maaliskuu 29, 2024, 08:49:07 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kirjoista

Aloittaja Tepi, huhtikuu 06, 2009, 22:52:08 ip

« edellinen - seuraava »

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - helmikuu 29, 2012, 21:45:03 ip
Kirjoitustyylisi on mielekästä ja genre tuntuu mielenkiintoiselta. Joten lähetä vain se PDF-tiedostona. Sähköpostini näet tuolla profiilissa. Pistän lukulistan kärkeen. Nyt juuri joudun lukemaan työkirjallisuutta. Tai joutua on aika vahva sana sillä ainakin tästä nyt luvussa olevasta kirjasta nautin: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus, Toimivuutta kasvatukseen.

Tämä Martinin tapaaminen jäi vielä vastaamatta. Mies on ystävällinen, hauska, puhelias ja aito. Puhuu mielellään asioista jotka häntä kiinnostavat ja puhuu paljon ja pitkään. Eli jos kysyt jotain saattaa hän vastata siihen vartin yhteen soittoon.

Omat kirjoitukseni ovat jotain fantasian ja historiallisen fiktion välimaastoa. Varsinaisen tarinan kirjoittamista enemmän nautin niiden tapahtumapaikkojen, kulttuurien, maantieteen, historian ym. suunnittelusta. Eli kai olen samanlainen kuin Tolkien tässä. Martin muuten vertaa Tolkienia arkkitehdiksi ja itsensä hän ajattelee kasvien kasvattajaksi. Hän vaalii sitä mikä haluaa kasvaa.


Kirja on nyt mailissasi. Saattaa olla hitusen erilainen tuosta vanhemmuus-/kasvatusteemasta, mutta kukapa sitä haluaisi lukea vain yhden sortin kirjoja? En minä ainakaan. :) 

Martin olisi mielenkiintoista joskus tavata, samoin kuin vaikka Neil Gaiman. Ja Terry Pratchett. Ja... moni muu. :)  Työurani aikana olen säätänyt monenlaista myös musiikkipalveluissa, ja tietty haaveeni on ollut tavata tiettyjä kunnioittamiani artisteja. Esim. Shakira. Ja ennen kuin kukaan ehtii piruilemaan, heitän tämän: musiikillisista syistä, ei ulkonäöllisistä. ;)  Joitakin ns. suuria artisteja olen saanut tavata, mieleenpainuvimpana kenties Toton Steve Lukather. Erittäin hieno ja lämmin mies, joka muiden alkuperäisten Totolaisten tavoin selvästi rakastaa musiikkia, eikä diivaile kymmenien miljoonien myytyjen levyjen jälkeenkään. Kuitenkin, jokin tässä "stara" -kultissa minua aina mietityttää ja vaivaakin. Kun ihmisestä tulee "ilmiö", asioista tulee kummallisia. Ei aina kauniita.

On hienoa, jos Martin on todella kyennyt säilyttämään ihmimillisyytensä, sisäisen palonsa ja innon jakaa sen ihmisten kanssa. Se on valtaisa lahja! :)

Fantasian ja historiallisen fiktion välimaastossa itsekin seikkailen. En halua kirjoittaa mitään mikä ei - jollain tavalla - tunnu uskottavalta. Bullshit-filtteri on välillä armoton. ;)  Omassakin tarinassani on lukemattomia yhtymäkohtia niin alkuperäiskansojen uskomuksiin, kulttuuriin, tieteeseen, historiaan, kuin kaikkeen mahdolliseen. Siinä on kaiken aikaa tietynlainen "uskotko todella tämän?!" -ehto päällä. Jos vastaus on "en", se tarkoittaa deleteä...  Ennemmin tai myöhemmin. Noin vuosi sitten jouduin kirjoittamaan suuren osan koko tarinan yhtä pääjuonta uusiksi tajutessani, etten voinut uskoa sen olevan kirjoitettu "niin kuin asiat todella tapahtuivat". Mikä puolestaan on tunne, jota ei voi eikä ehkä pidäkään selittää.

Olisi mielenkiintoista nähdä mitä olet kirjoittanut!

Tolkien todella oli eräänlainen arkkitehti, jonka perinnöstä on kasvanut paljon loiskasveja, mutta myös aivan loistavaa uutta puutarhaa! Martin on asiassa täysin oikeassa. Kasveja pitää kasvattaa! ;)

rasse

Hauska nähdä että täällä on muitakin Tolkienista pitäviä. Itse taidan olla jo vähän "pitämisen" tuolla puolen, sen verran tullut ahmittua aikoinaan tuota kirjallisuutta.

