.                                                                                                               kasvussa 2
nr 5  C. Annuum.                                                                                                               kasvussa 2
nr 6  C. Annuum.                                                                                                               kasvussa 4

Aji Cristal (C. Baccatum)                          4 talvehti                                                              kasvussa 4
Lemon Drop (C. Baccatum)                       4 itämässä 10.12   27.12 2kpl siirretty multiin         kasvussa 1



Lisäksi
            Tomaatit, kurkut ja yrtit

Pihvitomaatti kroatialainen                                                                                                    kasvussa 3
Pihvitomaatti Hillybilly                                                                                                           kasvussa 4
Kirsikkatomaatti?                                iti 6 jotka 6.4 tekevät ekaa lehtiparia jää 3 itselle
Kurkku semiavomaa kroatialainen                                                                                          kasvussa 6

Tilli                          kasvussa
Basilika                    kasvussa
Timjami                   kasvussa
Rosmariini               kasvussa
Oregano                  kasvussa
Meirami                   kasvussa

Jäävuorisalaatti       kasvussa
Punajuuri                kasvussa.



Hitto kuinka paljon noita kerääntyi. Nyt minulla on kaksi purkkia joista en ole varma, oletettavasti Douglah Billyboy. Vaikka nimesin kaikki kunnolla ja pidin laput niissä, niin sekaannus päässyt käymään. Ei ihme kaiken talvisen puljauksen jäljiltä. Ensi vuonna menen huomattavasti kevyemmällä listalla.



Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Fundeeraaja

TYLSÄÄ! Nyt ei oikein  voi kuin kytätä koska kasvaa ja miten. Pölytystäkin on hyvin rajallisesti tehtävissä. Olen nyt aurinkoisina päivinä suihkutellut sumutinpullolla noita vanhuksia ja piristänyt silleen niitä. Huomenna luvattu vesisadetta joten ei sitäkään tarvitse tehdä. Päivällä katselin kaupassa siemenhyllyjä toiveena keksiä jotain mukavaa. Todennäköisesti jonkun kurpitsan taidan iskeä kasvamaan, en tiedä vielä. Kohta ekat perhosentoukat iskevät luumuihin ja omeniin. Niitä ja niiden mahdollista invaasiota chileihin odotellessa ei oikein mitään osaa tehdä. Haluja kyllä olisi vaikka mihin puutarhassa.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Cheini

Hih, luulis et tuost kasvimääräst sais vaikka kokopäivätyön aikaseks.  :D
hienoi kuvii ja kivaa piristystä foorumillekin.

Kävelin mei kerrostalon rappuset ylös-alas tuos yks päivä koska luulin et miul on hyvä kunto :D 3 päivää pohkeet liekeissä. Niin ja tosiaan 15 kerrosta täs mörskäs. Tsemppiä "treeneihin" :)
Nimim. huonon kunnon hyvä puoli et se nousee nopeesti
Joko tehdään kunnolla tai ei tehdä mitään

Fundeeraaja

Poika laittoi viestin faktasta. Linnut ovat kapsasiinille immuuneja. Kanoille voi syöttää chiliä pääasiallisesti jyvien joukossa. Tällöin munien keltuainen muuttuu punaiseksi ja sisältää reippaasti kapsaisiinia. Tuli heti mielee jotta KANALA takapihalle ja parit lisäpuskat ensikaudelle.
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

Rähinä-Reetta

Lainaus käyttäjältä: Fundeeraaja - huhtikuu 08, 2016, 10:25:48 ap
Poika laittoi viestin faktasta. Linnut ovat kapsasiinille immuuneja. Kanoille voi syöttää chiliä pääasiallisesti jyvien joukossa. Tällöin munien keltuainen muuttuu punaiseksi ja sisältää reippaasti kapsaisiinia. Tuli heti mielee jotta KANALA takapihalle ja parit lisäpuskat ensikaudelle.


Suomessa ei ainakaan kaupan kananmuna maistu nykyään useinkaan millekään. Oma kanala on itselläkin käynyt mielessä säännöllisesti, mutta kun ei ole lämmintä talvitilaa niille järjestynyt niin on jäänyt toistaiseksi laittamatta. Chilikananmunia vielä, siinä menisi aamiaismunakas uuteen kuosiin! :) :D