Ryhis

Stephen King on kirjamaailman Metallica. Siinä missä Metallica voisi paukutella kattiloita harjanvarsilla ja myydä silti googleplex-platinaa, voi King raapustaa mitä tahansa shittiä ja kansa ostaa - viimeistään jos kirja saadaan joulumarkkinoille.

Kersana tuli luettua aika paljon, paha tapani oli ottaa yksi kirjailija ja lukea koko tuotanto läpi. Kingi tuli kahlattua 90-luvun lopulla alusta loppuun, silloin jäi tuo Musta Torni mieleen. Silloin se ei ollut vielä kirjasarja, ensimmäisen ja toisen osan välillä taisi olla useita vuosia? Luin myöhemmin osat kaksi ja kolme, ja muistaakseni vähän matkaa neljättäkin mutta jätin sen kesken. Syynä oli lähinnä, että se oli uskomatonta skeidaa. Ensimmäinen osa puolustaa paikkaansa jonkinlaisena mutantti-epämäärä-ei-ihan-scifiä-ei-ihan-fantasiaa genren hahmotelmana, tarina on lyhyt, ytimekäs ja jotenkin rujon hahmotelmamainen. Taustatietoa annetaan hyvin niukasti, vähän kuten Cormack McCarthy "Tiessä" tai A&B Strugatskin "Stalkerissa", mikä toimii jos kirja ei ole mammuttimainen. Mustan Tornin tapauksessa koko paska kaatuu omaan mahdottomuuteensa, King olisi voinut kirjoittaa sarjan vähän pitemmällä aikavälillä ja omassa rauhassa. Nyt kirjasarjasta haiskahtaa kovasti kustannustoimittajan painostus.

Kokonaisuus on kuin renaultin tila-auto, näyttää hyvältä ja vaikuttaa toimivalta mutta ensimmäinen koeajo ja alustaan kurkistaminen saa punan nousemaan niskaan.

Kirjasarja on onneksi vaikeaselkoinen ja täynnä ristiviitteitä, joten kriitikot voivat huoletta ylistää sitä, ja mitä kriitikot ylistävät, sitä kansa ostaa.

Antaa ihanan kulturellin vaikutelman, kun hyllystä löytyy joulualesta ostettu septologia jota voi sitten kehua "mahtavaksi fantasiapläjäykseksi".

Ja paskat.
https://horinablogi.blogspot.com/<br /><br />Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.<br /><br />
Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset
<br><br>https://twitter.com/Yrtithepreaa

rasse

Minusta King on parhaimmillaan luodessaan tunnelmia sangen vähistä tapahtumista. Esimerkkinä Julma leikki. Periaatteessa koko kirja tapahtuu yhdessä huoneessa lyhyen ajan sisällä. Tunnelma on julma.

Noli Me Tangere

Stephen King on aiheuttanut ongelmia täälläkin... Esim. Christie ja Uinu uinu lemmikkini ovat hyviä, mutta juuri tuota Musta Torni -sarjaa en vain jaksanut lukea. Sain ensimmäisen kirjan vaivoin kahlattua läpi. Ajatus oli periaatteessa ihan hyvä, toteutus aivan kuraa.

Siirryin itse kovasta scifistä (Frank Herbert) arkisempaan suuntaan, ei muuta kuin trilleri pitkästä aikaa käteen ja aivot narikkaan.

Ryhis

Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Jatketaan tuosta scifistä, löytyykö foorumilta Harry Harrisonin faneja?
https://horinablogi.blogspot.com/<br /><br />Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.<br /><br />
Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset
<br><br>https://twitter.com/Yrtithepreaa

Noli Me Tangere

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Jatketaan tuosta scifistä, löytyykö foorumilta Harry Harrisonin faneja?



Piti ihan googlettaa nimi... Aivan, tämä Ruostumattoman teräsrotan kirjoittaja. Nyt on pakko myöntää, että ainakin nuo kirjat ovat jääneet ainakin toistaiseksi nimen perusteella hyllyyn.

rasse

Kuka muistaa mikä kirja: ideana on asukkaita tietyin väliajoin kohtaava tuho, muistaakseni muutaman sadan vuoden välein. Tiedemies (miehet) yrittävät saada ihmisiä vakuuttuneiksi asiasta, mutta heitä ei kuunnella. Ovat löytäneet jotain todisteita asiasta ja saavat joitakin vakuuttuneiksi. Tarinassa keskeinen paikka on jokin torni/ observatorio ja loppujenlopuksihan tuo tuho tulee. Jälkeen jää kuitenkin aina kourallinen ihmisiä, jotka aloittavat alusta, kunnes uusi tuho kohtaa heidät.
Ei mitään mielikuvaa kirjoittajasta. Joskus olen tällaisenkin lukenut. Scifiähän tämä on. En edes muista mikä tuon tuhon aiheutti.

rasse

Robert A. Heinlein: Tuomiopäivän komedia

Tässä muuten hyvä kirja.


-mtk-

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 29, 2012, 16:51:38 ip
Mietin tuota lukiessani monesti, että kenties Mustan Tornin suurin haaste on ollut Kingin halu tehdä jotain esikuvansa J.R.R. Tolkienin kaltaista, eli eräänlainen hyvin pitkä fantasiatarina. Ymmärrän hyvin tuon halun; luultavasti lähes jokainen kirjoittaja haaveilisi samasta. King vain ei ole - tietyllä tapaa - fantasiakirjoittaja. Hän on hyvä ja loistava vallan muussa. Tolkienin valttina oli aina se, että hänen luomansa maailma on äärimmäisen uskottava. Aina siihen pisteeseen saakka, että lukija todella *tietää* sen olevan totta. Jossain universumissa...  Tolkien loi uskottavat kielet, kuvaili maantieteen, kansat, eläimet, kasvit, kaiken mahdollisuuden tiedemiehen tarkkuudella. King ei taustoita luomaansa maailmaa millään tavalla. Asiat vain "ovat" - ilmestyvät ja katoavat, selityksittä. Tolkienin maailmassa lukija löysi aina napin "haluatko tietää asiasta lisää?". Kingin maailmassa lisätietoa ei heru. Tarina rientää jo aivan muualle ja jättää sinut itseksesi ihmettelemään mikä Ludin suurkaupungin historia oikein oli?

Kaikki tämä kritiikki on toki tietyllä tapaa epäoikeudenmukaista. Musta Torni on niin majesteettisen mittasuhteen hanke, että tuskin kukaan kykenisi sitä elinaikanaan saattamaan valmiiksi - ainakaan Kingiä paremmin. Omakin "pitkä tarinani" potee samoja ongelmia, ja jokaisella uudelleenkirjoittamiskierroksella (kyllä, niitä on ollut jo ainakin viisi) huomaan pahoja epäloogisuuksia, ohuita ja/tai turhia henkilöhahmoja, ja yksinkertaisesti "turhaa tekstiä". Monen muunkin kirjailijan perisyntiä.


Menemättä sen syvemmälle kritiikkiin, on kyllä sanottava ettei se nyt täysin epäoikeudenmukaista ole. Musta Torni projektina on ollut pitkä ja pidemmät tauot osien välillä näkyvät kyllä ja ehkä sitä itse antaa tiettyjä epäloogisuuksia helpommin anteeksi kun tarina kokonaisuudessaan on kiehtova.

Mutta se, mikä itse asiassa sai minut syventymään mustaan torniin ensimmäisen kerran kymmenisen(?) vuotta sitten (kun osia oli vasta 4), oli se että olin löytänyt Kingille hyvin epätyypillisen, puhtaan fantasiakirjan, joka oli mielestäni loistava. Tämä kirja oli Eyes of the Dragon, johon kyllä tornissakin on viitteitä jonkin verran. Pitäisi oikeastaan kaivella kirjahyllyä (kunhan Hyperionista selviän) ja lukea se uudestaan - saisi tarkistettua mielipiteensä siitäkin opuksesta. Vaikka harvemmin kirjojen kanssa kyllä mitään Commodore64-efektiä tulee, ts. teokseen uudelleen kajoaminen ei pilaa hyvää mielikuvaa :)

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.


Tulee väkisin mieleen yksi asia... King oli sanojensa mukaan aikamoinen viinamäen mies käytännössä koko parhaan luomisaikansa, kunnes vaimonsa antoi ukaasin. Miehestä tuli raivoraitis, mutta putosiko samalla kirjojen taso? En itse ole lukenut niitä tarpeeksi arvaillakseni, mutta esim. musiikkipiireissä sellaista on kyllä tapahtunut. Joidenkin ihmisten luovuus tuntuu vain liittyvän itsetuhoiseen elämäntapaan.

Aji Inferno

Ehkä suurin suosikkini kaikista kirjailijoista on kuitenkin jo edesmennyt, aikoinaan melkoisesti keskustelua herättänyt Carlos Castaneda. Hänen kirjojensa sisältämästä arvo- ja uskomusmaailmasta voi olla mitä mieltä haluaa, sillä totuus niistä asioista tuskin tulee koskaan ilmi. Niissä on kuitenkin jotain todella hurjaa, mitä ehkä parhaiten kuvaa New York Timesin kriitikon taannoinen kommentti: "Näiden kirjojen lukemisen jälkeen on mahdotonta nähdä maailmaa enää aivan entisellä tavalla."  Castanedan omaelämänkerrallinen pitkä seikkailu Meksikon hyvin erikoislaatuisessa pienessä intiaaniyhteisössä on äärimmäisen jännittävä (monesti kauhuun saakka), outo, mielenkiintoinen, humoristinen ja aivan rikollisen paljon ajatuksia herättävä. Voiko hyvältä kirjalta enempää pyytää?

Kirjoista tunnetuin, "Teachings of Don Juan" eli ensimmäinen osa, on niistä kirjallisesti selvästi heikoin, vaikka tuottikin Castanedalle UCLAn yliopistossa aikoinaan antropologian tohtorinarvon. Sitä vaivaa kuivakiskoinen, tieteellinen tyyli, sekä uskomus siihen, että intiaanien hyvin erikoinen elämänkatsomus kumpusi pääosin huumekasvien käytöstä. Tämä osoittautui myöhemmin harhaluuloksi, ja myöhemmät teokset sisältävät erittäin sujuvan kerronnan lisäksi valtavasti todella mielenkiintoista tietoa ja ajateltavaa niin Meksikon alueen hyvinkin pitkästä historiasta kuin oman elämäntapamme oudoista ja jopa surkuhupaisista puolista. Nämä kirjat myös aukenevat lisää aina uudella lukukerralla, ja kuuluvat Tolkienin tarinoiden ohella pitkäikäisimpiin tietämiini.

Loistoluettavaa uteliaille ja avoimille mielille, muttei varmasti kaikille ihmisille. Suomennettuja versioita välttäisin.

-mtk-

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 01, 2012, 12:13:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.


Tulee väkisin mieleen yksi asia... King oli sanojensa mukaan aikamoinen viinamäen mies käytännössä koko parhaan luomisaikansa, kunnes vaimonsa antoi ukaasin. Miehestä tuli raivoraitis, mutta putosiko samalla kirjojen taso? En itse ole lukenut niitä tarpeeksi arvaillakseni, mutta esim. musiikkipiireissä sellaista on kyllä tapahtunut. Joidenkin ihmisten luovuus tuntuu vain liittyvän itsetuhoiseen elämäntapaan.


Voipi hyvinki olla, koska mielestäni yhdentekevimmät tuotokset (mm. Vihreä Maili, Rose Madder, Dolores Claiborne) ovat kyllä tuon raitistumisen jälkeen julkaistuja. Nyt kyllä taas vähän on tuntunut siltä, että 2000-luvulla taso on jälleen parantunut - toki uudemmat eivät ehkä ole enää samalla tavalla "rosoisia" kuin aivan alkuaikojen tuotokset.

Musta tornikin näyttäisi muuten saaneen (helmikuussa) kahdeksannen osansa "The Wind Through the Keyhole", joka sijoittuu osien 4 ja 5 väliin. Ilmeisesti niitä häiritseviä aukkoja on jäänyt sinne myös kirjailijan mielestä.

Noli Me Tangere

Lainaus käyttäjältä: -mtk- - maaliskuu 01, 2012, 11:17:17 ap
Mutta se, mikä itse asiassa sai minut syventymään mustaan torniin ensimmäisen kerran kymmenisen(?) vuotta sitten (kun osia oli vasta 4), oli se että olin löytänyt Kingille hyvin epätyypillisen, puhtaan fantasiakirjan, joka oli mielestäni loistava. Tämä kirja oli Eyes of the Dragon, johon kyllä tornissakin on viitteitä jonkin verran. Pitäisi oikeastaan kaivella kirjahyllyä (kunhan Hyperionista selviän) ja lukea se uudestaan - saisi tarkistettua mielipiteensä siitäkin opuksesta. Vaikka harvemmin kirjojen kanssa kyllä mitään Commodore64-efektiä tulee, ts. teokseen uudelleen kajoaminen ei pilaa hyvää mielikuvaa :)


Muistat sitten vaan jättää Hyperion-sarjan lukemisen niihin kahteen ensimmäiseen osaan. Ne ovat loistavia. Endymion ja Endymionin nousu olivat sellaista roskaa että tuli surullinen olo niiden puiden vuoksi, jotka on noiden kirjojen valmistamista varten kaadettu.

-mtk-

maaliskuu 02, 2012, 12:25:28 ip #134 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 05, 2012, 09:40:02 ap käyttäjältä -mtk-
Lainaus käyttäjältä: Noli Me Tangere - maaliskuu 02, 2012, 11:05:42 ap
Muistat sitten vaan jättää Hyperion-sarjan lukemisen niihin kahteen ensimmäiseen osaan. Ne ovat loistavia. Endymion ja Endymionin nousu olivat sellaista roskaa että tuli surullinen olo niiden puiden vuoksi, jotka on noiden kirjojen valmistamista varten kaadettu.


Myöhäistä rypistää kun saagasta on Endymionin nousu menossa :) Itse melkein koin Endymionin viihteellisemmäksi(?) kuin kaksi ensimmäistä osaa. Viihteellisemmällä tarkoitan tässä tapauksessa kevyempiä lukea, ei välttämättä että se olisi parempi.

Edit: Typo

Aji Inferno

Aika tasaisena tuota Hyperion-saagaa pidän ihan loppuun asti. Jänniä ideoita ja käänteitä, vaikka seksihullu naispuolinen uusi vapahtaja vähän... No, joo. ;) Pikku ärsyttävyyksiä on, muttapa missä noin laajassa työssä ei olisi? Varsin viihdyttäviä ovat zen-arvoituksia lausuvat supertekoälyt! Kwatz! :)

Noli Me Tangere

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 02, 2012, 14:35:40 ip
Aika tasaisena tuota Hyperion-saagaa pidän ihan loppuun asti. Jänniä ideoita ja käänteitä, vaikka seksihullu naispuolinen uusi vapahtaja vähän... No, joo. ;) Pikku ärsyttävyyksiä on, muttapa missä noin laajassa työssä ei olisi? Varsin viihdyttäviä ovat zen-arvoituksia lausuvat supertekoälyt! Kwatz! :)


Oon samaa mieltä noista tekoälyistä. Endymionin & Endymionin nousun parasta antia oli mielestäni... Noh, Endymion. Iso korsto, jota potkitaan päähän ja joka tuntuu aina olevan vähän pihalla. Piristävää vaihtelua.

No okei, onhan noilla jälkimmäisilläkin kirjoilla hetkensä. Jotenkin vaan ärsyttää se hukkaan heitetty potentiaali. "Ois voinu kirjottaa paremman tarinan, nillin nillin..."

FFOGGYL

Oon sellasessa pyörässä, että mitä kirjaa vaan alan lukemaan, niin se alkaa vaikuttaa tylsältä :D Tai siis.. Tykkään lukea ja silleesti, mutta kun tykkään kauhusta ja muutamista jännityskirjoista, niin nykyään niistä on tullut tylsiä  ;D Liikaa paasausta, vähän asiaa.
Joten olen jättänyt kauhun väliin, ja alkanut ettiä uutta genreä itelleni. Filosofisia ja psykologisia kirjoja ettinyt kauan, ja lukenutkin muutaman.
Tekis taas mieli alottaa tuo lukeminen.. Suositelkaa jotain  ;D

wille

Kingin Under the Dome oli aika menevä. Kannattaa kokeilla.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Aji Inferno

Neil Gaimanin koko mieletön 10-osainen "Sandman" sarja. Voittanut jotakuinkin kaikki sarjakuvapalkinnot, eikä aiheetta. Ei välttämättä kaikkein heikkohermoisimmille. :)  Löytyy ainakin hesan Akateemisesta.